Suuri penkkiurheilutopiikki

Kriketissä syöttö suoritetaan yleensä maan kautta (tosin näemmä se ei ole välttämätöntä). Lisäksi siinä otetaan vauhtia eikä syöttökumpua ole. Tuossa kai nuo maallikon silmiin pistävimmät erot.
 
Ereinion sanoi:
Baseballissa syöttäjät ovat niin kovaa valuuttaa että palloon osutaan vain pari kertaa vuoroparissa joten siinä tapahtuu aniharvoin yhtään mitään (ja osuma tuottaa suhteettoman usein kunnareita).

Toisaalta hyvä syöttöpeli vasta onkin jännittävää katsottavaa. Vaatii vaan keskittymistä, että vähäjuoksuinen peli tulee mielenkiintoiseksi. Yksi baseballin kuriositeetti ainakin USA:ssa on, että takakentän kokoa ei ole säännelty. Niinpä joillain kentillä tulee kunnareita paljon helpommin kuin toisilla. Seuraan lähinnä Chicago Cubseja, joiden kotistadion Wrigley Field ei ole "kunnarihelppo", joten minun mielestäni suhteettoman suuri osuus juoksuista ei tule kunnareilla.
 
Miksi lyöjät sitten osuvat useammin kriketissä kuin baseballissa? Aiheuttaako maan kautta pompauttaminen sen, vai onko syötön kierteisyyttä tai heittotekniikkaa jotenkin kriketissä rajoitettu, vai onko krikettimailalla helpompi osua? Googlettamalla sattui silmään että pallot ovat suurin piirtein samankokoisia. Syöttöetäisyyttä en tullut selvittäneeksi.
 
fanye sanoi:

Tuon perusteella nykyään baseballmatsissa tulee vajaat viisi juoksua per ottelu, tuon perusteella taas ottelussa tulee noin 2 kunnaria. En osaa sanoa ovako jälkimmäisessä mukana kunnarit tapahtumina vai niillä tehdyt juoksut - jälkimmäisessäkin tapauksessa yli 40 % juoksuista tulee kunnareilla, ensimmäisessä vielä enemmän. Minusta tuo on suhteettoman paljon, mutta makujahan on toki monenlaisia.

Voimia muuten Cubsin kannattamiseen, ei ole helpoimpia fanituksen kohteita yli vuosisadan mestaruudettomine putkineen. :)

Telimektar sanoi:
Miksi lyöjät sitten osuvat useammin kriketissä kuin baseballissa? Aiheuttaako maan kautta pompauttaminen sen, vai onko syötön kierteisyyttä tai heittotekniikkaa jotenkin kriketissä rajoitettu, vai onko krikettimailalla helpompi osua? Googlettamalla sattui silmään että pallot ovat suurin piirtein samankokoisia. Syöttöetäisyyttä en tullut selvittäneeksi.
Näyttää olevan vajaat parikymmentä metriä molemmissa. Luulisin että ero tulee siitä että baseballissa syöttö on laillinen kun se osuu lyöntivyöhykkeelle ja kolme hutia riittää polttamaan lyöjän. Kriketissä taas polttamiseen vaaditaan pallon osuminen hilaan, joka on ehkä sitten vaikeampaa kuin baseballin laillinen syöttö?
 
Ereinion sanoi:
Voimia muuten Cubsin kannattamiseen, ei ole helpoimpia fanituksen kohteita yli vuosisadan mestaruudettomine putkineen. :)

Kiitos vaan. Voi olla, että juuri Cubseja seuraavana sitä ei tule noita kunnareita nähtyä. ;) Perhepoliittisista syistä Cubsien kannattaminen on kuitenkin helpompaa kuin minkään muun! Ja Cubsien lempinimi "rakastettavat raakit" (oma suomennokseni, engl. lovable losers) pitää hyvin paikkansa.
 
Ovatko yleisurheilun MM-kisat 2017 kiinnostaneet kontulaisia? Itse huomasin kutkuttavan palan YLEn nettisivuilta. Kyse on siitä, että Suomen vuoden kärkiaika maratonjuoksussa on naisen hallussa.

"- Maratonilla ei ole yhtään suomalaista miesjuoksijaa. Jos miehistä ei löydy 2.30:n alittajia, niin he eivät pärjäisi, vaikka niiltä otettaisiin munat pois ja laitettaisiin hame päälle, ryöpyttää edelleen tarkasti kestävyysjuoksua seuraava Sinkkonen."
 
