Suuri koko Ardan kartoittamisprojekti.

Fingor

Hobitti
Karttoja Ardasta on raapustettu muutamia, mutta kaikissa niissä tuntuu olevan jotain väärin. Joten ajattelin siis aloittaa itse kartoittamaan koko Ardaa, jokaiselta ajalta oma karttansa. Mutta eihän se minulta yksin millään onnistu. Siis jos te haluatte tulla mukaan, tilaa riittää. Yritetään jokaiselle paikalle löytä mahdollisimman hyvä selitys suoraan kirjasta ennenkuin mitään tehdään. Mielellään niitä mukaan jotka ovat lukeneet KTK:n, HoME:n ja vaikka vielä niitä tolkienin kirjeitä.

Aloitettaisiin Amanista, tietysti ensimmäisestä ajasta.

Tässä joskus lueskelin Silmaa ja silmiin sattui tällainen juttu. Monet ovat pähkäilleet että missä se Taniquetil tarkkaan sijaitsee. No vastauksen löysin:

"Sitä paitsi sijaitsi Taniquetilin juurella kohoava Túna Ardan keskikohdan paikkella..."

-Silmarillion s. 102
 
Mielenkiintoiselta vaikuttava projekti. Voisin tulla mukaan sikäli kun opiskeluiltani ehdin. No, toukokuun alussa alkaa kesäloma, ja minulla on apunani paitsi The Atlas of tolkien's Middle-Earth myös vino pino koneelleni netistä kerättyjä karttoja sekä suuri mielenkiinto maantietoa kohtaan, vaikka opiskelenkin muuta. Kirjastostakin voi Tolkienin kirjoista löytyä yhtä ja toista, eräässäkin oli Tolkienin omia varhaisia luonnoksia mm. Gondorin Valkoisista Vuorista korkeuskäyrineen. Ja skannerin avulla materiaalia voi helposti lähetellä edestakaisin.

PS. Kokeilepa laittaa vaikkapa Altavistaan hakusanoiksi Valinor map ja tsekkaa kuvahakutulokset.

Edit: Löysinpä vielä tällaisen:
http://www.taivaansusi.net/roolipelit/lindefirion/maps.html
 
Narsil sanoi:

Oho! Voikohan noihin karttoihin uskoa? on meinaan kaikki Haradid sun muut kartoitettu. Haradistahan ei kerro kunnolla mikään tolkienin kirjoittama teksti.
 
Ei täysin, koska mukana on paljon itse keksittyä nimistöä. Miten tahansa tällaista projektia pyörittää, niin aika laihaksi se lopputulos lopulta jää. On pakko keksiä omaa ja miettiä todennäköisintä.
 
Ylös