Syysmiitin 2015 yhteisruokailut

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Teen tällekin nyt erikseen topikin kun tuntuu helpommalta sumplia ostoksia yms. erillisessä topikissa (Ramenporukkakin on tervetullut tänne sopimaan jos sovittavaa on).

Tarkoitus olisi tehdä siis tätä
____________________________
Sadonkorjaajan kesäkurpitsavuoka

  • Yksi pienehkö vihreä kesäkurpitsa
  • Yksi pienehkö keltainen kesäkurpitsa (tai yksi kunnon jötkäle vain toista väriä)
  • Yksi keskikokoinen munakoiso
  • Oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Suolaa
  • Oreganoa
  • Viisi tomaattia
  • Tuoretta chiliä syöjien mukaan (itse laitoin kolme mietoa chiliä)
  • Viisi valosipulikynttä
  • Kaksi loppukesän kesäsipulia varsineen (eli sipuliosat ovat jo isoja)
  • Kaksi mozzarellan mötikkää (a 125 g)
  • Fetaa 200 grammaa
  • Hunajaa
  • Tuorebasilikaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa kesäkurpitsat ja munakoiso keskeltä pitkittäissuunnassa halki ja siivuta puolikkaat lohkoiksi. Levitä ne uunipellille, roiskota reilusti oliiviöljyä päälle ja rouhi vielä mustapippuria ja suolaa sekä oreganoa kyytiin.

Kypsennä kesäkurpitsaa ja munakoisoa uunissa sen ajan, kun esivalmistelet loput ainekset. Pilko tomaatit ja hienonna sipulit sekä chili. Kuutioi mozzarella ja hienonna feta. Voitele iso laakea uunivuoka.

Levitä uunivuon pohjalle kerros uunissa paahtuneita kasviksia, joiden päälle lorottele reilulla kädellä hunajaa. Sitten lado päälle tomaatteja, sipuleita, chiliä ja juustoja. Toista näitä kerroksia muutaman kerran.

Kypsennä kesäkurpitsavuokaa 225 asteessa noin 25 minuuttia ja anna vetäytyä tovi ennen tarjoilua. Lätkäise keskelle pöytää paistoksen lisäksi basilikapuska, josta ruokailijat voivat lisätä muutamat lehdet omille annoksilleen.
____________________________________
Kokkailemaan ja ruokailemaan olisi minun lisäkseni tulossa Mayn porukka ja ja Sidhiel.
Aineksia on aika paljon ja nyt olisi ehkä hyvä phtia vähän kuka tuo mitäkin. Mieluusti en nyt itse ostaisi kaikkea kun lista on noin pitkä niin voidaanko sopia että jokainen tuo jotakin?
Minä voisin ottaa tuosta listasta kontolleni vaikka enemmän tuota maustepuolta.
  • Oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Suolaa
  • Oreganoa
  • Tuoretta chiliä syöjien mukaan (itse laitoin kolme mietoa chiliä)
  • Viisi valosipulikynttä
  • Hunajaa
  • Tuorebasilikaa
Olikohan muuten yhdistyksen laatikossa suolaa ja hunajaa niin että niitä ei tarvitsisikaan tuoda?

Merkkasin vihreällä värillä ne ainekset joita joku on tuomassa. Jos jotain ei vaan löydy niin sävelletään jotain ja korvataan jollain tai jätetään pois ;)
Suunnitelmaani saa myös vastustaa ja esittää korvaavia ehdotuksia!

Jos muuten Ramenin tekijät saavat meidän ruokaa myös niin saadaanko me maistaa ramenia?
 
Last edited:
Minulla on keltaista kesäkurpitsaa ja fetaa (hamstrasin jostain alesta :D).

Olisin halukas osallistumaan myös rameniin, mitäpä sinne tarvitsee?
 
Voin hommata sen munakoison ja sipulin (mikäli se on sitä ns. "normisipulia":D).
 
Tein ramenin tällä reseptillä, hieman mukaillen:
(8 annosta)
4 munaa (may tuo)
400 g nuudeleita (may tuo)
400 g kypsää broilerin rintafileetä (Vamperi & douv tuo)
200 g pakastemaissia (Sidhiel tuo)
120 g pinaattia
200 g herkku-, shimeji- tai siitakesieniä (Caele tuo)
2 l mietoa kanalientä (Vamperi tuo)
4 ps (à 10 g) misokeittoaineksia
4 cm:n pala inkivääriä (Jaamar tuo)
4 rkl japanilaista soijaa (may tuo)
100 g ituja (Sidhiel tuo)
4 silputtua kevätsipulia (Sidhiel tuo)

Valmistusohje
Ramen-keitto on nyt supersuosittua kaikkialla maailmassa. Ramenin voi keventää vähentämällä nuudeleiden määrän puoleen. Broilerin sijaan keittoon sopii myös tofu. Yhdessä annoksessa kevyttä ramen-keittoa on 300 kcal.