Ovatko yleisurheilun MM-kisat 2017 kiinnostaneet kontulaisia? Itse huomasin kutkuttavan palan YLEn nettisivuilta. Kyse on siitä, että Suomen vuoden kärkiaika maratonjuoksussa on naisen hallussa.

Melkoinen tilastokummajainen tämä kyllä.

On muuten jännä juttu, että nämä vanhan liiton valmentajat (ja urheilijat) tuntuvat aina tietävän miten oikeasti pitäisi harjoitella ja miten velttoja nykyurheilijat ovat ja blaa blaa. Pitäisi juoda mustikkakeittoa ja lapioida p*skaa niin kyllä lähtis. Mun mielestäni on kyllä järkevämpää käyttää nykyaikaisia valmennus- ja harjoittelumetodeja, sillehän ei mitään voi jos ns. "perinteisiin lajeihin" ei vaan saada riittävän lahjakasta porukkaa. Kansallisella tasolla voi nimittäin pärjätä ihan kohtuullisesti kovalla treenaamisella vaikkei olisi järin lahjakaskaan (olen itse siitä elävä esimerkki) mutta kv. tasolle tarvitaan useimmiten treenin ja tahdon lisäksi myös sitä lahjakkuutta.

Mä näkisin, että syy esim. Suomen yleisurheilun tason laskuun on se, että lajikirjo on nykyään merkittävästi laajempi kuin joskus 70-80-luvulla, jolloin suomalaiset olivat joka kisoissa palkintopallilla useaan otteeseen. (D-aspektin jätän nyt kokonaan tässä laskuista.) Silloin oli hyvin vähän lajeja joita pystyi harrastamaan kilpamielessä melkein missä päin Suomea tahansa (lähinnä pohjoismaiset hiihtolajit, yleisurheilu, paini, nyrkkeily, painonnosto, futis ja ehkä myös lätkä tulevat äkkiseltään mieleen). Itämaiset kamppailulajit olivat vasta rantautumassa tänne, salibandy oli vielä koulusählyä ja extreme-lajien kehittäjät eivät olleet vielä edes syntyneet. Ei mun mielestäni ole mikään ihme, että nuoret (ja aikuiset!) haluavat harrastaa mieluummin vaikka taekwondoa, skeittausta tai salibandya kuin juosta satasen sileää kymmeniä tai satoja kertoja viikossa. Juokseminenkin on nykyään enemmän muiden lajien tukiharjoite.

En sitten tiedä millä esim. kestävyysjuoksusta saisi niin kiinnostavan lajin, että yleisurheilukouluihin tulisi yleisöryntäys. Arvokisamitalit saavat toki aina aikaan pienen piikin harrastajamäärissä, mutta miten tehdä suosiosta pysyvää, siinäpä haastetta.
 
Entinen kestävyysjuoksun päävalmentaja Kari Sinkkonen sentään laittaa asiat oikeaan järjestykseen kommentissaan: "Jos miehistä ei löydy 2.30:n alittajia, niin he eivät pärjäisi, vaikka niiltä otettaisiin munat pois ja laitettaisiin hame päälle." Siis: Aargh!

Sinkkonen olisi toki voinut onnitella Anne-Mari Hyryläistä hienosta tuloksesta (noin 4 min alle Suomen ennätyksen) ja vaikkapa lupailla, että kyllä ne miehet sieltä varmaan esiin rämpivät, heh heh, mutta ei tietenkään. YLE koettaa peitellä miehistä häpeää jättämällä miesten kärkituloksen (0,11 min huonompi Hyryläisen kärkitulosta, noin 22 min alle Suomen ennätyksen) juoksijan nimen kertomatta.

Ainakaan kilpailuissa kukaan ei juokse hame päällä. Voisiko joku laittaa tuon Sinkkosen kouluun? Miksi Yle antaa suunsijaa moisille möläyttelijöille?

P.S. Kun olen vielä hieman tuohtunut, tilastoja, olkaa hyvät:

Naisten maraton, kauden kärkiajat 2017 (IAAF):

1. Mary Jepkosgei Keitany, Kenia: 2.17.01 (maailman kärkiaika)
32. Jessica Augusto, Portugali: 2.25.30 (paras eurooppalainen, - 8,29 )
156. Anne-Mari Hyryläinen, Suomi: 2.32.19 (paras suomalainen, - 15.18 / - 6.49)

Eli kuten nähdään, eurooppalaiset ovat kaukana kärjestä, suomalaisilla ehkä olisi asiaa Euroopan kärkeen onnistuneen juoksun jälkeen.

