Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Salmiis

Kontulainen
Minultakin menehtyi rakas pappani 2 viikkoa sitten torstaina aivoinfarktiin. Sai aamuyöstä sairaskohtauksen, siitä ambulanssilla suoraan sairaalaan teholle. No, eihän siinä enää mitään ollut tehtävissä enää 85-vuotiaalle ja puolet aivoista veren peitossa, joten siirrettiin saattohoitoon ja hän nukkui pois läheistensä ympäröimänä. Kaikkein eniten tässä harmittaa mummoni puolesta, ehtivät olla yli 60 vuotta yhdessä. En voi kuvitellakaan sitä tuskaa hänen puolestaan. :( Tämän viikon lauantaina on hautajaiset, keskellä harmaata marraskuuta.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Puoliso sai aamutuimaan kännykkäänsä viestin positiivisesta koronatuloksesta. Odotamme parhaillamme infektiolääkärin soittoa.

Minulla sattuu kätevästi olemaan juuri tänään vapaapäivä, koska kuopus oli tarkoitus viedä astmakontrolliin, jota varten on pidetty pitkä lääketaukokin. Enpä nyt sitten viekään.

Karanteenihan tästä todennäköisesti seuraa koko perheelle. Ei ihan hirveästi hymyilytä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Tuplapostaus, pahoittelut siitä.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että puoliso potee kolmatta päivää sairaalassa koronan aiheuttamaa keuhkokuumetta ja minä ja kuopus kävimme tänä aamuna yhdeksännen karanteenipäivän ratoksi antamassa koronatestinäytteet, koska meillä kummallakin on nuha. Alan olla aika väsynyt tähän tilanteeseen, vaikka tiedän, ettei mitään varsinaista hätää ainakaan vielä ole.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Vanhempi koiramme Pippin on kärsinyt jonkun aikaa hengitysvaikeuksista. Syy on löystynyt henkitorvi joka siis painuu välillä kasaan ja hengitys katkeaa. Tämä on aina aiheuttanut koiran kuorsaamista ja ajoittaisia niiskutuskohtauksia, mutta nyt on selkeästi kyse siitä että koira ei saa vedettyä syvään henkeä.
Surullista tässä on se että päivisin Pippin on pihalla aktiivinen, hakeutuu leikkimään ja on jotenkin ihan herännyt henkiin kuin horroksesta. Mutta samalla varsinkin iltaisin sisällä hengenahdistuskohtauksia on alkanut tulla koko ajan enemmän. Huomiseksi on varattu aika eläinlääkärille jossa selvitetään voiko oloa vielä jotenkin helpottaa, mutta minä luulen että Pippin ei enää siltä reissulta palaa. Kurjaa katsoa koiraa tuossa kunnossa, mutta kurjaa että koira joka on muuten pirteä ja hyvin voiva pitää todennäköisesti viedä piikille. Hengenahdistuksen kanssa ei kuitenkaan ole hyvä elää ja tukehtuminen ei todellakaan ole lempeä ratkaisu.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Pippin on nyt saanut rauhan. Lääkityksellä olisi ehkä voitu ostaa joitain viikkoja lisäaikaa. Mutta ei katsottu sen olevan sen kärsimyksen arvoista jos lääkitys ei olisikaan purrut. Ei tarvitse enää koiran eikä ihmisten valvoa öitä kuuntelemassa raskasta hengitystä odottaen milloin se loppuu tai varautua lähtemään yön selkään pikavauhtia jonnekin ties minne missä on päivystävä eläinlääkäri.

Pippin ehti elämänsä aikana paljon.
Aloitti kertoman mukaan elämänsä tarhakoirana muiden koirien keskuudessa.
Sieltä siirtyi naisen ja tyttären koiraksi ja isoäidin pulskaksi hemmottelemaksi. Pippin oli siellä ihmisiin liimautuva, eroahdistunut koira joka tuhosi paikkoja yksin jäädessään.
Kun @Incánus ja minä haimme koiran meille se pääsi maalle toisen koiran, Eddien kaveriksi. Pippin seuraili kaikessa mitä Eddie tekee ja opetteli meidän tapojamme.

