Syysmiitti Pyhäkankaan leirikeskuksessa 20.9.-22.9.2013

Nyt on sunnuntaista asti ollut jos vaikka ja millaisia terveysvaivoja, joten on vähän veitsen terällä, että pääsenkö minä tämän korvasärkyni kanssa tulemaan paikalle - ainakaan perjantaina. Jos en pääse, niin ottaisiko Nova & Jaamar Linden kyytiin puolestani?

Harmittaa todella paljon tällä hetkellä, enkä sano tuota kovinkaan monesti.
 
Koska olen kerrankin elämässäni ollut niin fiksu, että olen katsonut säätiedotuksen, niin raportoin muillekin. Uuraisissa on koko vklopun suht pilvistä ja sateista (üllatüs, syyskuu!). Perjantaina saattaa iltasella ropista, lauantaina ripottelee pitkin päivää. Sunnuntaina aurinko saattaa jopa pilkahtaa, eikä ehkä edes sada! Tosin kun katsoin säätietoja muutama tunti aikaisemmin, niin lauantai ja sunnuntai oli jokseenkin toistepäin. Eeeeeli luotettavasti voi sanoa lähinnä, että kumisaappaat on pop.

Olipa muuten hyvä, että tulin vilkaisemaan aloitusviestin "mitä pakata" -listaa. Olin unohtanut lakanat. Olis saattanut tulla pikavisiitti Kodin Anttilaan huomenna :D
 
Me starttaillaan douvin kanssa Tampereelta kahden aikaan ja autossa on reilusti tilaa, joten jos joku vielä kaipaa kuljetusta...? Esim Jyvääskyläästä pääsisi Roherynin kyytiin neljän tienoilla.
 
Eli Saladin meidän kyytiin ja mikäli Linde myös kyydin tarpeessa niin voinee ilmestyä myös rautatieasemalle noihin aikoihin? Jos Lindeä ei näy niin oletetaan että Lathron sittenkin päässyt tulemaan tai on hypännyt jonkun muun kyytiin :)
 
En voi liiaksi korostaa, että OTTAKAA TASKULAMPPUJA. Polku saunalle on pimeä ja hirveyksiä täynnä, ja vaikka et itse saunoisi, joku muu saattaa ilostua lampustasi kolminkertaisesti.
 
Heathertoes sanoi:
Olipa muuten hyvä, että tulin vilkaisemaan aloitusviestin "mitä pakata" -listaa. Olin unohtanut lakanat. Olis saattanut tulla pikavisiitti Kodin Anttilaan huomenna :D

En ole tulossa, mutten malta olla kommentoimatta :D! Minä, rutinoitunut pakkaaja, unohdan säännönmukaisesti miittireissulta pyyhkeen. Olen ostanut 2 pyyhettä miittimatkan varrelta, joskus lainannut ja muutaman kerran olen kuivaillut lakanaan tai huiviin.
 
Jaamar sanoi:
Ja jos aikainen lähtö ei hyvä niin näyttäisi siltä että meillä on aika tyhjä auto ja ajetaan joka tapauksessa Jyväskylän läpi joten vaikka tulisit Shetain kyydillä niin meidän kanssa voi päästä pois. Näitä voi toki katsoa sitten paikanpäälläkin.
No auto ei olekaan enää niin kovin tyhjä, mutta sumplitaan sunnuntaita paikanpäällä niin että kaikki ovat tyytyväisiä.
 
Tiedän että konnavahdit tulisivat muokkaamaan viestiäni, joten tyydyn nyt hyvin latteasti ilmaisemaan ajatukseni miitistä. :D
Oli ihan mahtava miitti! Miittipaikka oli mielestäni todella mukava, ainoa omituisuus oli sauna, joka oli rakennettu todella epäkäytännöllisesti. Nuotiolla oli todella mukava olla,(ja tiipiin rakentaminen oli kivaa) ja muurikkaletut oli mahtavia! Yhteisruokakin maistui tosi hyvältä, ja niin ärsyttävää kuin syntikan pedaalittomuus olikin, niin oli mukavaa että oli joku pianonkaltainen jolla soitella.
Sitten tietysti ihmiset. Aluksi meinasi tulla ulkopuolinen olo, kun ei oikein ymmärtänyt mistä puhutaan, ja mikä kaikkien vitsien pointti oli (jota ei välttämättä edes ollut). Eilisen aikana kuitenkin tapahtui jotain mystistä ja aloin sulautua joukkoon. Tiedän että menee vielä muutama miitti ennenkuin alan ihan oikeasti olla asioista perillä (tai sitten muutama vuosi) mutta onneksi niitä miittejä tulee. Ja niihin minä aion päästä!
Kiitos kaikille miitistä, oli tosi ihanaa nähdä teitä! <3 Nyt sitten vaan potemaan sitä miittikrapulaa.. (ja lopuksi anteeksipyyntö huonosti jäsennellystä viestistä, pistän sen valvomisen piikkiin ;) )
 
