Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Henane

Raccoon (Little, but evil)
Otan osaa Henane. <3 On aika sydäntäsärkevää edes ajatella tuota tilannetta.
Toivon hartaasti, että veljen reaktio johtui vaan shokista tai muusta vastaavasta, eikä ilkeydestä. Kaikki aikuisetkaan eivät pysty käsittelemään noin isoja asioita niin, että ilmaisisivat järkytyksensä toisille "salonkikelpoisesti." :(
Kiitos :heart: Tämä veli on oikeasti ilkeä, tämä ei johtunut shokista. Hän on todella ylimielinen ja tekee juuri niinkuin itse haluaa. Eilen kuuntelin järkyttyneenä, kun tämä veli painosi miun miestä ostamaan yhtä asiaa, jota ei nyt juuri tarvita ja rahat menevät tärkeämpiin asioihin. Tämä intti melkein puoli tuntia miehelleni ja ilmoitti lopulta, että hän ei sitä tarvitse, mutta ostaa sen silti, niin maksat sitten puolet, kun tilanne on parempi. Siis noin vain?! Ilmoitin kovaan ääneen isännän vierestä, että varmasti kuului puhelimeen: "Ja siehän olet se isäntä talossa, joten sinun sana on se viimeinen sana. Sano sille, että opettelee ymmärtämään, ettei saa aina tahtoaan läpi vaikka kuinka haluaa!" Lopettin puhelun hyvin nopeasti tämän jälkeen. Olen hyvin surullinen, että tilanne on tämä. Olen alkanut epäilemään, että isännän veljellä on jonkinasteinen autismin kirjon piirre, koska ei ymmärrä tunteita tai sitten vain on törkeä sika. Who knows..?🤷‍♀️
 

Dracaena

Raseena
Perheriidat lapsuudenkodissa käydessä. En olisi halunnut tulla tänne enkä viettää joulua ollenkaan muutenkaan, mutta koin sen velvollisuudeksi, kun ei ole muutakaan perhettä ja "kunnioita isääsi ja äitiäsi" ja sitä rataa. Mutta isäni on minusta vain todella inhottava ihminen (mistä löytyy dokumentaatiota vuosikymmenen takaa tältäkin foorumilta, mutta en halua kaivella niitä asioita yhtään enempää kuin ne vainoavat muutenkin). Mitä pitempään olemme saman katon alla, sitä vaikeammaksi käy rauhanomainen yhdessäolo. Yritän olla hiljaa, vaikka hän satuttaa ja suututtaa minua sanoillaan, ja yritän saada junalipun siirrettyä varhemmaksi, että pääsen täältä pois. Siitäkin tulee tietysti hirveää riitaa, ja etenkin äiti loukkaantuu ja suruuntuu enemmän kuin hänen osakseen kuuluisi, mutta en minä vain kestä tätä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Ropeconia ei järjestetä tänä vuonna. Tänään tuli tiedote, ettei alkujaan suunniteltu loppusyksyyn siirtäminen onnistu, koska tiloja ei saada. Seuraava Ropecon on siis vasta kesällä 2021, jos silloinkaan.
 

Ares B

Antifilatelisti
Toinenkin suruviesti, tällä kertaa pitkän linjan roolipeliharrastajille. Kuvittaja Jim Holloway, jonka ilmeikästä taidetta on nähty mm. Dungeons & Dragonsissa, MERPissä ja Paranoiassa, menehtyi eilen pitkäaikaiseen sairauteen. Varsinkin Paranoian seinähullun dystopiamaailman Jim toi piirroksillaan eläväksi.

Ohessa hänen poikansa Miken ottama valokuva Jimin Hobitti-maalauksesta 70-luvulta.
 

Liitetiedostot

Henane

Raccoon (Little, but evil)
Tänään oli tätini miehen eli teatteri ystäväni hautajaiset. Olin todella rikki ja vihdoin alkoi olo rauhoittumaan näiden kuoleman jälkeisten viikkojen kruunanneiden hautajaisten jälkeen.

Ehdin ehkä tunnin kotona olemaan ja hoitamaan pari rästissä olevaa asiaa, jotka ovat olleet ylitsepääsemättömiä ennen hautajaisia, niin ystäväni laittoi viestin minulle, että hänen isänsä on kuollut. Otin tämän tiedon erittäin raskaasti, koska hänen isänsä on kuitenkin ollut elämässäni aktiivisesti jo 24vuotta. Hänellä ja vaimollaan oli juuri yhteissynttärit, näimme viime tiistaina viimeksi ja juteltiin, mitä kuuluu nyt. Oli hyvin iloinen jatkaessani yhden asian hoitoa ja hänen kanssaan jo sovittiin syksyllä tapahtuvasta jutusta.

