Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Lapsituli kaverisynttäreiltä kertoan että leikki vaan J:n (synttärisankari) isin kanssa, koska J ei tahtoi leikkiä vaan omien kavereidensa (kultuilla oli Mushun lisäksi sankarin päiväkotikavereita eri päiväkodista) kanssa. Ja että ehkä kun Muhsu kutsuu J:n omille synttäreilleen ja siellä ei ole J:n omia kavereita hän leikkisikin Mushun kanssa :(
Miten hirveästi minä inhoankaan lasten synttärikulttuuria. Olen inhonnut todella pitkään. Sitä miten synttärikutsuja käytetään kaupan ja kiristyksen välineenä ja miten myös kutsuun vastaamista voidaan käyttää samoin. Sitä miten synttäreillä on aina se joku joka jää ulkopuolelle ja urheasti yrittää pitää hauskaa ja sulkea pois sen tosiasian että on ulkopuolinen. Ja miten minä olen halunnut varjella lapsiani tältä ulkopuolisuudelta ja nyt se iskee vasten minun pientäni jo näin varhain. Tuota lasta joka halusi tehdä päiväkotiryhmän häntä kiusaavalle lapselle ystävänpäiväkortin jotta se lapsi tulisi iloiseksi eikä enää haluaisi kiusata muita. Lapsi joka tarjoili leikkimukista ilomaitoa kun joku oli surullinen. Tuota ulkopuolisuuden tunnetta ja sitä miten se pikkuhiljaa muodostuu normaaliksi olotilaksi niin ettei sitä edes huomaa, mutta joka hiljaa ja salaa syö itsetuntoa, sitä että elämä on jatkuvaa kilpailua siitä onko kavereita vai jääkö yksin ja jatkuvaa teatteria että mikään ei satuta ja roolia jota esittää niin hyvin että sen uskoo melkein itsekin ei voi tajuta jos sitä ei ole kokenut. Ja nyt minä kuulin ja näin sen lapseni sanojen takaa.
 

Telimektar

Fundamentalisti
Miten hirveästi minä inhoankaan lasten synttärikulttuuria.
On tosiaan jotenkin surullista ajatella kilttiä, muille hyvää tarkoittavaa pientä lasta, joka joutuu selviytyäkseen oppimaan, että normaali sosiaalinen elämä toimii juuri näin. Toisaalta, jos kaikki onnistuisivat tässä kivuttomasti, niin fantasiaharrastajia olisi ehkä vähemmän.

Jossain näkemäni, muistinvarainen sitaatti joltain kirjailijalta:
Tietäkää, ettette ole yksin. Koko maailma jakaa surunne: joku yhtenä yönä tai kahtena, joku kaikkina vuosina.
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Ilo määräaikaisesta työstä jäi lyhyeksi, viikko. Peruivatkin sen tänään. Huonosti hoidettu juttu. Työtoveritkin ihmettelevät. Olisi ollut parempi, etteivät olisi tarjonneet lainkaan. Olisin säästynyt tämänpäiväiseltä järkytykseltä. Nyt on sitten pakko aktiivisesti hakea uutta. Onneksi mulle järjestyi heti huomiseksi haastattelu.
 

Dracaena

Raseena
Voi ei. Todellakin huonosti hoidettu, varmasti kamala ja epäreilu pudotus taas työttömyyteen. Toivotaan, että haastattelusta tai jostain muualta putkahtaa uusia mahdollisuuksia!
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
FinnCon Jyväskylässä missaantuu Kersti Juva -ohjelmineen, koska olen koiravahtina. Lohdutukseksi voin todeta, että olen aiemminkin kuullut Kerstiä STs:n tilaisuudessa Itäkeskuksessa vuonna nakki ja kirves.
 
Veljeni oli liikenneonnettomuudessa mönkijällään.

Sain kuulla siitä tänään aiemmin, ja oli hirveän vaikea uskoa, että se olisi mennyt törppöilemään. Ensimmäisenä päivänä mönkijän saamisen jälkeen veljeni kaatui sen kanssa ojaan kun yritti upareita liian lujaa ja sitä niin paljon sen jälkeen se ärsytti (siis se että mönkijään tuli naarmuja, ei häntä itseään sattunut), että on ajanut tosi varovasti sen jälkeen.