Miesten maraton, kauden kärkiajat 2017 (IAAF):

1. Wilson Kiprotich, Kenia: 2.03.58 (maailman kärkiaika)
76. Abdi Nageeye, Alankomaat: 2.09.34 (paras eurooppalainen, - 5.36)
<642 (ei mahdu tilastoon). Joku Jokunen, Suomi: 2.32.30 (paras suomalainen, - 28.32, - 22.56)

Eli kuten nähdään, lenkille siitä, pojat! Syökää puuroa, niin vahvistutte! Tai ehkä sitä voisi kuluttaa aikansa hyödyllisemminkin ja juosta vain huvin ja kunnon vuoksi. Eikö niin?
 
Last edited:
Kyllä on kisat kiinnostaneet. Mielenkiinnolla niitä paraikaakin katselen. Täytyy sanoa, että vaikka alun perin sympatiani miesten satasella oli Boltin puolella, niiniin Gatlinin saaman varsin vihamielisen vastaanoton jälkeen olen ihan tyytyväinen Gatlinin mestaruuteen. Uusi suosikkini on nopeissa aurinkolaseissa naisten kymppitonnin viilettänyt japanilainen Miyuki Uemura. Miesten pituus oli mielestäni kiinnostava ja nyt meneillään oleva 7-ottelu.
 
Miesten pituus oli mielestäni kiinnostava ja nyt meneillään oleva 7-ottelu.
7- ja 10-ottelut ovat minusta aina olleet hirmu kiinnostavia lajeja, harmi että niitä ei ole Suomessa jotenkin niin hirveästi arvostettu (ellei ole sattunut olemaan juuri sillä hetkellä ko. lajeissa pärjääviä kuten Tiia Hautala, Satu Ruotsalainen tai Petri Keskitalo). Moniottelut ovat yleisurheilussa vähän sama kuin talviurheilussa ampumahiihto: urheilijan on oltava jonkinlainen monilahjakkuus ja suorituksen pitää olla tasainen kaikissa lajeissa tai muuten käy ohraisesti. Omasta mielestäni keihäänheitto on ihan pilipalihommaa verrattuna otteluihin (olen selkeästi epäisänmaallinen kun tällä tavalla dissaan suomalaisten leipälajia, joka tosin ei tällä hetkellä ole kovin kovassa kurssissa suomalaisten osalta). Koska suhtaudun urheiluun myös aika suurella tunteella, niin musta on aina tosi hienoa ja liikuttavaa nähdä miten ottelijat lähtevät viimeisen lajin jälkeen yhteiselle kunniakierrokselle sijoituksesta riippumatta.
 
Edit. Ai niin. Tähän asiaanhan mun piti myös vastata jo aiemmin, mutta harhauduin puhumaan urheilulajien suosiosta yms:

Entinen kestävyysjuoksun päävalmentaja Kari Sinkkonen sentään laittaa asiat oikeaan järjestykseen kommentissaan: "Jos miehistä ei löydy 2.30:n alittajia, niin he eivät pärjäisi, vaikka niiltä otettaisiin munat pois ja laitettaisiin hame päälle." Siis: Aargh!

Edelleen 2010-luvulla on siis joidenkin sinkkosten mielestä ihan ok nimitellä miehiä "ämmiksi", joko suoraan tai epäsuorasti. Kertoo toki enemmän nimittelijästä kuin nimittelyn kohteista (viitaten miehiin) tai nimittelysanoista (viitaten naisiin). Nykyvalmennus on onneksi enimmäkseen aika paljon järkevämmällä pohjalla kuin tällä Sinkkosella tuntuisi olevan. Kuinka moni lahjakkuus on takavuosina mahtanut hylätä harrastuksensa juuri tällaisen argumentoinnin seurauksena?

Edit. Miksi hitossa tämä ei tullut edellisen postauksen alle vaikka mielestäni painoin "muokkaa"? :urg: Sori nyt tuplapostaus.
 
Last edited:
@Husky taisit painaa vastaa etkä muokkaa :)

Enpä tehnyt virhettä sillä että aloin katsella naisten EM-jalkkiksen finaalia. Maaleja on tullut, mutta peli on ensimmäinen puoliajan jälkeen tasan, joten ei valittamista. Ei ole ollenkaan ollut tyhjän nyhjäämistä tämä peli.