Nyt jotenkin.. Olo on tyhjä, ei enää nukuta, ahdistaa vielä enemmän kuin tädin miehen kuoleman jälkeen ja nyt jotenkin.. On niin järkyttynyt olo, kun kyseinen ystäväni isä on aina ollut Tervaskanto, jolle ei mikään pysty tekemään mitään ja yhtäkkiä kuulen hänen poismenostaan. En oikein tiedä enää, mitä sanoa. Olen hyvin sanaton ja moni, jotka minut tietävät, ettei se ole usein tapahtuva asia.

Olen itkenyt silmät miltei päästäni tänään ja tuntuu, että pelkään vielä enemmän kaikkea menettämistä ympärilläni.

Olen vain.. Jotenkin eksynyt, peloissaan ja hyvin ahdistunut samaan aikaan.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Olin eilen tutun ihmisen muistotilaisuudessa. Tilaisuus oli kaunis ja rento, ja päällimmäisenä mieleen jäi miten hienoja muistoja paikalla olleilla tästä henkilöstä oli ja miten rakastava ilmapiiri tilaisuudessa oli. Menihän se tunteisiin, mutta kyllä siellä naurettiinkin, ja niin olisi varmaan päähenkilökin toivonut.
 

Henane

Raccoon (Little, but evil)
Tänään oli tätini miehen eli teatteri ystäväni hautajaiset. Olin todella rikki ja vihdoin alkoi olo rauhoittumaan näiden kuoleman jälkeisten viikkojen kruunanneiden hautajaisten jälkeen.

Ehdin ehkä tunnin kotona olemaan ja hoitamaan pari rästissä olevaa asiaa, jotka ovat olleet ylitsepääsemättömiä ennen hautajaisia, niin ystäväni laittoi viestin minulle, että hänen isänsä on kuollut. Otin tämän tiedon erittäin raskaasti, koska hänen isänsä on kuitenkin ollut elämässäni aktiivisesti jo 24vuotta. Hänellä ja vaimollaan oli juuri yhteissynttärit, näimme viime tiistaina viimeksi ja juteltiin, mitä kuuluu nyt. Oli hyvin iloinen jatkaessani yhden asian hoitoa ja hänen kanssaan jo sovittiin syksyllä tapahtuvasta jutusta.

Nyt jotenkin.. Olo on tyhjä, ei enää nukuta, ahdistaa vielä enemmän kuin tädin miehen kuoleman jälkeen ja nyt jotenkin.. On niin järkyttynyt olo, kun kyseinen ystäväni isä on aina ollut Tervaskanto, jolle ei mikään pysty tekemään mitään ja yhtäkkiä kuulen hänen poismenostaan. En oikein tiedä enää, mitä sanoa. Olen hyvin sanaton ja moni, jotka minut tietävät, ettei se ole usein tapahtuva asia.

Olen itkenyt silmät miltei päästäni tänään ja tuntuu, että pelkään vielä enemmän kaikkea menettämistä ympärilläni.

Olen vain.. Jotenkin eksynyt, peloissaan ja hyvin ahdistunut samaan aikaan.
Ja tänään oli kyseisen ystäväni isän hautajaiset. Mikä oli lievä shokki, sillä en tiennyt koko hautajaisista, mutta kuvista päätellen siellä oli kuitenkin 10hlön ystäväporukastamme 9 ja minä en ollut siellä. Ja nyt itken sängyssä hokien sekä miettien, että miksi.. Miksi en ollut kutsuttujen listalla, mutta kuitenkin tämä ja tämä kaveri oli kuitenkin. Ymmärrän toki.. Ymmärrän, että korona aikana hautajaiset olisivat olleet liian isot.

Yritän ainakin ymmärtää. Silti olen samaa aikaan surullinen, pettynyt, osittain vihainen, turhautunut ja ennen kaikkea hyvin hyvin hämmentynyt. Minulle ei asiasta kerrottu. Ei edes niin, että: "Isän hautajaiset on sinä ja sinä päivänä, mutta koska niistä olisi tullut niin suuret, jouduimme jättämään jotkut ihmiset pois." Tiedän, etten toki asiasta kysynyt, koska kuvittelin, että minä kuuluisin siihen ryhmään jolle edes jotain ilmoitettaisiin, mutta en näköjään. En nähtävästi ole tarpeeksi hyvä ystävä. Vaikka olen tehnyt monia asioita.. Niin monia asioita, joista itse kuvittelin olevani. Mutten näköjään sitten ollutkaan.

