Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita
- Keskustelun aloittaja Vehka
- Aloitettu
Pagba
Hyvienkin vitsien kertoja
FinnCon Jyväskylässä missaantuu Kersti Juva -ohjelmineen, koska olen koiravahtina. Lohdutukseksi voin todeta, että olen aiemminkin kuullut Kerstiä STs:n tilaisuudessa Itäkeskuksessa vuonna nakki ja kirves.
Arwen Undomiel Iltatähti
Kontulainen
Veljeni oli liikenneonnettomuudessa mönkijällään.
Sain kuulla siitä tänään aiemmin, ja oli hirveän vaikea uskoa, että se olisi mennyt törppöilemään. Ensimmäisenä päivänä mönkijän saamisen jälkeen veljeni kaatui sen kanssa ojaan kun yritti upareita liian lujaa ja sitä niin paljon sen jälkeen se ärsytti (siis se että mönkijään tuli naarmuja, ei häntä itseään sattunut), että on ajanut tosi varovasti sen jälkeen.
Tämä ei sitten ollutkaan veljeni vika. Niinkuin jotenkin ensin ajattelin.
Kevari, joka meni yli 100km/h yritti ohittaa risteysalueella veljeni mönkijän, kun veljeni oli kääntymässä vasemmalle ja pum. En tiedä tarkasti, mitä kävi veljelleni, mutta tänään sen kanssa viestittelin sairaalasta, joten se on suhteellisen kunnossa verrattuna siihen, että kuljettajan puolelle iski kevari. Kyydissä ollut kaverikin on kunnossa. Mutta kevarikuski, 16v kuoli.
Joo, tää ei ollut veljeni syy, mutta miten 15-vuotias poika sen ottaa, että hän oli kuskina liikenneonnettomuudessa, jossa joku kuoli? Miten veljeni pystyy olemaan syyttämättä itseään, miten hän pystyy olla miettimättä, että jos en olisi kääntynyt, niin kaikki olisi hyvin. Eikä 16-vuotias ansaitse kuolemaa siitä, että on tyhmä liikenteessä.
Olen muutenkin ollut huolissani veljestäni viime aikoina, nyt en tiedä mitä tapahtuu. Miltä hänestä nyt tuntuu. Hänkään ei ansainnut tätä. Kukaan ei ansainnut tätä. Veljeni on niitä ihmisiä, jotka tuntevat kyllä syvästi ja paljon asioita, mutta eivät osaa näyttää sitä. Ei, ei, ei, ei, ei. Miten näin voi käydä? Tuntuu epätodelliselta. Olen niin pahoillani tämän menehtyneen nuoren puolesta ja omaisten puolesta. Ei tällaisen uutisen kuultuaan oikein tiedä, mitä sanoa. Elämä on hauras.
Sain kuulla siitä tänään aiemmin, ja oli hirveän vaikea uskoa, että se olisi mennyt törppöilemään. Ensimmäisenä päivänä mönkijän saamisen jälkeen veljeni kaatui sen kanssa ojaan kun yritti upareita liian lujaa ja sitä niin paljon sen jälkeen se ärsytti (siis se että mönkijään tuli naarmuja, ei häntä itseään sattunut), että on ajanut tosi varovasti sen jälkeen.
Tämä ei sitten ollutkaan veljeni vika. Niinkuin jotenkin ensin ajattelin.
Kevari, joka meni yli 100km/h yritti ohittaa risteysalueella veljeni mönkijän, kun veljeni oli kääntymässä vasemmalle ja pum. En tiedä tarkasti, mitä kävi veljelleni, mutta tänään sen kanssa viestittelin sairaalasta, joten se on suhteellisen kunnossa verrattuna siihen, että kuljettajan puolelle iski kevari. Kyydissä ollut kaverikin on kunnossa. Mutta kevarikuski, 16v kuoli.
