Syysmiitti 2015 -- Hämeenkoskella 25.9.-27.9.

Jasdril

Kontulainen
Vastuuhenkilö
Paikka
Leirikeskuksen osoite on:
Pyyhtiäntie 150
16800 Hämeenkoski

Leirikeskuksessa on 38:lle sänkypaikat. Sänkyihin on paikan päällä paksut patjat, peitot sekä tyynyt, ja majoittuminen tapahtuu ensisijaisesti 2-4 hengen huoneissa. Omat lakanat on tuotava.

Keittiössä on runsaasti kylmiötilaa sekä pieni pakastin ruoan säilyttämistä varten sekä kattavasti ruoanlaittovälineitä sähkövatkaimesta, irtopohjavuoasta ja sauvasekoittimesta aina höyryuuniin asti. Pakastepitsakin on minuuteissa valmis höyryuunilla ;) Lisäksi löytyy vedenkeitin, kahvinkeitin, mikro...
Kukin tuo miittiin omat ruokansa, sillä syysmiitissä ei ole seuran tarjoamaa ruokailua. Olemme myös pitäneet käytäntönä nimetä sekä kunkin omat ruoat että mahdollisesti lautasen ja mukin, joita voi käyttää viikonlopun aikana useammin eikä tiskiä tule niin mahdottomasti. Leirikeskuksella on myös laitosastianpesukone, mutta se ei varsinaisesti pese vaan desinfioi, jonka takia tiskeistä tulee huuhdella näkyvä lika ennen pesukoneeseen laittoa.
Yhteiskokkailu on ollut varsin suosittua, ja sitäkin saa kuka tahansa järjestää ja kuka tahansa siihen osallistua. Näin saa helposti hyvää ruokaa miitissä halvalla ja vähällä vaivalla, eikä tarvitse tukeutua vain roiskeläppäruokailuihin.

Päärakennuksessa on yksi (vähän epäilyttävä) suihku, mutta varsinaiset pesutilat ovat rannassa saunatuvan ohessa. Juokseva vesi onneksi löytyy. Paikalla on sekä puu- että sähkösauna, joista yleensä on käytetty vain puusaunaa.
Se, tarvitaanko erikseen naisten- ja miestenvuorot saunaan, sovitaan miittikohtaisesti. Mikäli et halua infossa julkisesti tuoda ilmi haluavasi erityisesti naisten saunavuoron tai miesten saunavuoron, voit jo ennen miittiä laittaa toiveesi esim. ilmoittautumiskaavakkeen lisätietoihin, yksäröidä tapahtumavastaavalle (Olorin) tai miitin aikana tulla nykimään hihasta.
Saunasta pääsee myös halutessaan uimaan ja jäiden aikaan avannon tekeminen on sallittua. Laiturin päässä on kuitenkin matalaa ja kivistä, ja varovaisuutta tulee noudattaa. Älä mene yksin uimaan, ota valvojaksi joku rannalle tai kaveri mukaan vahinkojen varalta!

Miittialueelta saa poistua miitin aikana, mutta mikäli lähdet aidan ja järven rajaaman alueen ulkopuolelle, ilmoitathan lähdöstäsi tapahtumavastaavalle ja kerrot arvioidun takaisinsaapumisajan.
Lähin kauppa on Hämeenkosken keskustan Sale, josta kahden talon päässä on sympaattinen kirpputori ja vastapäätä toimii myös pieni apteekki. Miittipaikalta ajaa keskustaan alle kymmenen minuuttia.