1. Keitä munia 8 minuuttia. Jäähdytä kuori ja halkaise. Huuhdo ja valuta idut. Leikkaa kypsät kanafileet viipaleiksi. Ryöppää pinaatti vähässä vedessä.
2. Kuumenna kanaliemi. Lisää hienonnettu inkivääri, soija, sienet (isot viipaleina), misokeittoainekset ja sherry. Mausta liemi mustapippurilla. Anna kiehua hetki. Lisää maissit kuumenemaan liemeen.
3. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Jaa nuudelit kuumennettuihin annoskulhoihin. Lisää liemi, kanapalat, pinaatti ja idut. Pane päälle munanpuolikkaat.

Minulta jäi tässä käyttämättä misokeittoainekset, koska unohdin ostaa niitä. :D Korvasin ne pienellä määrällä miriniä ja silputulla merilevällä ja ramenista tuli silti hyvää. Kanalientä varten minulla on jo valmiina Knorrin Fon Du Chef -juttuja, eli niitä ei tarvitse kenenkään hommata.

En myöskään käyttänyt ituja, koska en löytänyt niitä mistään isosta kaupasta.

Muttamutta. Jos ei pidä esim. sienistä, niitä ei tarvitse omaan annokseen ottaa. Kun tosiaan tuo liemi kauhotaan padasta omien nuudeleiden päälle. :p
 
Last edited:
Laitoin nämä nyt mainitut listaan. Jos ette voikaan tuoda jotain niin infotkaa siitä. Sidhiel, minä en todellakaan tiedä! Jos parempaa tietoa ei joltain löydy niin mennään tavallisella sipulilla :p
Olórini, toki :) Ja työpanos ja tiskaaminen on myö tärkeässä osassa ja niilläkin voi minusta hyvin lunastaa paikkansa aterialla.
May, onko kesäkurpitssa sen verran että kattaa molemmat? Merkkasin nyt toistaiseksi vain keltaisen.

Vampire, meillä on inkiväärin pala ja en usko että millään saadaan kaikkea käytettyä niin voisin tuoda sen?
 
Maylle myös vihreä kesäkurppa! Ja ramenista varaan nopsana helpot: munat, noodles ja japanilainen soija.
 
No jos minä vaikka uskaltautuisin mukaan jos vielä mahtuu ja toisin tomaatteja. Ainakin varmistan että eksyn edes kerran ulos nurkastani miitin aikana. Tiskaustaitoja löytyy vaikka ruoanlaittamisessa olenkin tumpelo. Minut laitettiin viime vuoden köksäntunneilla tiskaamaan melkein joka tunti. Olen myös nirso mutta en minä ruokaa sen ruoan takia yleensä tee ja uudet asiat on oikeastaan ihan mukavia :).
 
Voisin myös osallistua tuohon rameniin vaikka maissilla ja sipulilla, kun olen niitä joka tapauksessa tuomassa, mikäli mahdun vielä mukaan... Lähialepassa on ituja, tuonko myös niitä?
 
@Jaamar, joo, tuo vain inkivääri.
@eowynofmay myös mayn tuomiset OK :D
@Sidhiel toki mahdut mukaan.

Ramenissa on nyt mukana öööö...

douv
eowynofmay & co
Sidhiel
Qohelet
Vamperi
Arwen (?)
Jaamar

eli pitää tehdä vähintään kaksinkertainen annos.
 
Arwen on tervetullut kesäkurpitsahässäkkään tuomalla tomaatteja ja tiskausapu on aina tervetullutta :) Ja ruokaakin saa toki syödä jos vaan maistuu ;)
 
Haluaako @douv ja @Qohelet tuoda joko sieniä tai kanaa? Itse tuon siis kanaliemihässäkät ja ajattelin
että voisin tuoda lisäksi yhden paketin kanaa. En muista mitä käytin viimeksi, olisikohan ollut maustamattomia
fileepihvejä, jotka vain viipaloin. :p
 
@Vampirelady, voin tuoda maustamatonta kanaa. Jonkin sortin maustamatonta löytyy varmasti Hämeenkosken salestakin. Vai onko joku kasvissyöjä? Minulle käy niin kana kuin tofukin.
 
Oho olenko sanonut niin epäselvästi että luulette minun osallistuvan rameniin :D se ei ollut tarkoitus, anteeksi. En siis osallistu rameniin vaan vaan tuohon kesäkurpitsajuttuun.
 
Eli siis rameniin tarvitaan nytten kaksinkertainen määrä aineksia..?
 
@Sidhiel päivitin siis tuohon tämänhetkiseen reseptiin sen määrän, mitä tarvitaan. Jonka siis kaksinkertaistin alkuperäisestä reseptistä. Aka normireseptissä tarvittiin vain 2 kevätsipulia, tähän päivittämääni versioon tulee 4. (sori en osaa ilmaista itseäni taas selkeästi [22])
 
Ylös