Synkmetsän sota

~mellon~

Kontulainen
Synkmetsässä on ollut levotonta viime aikoina. Kaikki pelkäävät pahinta. Rautapiha kerää voimiaan ja Mordor on matkalla kohti Synkmetsää. Levottomat ajat ovat alkaneet.

Jostain läheltä kuuluu sammalten vaimentavaa kavioiden kopsetta. Legolas kuuntelee valppaana käsi jousellaan. Ääni lähestyy, mutta Legolas tunnistaa hevosten askellajin muuttuneen raviksi. Kuuluu tömähdys. "Aaargh, tipuin tarkoituksella maahan. Olin näkevinäni jotain, mutta erehdyin!" Gimli tokaisee. Legolas helpottuu ja rientää ystäviään vastaan. "Tiesin että tulisitte auttamaan, mutta meitä on liian vähän", Legolas sanoo iloisesti muuttaen äänen sävyään. Gimli nousee seisomaan ja tokaisee: "Älä huoli suippokorva, me kääpiöt emme ole pettureita". Aragorn naurahtaa ja tulee alas hevosen selästä, kumartaa pienesti Legolakselle ja sanoo: "Ystäväni, viimein tapaamme". Kaikki kolme lähtevät kävelemään kohti palatsia. Siellä Gimli ja Aragorn saisivat syödä ja hetken levätä.

Gimli istuutuu tyytyväisen näköisenä ruokapöydän edessä, kaljakolpakko kädessään. Hän ryystää kaljasta ison kulauksen niin, että osa kaljoista valuu pitkin hänen tuuheaa partaansa. Aragorn istuu tyynen rauhallisesti Gimliä vastapäätä, ihan kuin mitään pahaa ei koskaan olisikaan tapahtunut. Legolas katsoo Aragornia kysyvä ilme kasvoillaan. Jotain on sattunut, mutta Aragorn ei sitä kertoisi. "Noniin, kylläpäs olikin maittavaa ruokaa, vaikka me kääpiöt kyllä teemme vieläkin herkullisempia ja mehevämpiä ruokia kuin te suippokorvat", Gimli tokaisee ja röyhtäisee. Legolas kääntää katseensa Gimliin ja sanoo: "Te kääpiöt olettekin erittäin kummallista porukkaa". Gimlin ilme muuttuu, ja hän on aikeissa sanoa jotain kunnes Thranduil saapuu saliin. "Olette viimeinkin saapuneet, olen kiitollinen tulostanne, mutta aika käy vähiin ja meidän on saatava apua. Sauron yrittää nyt vallata Synkmetsän itselleen", Thranduil sanoo. "Olemme varautuneetkin tähän, ja siksi olemme pyytäneet Rohanilta ja Gondorilta apua", Aragorn sanoo tyynesti, mutta jokin kalvaa häntä. Legolas avaa suunsa sanoakseen jotain, mutta Aragorn kerkeää sanoa väliin: "Gandalf on parhaillaan matkalla tänne, mutta hän ei tuo hyviä uutisia mukanaan." Gimlin ilme muuttuu hetkessä, Legolas on tarkkasilmäinen ja huomaa asian. "Ei kai vain Frodolle ole käynyt mitään?" Legolas kysyy. "Toivotaan että ei, mutta Sarumanin joukot ovat vallanneet Konnun", Aragorn sanoo edelleen rauhalliseen tyyliinsä.

Sillä välin kun Gandalf on matkalla Synkmetsään haltioiden avuksi, Rohanin ja Gondorin joukot etenevät hyvää vauhtia etelästä Minas Tirithin kautta Synkmetsään. Matkalla Minas Tirithiin Gondorin ja Rohanin joukot yhdistyvät ja matkaavat siitä täyttä vauhtia auringonnousun suuntaan. Örkit ovat vain parin virstan päässä Synkmetsästä.

