Syksyn Vesilahti-miitti #8. (5.-7.10.2007) TÄYNNÄ

Muuten, nyt tuli sellainen asia tuossa mieleen, että kun halukkaita miittiin olisi näin paljon, eikö osallistujamäärää voitaisi nostaa esim. viidellä henkilöllä?

Tiedän kyllä että tilaa Lammasniemessä ei ihan hirveästi ole, ja että olemme joskus yhdessä miettineet että 25 henkilöä on aika sopiva, mutta muuttaisiko se 5 henkilöä tilannetta niin kovasti?

Saunatuvassa meitä on yleensä ollut 5-7 henkilöä ja uskoisin että sinnekin se 8 henkilöä mennä jos oikein tiukkaa tulee nukkumisen kanssa. Tai sitten jos/kun telttoja ei saa pystyttää Lammasniemen nurmikoille, miten olisi esimerkiksi se parkkipaikan alue missä vuosi sitten oli asuntoauto paikallaan?

Tämähän toisi uusia tuulia siinäkin mielessä, että vuokran hintahan putoaisi heti jos porukkaa olisi 5 enemmän. Mielestäni ainakin asiasta voisi keskustella ja sitä voisi harkita ihan tosissaan. On meitä siellä ennenkin ollut enemmän kuin 25, epävirallisia miittailijoita kun on yleensä aina käynyt paikalla. :D
 
Ainakin miun mielestä toi Juspen ehdotus on hyvä idea, mutta onko tämä mahdollista? :) (aina kaikki mikä liittyy hinnan alenemiseen on hyvä juttu ;) kai :urg:)
 
Henane, no alunperinhän tuo 25 henkilön rajoitus oli meidän itse sopima asia, kyseessä ei ole siis Vesilahden kunnan rajoitus. Sovimme asiasta vajaa pari vuotta sitten yhdessä muistaakseni Incanuksen, Nerwenin ja muutaman muun miitissä olleen kanssa, koska katsoimme silloin sopivaksi, että 25 on hyvä määrä miitissä.

Nyt kuitenkin aloin miettimään, että josko sitä meidän tekemää päätöstä voisi hieman höllentää kun porukkaa olisi niin paljon halukkaana tulemaan ja koska uskoisin, että meitä sinne paikalle mahtuisi kuitenkin enemmän. Meitä on ollut Vesilahdella siis useasti tämän päätöksen jälkeenkin yli 25 henkilöä ja aina olemme mahtuneet. Nyt vain haen tälle päätökselle vähän niin kuin virallista hyväksyntää.
 
Itse asiassa Vesilahdella ei ole ollut tuota 25:ttä osallistujaa kuin muutaman kerran. Ja silloin on oikeasti ollut tosi täyttä. Sen takia tuo raja on laitettukin, että 25:llä osallistujalla ei meinaa edes lattiapinta-ala riittää. Useimmiten osallistujia on ollut n. 20. Sitäpaitsi, määrää on käytännössä erittäin vaikeaa muuttaa enää, koskapa monet ovat jo saattaneet maksaa vuokran ja rahojen palauttelu yms olisi melko hankalaa. Lisäksi ne henkilöt, jotka ovat maksaneet ovat maksaneet miitistä 25:llä osallistujalla. Yhtäkkinen osallistujamäärän nostaminen tuskin olisi reilua heitä kohtaan.

Varalistalaiset älkää toki huolestuko. Vesilahtimiitit ovat kuuluisia runsaista peruutuksistaan. :D
 
Minkäs takia osa on jo saanut maksaa miittimaksun? Eikös se maksusuorite pitäisi lähettää kaikille yhtä aikaa?

Itse en ainakaan ole kyseistä lappusta saanut vielä joten ihmettelen suuresti kuinka osa sitten on voinut maksaa jo. Mitäpä jos peruuttamisia tulisikin niin paljon, että 25 ei täyttyisi?

Ja väärässä olet Samooja, kyllä Vesilahti-miiteissä on normaalisti ollut lähes poikkeuksetta lähempänä 25 henkilöä kuin 20. Ja kuten kysytty, jos on innokkaita telttahenkisiä ihmisiä, mikä estää telttamajoituksen alueen ulkopuolella, siellä missä asuntoautokin oli vuosi sitten?

muoks: hahaa, korjaan hieman sanojani, miittimaksun suuruus on näköjään ilmaantunut tämän topicin ensimmäiseen viestiin, ei sähköpostiin. pahoittelen siis viestini alkuosaa.
 
