Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Keskustelu huoneessa 'Pöytä', aloittanut Vehka, 30.09.2006.

  1. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

    Oikea asenne, @Pagba ! Tällaisena vetreänä eläkeläisenä voin vahvistaa, ettei työelämästä poissaolo ole aina ja yksinomaan negatiivinen asia. Jokaisesta pilvestä pitää etsiä hopeareunuksensa. :)
     
    Isilmírë ja Constantine tykkäävät tästä.
  2. Merri

    Merri Hömelöitsittäjä Vastuuhenkilö Ylläpitäjä

    Lähipitseria laittaa nykyään vakiona oreganon tomaattikastikkeeseensa. Valitettavasti olen allerginen oreganolle, joten en enää voi yöllä turvautua hätäpitsaan.

    Toisaalta pitäisikö olla iloinen siitä, ettei tule syötyä ollenkaan enää pitsaa...
     
  3. Vampirelady

    Vampirelady Vamperi, Queen of Sassgard Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    On ollut viime aikoina taas varsin hupaisia olo. Alemmuuskompleksi on todella vahvoilla ja itseinho lisääntyy jatkuvasti. Varsinkin töissä kun on tapahtumia ja siellä on Hienoja ja Tärkeitä Ihmisiä Jotka Tienaavat Enemmän Kuin Minä- asiakkaina ja itse olen p-palkalla siivoamassa. Koska olen alempiarvoinen, tyhmä, ja hyödytön.

    Kevät ja kesä muutenkin ahdistaa, koska pitäisi taas yrittää saada oman alan töitä, joita en kuitenkaan saa koska en osaa mitään. Olen saanut noin kerran kahdessa viikossa itkukohtauksia tulevaisuuden ym. suhteen. joita avopuoliso sitten pääsee kuuntelemaan. Sekin raukka ansaitsisi jonkun jolla ei ole koko ajan mielenterveysongelmia.

    Oma kehoni on taas kaamosmasennuksen jäljiltä entistäkin läskimpi ja kuvottamampi. Töissä olen oppinut siivoamaan peilejä ilman että katson itseäni samalla, koska en kestä läskinaamaani ja vartaloani.

    Elän koko ajan semmoista "vielä jaksaa tämän päivän/viikon/työvuoron/ym." -elämää. Sitten Joskus™ on kaikki paremmin mukamas. Sen kun näkisi
     
  4. lindëalda

    lindëalda Luonnonlapsi

    Sibelius-Akatemia ei todennut minua riittävän päteväksi jatkamaan valintakokeisiin. Itkettää, väsyttää, suututtaa, harmittaa. Tuntuu siltä että työ on mennyt täysin hukkaan. Olisin halunnut oppia opettamaan. Nähtävästi joudun odottamaan sitä aikaa lisää.
     
  5. Otak

    Otak Kontulainen

    Pappa oli kuollut viime yönä. Rehellisesti sanottuna ensimmäinen reaktioni ei ollut kovin tunnepitoinen - en ollut varsinkaan viimeaikoina enää papan kanssa kovin läheinen, emme ole vuosiin enää nähneet usein, ja tämä oli tavallaan odotettavissakin alzheimerin takia. Nyt jotenkin kuitenkin muutamaa tuntia myöhemmin on alkanut ihan hämmentävän paljon itkettää, ja tuntuu melkein syylliseltä että surettaa näin vaikken edes muista milloin olisin viimeksi pappaa nähnyt.

    Huomenna olisi myös opetusharjoittelun viimeinen opetustuntini, joka stressasi jo muutenkin, eikä tämä itkeskely nyt oikein auta asiaa. En myöskään ole (onnekseni) kauhean montaa kertaa elämässäni vielä päätynyt tällaiseen tilanteeseen - varsinkaan aikuisena -, enkä oikein tiedä mitä tehdä tai mitä sanoa isälleni.
     
    lindëalda, Sidhiel, Lehtokuusama ja joku muu tykkäävät tästä.
  6. Vampirelady

    Vampirelady Vamperi, Queen of Sassgard Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    En saanut taaskaan töitä, siivoaminen jatkuu yhä ja masentaa.
     
  7. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Voimia Otakille. Tunnistan aika paljon tuosta reagointitavasta. Minulta kuoli setä reilu viikko sitten. Isäni soittaessa en oikeasti tiennyt miten reagoisin tai mitä sanoisin tai tekisin. Hölmönä möläytin että "no ei tarvitse miettiä sielläkään vierailua ensi kesänä". Isä varmaan kyllä ymmärsi etten tarkoittanut pahalla. Onneksi ehdittiin kumminkin vähän lähentyä sedän kanssa viimisten vuosien aikana. Lapsena en juurikaan häntä tavannut enkä nuorempanakaan. Rempseä ja joka suuntaan suuri savolaismies jolla riitti tarnoita ja juttuja kerrottavaksi. Kutsuttiin hänet meidän häihin ja ollaan sen jälkeen pariin otteeseen tavattu ja minusta se oli tässä tapauksessa kumminkin paljon. Ei kohtaamismäärissä, mutta henkisessä lähentymisessä kyllä.

    Minulla on tapana reagoida näihin suru-uutisiin niin että ensin olen puhelimessa kylmän rauhallinen ja aika tunteeton, mutta kun suljen puhelimen ryöpsähtää itku vaikka olo ei olisikaan oikeasti kovin surullinen. Itken sen 5 min ja sen jälkeen alan ajatella asiaa järkevästi, hermoilla hautajaisia (joita inhoan yli kaikkien sukutapaamisten. minä haluaisin surra omassa rauhassa omalla tavallani ja tuollaiset yhteiset surujuhlat saavat minut vain ahdistumaan). Oikea surutyö alkaa minulla vasta kun saa stressaavat hautajaiset pois alta. Jatkan sitä sitten usean vuoden ajan enkä koe yhtään huonommuutta omasta tavastani. Voisin hyvin jättää hautajaiset aina väliin jos uskoisin sukulaisten ymmärtävän minun tarpeeni tässä asiassa, mutta valitettavasti en usko että juuri kukaan ymmärtäisi. Se oikea suru ja haikeus tulee sitten vaikka jostain tietystä musiikkikappaleesta, paikasta, muistosta, säästä, lauseesta... Se että reagoin ensin itkulla tai jos itken hautajaisissa ei ole minulle oikeaa surua. Se on jonkinlainen primitiivinen reaktio. En pysty niissä hetkissä käsittelemään asiaa mitenkään enkä pidä siitä että joudun usein olemaan tällaisina hetkinä muiden ympäröimänä. Voin itkeä suruni sitten joskus kun saan olla yksin ajatusteni ja muistojeni kanssa. Joskus oikein itketän itseäni tahallaan näillä muistoilla kun on sille sopiva hetki ja lopulta se tekee hyvää.
     
    lindëalda ja Otak tykkäävät tästä.
  8. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

Jaa somessa