Veljeni oli liikenneonnettomuudessa mönkijällään.
Sain kuulla siitä tänään aiemmin, ja oli hirveän vaikea uskoa, että se olisi mennyt törppöilemään. Ensimmäisenä päivänä mönkijän saamisen jälkeen veljeni kaatui sen kanssa ojaan kun yritti upareita liian lujaa ja sitä niin paljon sen jälkeen se ärsytti (siis se että mönkijään tuli naarmuja, ei häntä itseään sattunut), että on ajanut tosi varovasti sen jälkeen.
Tämä ei sitten ollutkaan veljeni vika. Niinkuin jotenkin ensin ajattelin.
Kevari, joka meni yli 100km/h yritti ohittaa risteysalueella veljeni mönkijän, kun veljeni oli kääntymässä vasemmalle ja pum. En tiedä tarkasti, mitä kävi veljelleni, mutta tänään sen kanssa viestittelin sairaalasta, joten se on suhteellisen kunnossa verrattuna siihen, että kuljettajan puolelle iski kevari. Kyydissä ollut kaverikin on kunnossa. Mutta kevarikuski, 16v kuoli.
Joo, tää ei ollut veljeni syy, mutta miten 15-vuotias poika sen ottaa, että hän oli kuskina liikenneonnettomuudessa, jossa joku kuoli? Miten veljeni pystyy olemaan syyttämättä itseään, miten hän pystyy olla miettimättä, että jos en olisi kääntynyt, niin kaikki olisi hyvin. Eikä 16-vuotias ansaitse kuolemaa siitä, että on tyhmä liikenteessä.
Olen muutenkin ollut huolissani veljestäni viime aikoina, nyt en tiedä mitä tapahtuu. Miltä hänestä nyt tuntuu. Hänkään ei ansainnut tätä. Kukaan ei ansainnut tätä. Veljeni on niitä ihmisiä, jotka tuntevat kyllä syvästi ja paljon asioita, mutta eivät osaa näyttää sitä. Ei, ei, ei, ei, ei. Miten näin voi käydä? Tuntuu epätodelliselta. Olen niin pahoillani tämän menehtyneen nuoren puolesta ja omaisten puolesta. Ei tällaisen uutisen kuultuaan oikein tiedä, mitä sanoa. Elämä on hauras.