Laitetaan raja kolmeenkymmeneen ja pidetään hintana 8,20 niin Yhdistys saa tehtyä niillä rahoilla jotakin kivaa. [22]
 
No itselläni kävi ihan sama mielessä äsken tuossa kauppareissulla kun mietin asiaa. Jos raja nostettaisiin 30:een ja kaikki maksaisi silti tuon 8,20 euroa, yhdistys tienaisi hieman lisärahaa tästä. Se ei varmaan tässä tapauksessa haittaisi ketään?
 
Telttailu on (edelleen) kielletty leirikeskuksen alueella (tämä tuntuu tulevan joka kerran esille). Itsekin kyllä olen hieman vastaan tuon osallistujamäärän nostamista: lattiatila on "täysissä" miiteissä ollut todella vähissä isossa kämpässä öisin. Tokihan siellä on päiväsaikaan vierailijoiden vuoksi usein ollut se liki 30 hlöä paikalla, mutta nimenomaan majoituksen kannalta iso väkimäärä on Lammasniemessä kyllä valitettavasti ongelma.

Tai sitten täytyy oikeasti organisoida porukka nukkumaan suoriin riveihin sen jälkeen kun kaikki pöydät ja penkit on kasattu sivuun. Tämä vaan on vähän hankalaa kun osa kansasta nukahta jo alkuillasta ja osa valvoo aamuseiskaan.
 
Ne jotka heräävät aamuseiskalta voivatkin tehdä tilaa niille jotka menevät silloin nukkumaan. ;) Itse olen kaksi kertaa tuolla ollut ja ei se oikeasti ole niin täynnä kuin kaikki sanoo. Jos asettuu nukkumaan järkevästi niin olisi mahtunut vaikka kuinka paljon enemmän ihmisiä.
 
Nerwen, juu, leirikeskuksen alueella, mutta siis ei ilmeisesti siellä porttien toisella puolen. Sitä olen tässä koittanut hakea, että jos on oikea sissi ja välttämättä haluaa mukaan teltan kanssa niin onhan siinä leirikeskuksen porttien ulkopuolella peltoa ja mettää. :p
 
Nerwen sanoi:
Eivätköhän ne säännöt kata koko leirikeskuksen alueen, ja sen ulkopuolella telttailu voisi olla vähän hankalaa...

Noinhan hän sanoi, kun kyselin asiasta sivulla kaksi. Jos telttailumieltä löytyy, niin eihän se hankalaa ole.

(Itse asiassa noinhan voisi tehdä ilmaiseksi, ja kävisi Lammasniemessä vain päivävierailuilla... :D)
 
Telttailussa on myös se huono puoli että kuka niitä telttoja sitten toisi? Loppujen lopuksi kävisi niin, että telttoja ei tulisi paikalle yhtään ja tila loppuisi aivan totaalisesti kesken. Mistä me sitäpaitsi edes tietäisimme missä kohti metsää menee leirikeskuksen raja? Asuntoauto olisi toimivampi (ja sallitumpi) vaihtoehto. Asuntoauton paikalle saaminen on kuitenkin vieläkin epätodennäköisempää kuin telttojen. Lienee jo käynyt selväksi, että en kannata osallistujamäärän korotusta.

Osallistumismaksu on tosiaan 8,20e kuten aloitusviestistäkin käy ilmi.
 
Hei, siihen seuraavaan miittiin on sitten se vajaa kaksi kuukautta seuraavasta. Sinne pääsevät sitten ne jotka eivät tähän päässeet (ainakin jos halua on kylliksi).
 
No näinhän se on. Mietin vain edelleen, että onko se 30 muka liikaa, mutta sehän nähdään nyt tulevassa miitissä kun meitä on 25. Siihen on kohtalaisen helppo ynnätä 5 henkilöä ja katsoa, että olisiko siellä liian ahdasta. Ajatellen tulevia miittejä.

Ja juu, asuntoautohan olisi varmasti parempi vaihtoehto, mutta kuten Samoojakin jo sanoi, sellaista ei varmasti kenelläkään nyt satu ylimääräistä olemaan että miittiin tulisi sillä. :p
 
No meiltä.. mut miun pitäis eka opetella ajamaan sillä :D siis aivan toimiva matkailuauto, mutten osaa ajaa sillä vielä :D
 
Ei oo todellista. :D

Ei muuta kuin Henane opettelemaan sit asuntoautolla ajoa ja sillä Vesilahteen niin saadaan pari tyyppiä lisää sinne nukkumaan. :)
 
Ylös