Joo, tää ei ollut veljeni syy, mutta miten 15-vuotias poika sen ottaa, että hän oli kuskina liikenneonnettomuudessa, jossa joku kuoli? Miten veljeni pystyy olemaan syyttämättä itseään, miten hän pystyy olla miettimättä, että jos en olisi kääntynyt, niin kaikki olisi hyvin. Eikä 16-vuotias ansaitse kuolemaa siitä, että on tyhmä liikenteessä.
Olen muutenkin ollut huolissani veljestäni viime aikoina, nyt en tiedä mitä tapahtuu. Miltä hänestä nyt tuntuu. Hänkään ei ansainnut tätä. Kukaan ei ansainnut tätä. Veljeni on niitä ihmisiä, jotka tuntevat kyllä syvästi ja paljon asioita, mutta eivät osaa näyttää sitä. Ei, ei, ei, ei, ei. Miten näin voi käydä? Tuntuu epätodelliselta. Olen niin pahoillani tämän menehtyneen nuoren puolesta ja omaisten puolesta. Ei tällaisen uutisen kuultuaan oikein tiedä, mitä sanoa. Elämä on hauras.
Äidinäiti on tilanteessa, jossa nesteytys ja lääkkeet on katsottu parhaaksi lopettaa ja loppuaika hoidetaan vain kipuja. Hyvä, että kipuja lääkitään ja olen iloinen että ehdin käydä pitelemässä kädestä. Omaa ikävääni tässä vain itkeskelen.
/muok. 30.7. Kiitos ajatuksistanne. Viime yönä mummi lopetti hengittämisen. Viikko sitten hän oli palaamassa (toki apua ja järjestelyitä vaatineelta) mökkireissulta. Varmaan hyvä näin.
/muok. 30.7. Kiitos ajatuksistanne. Viime yönä mummi lopetti hengittämisen. Viikko sitten hän oli palaamassa (toki apua ja järjestelyitä vaatineelta) mökkireissulta. Varmaan hyvä näin.
Last edited:
Isilmírë
Kuukivi
Tämä on pikemminkin haikeuden kuin varsinaisen surun aihe, mutta ajattelin kuitenkin katsoa, jos se helpottaisi tänne purkamalla. On nimittäin näin alkuun vähän vaikea sopeutua siihen ajatukseen, että toinen lapsi on nyt pitkään poissa ja vasta ensi juhannuksen nurkilla nähdään taas. Surettaa myös kotimaahan jääneen lapsen puolesta, jolle isoveljen lähtö oli todella kova paikka.
Pagba
Hyvienkin vitsien kertoja
Tuo soi jo toista kertaa kuukauden sisällä. Duncan Johnstone sävelsi sen parikymppisen, leukemiaan kuolleen poikansa muistoksi. Kuolinvuoteen ääressä istuessaan sävelmä soi Duncanin päässä ja hän sai sen paperille parissa päivässä pojan kuoleman jälkeen. Itse kuulin sen ekaa kertaa joskus lukioikäisenä A Controversy of Pipers -säkkipillimusakokoelman viimeisenä biisinä. Johnstone tuntui saaneen säkkipillin itkemään.
Kolme viikkoa sitten sain kuulla siskonpoikani kuolemasta. Pitkään mielenterveydellisistä ongelmista kärsittyään hän surmasi itsensä. Kun olin saanut vietyä suruviestin lapsilleni, istahdin sängylle, pistin tuon biisin soimaan ja aloin itkeä. Säkkipilli itki kanssani.
Eilen illalla koiraa ulkoiluttaessani törmäsin vakavaan porukkaan. He olivat saaneet tietää naapurini kuolemasta. Mies oli heille isä, isäpuoli tai ex-mies. Minulle hän oli toveri taloyhtiön hallituksessa ja kiinanpalatsikoiran isäntä. Vajaa viikko sitten teimme pienen, ennalta suunnittelemattoman lenkin koirien kanssa. Tuumin ääneen, että näkymä mahtoi huvittaa autoilijoita: kaksi isoa miestä ja pientä koiraa. Aikoinaan hän oli ollut eniten koiran hankkimista vastaan ja nyt hän sitä eniten ulkoilutti. Kodista olivat lähteneet niin lapset kuin vaimokin ja vain koira jäänyt. Kroonisista nivelvaivoista kärsivälle keski-ikäiselle miehelle koira oli hyvä syy olla jäämättä kotisohvalle. Nyt hän oli ollut kuntoutuksessa, saanut sairauskohtauksen ja menehtynyt, vaikka apua oli hankittu paikalle Medi-Heliä myöten. Tänään on taloyhtiössä suruliputus. En vuodata kyyneliä hänen vuokseen, mutta surullisen biisin voin sentään soittaa.
