Suuria (ja ei niin suuria) surunaiheita

Jo vuosikaudet yhden parantumattoman mutta stabiiliin tilaan lääkityn syövän kanssa elänyt enoni on saanut uuden syövän. Sitäkin alettiin hoitaa, mutta nyt tilanne on ilmeisesti todettu toivottomaksi. Kyseessä on lempienoni, kummini, jolta lainatuista kirjoista mm. luin Sormusten Herrankin ensimmäistä kertaa ja joka on ollut läsnä koko elämäni ajan, ja vaikka tiedän olevani tosi ilkeä ja itsekäs ajatellessani näin, luopuisin silti mieluummin kahdesta muusta enostani ja vielä tädistä siihen päälle kuin hänestä.
 
Sosiaalisen median kanavani täyttyvät kuvista ja hehkutuksista kun tutut maailmalta on Oxfordissa Tolkien Societyn Oxonmootissa. Minäkin haluan sinne, nyt heti!
Josko sitä ensi vuonna sitten... 😕
 
Laulaja María Mendiola on kuollut 69-vuotiaana. Muistan kun 8-vuotiaana Baccara oli kova sana ja samanikäisen serkkuni kanssa kuuntelimme Baccaran kasetin puhki. Pitääpä pistää Spotifysta pari biisiä soimaan.
 
Meidän kylältä katosi tiistai-iltapäivällä 14-vuotias poika, jota on siitä asti etsitty viranomaisten ja vapaaehtoisten voimin. Olin itsekin mukana toissayönä, mutta eilen en enää jaksanut lähteä, vaikka puoliso lähti vielä haravoimaan metsämaastoa muiden vapaaehtoisten kanssa. Tänään se lapsiparka sitten löytyi hukkuneena. En voi edes kuvitella, miten kamalaa tämä on hänen perheelleen.
 
Vesilahden Vaari on nukkunut pois eilen illalla. Hän ei ollut oikea isoisäni, mutta se oli helppo unohtaa sillä hän oli monella tapaa läheisempi kuin oma isoisäni koskaan. Olinhan hän elämässäni mukana liki 20 vuotta joista neljä asuttiin samassa talossa ja aamupäivän rutiineihin kuului kahvit klo 10. Muistoihin jää niin ikään saunakeskustelut, latinankielisten lentävien lauseiden tenttaus ja mökillä käynnit.

Nyt jään odottamaan, että kuka menee seuraavaksi, minulla kun yleensä on hautajaiset kolmen rykelmissä.
 
Minulla taitaa olla vielä tallessa tuon Incan mainitseman vaarin vanha paita, joka jotain kummallista kautta päätyi minulle. Muistaakseni näin sen mökillä kun syyskuussa kävin siellä. Sellainen pehmeä ja ihan liian iso paita mihin pystyi kääriytymään. Vaikka olen tämän vaarin muutamaan kertaan tavnnut en koskaan oppinut häntä oikeasti tuntemaan, mutta jostain syystä hänen ja Vesilahden mummon ajatteleminen on aina saanut aikaan mukavan lämpöisen tunteen.
 
Kenties joku on huomannut että olen ollut vähemmän aktiivinen täällä viime aikoina. Erittäin introvertti ystävä kuoli viime kuussa. Hän ei ollut sosiaalinen edes verkossa, eikä kertonut henkilökohtaisista asioistaan usein. Jonkunlaisen selityksen pystyimme ystävien ja tuttavien kesken saamaan aikaan, mutta yleensä sellaiset asiat käsitellään jo kotoa pois muuttaessa. Jätän tämän tähän. Luultavasti muuta muistokirjoitusta ei hänestä verkkoon jää. RIP.
 
Maailmankaikkeuden surullisin parku, kun vauvalta otetaan verikoetta. :cry::cry::cry: Sydäntä vihloo niinkin hyvässä tilanteessa, että pieni itse on oikein hyvinvoipa ja verikokeet vain syntymisen jälkeisen seurannan vuoksi.
 
Maailmankaikkeuden surullisin parku, kun vauvalta otetaan verikoetta. :cry::cry::cry: Sydäntä vihloo niinkin hyvässä tilanteessa, että pieni itse on oikein hyvinvoipa ja verikokeet vain syntymisen jälkeisen seurannan vuoksi.
Se on niin suoraan sydämeen käyvä huuto 💔 Jotenkin vaistonvarainen suojelunhalu kytkeytyy päälle vaikka tietää, että oikeasti suojelee toista antamalla tehdä tutkimukset ja muut perusterveydenhuollon toimenpiteet.

Ja onnittelut 😊
 
Jotenkin vaistonvarainen suojelunhalu kytkeytyy päälle vaikka tietää, että oikeasti suojelee toista antamalla tehdä tutkimukset ja muut perusterveydenhuollon toimenpiteet.

Tämä. Esikoinen joutui synnärillä "beachille" eli valohoitoon mentyään keltaiseksi ja parkui säälittävästi maatessaan lampun alla. Minä itkin vieressä viljavia kyyneliä, en siksi että olisin ollut lapsen terveydestä huolissani kuten osaston lastenhoitaja luuli, vaan siksi, että oli niin sydäntä raastavaa kuunnella sitä huutoa saamatta ottaa vauvaparkaa syliin.
 
Verikokeiden tulokset voivat viedä meidänkin ihmispoikasen valohoitoon. Olen huolissani hakenut tietoa ja pieni lohtu on siinä, että valohoitopatjoja/-välineitä on nykyään sellaisia joita voi saada kotiin lainaan ja lapsi ikäänkuin kapaloidaan valopatjaan. Toivottavasti tässä sairaanhoitopiirissäkin olisi, esimerkkitapaus artikkelissa oli Kokkolasta.
 
Bilirubiinitason nousu ei onneksi ole vaarallista, koska se hoituu niin helposti ja varmasti valohoidolla. En tosiaan itse ollut silloin aikoinaan yhtään huolissani siitä, etteikö ongelmaa saataisi hoidettua pois päiväjärjestyksestä nopeasti ja tehokkaasti, oli vain kamala kuunnella pienen vauvan itkua, kun hänen oli annettava maata valon alla kyllin pitkään.
 
Ylös