DSCN1750.JPG

Pippin ja Eddie saivat seitsemän pentua samana päivänä kun Ruotsissa oli kuninkaalliset häät. Siitä pentujen nimet Victor (Riki), Sylvi, Madde, Vici, Luki(tar) (ei liity kuninkaallisiin), Dani ja prinssi Philip.
Pennut 029.JPG7 viikkoa 001.JPG
Kun Incanus muutti kaupunkiin Pippin jäi meille maalle.
Kun jouduimme luopumaan Eddiestä Pippin sai hetken olla ainoa koira. Se hidastui ja pääasiassa makasi. Pari vuotta sitten se sai kaverikseen lapinkoiran pennun Kostin.
Jonkun aikaa niillä meni hyvin yhdessä, mutta sitten Pippin muuttui äkäiseksi. Se sai eläinlääkäriltä kipulääkkeet ja ärhentely loppui. Kivun tarkkaa syytä tai kohdetta ei koskaan saatu tietää, mutta lääke auttoi ja saatiin varsin reipas ja iloinen vanhus.
Pippin viihtyi hyvin mökillä ja viimeisen kesänsä se olikin mummun hoidossa koko kesän.

Pippin on aina kuorsannut ja sillä on välillä ollut kohtauksia kun sen on ollut hankala hengittää. Vasta ihan viime aikoina eläinlääkärissä selvisi että sillä oli löystynyt henkitorvi joka välillä painui kasaan.
Pippinin hengitys meni lopulta aika nopeasti huonommaksi ja vuoden 2020 loppupuolella alkoi näyttää siltä että muuten elämäniloinen koira ei ehkä enää pitkään elä.
Toissailtana vuosijuhlan aikaan Pippin sai aika pahan hengenahdistuskohtauksen ja yöllä valvoin pitkään kuunnellen hengitystä joka vinkui, rohisi ja välillä hetkeksi katkesikin. Päivisin se oli kuitenkin iloinen ja pirteä ja ulkona tuntui olevan hyvä olla ja hengittää.
Tänään Pippin meni lääkäriin missä todettiin henkitorven halvaantuneen ja happi kulki vai hyvin pienestä raosta.

Pippin nukutettiin tänään kymmenen maissa.
 
Last edited:

Dracaena

Raseena
Otan valtavasti osaa. Hyvä, että sen viimeinen vuosi vaikutti silti olleen onnellinen. Hyvä, että ymmärsitte mennä eläinlääkäriin ajoissa ja päästää sen ikuiseen uneen, ennen kuin elämästä tulisi liian kurjaa. Kiitos kuvista.
En saanut tuosta tykkäyspainikkeesta millään tuotettua surunaamareaktiota, ja se tuntuu ihan kohtuuttomalta – miksei foorumialusta ymmärrä, että joku on menettänyt rakkaan perheenjäsenen eikä siihen millään yläpeukulla reagoida?
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Osanottomme perheenjäsenen menetyksen vuoksi. Tässä yhteydessä tulee taas mieleen se netistä aikoinaan oppimani ajatus, että koirien ja ihmisten suhde on vähän kuin ihmisten ja haltioiden suhde: koiran näkökulmasta ihminen elää "ikuisesti", ihminen puolestaan voi elämänsä aikana seurata lukuisten peräkkäisten koirasukupolvien elämää. Ikävä kyllä se tarkoittaa ihmiselle myös toistuvaa eron tuskaa.
 