Lindëalda
Hobiittinen
Sinä et ole huono hobitti. <3 Kysy keneltä tahansa ammatikseen esiintyvältä, heille on tullut monia mokia.
Minä voin vaikka kertoa. Soitin joku pari vuotta sitten elämäni surkeimman keikan. Motivaatio oli aivan nollassa ja menin kylmiltäni keikalle. En ollut soittanut bändin kanssa moneen kuukauteen.
Fiaskohan siitä tuli. En muistanut sointuja, hyvä että muistin vielä oikeat stemmat. Riitelin kitaristin kanssa koko ajan, jopa yleisön edessä, ja epävarmuus soitostani näkyi videollakin.
Toki monia pienempiä mokiakin on tullut. Kerran soitin keikan kitaralla. Kitara ei ole itselleni vahva soitin, ja biisiin tuli sellainen pysäytys, mitä käytetään tehokeinona kun halutaan esim. Korostaa sanoja. Minun piti räimäistä siihen mollisointu, niin arvaa mitä jännityksissäni soitin? Duuriseiskan! Ehkä räikeimmän vastakohdan viattomalle mollisoinnulle, mitä Eru on keksinyt.
Näitä sattuu, ja silloin auttaa kaksi kliseistä sanontaa:
1. Mikä ei tapa, vahvistaa.
2. Hetken häpeä korvaa vuosia harjoittelussa.
Minä voin vaikka kertoa. Soitin joku pari vuotta sitten elämäni surkeimman keikan. Motivaatio oli aivan nollassa ja menin kylmiltäni keikalle. En ollut soittanut bändin kanssa moneen kuukauteen.
Fiaskohan siitä tuli. En muistanut sointuja, hyvä että muistin vielä oikeat stemmat. Riitelin kitaristin kanssa koko ajan, jopa yleisön edessä, ja epävarmuus soitostani näkyi videollakin.
Toki monia pienempiä mokiakin on tullut. Kerran soitin keikan kitaralla. Kitara ei ole itselleni vahva soitin, ja biisiin tuli sellainen pysäytys, mitä käytetään tehokeinona kun halutaan esim. Korostaa sanoja. Minun piti räimäistä siihen mollisointu, niin arvaa mitä jännityksissäni soitin? Duuriseiskan! Ehkä räikeimmän vastakohdan viattomalle mollisoinnulle, mitä Eru on keksinyt.
Näitä sattuu, ja silloin auttaa kaksi kliseistä sanontaa:
1. Mikä ei tapa, vahvistaa.
2. Hetken häpeä korvaa vuosia harjoittelussa.
Husky
Ilmaanhaukkuja
RIP Heinis, suomalaisen naisrockin grand old lady
yle.fi
En tokikaan tuntenut häntä lainkaan, mutta hän oli tuttu (ja värikäs) näky lähikaupassani, ja joskus vaihdoimme pari sanaa (koskien lähinnä tavaroiden sijaintia kaupassa tms.) Yksi vappuaatto on jäänyt elävästi mieleen; olin Heiniksen kanssa samaan aikaan lähi-Alkossa, ja tehtyään ostoksensa hän hyppäsi pihalla olleeseen avoautoon joka kaasutti saman tien matkoihinsa. Tuli mieleen eräs Pate Mustajärven kohtaus Calamari Union -leffasta (yksi lempileffoistani, jossa Heiniskin esiintyy).
