Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Avopuolisoni isä on nyt poissa. Suru on suuri ja tuntuu niin pahalta anopin ja kaikkien läheisten puolesta.

Puolisoni isä oli hauska, lämmin, ja kaikin puolin ihana ihminen. Onneksi sain tuntea hänet edes nämä pari vuotta.

Syöpä on ihan hirveä tauti ja sen etenemistä oli kamala katsoa.

Otan osaa @Vampirelady . Olen itsekin seurannut vierestä, miten syöpä hitaasti hiuduttaa ihmisen, eikä se tosiaan ole kaunista katsottavaa. Koettavaksi se on varmasti aivan käsittämättömän kamalaa.

Ärsyttää, turhauttaa ja päälle kaikki epätoivoiset tunnetilat. Olen ollut alkuviikosta pienessä flunssassa. Kuitenkin olen nukkunut yöt tilanteeseen nähden hyvin (vaikkakin huonommin kuin muuten). Ja nyt, kun huomenna on miitti yskin taas samalla tavalla kuin vuosi sitten. Silloin yskin 9kk putkeen. Tulee kamalia takaumia siihen aikaan. Tekisi mieli vaan napsaista kurkku pois. Voisiko pää toimia harteille aseteltuna ilman tuota typerää välikappaletta
Pienimmäinen herää todennäköisesti viimeistään neljän tunnin päästä ja minä en ole nukkunut silmäystäkään. Panikoin täällä, että voinko lähteä miittiin röhimään näin, voinko lähteä miittiin, jos olen tällaisessa väsymystilassa, voinko perua lasten hoitajaa tällä varoajalla. Ehkä en tule miittiin enkä peru lasten hoitoa vaan menen jonnekin suon nurkkaan telttailemaan ja toivon, että en sieltä enää herää. Koska oikeasti, miksi TAAS tätä p*****

Jatkan tarinaa nyt tänne. Nukahdin tosiaan jossain 3.30-4 välillä. Lapsi heräsi 5.30 tienoilla ja tuli viereen. Siinä oli sellaista torkkumista puolin ja toisin tunnin verran ja siitä ylös. Aamulla laitoin vielä myöhemmin silmät kiinni hetkeksi, mutta en nukahtanut. Noilla unilla siis porskutetaan. Ihmeen hyvin olen pystyssä pakuriteen voimalla, mutta ruoka ei oikein maistu ja katseen tarkentaminen on vähän työlästä. Tuntuu, että pää on jossain omissa sumuissaan, mutta muuten hyvin. Saa nähdä mihin tilanne kehittyy kun päivä etenee. Muutaman tunnin päästä olisi lähtö miittiin. Luulen, että alkaa olla kohta kaikki pakattu, mutta en ole yhtään varma. Aivot ei oikein toimi. Lapsen ruuat pitää vielä pakata ja meidän muiden jääkaapissa olevat ruuat.

Kaj Chydeniuksen kuolema itkettää jopa enemmän kuin Peter von Baghin poismeno. Ihmetyttää, en yleensä harrasta kollektiivisia ja median kautta uutisoituja suruja, muta nyt purskahdin itkuun kotiinpääsytä, ehkä johtuu Oluthuoneella nauttimistani oluista, mutta joka tapauksessa loppuillan ajattelin nauttia vain kalmon musiikista.