Lapsituli kaverisynttäreiltä kertoan että leikki vaan J:n (synttärisankari) isin kanssa, koska J ei tahtoi leikkiä vaan omien kavereidensa (kultuilla oli Mushun lisäksi sankarin päiväkotikavereita eri päiväkodista) kanssa. Ja että ehkä kun Muhsu kutsuu J:n omille synttäreilleen ja siellä ei ole J:n omia kavereita hän leikkisikin Mushun kanssa 
Miten hirveästi minä inhoankaan lasten synttärikulttuuria. Olen inhonnut todella pitkään. Sitä miten synttärikutsuja käytetään kaupan ja kiristyksen välineenä ja miten myös kutsuun vastaamista voidaan käyttää samoin. Sitä miten synttäreillä on aina se joku joka jää ulkopuolelle ja urheasti yrittää pitää hauskaa ja sulkea pois sen tosiasian että on ulkopuolinen. Ja miten minä olen halunnut varjella lapsiani tältä ulkopuolisuudelta ja nyt se iskee vasten minun pientäni jo näin varhain. Tuota lasta joka halusi tehdä päiväkotiryhmän häntä kiusaavalle lapselle ystävänpäiväkortin jotta se lapsi tulisi iloiseksi eikä enää haluaisi kiusata muita. Lapsi joka tarjoili leikkimukista ilomaitoa kun joku oli surullinen. Tuota ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä miten se pikkuhiljaa muodostuu normaaliksi olotilaksi niin ettei sitä edes huomaa, mutta joka hiljaa ja salaa syö itsetuntoa, sitä että elämä on jatkuvaa kilpailua siitä onko kavereita vai jääkö yksin ja jatkuvaa teatteria että mikään ei satuta ja roolia jota esittää niin hyvin että sen uskoo melkein itsekin ei voi tajuta jos sitä ei ole kokenut. Ja nyt minä kuulin ja näin sen lapseni sanojen takaa.
Miten hirveästi minä inhoankaan lasten synttärikulttuuria. Olen inhonnut todella pitkään. Sitä miten synttärikutsuja käytetään kaupan ja kiristyksen välineenä ja miten myös kutsuun vastaamista voidaan käyttää samoin. Sitä miten synttäreillä on aina se joku joka jää ulkopuolelle ja urheasti yrittää pitää hauskaa ja sulkea pois sen tosiasian että on ulkopuolinen. Ja miten minä olen halunnut varjella lapsiani tältä ulkopuolisuudelta ja nyt se iskee vasten minun pientäni jo näin varhain. Tuota lasta joka halusi tehdä päiväkotiryhmän häntä kiusaavalle lapselle ystävänpäiväkortin jotta se lapsi tulisi iloiseksi eikä enää haluaisi kiusata muita. Lapsi joka tarjoili leikkimukista ilomaitoa kun joku oli surullinen. Tuota ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä miten se pikkuhiljaa muodostuu normaaliksi olotilaksi niin ettei sitä edes huomaa, mutta joka hiljaa ja salaa syö itsetuntoa, sitä että elämä on jatkuvaa kilpailua siitä onko kavereita vai jääkö yksin ja jatkuvaa teatteria että mikään ei satuta ja roolia jota esittää niin hyvin että sen uskoo melkein itsekin ei voi tajuta jos sitä ei ole kokenut. Ja nyt minä kuulin ja näin sen lapseni sanojen takaa.