Tämä ei sitten ollutkaan veljeni vika. Niinkuin jotenkin ensin ajattelin.
Kevari, joka meni yli 100km/h yritti ohittaa risteysalueella veljeni mönkijän, kun veljeni oli kääntymässä vasemmalle ja pum. En tiedä tarkasti, mitä kävi veljelleni, mutta tänään sen kanssa viestittelin sairaalasta, joten se on suhteellisen kunnossa verrattuna siihen, että kuljettajan puolelle iski kevari. Kyydissä ollut kaverikin on kunnossa. Mutta kevarikuski, 16v kuoli.

Joo, tää ei ollut veljeni syy, mutta miten 15-vuotias poika sen ottaa, että hän oli kuskina liikenneonnettomuudessa, jossa joku kuoli? Miten veljeni pystyy olemaan syyttämättä itseään, miten hän pystyy olla miettimättä, että jos en olisi kääntynyt, niin kaikki olisi hyvin. Eikä 16-vuotias ansaitse kuolemaa siitä, että on tyhmä liikenteessä.
Olen muutenkin ollut huolissani veljestäni viime aikoina, nyt en tiedä mitä tapahtuu. Miltä hänestä nyt tuntuu. Hänkään ei ansainnut tätä. Kukaan ei ansainnut tätä. Veljeni on niitä ihmisiä, jotka tuntevat kyllä syvästi ja paljon asioita, mutta eivät osaa näyttää sitä. Ei, ei, ei, ei, ei. Miten näin voi käydä? Tuntuu epätodelliselta. Olen niin pahoillani tämän menehtyneen nuoren puolesta ja omaisten puolesta. Ei tällaisen uutisen kuultuaan oikein tiedä, mitä sanoa. Elämä on hauras.
 

douv

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Äidinäiti on tilanteessa, jossa nesteytys ja lääkkeet on katsottu parhaaksi lopettaa ja loppuaika hoidetaan vain kipuja. Hyvä, että kipuja lääkitään ja olen iloinen että ehdin käydä pitelemässä kädestä. Omaa ikävääni tässä vain itkeskelen.

/muok. 30.7. Kiitos ajatuksistanne. Viime yönä mummi lopetti hengittämisen. Viikko sitten hän oli palaamassa (toki apua ja järjestelyitä vaatineelta) mökkireissulta. Varmaan hyvä näin.
 
Last edited:

Isilmírë

Kuukivi
Tämä on pikemminkin haikeuden kuin varsinaisen surun aihe, mutta ajattelin kuitenkin katsoa, jos se helpottaisi tänne purkamalla. On nimittäin näin alkuun vähän vaikea sopeutua siihen ajatukseen, että toinen lapsi on nyt pitkään poissa ja vasta ensi juhannuksen nurkilla nähdään taas. Surettaa myös kotimaahan jääneen lapsen puolesta, jolle isoveljen lähtö oli todella kova paikka.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja

Tuo soi jo toista kertaa kuukauden sisällä. Duncan Johnstone sävelsi sen parikymppisen, leukemiaan kuolleen poikansa muistoksi. Kuolinvuoteen ääressä istuessaan sävelmä soi Duncanin päässä ja hän sai sen paperille parissa päivässä pojan kuoleman jälkeen. Itse kuulin sen ekaa kertaa joskus lukioikäisenä A Controversy of Pipers -säkkipillimusakokoelman viimeisenä biisinä. Johnstone tuntui saaneen säkkipillin itkemään.

Kolme viikkoa sitten sain kuulla siskonpoikani kuolemasta. Pitkään mielenterveydellisistä ongelmista kärsittyään hän surmasi itsensä. Kun olin saanut vietyä suruviestin lapsilleni, istahdin sängylle, pistin tuon biisin soimaan ja aloin itkeä. Säkkipilli itki kanssani.

Eilen illalla koiraa ulkoiluttaessani törmäsin vakavaan porukkaan. He olivat saaneet tietää naapurini kuolemasta. Mies oli heille isä, isäpuoli tai ex-mies. Minulle hän oli toveri taloyhtiön hallituksessa ja kiinanpalatsikoiran isäntä. Vajaa viikko sitten teimme pienen, ennalta suunnittelemattoman lenkin koirien kanssa. Tuumin ääneen, että näkymä mahtoi huvittaa autoilijoita: kaksi isoa miestä ja pientä koiraa. Aikoinaan hän oli ollut eniten koiran hankkimista vastaan ja nyt hän sitä eniten ulkoilutti. Kodista olivat lähteneet niin lapset kuin vaimokin ja vain koira jäänyt. Kroonisista nivelvaivoista kärsivälle keski-ikäiselle miehelle koira oli hyvä syy olla jäämättä kotisohvalle. Nyt hän oli ollut kuntoutuksessa, saanut sairauskohtauksen ja menehtynyt, vaikka apua oli hankittu paikalle Medi-Heliä myöten. Tänään on taloyhtiössä suruliputus. En vuodata kyyneliä hänen vuokseen, mutta surullisen biisin voin sentään soittaa.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Esittäessäni Sormusrunoa lausuen yleisölle unohdin säkeen "heidät yöhön syöksee" pitkäksi toviksi. Olen huono hobitti. :(
 