IS: Anne "Heinäsirkka" Taskinen on kuollut
Taskinen nousi julkisuuteen Sleepy Sleepersin riveissä 1970-luvulla.
yle.fi
En tokikaan tuntenut häntä lainkaan, mutta hän oli tuttu (ja värikäs) näky lähikaupassani, ja joskus vaihdoimme pari sanaa (koskien lähinnä tavaroiden sijaintia kaupassa tms.) Yksi vappuaatto on jäänyt elävästi mieleen; olin Heiniksen kanssa samaan aikaan lähi-Alkossa, ja tehtyään ostoksensa hän hyppäsi pihalla olleeseen avoautoon joka kaasutti saman tien matkoihinsa. Tuli mieleen eräs Pate Mustajärven kohtaus Calamari Union -leffasta (yksi lempileffoistani, jossa Heiniskin esiintyy).
Laichalaf
ben enyd
Olihan tuo jo tiedossa että kerrostaloja aletaan rakentaa yhteen lapsuusmaiseman ojanvarteen, mutta pientä haikeutta herättää kun paikkaan jonne ennen pääsi vain kävellen ja hyppimällä ojan kahden ylityspaikan mättäitä ja kiviä pitkin pääsee nykyään asvaltoitua katua. Pientä jännitystä on säästyykö yksikään koivikko tai ojarannan pajupusikko rakennustyömaalta. Sammakoille ja sisiliskoille hyvää vointia toivottaen.
Husky
Ilmaanhaukkuja
Ja uusi suru-uutinen musiikkirintamalta vain päivää edellisen perään: Roxetten Marie Fredriksson on kuollut 61-vuotiaana.
Roxetten Look Sharp! -levy oli iso pala mun elämäni soundtrackia joskus parikymppisenä ja soi ahkerasti korvalappustereoissa kisareissuilla. Itse olen aina pitänyt tuosta levystä enemmän kuin Joyridesta. Fredriksson sai aivokasvaindiagnoosin 2002 ja selviytymismahdollisuudet olivat varsin ohuet, mutta niin vaan selvisi taistelusta voittajana ja eli vielä 17 vuotta. R.I.P.
Roxetten Look Sharp! -levy oli iso pala mun elämäni soundtrackia joskus parikymppisenä ja soi ahkerasti korvalappustereoissa kisareissuilla. Itse olen aina pitänyt tuosta levystä enemmän kuin Joyridesta. Fredriksson sai aivokasvaindiagnoosin 2002 ja selviytymismahdollisuudet olivat varsin ohuet, mutta niin vaan selvisi taistelusta voittajana ja eli vielä 17 vuotta. R.I.P.
Henane
Raccoon (Little, but evil)
Appiukkoni on nyt sitten kuollut ja toissapäivänä hän pääsi haudanlepoon. Kävimme katsomassa häntä päivää ennen kuin hän kuoli. Pahoitin mieleni mieheni veljen kommentista ja olen edelleen sitä mieltä, että vaikka appiukko ei kyennyt meidän kanssamme keskustelemaan eikä ottanut enää mitään kontaktia viimeisinä hetkinään, niin pystyi hän meidät edelleen kuulemaan. Hän sanoi ensimmäiseksi ääneen näin: "Kuolis nyt tuokin pois, ettei tarvitsisi täälläkään enää rampata sitä katsomassa." Omasta isästään! Kommentin jälkeen käyttäytyi erittäin sikamaisesti muutenkin ja meni tonkimaan tämän kaappeja ja huusi todella iloisesti, täällähän on karkkia! Hän alkoi rapistelemaan karkkipapereita ja tunki isänsä viereen mässyttämään ääneen! Loukkaannuin tästä appiukon puolesta hyvin paljon.
Minä olin ns. tässä se järjen ääni, pidin kaikki muut kasassa ja pidin palaverit saattohoitajan kanssa. Kun appiukko sitten kuoli, kyllä kaikista perheenjäsenistä huolehdittiin.. muttei minusta. Se oli aika paha shokki. Toki hautajaisten jälkeen huomasin lehdessä kuolinilmoituksessa oman nimeni, joka toki kertoi, että minut on nyt virallisesti otettu perheenjäseneksi.
