[Syysmiitin yhteisruoka] Tortillaa ja lettui

Qohelet

Kontulainen
Perustin nyt tämän ruokaketjun ihan vaan selvyyden välttämiseksi. Eli ajatuksena on et ihmiset tuo tortilla/lettuainekset ja voidaan täällä sopia kuka tuo mitä. Ne ketkä haluaa tulla vaan syömään voi osallistua kustannuksiin.

Ajattelin ostaa tuoretta habaneroa niitä varten jotka tykkää oikeesti tulisesta setistä, niin saa siitä sitten omaan tortillaan laittaa sen verran kuin uskaltaa.

Itse tortilloihin tuleva kastike vois olla mietoa niin käy sitte kaikille. Tavanomaisten täytteiden lisäksi ehdotan pekonia, ihan senkin takia etten ole sitä vielä tortilloissa kokeillut.

Joten heittäkää tänne tortilloja koskevia ideoita. Se lettutaikina nyt ei ole kummoinenkaan, joten tuskin vaatii sen ihmeempää selvittelyä ellei sitten haluta jotain oikein speciaalia. Lettujen kans kerma ja joku lettuhillo (mansikkahillo?).

Tortilloihin voi laittaa melkein mitä vaan, mistä nyt ylipäänsä tykkää. Laitan vähän listaa, kun Jaamar siitä mainitsi. Näitä kaikkia ei tarvitse ostaa ja muutakin saa olla, lista ei ole täydellinen. Päivitellään tätä sen mukaan kun selvii mitä ihmiset ovat tuomassa :)

- feta
- maissi
- kana
- paprika
- sipuli
- salaattia/kaalia
- tomaatti
- kurkku
- sienet (koska ollaan hobitteja)
- jauheliha
- habanero (qohelet)
- tortillakastike
- seitan (satekai&hirmuinen)

..niitä tortillataskuja vai miksi niitä sanois, syöjien mukaan. Kannattaa varmaan laskee 3 / lärvi.
 
RE: Tortillaa ja lettui

Lettuhilloksi suosittelen lettuhilloa, mansikka- ja vadelmahillon sekoitusta. Nam. Maidoksi sopisi parhaiten lehmänmaito, jotensakin käsittelemätön tuoremaito, mutta sen saatavuudessa ja säilyvyydessä on ongelmansa. Sain siitä paistettua valtavan hyviä lettuja valurautapannulla vuonna yks ja kaks.
 
Syysmiitti-topicissa on virinnyt tällaisia toiveita:
"kasvisruoasta pystyy tekemään yllättävän maukasta. Jos sillä linjalla kokkailtaisiin tässä miitissä, niin ruoka sopinee useimmille."

"Kasvisruoka vois olla tosi kiva vaihtoehto jos joku tietää maukkaita reseptejä."



Keskustelun innoittamana, ajattelimme Satekain kanssa tuoda kuutioitua seitania tortillan täytteeksi.
 
Hirmuinen sanoi:
Syysmiitti-topicissa on virinnyt tällaisia toiveita:
"kasvisruoasta pystyy tekemään yllättävän maukasta. Jos sillä linjalla kokkailtaisiin tässä miitissä, niin ruoka sopinee useimmille."

"Kasvisruoka vois olla tosi kiva vaihtoehto jos joku tietää maukkaita reseptejä."



Keskustelun innoittamana, ajattelimme Satekain kanssa tuoda kuutioitua seitania tortillan täytteeksi.

Seitan on hyvää, otin sitä kerran jopa vaellukselle (kuivasin sitä mukaan). Teette seitanin siellä paikanpäällä? Muistan kerran tehneeni siitä liiankin proteiinipitoista (jauhoissa proteiini muodostaa sitkon) jolloin lopputulos oli eräänlaista purkkaa joka vielä kovettui lähes syömäkelvottomaksi. Normijauhoa vaan tarpeeks sekaan niin hyvää tulee :)
 
Joko paikanpäällä tai etukäteen aikatauluista riippuen, tietysti etukäteen tekeminen olisi helpompaa niin ei tarvitsisi kaikkia mausteita raahata mukana. Ei nuo kyllä purkaksi ole menneet saati kovettuneet, mahtoikohan siulla olla oikeat ainesmäärät?
 