Lindëalda

Hobiittinen
Sinä et ole huono hobitti. <3 Kysy keneltä tahansa ammatikseen esiintyvältä, heille on tullut monia mokia.
Minä voin vaikka kertoa. Soitin joku pari vuotta sitten elämäni surkeimman keikan. Motivaatio oli aivan nollassa ja menin kylmiltäni keikalle. En ollut soittanut bändin kanssa moneen kuukauteen.
Fiaskohan siitä tuli. En muistanut sointuja, hyvä että muistin vielä oikeat stemmat. Riitelin kitaristin kanssa koko ajan, jopa yleisön edessä, ja epävarmuus soitostani näkyi videollakin.
Toki monia pienempiä mokiakin on tullut. Kerran soitin keikan kitaralla. Kitara ei ole itselleni vahva soitin, ja biisiin tuli sellainen pysäytys, mitä käytetään tehokeinona kun halutaan esim. Korostaa sanoja. Minun piti räimäistä siihen mollisointu, niin arvaa mitä jännityksissäni soitin? Duuriseiskan! Ehkä räikeimmän vastakohdan viattomalle mollisoinnulle, mitä Eru on keksinyt.
Näitä sattuu, ja silloin auttaa kaksi kliseistä sanontaa:
1. Mikä ei tapa, vahvistaa.
2. Hetken häpeä korvaa vuosia harjoittelussa.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
RIP Heinis, suomalaisen naisrockin grand old lady

IS: Anne "Heinäsirkka" Taskinen on kuollut
Taskinen nousi julkisuuteen Sleepy Sleepersin riveissä 1970-luvulla.

Laulaja Anne "Heinäsirkka" Taskinen on kuollut, kertoo Ilta-Sanomat. Taskinen oli kuolleessaan 61-vuotias. Ilta-Sanomien mukaan Taskinen löytyi kuolleena kotoaan Helsingin Pikku-Huopalahdesta lauantaina 7. joulukuuta. Kuolemasta kertoo IS:lle Taskisen äiti Anja Repo.

Taskinen nousi julkisuuteen Sleepy Sleepers -yhtyeen riveissä 1970-luvulla. Hän esiintyi myös Leningrad Cowboysissa 1980-luvulla. Hänen soolouransa ensimmäinen single julkaistiin 1979 ja albumi 1985. Soololevyjä hän on tehnyt kahdeksan, lisäksi hän oli mukana myös monilla muilla levyillä.

Taskinen toimi lisäksi vuosia toimittajana ja järjesti useita hyväntekeväisyyskonsertteja. Lisäksi hän on näytellyt teatterissa ja muun muassa Aki Kaurismäen lyhytelokuvissa.

Taskisen projekti Rockin korkeat korot toi 2000-luvulla näkyvästi esiin naisrokkareita. Taskinen kirjoitti vuonna 2004 Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia -teoksen.

Toisten puolustaja

Taskinen syntyi Valon nimipäivänä. Viime vuoden alkupuolella STT:n haastattelussa hän sanoi, että päivä osui kohdilleen, sillä valon jakamisesta muille tuli hänelle elämänmissio.

– Minun pitää näyttää valoa ihmisille, jotka ovat pimeässä. Kuulostaa aika suurelliselta täällä baarin pöydässä kello kolmen aikaan iltapäivällä, mutta se on totta, laulaja kertoi tuolloin töölöläiskuppilassa.

Tehtävä alkoi jo alakoulussa. Taskinen kertoi, että ei lähtenyt mukaan, jos koulun pihalla kiusattiin jotakuta vain siksi, että tämä oli jotenkin erilainen tai outo.