Incánus

Welho
Vaikka en enää pitkään aikaan elänyt Pippinin kanssa, sattui tuon aamun viesti enemmän kuin osasin kuvitella. Onneni on että kävin tasan viikkoa aiemmin tapaamassa iloista ja pirteää koiravanhusta, joka tuttuun tapaan tuntui ilahtuvan siitä että menin häntä katsomaan. Heittäytyi heti selälleen ottamaan vatsarapsuja. Tiesin toki Pippinin tilanteesta, mutta en muista milloin viimeksi olisin itkenyt, mutta tuona aamuna itkin. Onneksi jäi kauniit muistot.

Sain vuokrasopimuksen irtisanomisilmoituksen, nyt on puolivuotta aikaa etsiä uusi asunto. Itä-Helsinkiin aion jäädä, tänne tunnen kuuluvani, mutta surku lähteä hyvästä asunnosta.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Nyt on myös Eddie poissa. Näin lähtivät molemmat vanhat koirat ihan peränjälkeen. Eddie ehti täyttää tänä syksynä 16.

Eddie tuli minulle reilun kahden vuoden ikäisenä kun olin muuttamassa ensimmäiseen omaan asuntooni. Se tuli pienenä kukkopoikana joka oli asunut koirahoitolassa missä siitä ei pidetty hyvää huolta. Molemmat korvat olivat tulehtuneet ja turkki nyppimätön. Koko matkan Lapinlahdelta Luumäelle se vinkui ja itki autossa. Muutenkin Eddiellä oli varsin laaja äänivarasto jota se käytti niin hyvässä kuin pahassa.

Eddie kulki mukanani muutosta toiseen ja ehti nähdä paljon. Muistan metsäretkiämme Taavetin metsissä, kävelyjä Riihimäellä meluvallin päällä kun oli kiire töihin, mutta herra ei vaan suostunut kakkaamaan 😅 , sitä kun Merri vei Eddien umpihankijuoksemaan ja tietysti pennut Pippinin kanssa. Vielä tänäkin päivänä on arvoitus miten lyhytjalkainen ja Pippiniä paljon matalampi Eddie onnistui temput tekemään.
Vaikka Eddie ei enää muutamaan vuoteen ole meillä asunut pystyn edelleen (vaivoin, mutta pystyn) palauttamaan mieleen miltä Eddien kallon muodot tuntuivat käden alla kun silitti molemmin käsin kuonosta poskia pitkin taaksepäin. Muistan karhean turkin tunnun ja jopa häivähdyksen siitä miltä Eddie tuoksui. Sillä oli hyvin vahva ominaistuoksu.

Eddie joutui muuttamaan uuteen kotiin kun se ei sopeutunut elämään lasten kanssa. Ja hyvän kodin saikin. Osaavan ihmisen kumppanina se pääsi kiertämään maailmaa ja aina välillä sain kuvia ja kuulumisia sähköpostitse. Silti pidin Eddieä aina tavallaan omana koiranani. Se kulki matkassa siitä kun muutin omilleni siihen kun perustin oman perheeni. Se kuuli ilot ja surut, oli apuna yksinäisyyteen ja lohduttajana vaikeina aikoina. Muistan miten lupasin monessa kodissa eri omistajilla kulkeneelle Eddielle että minun luotani sen ei enää tarvitsisi muuttaa. Sitä lupausta en pystynyt pitämään, mutta toivon ja myös uskon että Eddie ei tästä päätöksestä pahastunut. Sai se sen verran hyvän eläkepäivien kumppanin ja rauhan olla yhden ihmisen koira. Eli sellainen mitä se aina oli. Yhteen ihmiseen leimautuva.
Tammi-helmikuu2013 036.JPGTammi-helmikuu2013 184.JPGHuhti-toukokuu2013 090.JPG
 
Last edited:

Husky

Ilmaanhaukkuja
Musiikkivuoden 2021 alku on kyllä ollut kamala.