Ennen miittiä
Syysmiitti järjestetään perjantaista sunnuntaihin 25.9.-27.9.2015, ja sen ilmoittautuminen alkaa 31.8.2015 klo 18 osoitteessa http://kontu.info/tapahtumat. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut. Miittiin mahtuu mukaan 38 nopeinta, mutta ilmoittautumiskaavakkeella voi ilmoittautua myös varasijalle; peruutuksia tulee melkein joka kerta, ja paikka saattaa hyvinkin aueta. Ilmoittautumisen yhteydessä saat maksuohjeet sähköpostiisi, joten käytäthän oikeaa sähköpostiosoitetta!
Miitin hinta on Tolkien-seuran jäsenille 17 euroa ja muille 20 euroa, ja sillä katetaan leirikeskuksen vuokra. Miitin eräpäivä on 14.9.! Mikäli maksu ei eräpäivästä parin pankkipäivän jälkeen näy seuran tilillä, ilmoittautuja ei saa osallistua miittiin ja paikka siirretään seuraavalle. Ilmoittautunut ei myöskään saa osallistua myöhempiin seuran maksullisiin tapahtumiin, ennen kuin rästimaksu on hoidettu. (Tällä käytännöllä haluamme taata, että miittiin saapuu vain sellaisia, jotka ovat myös osallistuneet kustannuksiin siinä missä muutkin.) Tottakai ymmärrämme muuttuvia elämäntilanteita, ja jos maksun kanssa on ongelmia, ota yhteyttä rahastonhoitajaan (Micco, rahastonhoitaja@suomentolkienseura.fi). Miitin voi peruuttaa eräpäivään asti ilman miittimaksun maksamista, ja tuolloin myös jo maksettu miittimaksu palautetaan. Jos peruu vasta eräpäivän jälkeen, rahoja ei valitettavasti palauteta.
Eräpäivän jälkeenkin voi vielä ilmoittautua. Tällöin miittimaksu maksetaan mahdollisimman pian niin, että maksu näkyy seuran tilillä ennen miittiä (2-3 arkipäivää ennen). Ilmoittautumisen ollessa hyvin lähellä miittiä voi maksusta lähettää myös kuittikopion sähköpostina rahastonhoitajalle, jotta miitin alkaessa miittimaksu voidaan todentaa.

Käytössä on myös perhealennus, mikäli perhe matkustaa suuremmalla joukolla. Tätä kokeillaan nyt aluksi käytännöllä, jossa yksi lapsi pääsee vanhemman mukana miittiin puoleen hintaan. Alennus koskee vain Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäseniä.

Myös alaikäiset, kuitenkin vähintään 14 vuotta tänä vuonna täyttävät (2001 syntyneet), saavat osallistua miittiin ilman vanhemman mukanaoloa. Alaikäisten tulee toimittaa vanhemmiltaan vastuuvapauskaavake. Tämä on käytännössä vain tae siitä, että alaikäisellä on huoltajansa lupa osallistua miittiin. Lomakkeen voi toimittaa etukäteen postitse tai tuoda miittiin. Mikäli toimitat kaavakkeen miittiin, huolehdi se ensi töiksesi tapahtumavastaavalle. Kaavakkeeton alaikäinen voidaan poistaa tapahtumasta. Huoltajansa mukana miittiin tuleva alaikäinen ei tarvitse vastuuvapauskaavaketta.

Miitin aikana
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n miittisääntöjä. Mikäli kysyttävää ilmenee, tapahtumavastaava vastaa mielellään. Jokainen kuitenkin lähtökohtaisesti on paikalla omalla vastuullaan, eikä Tolkien-seuralla ole velvollisuutta korvata esim. rikkoutunutta omaisuutta.

Miittiin voi saapua perjantaina klo 15 jälkeen. Samana iltana pidetään myös lyhyehkö infotilaisuus sitten, kun kutakuinkin kaikki ovat saapuneet (yleensä klo 19-20). Sunnuntaina poistuminen tapahtuu puolenpäivän jälkeen, kun paikat on yhdessä siivottu ja yhteiskuva miitistä otettu.

Muutoin aikataulu on vapaata yhdessä hengailua, pelailua, syömistä, saunomista, osallistujien suunnittelemaa ohjelmaa, mitä ikinä keksitäänkin. Ohjelmaa voi järjestää kuka tahansa halutessaan. Ohjelmasta voi ilmoittaa etukäteen tai järjestää sitä spontaanisti paikan päällä.

Miitin aikana kaikkia helpottaa, kun jokainen tekee oman osansa paikan siisteyden ylläpitämisestä. Ei puhuta mistään isoista siivousurakoista, mutta jokainen miittiläinen voi esim. täyden roskiksen havaitessaan tyhjentää sen, huolehtia omat ruoanlaittovälineensä puhtaiksi ja tehdä muita vain pari minuuttia vieviä askareita viikonlopun aikana. Ja tämä koskee ihan jokaista.