Satekai sanoi:
Joko paikanpäällä tai etukäteen aikatauluista riippuen, tietysti etukäteen tekeminen olisi helpompaa niin ei tarvitsisi kaikkia mausteita raahata mukana. Ei nuo kyllä purkaksi ole menneet saati kovettuneet, mahtoikohan siulla olla oikeat ainesmäärät?

Oli vääräs suhtees niit jauhoi. Mut pitihän se kerran feilata kunnolla, niin muistaa lopunikänsä :)
 
Minä voin tosiaan olla rahallisesti mukana. Mitkä on ne perustäytteet joita on tarkoitus olla?
Kana, salaatti, tomaatti, kurkku, paprika, feta? Maissi on tosi hyvää tortilloissa. Ihan pakastemaissi siis. Minulla on joku maissikausi. Voin syödä vaikka lautasellisen pakastemaissia tuosta vaan :p Voiko Qohelet päivilettä vaikka aloitusviestiin vähän listaa tarvittavista jutuista niin tietää haluaako toivoa jotain muutakin ja helpottaa myös sen miettimistä kuka tuo mitäkin.
 
Jasdril sanoi:
Saako osallistua vain lettuosuuteen? Täällä yksi innokas jos saa.

Näin erikoinen asia vaatii oman käsittelyn ruokavaliokunnassa, kun pitää ottaa huomioon Putin ja EU:n direktiivit.
 
Me ihmiset sovimme tässä ketjussa keskenämme mitä tuomme tortilloihin ja kuinka lukuisia on se joukko joka tähän syömiseen osallistuu. Joten vois niinqu ilmoitella itsestään ja muusta - thänk juu.
 
Letuista kiinnostuneita on mun laskujen mukaan yhteensä 9. Luvussa on mukana tähän topikkiin ilmoittauneiden lisäksi minä ja Lukki(?).
Pitäisikö tehdä kahta eri lettutaikinaa? Taikina jossa ei ole kananmunia ja toinen jossa niitä on. Minulle kyllä passaisi taikinapohjaksi vaikka vichyvesi. Maitokin käy, jos se olisi (huijausmaitoa) eli esim. maitojuomaa tms.

Pitäiskö lähteä liikkelle siitä että taikinaa oliso ainakin 1,5 litraa? Ei hajuakaan kuinka monta isoa lettua siitä tulee, mutta eiköhän sopiva määrä noin 10-12 hobitille?

Tortilloista:
Kaikkien ostokset pitäisi kai lopulta laskea yhteen ja jakaa kaikkien syöjien kesken noin suurinpiirtein. Voihan joku syödä tortillansa kalliimmilla täytteillä kuin toinen. Onko tortillaringissä sitten 8 hobittia? Minä voin tuoda täytteitä, vaikka kanaa, sieniä ja tomaatteja. Joudun ostamaan sienet kaupasta, koska tämä hobitti on sienten kanssa täysi tukintolvana.
 
Minä en halua vissylettuja. Kerran olen maistanut enkä tykännyt, mutta olen valmis kyllä maitojuomalettuihin vaikka tuleekin vähän kalliimmaksi. Letuissa voisi kyllä toimia myös hylamaito, vai onko tarvetta olla tosiaan ihan maidoton? Sillon maitojuoma tietysti.

Minusta voisi jakaa kaikkien ainesten hinnan vaan osallitujamäärällä (erikseen letut ja tortillat). Menee muuten hirveäksi säätämiseksi jos miettii että tuo söi nyt kalliimman tortillan kuin tuo toinen. Kolme tortillaa/nenä kuulostaa ihan hyvältä (nenättömille ei tarjoilla ;) ). Itse varmaan syön kyllä vain kaksi, mutta jos en syö kolmatta niin voin lahjoittaa sen jollekin tai ehkä jos täytteitä jää niin syödä vielä myöhemmin. Hinnan voisi laskea kuitenkin kolmella ettei kellekään jää nälkä.
Mietin että olisiko jopa kaikista helpointa jos yksi tai kaksi hankkisivat kaikki ainekset ja sitten muut maksaisivat heille? Paitsi jos jollain on jo valmiiksi jotakin mitä tuoda. Rahan sumplaaminen sujuisi kaikista näppärimmin varmaan sillä tavalla.
 