En aio asiasta kysyä, mutta tuntuu pahalta. Tuntuu hyvin pahalta. Olisin mielelläni vaikka odottanut autossa, kunnes porukka olisi lähtenyt muistotilaisuuteen ja olisin vasta sitten käynyt viemässä viimeisen tervehdykseni.

En tiedä. Ahdistaa, itkettää ja kaiken huipuksi yritin asiasta puhua puolisolle, jonka kuvittelin tukevan minua edes sen verran, että kuuntelisi, kuinka paha miun on olla. Kävikin sitten niin, että nukahti.. Kesken lauseen vieläpä, jonka jälkeen aloin pyörittämään tätä mielessäni. Liikaa. Aivan liikaa.

Kuudesta ystävästä kolme vastasi minulle tänään, ettei ehdi kahville ja heillä oli erittäin hyvät syyt. Ensimmäinen oli juuri lähdössä töihin, toinen lähti lypsylle ja kolmas joogaan. Myönnettäköön, oma moka, etten kysynyt tarpeeksi aikaisin asiasta. Mutta nämä kolme muuta.. Ensimmäinen ilmoitti siinä vaiheessa, kun olin tullut kotiin, että miksi kysyin häntä kahville. Asia selvä, en pyydä enää. Toinen vastasi tunti siitä hyvällä syyllä ja laittoi hymyilevän kuvan vauvastaan, joka oli pahassa korvatulehduksessa. Ja kolmas ilmoitti puoli seitsemän, ettei ole jaksanut vastata.. Nukkui puoli neljään iltapäivällä ja totesi, ettei hän jaksa eikä kiinnosta nähdä työviikon jälkeen ketään muuta kuin äitinsä, joka asuu samassa asunnossa. Tämä nostatti entistä enemmän surua pintaan. Eikö minulla ole oikeasti täällä päin ystäviä?

Ilmoitin muutamalle ystävälle, että soittelen jossain vaiheessa. Kaikki vastasivat, etteivät olisi edes vastanneet. Enkö siis ansaitse ystäviä? Minä, joka välillä tekee enemmän kuin tarpeeksi muiden eteen, vaikka olen väsynyt, kettuuntunut, jne. En sitten näköjään.

Olenko vain.. Noh.. Tylsä ihminen, joka kuvittelee olevansa pesukarhu? Näköjään, mutta olihan se edes jotain joskus. Keinoni paeta, piiloutua hahmon taakse, kuten aina ennenkin. On se hahmo, joka on niin vahvasti osa identiteettiäni, ettei suurin osa edes vanhoista ystävistäni tiedä, mistä hahmo alkaa ja mihin se loppuu. Minä vain olen.. Minä.

Noh, ehkä yritän taas kerran nukkumista. Ehkä se tällä kertaa onnistuisi. Huomenna pitäisi mennä taas maalle. Päivä kerrallaan. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
@Henane tämän lukeminen saa minut ihmettelemään ihmisiä. Eikö enää ole muodikasta olla asiallinen jos joku yrittää ottaa yhteyttä? Onko niin että ihmisillä on liikaa ystäviä ja kavereita jos ei voi sen vertaa tehdä että vastaa puheluun/viestiin. Tuleeko meille ihan liikaa erilaisia viestejä joka suunnasta vierailta ihmisiltä että tuttujenkin tärkeät viestit sulautuvat samaan massaan ja unohdamme ihmiset viestien ja soittoäänen takana :(
Virtuaalinen halaus ei lämmitä, mutta olet usein mielessä. Minulla kun on välillä tapana (onkohan tämä taas asia joka olisi parempi pitää omana tietonaan ettei minua pidetä ihan kajahtaneena 😅) leikitellä sellaisisilla ajatuksilla että mitä tekisin jos saisin muuttaa maailmaa jotenkin tai saisin mahdollisuuden antaa jotain mahdotonta toiselle tai vaikka klassinen että saisin kolme toivomusta. Kun näitä mietin sinä olet aina listan kärjessä niistä ihmisistä joille toivoisin jotakin. Ensimmäisenä listalla jos saisin tilaisuuden antaa mahdottomia jollekin.
 
Ylös