Miittiin saa myös tulla käymään ilmaiseksi päivävierailulle tutustumaan toimintaan, moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokoukseen jne. Sen sijaan jos päivävierailu kestää pitkään ja tarkoituksena on tulla miittaamaan kuten muutkin paikallaolijat, tulee vierailijan muiden miittajien tapaan osallistua paikan vuokrakuluihin. Siinä missä koko miitin ajan olevat maksavat miittimaksun, maksaa päivämiittaaja viiden euron suuruisen päivämaksun. Tähän ei toistaiseksi oteta mitään tuntirajoja käyttöön, koska luotamme, että omatunto riittää kertomaan, missä on tutustumisen ja miittaamisen raja.
Päivävierailumaksu on otettu käyttöön, koska jo pitkään on pohdittu, että on miittimaksun maksaneita kohtaan hiukan epäreilua, että joku tulee yhtä lailla käyttämään tiloja ja miittaamaan osallistumatta vuokrakuluihin. Myös jotkut päivävierailijat ovat poteneet huonoa omaatuntoa samasta syystä.

Muistilista miittiinlähtijälle
- Ilmoittaudu 31.8. alkaen osoitteessa kontu.info/tapahtumat
- Maksa miittimaksu viimeistään 14.9. ja hoida myös mahdolliset vanhat rästit pois. HUOM! Jos maksat jäsenhinnan, tulee myös jäsenmaksu olla maksettuna!
- Sovi kyyditykset. Esim. tähän topikkiin alle on näppärää kysellä ja tarjota kimppakyytejä sekä huudella kyytiä vaikkapa Hämeenkosken keskustasta miittipaikalle. Kannattaa seurata myös kyytitaulukkoa, jota jokainen saa vapaasti päivittää. Kimppakyytejä on järjestynyt lähes aina Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä, usein myös Turusta sekä Lahdesta julkisten liikenneyhteyksien varrelta. Älä kuitenkaan jaa osoitettasi tai puhelinnumeroasi tässä topikissa, vaan tee se yksityisviestitse (topikki on julkinen, myös kirjautumattomille). Kimppakyydit myös monesti pysähtyvät kimpassa kauppaan lähempänä miittipaikkaa.

Reppuun pakattavien muistilista:
- Vastuuvapautuskaavake, jos olet alaikäinen
- Lakanat
- Peseytymis- sekä saunomisvälineet, mikäli aiot saunoa
- Ruokaa (kauppaankin kyllä pääsee viikonlopun aikanakin lähes aina)
- Tarpeeksi (sään mukaisia) vaihtovaatteita kahdeksi yöksi
- Taskulamppu pimeitä iltoja varten
- Ajanvietettä lautapelien, elokuvien tai muun mukavan muodossa
- Rahaa kannattaa olla vähän ylimääräistä mukana

Ilmoittautuneet 22.9. klo 23 (32/38):
1 Merri
2 Otak
3 Micco
4 Jaamar
5 Ringlad
6 Arwen Undomiel Iltatähti
7 Satekai
8 Vampirelady
9 Fairy tale
10 Qohelet
11 Sidhiel
12 Ulmo
13 Smaug Kultainen
14 Sméagol Precious
15 purr
16 Haltiamieli
17 Círdan
18 Caele
19 Eruthol
20 Pilvikone
21 Areadriel
22 Olórin
23 Lehtokuusama
24 mic
25 freyja
26 douv
27 Kointähti
28 Eilonwy
29 Eowynofmay
30 Cimorene
31 Syrena
32 Heathertoes
33 Atheon
34
35
36
37
38

Kaikille avoin ja muokattava kyytitaulukko
 
Joo tähän miittiin otetaan vain toooosi ajoissa miitin selvänähneitä ja silloin ilmoittautuneita! ;)

...Mjuu, korjasin vuoden.
 
Mä ja Ft ollaan tulos. Onhan siitä edellisestä kerrasta lukuisia aikoja. 50% todennäköisyydellä Lukki tulee meidän mukana.
 
Jos kukaan ei ehtinyt huomata asiaa vielä, niin ilmoittautumisjärjestelmäkin tietää nyt miitistä. Automaagista!
 
Voi Melkor, en vieläkään tiedä mahdollisen tulkkikeikan tarkkoja päivämääriä (voi olla myös viikonloppuna) tai sitä, pääsinkö edes sinne hommiin. Pyrin selvittämään. Jos töitä on, jonkun Tampereen ohi/Tampereelta autoilevan pitäisi hakea seuran laatikko meiltä.
 
Jälleen tarjoan kyytiäni vaikka sille harvoin on käyttöä. Voin hakea Turengista tai noukkia matkalta Hämeenkoskelta. Aikataulu selviää kun selviää miten Nova pääsee töistä. Novan kyydissä voinee päästä myös Hämeenlinnasta meille ja minun kyydissä jatkaa matkaa miittipaikalle.
 