Mie en nyt oikein vielä tiiä mistään mitään. Paitsi sen että tykkään syyä. Ja sen perusteella voisin ilmoittautua halukkaaks vielä osallistua näihin yhteisruokiin kumpaankin osuuteen, sanokaa vaan mitä pitää tuua nii miehän tuon!
 
Jaamar sanoi:
Mietin että olisiko jopa kaikista helpointa jos yksi tai kaksi hankkisivat kaikki ainekset ja sitten muut maksaisivat heille? Paitsi jos jollain on jo valmiiksi jotakin mitä tuoda. Rahan sumplaaminen sujuisi kaikista näppärimmin varmaan sillä tavalla.

Ihan hyvä idea. Meillä on auto todennäköisesti aika täynnä tavaraa + 4 ihmistä, joten olis helpompaa jos joku muu sais haettua kaupasta ja sit vaan jaetaan kustannukset syöjien kesken. Mä voin silti tuoda sen habaneron, kun ei vie juurikaan tilaa. Siitä ensimmäisestä viestistä näkee mitä on tarkoitus laittaa tortillan väliin ja joku vois tuoda sit ne lettuainekset. Veikkaan et aika helposti tää porukka söis 3 litran taikinan verran ja mielellään HYLA tai laktoositon.
 
Kannatetaan. Jampan auto lienee lähes tyhjillään, mutta hän ei ole erityisen innokas kaupassakävijä. Olisiko hyvä idea viedä roinat leirikeskukseen ja sitten suorittaa kauppareissu? Hämeenkosken keskustan kaupat ovat varmaan tarpeeksi hyvin varusteltuja tortilla-ainesten haalimiseksi.
 
Sindoria sanoi:
En nirsoile lettujen suhteen kunhan niitä saa. Mitä vain ruokaa syön kunhan ei sisällä lihaa. ^_^

Satekai ja Hirmuinen hoitaa sen kasvisproteiinin, joten saat kyllä tortillaa ilman lihaa.

Nyt pitäis laskee et montako syöjää on ja toinen juttu et miten sen kauppareissun sais parhaiten hoidettua ettei siitä tule kriisiä ja ahdistusta (ainakaan paljoa). Tämä Pagban idea oli myös ihan hyvä, mietin vaan et me ei olla siellä kovin aikaisin, joten uskoakseni se kauppareissu on tehty ennen meidän saapumista jos vaan on ihmisiä jotka viitsii siellä käydä. Sitä tavaraa nyt ei älyttömästi edes tule (ei tarvitse tehdä ostoskärryjunaa).
 
Kiitos Pagba huomaavaisuudesta :) Inhoan kaupassakäyntiä ja nyt pitäisi vielä kuljettaa tuo Mushu matkassa. Ei mahdotonta, mutta ei mieluisa tehtävä.
Kaupassa voinee tarvittaessa käydä myös lauantaina ennen ruokailua. Joku on kuitenkin tarvitsemassa jotain lauantaina. Ja jos niin kummasti käy ettei olisi niin voin toimia kuskina jos joku vaan tulee mukaan noukkimaan kamoja. Voin toimia myös lompakkona jos olen kuski, mutta sitten tahdon rahoja takaisin jo miitissä. Eli yhteisruokailijat saisivat ottaa käteistä. Varmaan jos antaa suuren panoksen ruuan valmistuksessa niin voi osallistua ilmatteeks? Esimerkiksi jos on vaan yksi tai kaksi letunpaistajaa niin minusta ansaitsee sillä jo ruokansa. Mutta sillä ei vielä jos pilkkoo yhden kurkun :p
Meneekö jo sekavaksi? Ajatus vähän seilaa kun saunoin just pari tuntia.
 
Onko meillä nyt jotain tolkkua siitä montako henkeä meillä on osallistumassa? Se helpottaisi ostettavien juttujen määrien arviointia. Tämän topikin perusteella tortilloissa ja letuissa mukana Qohelet, Fairy Tale, Lukki, Satekai, Hirmuinen, Pagba, Jaamar, Remhu ja Sindoria. Vain letuihin osallistumassa Jasdril.

Onko meillä tarvetta laktoosittomille/maidottomille letuille? Jos olen ainoa joka ei käytä kananmunaa niin voin olla ilman lettuja, jottei mene liiaksi säätämiseksi.
 
Minä olen kaikruokainen ja kannattaisin lettuihin käytettävän aitoa täysmaitoa mutta kyl mää syön muitaki :)
 
Ylös