Aurinko nousee punaisena ja Legolas tietää että viime yönä veri on valunut. Aragorn katselee levottomasti pohjoisesta tulevaa mustaa pilveä. Se ei tiedä hyvää. Pian kuuluu mahtavan torven, korvissa kumpuileva ääni. Rohanin ja Gondorin joukot ovat saapuneet. Silti aika käy vähiin ja Gandalfia ei näy. "Luoja meitä auttakoon", Faramir tokaisee. "Aina on toivoa", Legolas sanoo äkkiä, ja loikkii kevyesti Faramiria ja koko muuta joukkoa vastaan. Faramir hymähtää ja nousee ratsailta. Hän taputtaa hevosta lavan kohdalta. "Koko joukkoni on uskollinen teille, me puolustamme Synkmetsää viimeiseen mieheen asti", Faramir sanoo ja lopulta kääntää katseensa Legolakseen. Faramir tutkailee Legolaksen kasvoja. "Mutta ymmärräthän sinä myös sen, että me teemme parhaamme. En takaa sitä, että me voitamme. En halua että yksikään mieheni kuolee turhaan. Tahdon että sinä olet nyt meidän johtajamme", Faramir sanoo totinen ilme kasvoillaan. Legolas epäröi. Hänellä on suuri vastuu. Hän sanoo jotakin haltiakielellä ja katsahtaa taivasta kohti. Taivas on pimeä. Sota on lähellä. "Ymmärrän sinua Faramir, enkä aio tuottaa sinulle pettymystä, mutta minä en voi luvata sinulle että itse jäisin henkiin". Legolas katsoo Faramiria, joka näyttää kunnioittavan Legolaksen päätöstä. Gimli ja Aragorn saapuvat paikalle. "Näittekö te Gandalfia, kun olitte tulossa etelän suunnasta?" Gimli kysyy. "Emme vilaustakaan", yksi Rohanin ratsastajista sanoo.

Ilta on saapunut, ja peittänyt kaiken varjoihinsa. Vain örkkien huudot ja torvien möly kuuluvat. Sota alkaa. Thranduil kävelee edestakaisin linnoituksen reunalla. Hän odottaa ja odottaa. Miehet ovat valmiina taisteluun. Thranduil epäilee, mutta julistaa sodan alkaneeksi. Örkit alkavat ampuilla tulisia nuolia kohti linnoitusta. Gimli on raivoissaan koska ei nää muurin reunan yli mitä tapahtuu. "Hei suippokorva! Kerro minulle mitä siellä tapahtuu, haluan katkoa örkeiltä päitä!" Gimli huutaa Legolakselle. Legolas tutkailee tilanteen ja sanoo: "Odota vain, ensimmäiset tikkaat nousevat, sitten saat katkoa örkeiltä päitä, mutta muista, minä olen nopeampi." Gimli naurahtaa. Hän tiesi, ettei voisi hävitä haltialle. Legolas katsoi Gimliin ja naurahti: "Valmiina? Kohta pääset toimimaan." Örkkejä alkaa päästä linnakkeen sisäpuolelle. Gimli huitoo kirveensä kanssa kuin viimeistä päivää. Örkit ovat kuvottavia. Gimli haluaa kostaa vieläkin edes menneen serkkunsa puolesta. Muistikuvat Moriasta, kääpiöiden palatsista, saa Gimlin raivon valloilleen. Örkki toisensa jälkeen kaatuaa. Aragorn miekkailee uruk-hain kanssa. Ketterästi hypäten ilmaan Aragorn väistää uruk-hain miekan iskun. Legolas ampuu nuolen uruk-hain rintaan. Aragorn siirtää katseensa Legolakseen kiitoksen merkiksi. "Missä Gandalf viipyy?!" Faramir huutaa turhautuneena ja samalla taitavasti väistelee örkkien miekan iskuja. Siinä samassa suuri valo sokaisee örkkien silmät. Gandalf on saapunut paikalle. Örkit kääntävät rintamasuuntansa Gandalfin puoleen. Gandalf ratsastaa läpi örkkien rivistön. Hän hyppää alas hevosen selästä ja alkaa kamppailemaan. "Sinä saavuit, mutta liian myöhään", Faramir huutaa. "Velho ei tule ikinä myöhässä. Tulin juuri oikeaan aikaan", Gandalf ilmoittaa ja kaataa viisi örkkiä. Samassa Faramir saa kaksi nuolta, toisen rintaansa ja toisen kaulaansa. Hän kaatuu maahan. Legolas juoksee paikalle. "Ei! Faramir, koita kestää! Et voi kuolla nyt", Legolas huutaa. Faramirin suusta valuu verta, hän yskii. "Kiitos, kiitos siitä että sain taistella rinnallasi. Anna anteeksi, minun on mentävä ikuisen onnen maahan. Ehkä tämä oli tarkoituskin", Faramir saa sanottua, kunnes nukahtaa ikuiseen uneen. Legolas laskee hänet varovasti maahan ja karjaisee. Hän alkaa ampumaan örkkejä vimmatusti jousellaan. Ratsujoukot keräytyvät yhdeksi rintamaksi, ja loputkin örkit saavat surmansa. Legolas lyyhistyy Faramirin ruumiin viereen, hän lausuu sanat: "Olkoot onnesi ikuinen, levätköön sielusi rauhassa ikuisen onnen maassa".

