Isilmírë sanoi:
Hohto on riippuvaista katsojasta. Mieleeni ei tule montaakaan urheilulajia, joiden seuraaminen olisi minusta yhtä tylsää kuin golfin tai tenniksen katsominen.
Tenniksestä tekee erinomaisen yleisölajin sen kerrassaan nerokas pisteenlaskusysteemi. Siinä missä lento-, sulka- ja muissa verkkopallolajeissa pisteillä voitetaan eriä joitä vaaditaan otteluvoittoon, tenniksessä on yksi taso lisää - pisteillä voitetaan pelejä joita vaaditaan erävoittoon. Tästä seuraa se, että toisinkuin sulkapallossa, jossa viisi pistettä toista edellä olevalla pelaajalla on eräpallon saadessaan varaa hävitä neljä seuraavaa pistettä ja silti ottaa erävoitto se viides pallo voittamalla, tenniksessä "varmaa johtoa" ei oikeastaan olekaan - jos johtaa erää 5-1, on eräpalloasemassa mutta häviääkin pallon ja vielä pelinkin, ei yhden pallon voittaminen riitä vaan erävoittoon tarvitaan edelleen yksi peli joka vaatii useampien pallojen voittamista. Tennisottelun draaman kaari on siis paljon monimutkaisempi kuin toisten verkkopallolajien tai muiden erävoittorakenteella pelattavien pelien. (Pelin pitkä historia perinteineen on tietysti myös plussaa.)
Golfiin taas tykästyin viime syksynä katsoessani Ryder Cupia, joka on Amerikka - Eurooppa "maaottelu". Siinä ei kilpailla siitä, kuka saa radan läpi vähemmillä lyönneillä vaan nk. reikäpelimoodissa, jossa yritetään voittaa vastustaja enemmistöllä rei'istä. Samanaikaisesti on käynnissä useampi ottelu, jossa joukkueiden edustajat tai parit kilpailevat toisiaan vastaan. Tällaista on ihan eri tavalla jännää seurata kuin peliä, jossa 70 tyyppiä kiertää ympäri rataa yrittäen saada mahdollisimman vähän lyöntejä kokonaistulokseen. (Tosin viimeksimaintustakin voisi varmaan saada hyvällä tv-ohjauksella samanlaisen urheiludraaman kuin 50 km hiihdosta väliaikalähdöllä.)
Kriketin kohdalla taas viehtymykseni lienee enemmän tunneperäistä liittyen viehtymykseen, jota tunnen anglosaksisen kulttuuripiirin epäloogisia kuriositetteja kohtaan, laji kun muodostaa jopa MM-tasolla pelattavassa lyhennetyssä muodossa miellyttävän epäloogisen antiteesin kaikelle modernisaatiolle "teetaukoineen", hiloineen, hervottoman pitkään kestävine otteluineen jne. (Ehkä tässä on juuri jotain tuosta Telimektarin mainitsemasta esiteollisesta aikakäsityksestä.) Täysipainoisesti seurattuna lajia tuskin jaksaisi katsoa mutta se on juuri sopiva satunnaisvilkuiltava töiden ohessa kun aina kymmenen minsan välein voi katsoa onko toisen joukkueen juoksusuhde paranemassa vai huonontumassa.
Telimektar sanoi:
Itse en ole oikein saanut makua kriketti-baseball-pesäpallo-lajiryhmään.
Jokaisessa on omat ongelmansa, mitä tulee itse lajin ytimeen eli pallonlyöntiin. Baseballissa syöttäjät ovat niin kovaa valuuttaa että palloon osutaan vain pari kertaa vuoroparissa joten siinä tapahtuu aniharvoin yhtään mitään (ja osuma tuottaa suhteettoman usein kunnareita). Pesäpallossa tolppasyöttö eliminoi tämän ongelman, mutta kapea kenttä ja syötön suunta aiheuttavat sen, että läpilyönnit ovat harvinaisuuksia ja niissä onnistuminen vaikuttaa lähinnä onnenkaupalta. Tämä taas siirtää ihan hirveästi merkitystä joukkueen sisäisille taktisille kuvioille joista ei ota selvää örkkikään.
Kriketissä taas ongelma on päinvastainen, palloon kun osutaan usein ja käytännössä joka osumasta seuraa juoksu. Siksi paloja sattuu hurjan harvoin ja juoksut ovat liian harvinaista herkkua. Ehkä parhaan kombon näistä lajeista saisi, jos pelattaisiin krikettisyötöllä baseballkentällä ja voiton ratkaisisi juoksujen sijasta voitettujen vuoroparien määrä.