Kyllähän noita MM-kisoja on myös tullut kurkittua, satasen juoksut nyt vaikka sattui kyllä kiinnostamaan. Boltin valtakauden päättyminen on sinänsä verrattain jees, tosin sinänsä nuorenahan tuo päätti katkaista uran kun vasta 30 on.
 
Ilmeisesti painoin vahingossa vastaa juu...

Katselen samaista naisten EM-finaalia ja ilahduttavan vauhdikasta futista on kyllä, ei paljon jarrutella. Me like!

Muutama vuosi sitten (öö olihan se näköjään jo 2009) kun naisten EM-kisat olivat Helsingissä tuli käytyä ihan paikan päällä katsomassa yksi Suomen peli (en muista ketä vastaan, Suomi hävisi sählättyään omalla maalialueella, kuinkas muuten :D ) ja finaalimatsi ENG-GER (Saksa voitti erittäin selkeästi). Tykkäsin pelien vauhdikkuudesta, lippujen hinnoista sekä etenkin yleisön käytöksestä; Huuhkajien karsintapelejä on tullut käytyä vuosien varrella käytyä katsomassa useasti, ja minua kyllä jonkin verran häiritsee esim. känniset huutelijat (enkä todellakaan itse sylje lasiin, mutta en nyt urheilutapahtumaan kyllä tulisi humalassa), tuomareiden homottelu tai (kreikkalaisten) vastustajien haukkuminen apinoiksi (terveiset FC Lahden kannattajille, kiivetkää vaan itse takaisin sinne puuhun). Naisten peleissä oli katsomossa todella paljon junnuja (osittain varmaan edullisten lipunhintojen takia) ja tapahtumat olivat hyvinkin perhe- ja kukkahattutätiystävällisiä. On ollut tosi ilahduttavaa, että naisten kisat on näytetty Ylellä :)

Jos nyt vielä avaudun tässä vähän, niin naisurheilun arvostuksen tiellä ovat aliarvioivien miesten lisäksi myös naiset itse. Olen monesti kysellyt tutuilta mimmeiltä lähtisikö joku mukaan katsomaan naisten salibandyliigan matseja, ja aika usein mulle on ihmetelty että "kuka nyt naisten pelien näkemisestä viittii maksaa" (pääsymaksu naisten liigapeleihin usein 5-10e). Samat tyypit sitten yleensä valittavat kun naisten säbää ei arvosteta. Mistäköhän johtuu? Pitäisköhän ensin olla itse vähän ylpeä omasta lajistaan?
 
Minulle oli mieleen, kun buuattu juoksija (jonka nimen kirjoitusasua en nyt viitsi tarkistaa) voitti sadan metrin juoksun, kun en varsinaisesti Boltista ollut koskaan innostunut. Tosin satanen ei muutenkaan ole niitä kiinnostavimpia lajeja. Minulla tulee seurattua urheilua lähinnä arvokisoissa, joita kuuntelen toisella korvalla radiosta. (Digi-TV on muuten hidas, radioselustus on kymmenen sekunttia edellä, tuli huomattua kun toiset katsoivat samoja kisoja olohuoneessa telkkarista.)

Tietysti Suomen urheilun tason laskuun on monta syytä, kuten uusien maiden mukaan tulo, Huskyn mainitsema lajivalikoiman kasvu ja paljolti myös nuorten liikkumisen jatkuva väheneminen. Tosin kyllä Suomen mitalisaalis viime olympialaisista oli pohjoismaalaisittainkin huono, joten eivät nuo täysin selitä Suomen alamäkeä. Paljon on tietysti kiinni rahankäytöstä, sekä määrästä että tehokkuudesta.
 
kuka nyt naisten pelien näkemisestä viittii maksaa
Hämmentävin näkemäni naisurheilua dissaava kommentti on ollut "ei sitä viitsi katsoa kun niiden tulokset on niin huonoja" (epäilen lausujan olleen Random Mies Internetissä). Joo, munkin katselukiinnostukseni kieltämättä laskee huomattavasti siinä naisten satasen viimeisen sekunnin kohdalla kun ne miehet ois jo maalissa. Tää on tosin ihan hyvä peruste olla katsomatta yhtään mitään urheilua, paitsi ehkä just ja just jotain miesten arvokisafinaaleja ja niitäkin vain silloin kun tehdään maailmanennätyksiä.