- Alexi Laiho kuollut
- Sylvain Sylvain kuollut
- Pave Maijanen kuollut
- tuottaja Phil Spector kuollut
- Marco Hietala jätti Nightwishin
- rokkiravintola Jack the Rooster lopettaa

Ja vuotta on mennyt vasta kolme viikkoa...
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Tyttäreni pelasi kanssani Halon lävitse. B5:n katsomiseen häntä pitäisi jo motivoida, varsinkin kun ensimmäinen kausi ei ole yhtä huikean hieno kuin pari seuraavaa. Englannin oppimisen varjolla? Hyllyssä on DVD-boksit pelkillä enkkuteksteillä. Tätä eilen miettiessäni muistelin galaktisen reunan ylittäneitä B5-näyttelijöitä ja sitten sain tietää myös Furlanista. Stephenkin kuoli yllättäen aivoverenvuotoon vuosia sitten.
 
  • Like
Reaktiot: H

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Yksi lempinettisarjistaiteilijoistani, joka ilmeisesti oli aiemmin ateisti, on koronavuoden seurauksena löytänyt Jeesuksen. Se ei sinänsä olisi surun aihe, jos kyseessä olisi vain henkilökohtaisen lohdun ja toivon löytäminen, päin vastoin. Ikävä kyllä hän on niin sanotusti pudonnut suoraan syvään päähän ja haluaa nyt käännyttää myös lukijansa. Hänen päätarinansa ohessa tekemänsä pieni sivutarina julkaistiin tänään, ja se, mikä alkaa kulutusyhteiskunnan ja Kiinan tyyppisen sosiaalisia pisteitä jakavan systeemin lähes puhtaaksi parodiaksi asti venyvänä kritiikkinä osoittautuukin ennen pitkää kristillisen uskon ylistykseksi vastavoimana tälle pahuudelle. Tarina päättyy tekijän kertomukseen henkilökohtaisesta uskoontulostaan ja huipentuu julistukseen, jonka mukaan jos löydämme itsemme sarjakuvassa kuvaillun kaltaisesta yhteiskunnasta, se johtuu siitä, että olemme tehneet syntiä Jumalaa vastaan. Siksi meidän tulee kaikkien nöyrästi katua ja tehdä parannus, niin Hän ottaa meidät takaisin laumaansa.

En olisi ennen tätä uskonut, että voisin tulla näin surulliseksi vain sen takia, että ihmisestä, jonka kanssa en ole ollut sen läheisemmissä tekemisissä kuin hänen (loistavan) työnsä seuraaminen ja hänen jokaiseen uuteen sarjakuvasivuun liittämänsä kommentaarin lukeminen, kuoriutuukin yhtäkkiä fanaattinen uskovainen.
 
Last edited:

Satekai

pelikisälli
Isilmírë tiedän kenestä puhut, miekin luin sen sivusarjiksen ja jälkikirjoituksen... Henkilökohtaisesti jokainen saa uskoa mihin haluaa, mutta toisille tuputtaminen... Pääsarjiksen kommenteissa on käyty aika paljon keskustelua aiheesta.
 

FreakyMike

Seppä Ilmarinen
Voi ei. Pikku googlailun perusteella paljastui, että mikä sarja on kyseessä ja en olisi kyllä millään arvannut, että se on juuri SSSS. Olin tarkoituksella pitänyt jo melkein parin kuukauden tauon kaikista seuraamistani nettisarjakuvista, jotta pystyisi "ahmimaan" jonakin viikonloppuna sitten isommat pätkät samalla kertaa.

Mitenköhän pääsarjallekin sitten käy, koska pohjoismaiset muinaisuskonnot/mytologiat olivat tavallaan vähän osa tarinaa. Ja uskaaltaako edes jatkaa siitä mihin viimeksi jäin, jotta upeasta sarjakuvasta ei tulisi paha maku suuhun. Tykkäsin ihan älyttömästi sarjan piirtotyylistä, värivalikoimista ja postapokalyptisen scifin ja kalevala/viikinkimytologian yhdistämisestä.
 
Ylös