Minä olin ns. tässä se järjen ääni, pidin kaikki muut kasassa ja pidin palaverit saattohoitajan kanssa. Kun appiukko sitten kuoli, kyllä kaikista perheenjäsenistä huolehdittiin.. muttei minusta. Se oli aika paha shokki. Toki hautajaisten jälkeen huomasin lehdessä kuolinilmoituksessa oman nimeni, joka toki kertoi, että minut on nyt virallisesti otettu perheenjäseneksi.
Lindëalda
Hobiittinen
Otan osaa Henane. <3 On aika sydäntäsärkevää edes ajatella tuota tilannetta.
Toivon hartaasti, että veljen reaktio johtui vaan shokista tai muusta vastaavasta, eikä ilkeydestä. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty käsittelemään noin isoja asioita niin, että ilmaisisivat järkytyksensä toisille "salonkikelpoisesti."
Toivon hartaasti, että veljen reaktio johtui vaan shokista tai muusta vastaavasta, eikä ilkeydestä. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty käsittelemään noin isoja asioita niin, että ilmaisisivat järkytyksensä toisille "salonkikelpoisesti."
Henane
Raccoon (Little, but evil)
KiitosOtan osaa Henane. <3 On aika sydäntäsärkevää edes ajatella tuota tilannetta.
Toivon hartaasti, että veljen reaktio johtui vaan shokista tai muusta vastaavasta, eikä ilkeydestä. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty käsittelemään noin isoja asioita niin, että ilmaisisivat järkytyksensä toisille "salonkikelpoisesti."
Tämä veli on oikeasti ilkeä, tämä ei johtunut shokista. Hän on todella ylimielinen ja tekee juuri niinkuin itse haluaa. Eilen kuuntelin järkyttyneenä, kun tämä veli painosi miun miestä ostamaan yhtä asiaa, jota ei nyt juuri tarvita ja rahat menevät tärkeämpiin asioihin. Tämä intti melkein puoli tuntia miehelleni ja ilmoitti lopulta, että hän ei sitä tarvitse, mutta ostaa sen silti, niin maksat sitten puolet, kun tilanne on parempi. Siis noin vain?! Ilmoitin kovaan ääneen isännän vierestä, että varmasti kuului puhelimeen: "Ja siehän olet se isäntä talossa, joten sinun sana on se viimeinen sana. Sano sille, että opettelee ymmärtämään, ettei saa aina tahtoaan läpi vaikka kuinka haluaa!" Lopettin puhelun hyvin nopeasti tämän jälkeen. Olen hyvin surullinen, että tilanne on tämä. Olen alkanut epäilemään, että isännän veljellä on jonkinasteinen autismin kirjon piirre, koska ei ymmärrä tunteita tai sitten vain on törkeä sika. Who knows..??
Dracaena
Raseena
Perheriidat lapsuudenkodissa käydessä. En olisi halunnut tulla tänne enkä viettää joulua ollenkaan muutenkaan, mutta koin sen velvollisuudeksi, kun ei ole muutakaan perhettä ja "kunnioita isääsi ja äitiäsi" ja sitä rataa. Mutta isäni on minusta vain todella inhottava ihminen (mistä löytyy dokumentaatiota vuosikymmenen takaa tältäkin foorumilta, mutta en halua kaivella niitä asioita yhtään enempää kuin ne vainoavat muutenkin). Mitä pitempään olemme saman katon alla, sitä vaikeammaksi käy rauhanomainen yhdessäolo. Yritän olla hiljaa, vaikka hän satuttaa ja suututtaa minua sanoillaan, ja yritän saada junalipun siirrettyä varhemmaksi, että pääsen täältä pois. Siitäkin tulee tietysti hirveää riitaa, ja etenkin äiti loukkaantuu ja suruuntuu enemmän kuin hänen osakseen kuuluisi, mutta en minä vain kestä tätä.