Valitettavasti minulta jäävät nämä kemut väliin, juuri tuona viikonloppuna on nimittäin pakollisia työjuttuja... :(
Samaten Shetai ei tietääkseni pääse paikalle, joten hallituksen kokoustakaan ei ole.
 
Last edited:
(Päivitän osallistujalistan tähän, koska en voi muokata Jasin viestiä.)
1.9. klo 11.00 mennessä ilmoittautuneet

20/38

1. Otak
2. Merri
3. Micco
4. Jaamar
5. Ringlad
6. Arwen Undomiel Iltatähti
7. Satekai
8. Vampirelady
9. Fairy tale
10. Qohelet
11. Sidhiel
12. Ulmo
13. Smaug Kultainen
14. Sméagol Precious
15. purr
16. Haltiamieli
17. Círdan
18. Caele
19. Eruthol
20. Pilvikone
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
33.
34.
35.
36.
37.
38.
 
Tilaamani hupparit ovat vielä jossain maailmalla jollakin hallituslaisella? Toivon tietysti hartaasti, että nämä hupparit (mun ja Qoheletin) löytäisivät tiensä tulevaan miittiin. Muutoin voi käydä niin että miitissä on mukana "ikävän kuuloinen vinkulelu" joka vikisee ja valittaa hupparinsa perään ja kaikkien korvaparat ovat kovilla. Olen odottanut nyt jo kauemmin kuin The Miittiin päässeet suurella kärsimättöm... kärsivällisyydellä.

Kiva päästä mukaan piiiiiitkästä aikaa.
 
Last edited:
^^ Tajusin juuri, että omakin hupparini on jossain. Nyt täällä on sitten kaksi vinkulelua..:grin:
 
Miittiin on vielä aikaa, mutta kun nyt törmäsin tähän NYT enkä kahden viikon päästä niin olisiko jollain intoa yhteisruokailla minun kanssani tätä? Tuossa on jonkun verran pilkottavaa ja touhuttavaa + sitä varmaan tulee kuitenkin aika reilusti yhden syödä ja toisaalta sitä olisi helppo tehdä aika isollekin joukolle ja tahtoisin päästä maistamaan millaista tämä on.


Sadonkorjaajan kesäkurpitsavuoka

  • Yksi pienehkö vihreä kesäkurpitsa
  • Yksi pienehkö keltainen kesäkurpitsa (tai yksi kunnon jötkäle vain toista väriä)
  • Yksi keskikokoinen munakoiso
  • Oliiviöljyä
  • Mustapippuria
  • Suolaa
  • Oreganoa
  • Viisi tomaattia
  • Tuoretta chiliä syöjien mukaan (itse laitoin kolme mietoa chiliä)
  • Viisi valosipulikynttä
  • Kaksi loppukesän kesäsipulia varsineen (eli sipuliosat ovat jo isoja)
  • Kaksi mozzarellan mötikkää (a 125 g)
  • Fetaa 200 grammaa
  • Hunajaa
  • Tuorebasilikaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa kesäkurpitsat ja munakoiso keskeltä pitkittäissuunnassa halki ja siivuta puolikkaat lohkoiksi. Levitä ne uunipellille, roiskota reilusti oliiviöljyä päälle ja rouhi vielä mustapippuria ja suolaa sekä oreganoa kyytiin.

Kypsennä kesäkurpitsaa ja munakoisoa uunissa sen ajan, kun esivalmistelet loput ainekset. Pilko tomaatit ja hienonna sipulit sekä chili. Kuutioi mozzarella ja hienonna feta. Voitele iso laakea uunivuoka.

Levitä uunivuon pohjalle kerros uunissa paahtuneita kasviksia, joiden päälle lorottele reilulla kädellä hunajaa. Sitten lado päälle tomaatteja, sipuleita, chiliä ja juustoja. Toista näitä kerroksia muutaman kerran.

Kypsennä kesäkurpitsavuokaa 225 asteessa noin 25 minuuttia ja anna vetäytyä tovi ennen tarjoilua. Lätkäise keskelle pöytää paistoksen lisäksi basilikapuska, josta ruokailijat voivat lisätä muutamat lehdet omille annoksilleen.
 
Korjasin tuossa jossakin kohtaa aiemmin noista tuplailmoittautumisista toisen pois.


(Sitten jos jossakin kohtaa saisin aikaiseksi hoitaa ilmoittautumisjärjestelmän uusimisen, niin sekin olisi aika hienoa.)
 
Ylös