– Muistan kansakoulusta tytön, joka ei puhunut mitään ja kaikki sanoivat, että hän on mykkä. En uskonut sitä, joten menin juttelemaan hänelle ja otin huomioon. Ja sitten hän puhui, muistan sen hetken vieläkin.


Itseäänkin Taskinen joutui puolustamaan, useasti.
– Kouluaikoina minulla oli nilkkoihin asti ulottuva punainen takki ja pyöreät aurinkorillit päässä, niin minuthan näki kirkolta kotiin asti. Minua yritettiin kiusata, mutta minä pistin ne kiusaajat kuriin, hän kertoi.

En tokikaan tuntenut häntä lainkaan, mutta hän oli tuttu (ja värikäs) näky lähikaupassani, ja joskus vaihdoimme pari sanaa (koskien lähinnä tavaroiden sijaintia kaupassa tms.) Yksi vappuaatto on jäänyt elävästi mieleen; olin Heiniksen kanssa samaan aikaan lähi-Alkossa, ja tehtyään ostoksensa hän hyppäsi pihalla olleeseen avoautoon joka kaasutti saman tien matkoihinsa. Tuli mieleen eräs Pate Mustajärven kohtaus Calamari Union -leffasta (yksi lempileffoistani, jossa Heiniskin esiintyy).
 

Laichalaf

ben enyd
Olihan tuo jo tiedossa että kerrostaloja aletaan rakentaa yhteen lapsuusmaiseman ojanvarteen, mutta pientä haikeutta herättää kun paikkaan jonne ennen pääsi vain kävellen ja hyppimällä ojan kahden ylityspaikan mättäitä ja kiviä pitkin pääsee nykyään asvaltoitua katua. Pientä jännitystä on säästyykö yksikään koivikko tai ojarannan pajupusikko rakennustyömaalta. Sammakoille ja sisiliskoille hyvää vointia toivottaen.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Ja uusi suru-uutinen musiikkirintamalta vain päivää edellisen perään: Roxetten Marie Fredriksson on kuollut 61-vuotiaana.

Roxetten Look Sharp! -levy oli iso pala mun elämäni soundtrackia joskus parikymppisenä ja soi ahkerasti korvalappustereoissa kisareissuilla. Itse olen aina pitänyt tuosta levystä enemmän kuin Joyridesta. Fredriksson sai aivokasvaindiagnoosin 2002 ja selviytymismahdollisuudet olivat varsin ohuet, mutta niin vaan selvisi taistelusta voittajana ja eli vielä 17 vuotta. R.I.P.
 

Henane

Raccoon (Little, but evil)
Appiukkoni on nyt sitten kuollut ja toissapäivänä hän pääsi haudanlepoon. Kävimme katsomassa häntä päivää ennen kuin hän kuoli. Pahoitin mieleni mieheni veljen kommentista ja olen edelleen sitä mieltä, että vaikka appiukko ei kyennyt meidän kanssamme keskustelemaan eikä ottanut enää mitään kontaktia viimeisinä hetkinään, niin pystyi hän meidät edelleen kuulemaan. Hän sanoi ensimmäiseksi ääneen näin: "Kuolis nyt tuokin pois, ettei tarvitsisi täälläkään enää rampata sitä katsomassa." Omasta isästään! Kommentin jälkeen käyttäytyi erittäin sikamaisesti muutenkin ja meni tonkimaan tämän kaappeja ja huusi todella iloisesti, täällähän on karkkia! Hän alkoi rapistelemaan karkkipapereita ja tunki isänsä viereen mässyttämään ääneen! Loukkaannuin tästä appiukon puolesta hyvin paljon.

Minä olin ns. tässä se järjen ääni, pidin kaikki muut kasassa ja pidin palaverit saattohoitajan kanssa. Kun appiukko sitten kuoli, kyllä kaikista perheenjäsenistä huolehdittiin.. muttei minusta. Se oli aika paha shokki. Toki hautajaisten jälkeen huomasin lehdessä kuolinilmoituksessa oman nimeni, joka toki kertoi, että minut on nyt virallisesti otettu perheenjäseneksi.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Otan osaa Henane. <3 On aika sydäntäsärkevää edes ajatella tuota tilannetta.
Toivon hartaasti, että veljen reaktio johtui vaan shokista tai muusta vastaavasta, eikä ilkeydestä. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty käsittelemään noin isoja asioita niin, että ilmaisisivat järkytyksensä toisille "salonkikelpoisesti." :(
 
Ylös