Eli olen havainnut seuraavani aika huolestuttavan paljon urheilukisoja siihen nähden miten vähän olen kiinnostunut urheilusta :D Mulla ei ole suosikkeja, en edes tiedä ketään urheilijoita (paitsi ehkä Bolt-levelin tyyppejä), mutta on oikeastaan aika kivaa katsoa hyviä suorituksia ja tiukkoja kilpailuja. Ja tällaiset pitkät arvokisalähetykset ovat tosi toimivia käsitöitä tehdessä, ei tarvitse miettiä mitä katsoisi seuraavaksi tai seurata juonta. Opettelin kehräämään Lontoon olympialaisten aikaan, ja nytkin on syntynyt puolipakkopullasukkaa ihan mukavasti.

Lempparihetkeni näissä kisoissa on toistaiseksi ollut Gina Lückenkemperin juoksu satasen alkuerissä, hän voitti eränsä omalla ennätyksellään ja oli maalissa niin iloinen että mua alkoi itkettää joka kerta kun niitä hetkiä näytettiin :joy:
 
Käynnissä olevat olympialaiset ovat istuttaneet minut television ääreen varsin tiukasti päivittäin. Erityiset kiinnostuksen kohteet ovat olleet maastohiihto, lätkä ja etenkin ampumahiihto, ja Suomen tänäinen suoritus ampparin sekaviestissä ilahdutti. Myös curlingia on tosi kiva katsoa, ja oikeastaan kaikki lajit uppoavat ihan kohtuullisesti.

Tuli myös mieleeni olympialaisten yleisradion valtaamisesta kuukaudeksi (itseäni se ei haittaa yhtään, kesällä vielä futiksen MM :D), että kun kaikki eivät urheilusta välitä, olisiko liian kallista perustaa kaikkien vastaavien, melko pitkien tapahtumien ajaksi sitä varten kanavat, esim ylempia, sen sijaan, että käytännössä lopettaa normaalit lähetykset kisojen ajaksi. Vai onko kenties laskettu, että niiden katsojamäärät olisi liian matalat? Tai että tapahtumista kiinnostuneet saattaisivat jäädä tyytymättömiksi päällekäisyyksistä? Nykyisenä areena-aikakautena se ei kuitenkaan välttämättä olisi ylitsepääsemätön ongelma.
 
Tuskin olisi kannattavaa niille perusohjelmille, jos yrittäisivät kilpailla ajasta ja huomiosta Olympialaisten kanssa. Aina on toki Suomessakin ihmisiä, joita ei voi vähempää kiinnostaa urheilu - tai sen seuraaminen, mutta kyllähän se fakta on, että jos esim. Suomi - Ruotsi -jääkiekko ottelua viime sunnuntaina seurasi parhaillaan 1,5 miljoonaa suomalaista niin paha siinä on normilähetyksien ja ohjelmien kilpailla.

Itse olen kyllä kohtalaisen kova penkkiurheilija, mutta oikeastaan seuraan enemmänkin vain tiettyjä lajeja. Nykyään seuraan yhä vähemmän mitään missä suomalaiset eivät menesty, joskus tuli seurattua ihan innoissaan mitä tahansa lajia oli siellä kisailemassa kuka tahansa.

Yksi asia penkkiurheilussakin on mielestäni kovin kummallista, ne ketkä kisoja haluavat seurata niin tekevät sen kyllä, mutta mikä siinä on, että ne jotka eivät halua niitä seurata, ovat huutamassa kovaan ääneen aina tilaisuuden tullen kuinka urheilu on turhaa ja miksi tällaisiä kisoja pitää järjestää jne jne.
Jos ei välitä niin voisiko sitä sitten vain olla seuraamatta ja that's it, ei noita joka median täyttäviä massiivisia urheilukisojakaan kuitenkaan ole kuin yleensä yhdet vuodessa tms.
 
Urheilusta on varmaan tehty animea, sitä minä kutsuisin jo rappiotaiteen helmeksi.
 
Niin, no todetaan nyt vielä sen verran, että tokihan noita "kamalaa kun tällaista sontaa tulee joka paikasta" päivittelijöitä löytyy oli aihe mikä tahansa. Joulu, urheilu... ja toiset kasvissyöjät huutavat kovaan ääneen kuinka kaikkien pitäisi olla kasvissyöjiä, toiset huutavat kovaan ääneen kuinka kaikkien pitäisi olla samanlaisia seksuaaliselta suuntaitumiseltaan jne.

Aina kun on jokin asia mikä voi jakaa mielipiteet, aina löytyy kovaäänisiä "totuudentorvia". :D
 
Ylös