Yön pimeys alkaa kajota, ja aamu sarastaa. Örkit ovat hävinneet sodan. Mutta kaikki ei ole niinkuin ennen. Moni on maksanut henkensä sodasta. Kaikki ovat kerääntyneet Faramirin ruumiin ympärille. Gandalf lausuu rukouksen haltiakielellä ja kehoittaa muita lepäämään. Sota oli voitettu. Nyt voitaisiin levätä, ennen kuin uusi sota syttyisi. Synkmetsä saisi olla rauhassa.

Aragorn, Gimli ja Gandalf ovat tekemässä lähtöään. He suuntaavaat Minas Tirithiin Rohanin ja Gondorin joukot mukanaan. Legolas astelee heidän luokseen ja kiittää: "Kiitos, jos vain joskus tarvitsette apuani, puhaltakaa tähän pilliin", Legolas ojentaa hopeisen pillin Aragornille. Aragorn ottaa pillin ja katsoo sitä. Pujottaa sen sitten kaulastaan roikkuvaan ketjuun. "Kiitos itsellesi, tietenkin me autoimme ja tulemme aina auttamaan sinua", Aragorn sanoo asian, niin kuin se olisi itsestään selvyys. "Ja sinä suippokorva väität että me kääpiöt olisimme outoa porukkaa. Hah, ja sitten sinä vielä kiität siitä että me autoimme sinua", Gimli sanoo ilkikurisesti leikillään. Legolas naurahtaa. "Nouskaamme ratsaille ja lähtekäämme joutuin", Gandalf sanoo ja lisää nopeasti katsoen Legolasta "Pian me taas tapaamme". Niin he lähtivät Synkmetsästä kohti Minas Tirithiä ja kohti uusia seikkailuja.

Synkmetsä saa olla rauhassa. Legolas tiesi sen. Hän oli onnellinen, mutta samalla pettynyt itseensä. Jokin ei vain ollut oikein. Faramirin kuolema kalvoi häntä yhä. Mutta aika parantaa haavat ja Faramir elää ikuisesti muistoissamme. Ainakin niiden muistoissa, jotka haluavat muistaa. Aurinko sai taas paistaa Synkmetsän sakean lehvästön läpi. Nurmi kiilsi kauniisti ja linnut lauloivat. Koti oli pelastettu, Legolas ajatteli. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta kuinka kauan? Pian odottaisi uusi seikkailu, Legolas tiesi sen. Mutta nyt hän nauttisi vain vapauden hengittämistä. Olihan Synkmetsä taas turvassa...

Huhhuh, tuli kauhea hinku kirjoittaa joku pieni tarina ni tossa se nyt sitte olisi. Kritiikki tervetullutta. Tosin "ihan paska" kommentit vois jättää pois. Kiitän ja kumarran kaikkia jotka vaivautuu ees lukemaa tän. Ja tosiaan tää on mun eka tämmönen novelli. Kirjotusvirheet mahollisia joten anteeksi etukäteen niistä :D
 
Oli aivan upea!
Kaikkien tarinoiden ei tarvitse päättyä sataprosenttisen onnellisesti, jos pointti on hyvä, ja tässä tarinassa pointti oli hyvä! :)
 
lindëalda sanoi:
Kaikkien tarinoiden ei tarvitse päättyä sataprosenttisen onnellisesti, jos pointti on hyvä, ja tässä tarinassa pointti oli hyvä! :)

Yhdyn edellämainitun kommenttiin.:)
 
lindëalda sanoi:
Oli aivan upea!
Kaikkien tarinoiden ei tarvitse päättyä sataprosenttisen onnellisesti, jos pointti on hyvä, ja tässä tarinassa pointti oli hyvä! :)

Voi, hirmuisesti kiitoksia :)! Ette uskokkaan kuin hyvä mieli tuli teijän kommenteista :)
 
~mellon~ sanoi:
lindëalda sanoi:
Voi, hirmuisesti kiitoksia :)! Ette uskokkaan kuin hyvä mieli tuli teijän kommenteista :)

Eipä mitään kiittämistä.:) Voin kyllä arvata, että tuntuu kivalta saada hyvää palautetta teksteistään.:)
 
Hieno tarina, joka etenee sopivaa vauhtia.. Itseäni häiritsee tuo Faramirin kuolema, mutta kyllähän kirjassakin kuoli ihania ihmisiä(puhumattakaan leffasta.. Haldir :().... Jatka vain samaan malliin.. kouluarvosanana 9,5
 
Ylös