Mekin kotiuduimme hetki sitten. Kiitos taas kaikille kivasta miitistä! Tuo ukkonenkin viihtyi seurassanne ja saattaa osallistua toistekkin.
Viikonloppu hurahti aivan liian nopeasti niin kuin aina.

Miittipaikka oli ihan mukava. Ainoastaan saunan, pesuhuoneen sekä keittiö ahtaus olivat mielestäni selkeitä miinuspuolia paikassa.
 
Pikavierailun Pyhäkankaalle tehneenä voisin sanoa, että sangen jännittävä paikkana. yhdyn myös ajatuksiin saunan suunnittelijan älynlahjojen vajavaisuudesta - miittini rajoittuikin pitkälti puserruksissa oloon saunassa. Mutta tässä porukassa on on kiva olla vähän ahtaamminkin, koska henki on hyvä. Harmittaa, kun en päässyt osallistumaan täyspainoisesti alusta loppuun - olisin käynyt mieluusti muutamankin ihmisen kanssa myöhäisyön hienoja, huonoja, syvällisiä ja älyvapaita keskusteluja yms, mutta se saa luvan odottaa pikkuiseen jouluun. Sitä odotellessa!

Ai niin, joku kysyi viime yönä lähtöä tehdessäni, että milloin meillä on tuparit. Mahdollisesti lokakuun lopulla, ehkä. Ja tiedän että tämä nyt on vähän huonojen tapojen mukaista, puhua tästä isomman porukan läsnäollen, kun en kuitenkaan kaikkia voi kutsua, saati vastaanottaa ja saunottaa :)
 
Oli kyllä ihan mukava miitti. Nukkumaolosuohteet aitalla ihan mukiinmenevät. Vähän veti ja oli kosteaa illalla ja aamusella taas ehkä liiankin lämmin ja edelleen kosteaa. Mutta hyvin nukutti. Monen kokkaajan yhteisruokailun järjestämiseen todella epäkäytännöllinen keittiö, mutta nyt kun yhteisruoka meni lähinnä niin että yksi tai kaksi teki ja muut maksoi niin sujui hienosti. Tosin ei ole yhtä sosiaalista ja samalla tavalla ohjelmanumero kuin olisi ollut jos oikeasti olisi kokattu yhdessä.
Saunasta minäkin keksi eniten pahaa sanottavaa. Oli aika pieni ja lauteet oli järjestetty aika kummallisesti. Ihan söötti, mutta epäkäytännöllinen. Kävin lauantaina puolenpäivän aikaan saunassa Novan kanssa kaksin ja niin se menetteli. Lämmitettiin ehkä vähän turhankin lämpöiseksi. On aika hasardia yrittää kuljettaa kuumaa vettä saunan padasta pesuhuoneen puolelle jos joku liikkuu välimaastossa. En tiedä miten toimi kun sauna oli täynnä väkeä, mutta sain kauhukuvia :p Ranta sen sijaan oli mainio. Yksi viihtyisimmistä miittipaikkojen rannoista. Pieni järvi, joutsenia, kalona, mukava hiekkapohja ja kohtuullinen matka saunan lämpöön.
Nuotiopaikka keskeisellä paikalla oli selkeä plussa ja erilliset makuutilat. Sitä en tiedä miten valvojet suhtautuivat kun me aikaisemmat rupesimme rantautumaan päärakennukselle ja narisevia lattioita pitkin keittiön puoleen joskus aamulla 8-9 maissa. Mutta nukkujien näkökulmasta paikka toimi tässä suhteessa hyvin (ja vessa oli lähellä majapaikkaa).
Kokonaisuutena, kyllä tuonne palaisi uudestaankin. nukkumapaikkojen puolesta tuonne mahtuukin paljon väkeä, mutta saunan puolesta tuo parikymmentä miittiläistä ilmeisesti pystyy vielä sumplimaan saunomisiaan hyvin järkevästi ja sopuisasti. Jos olisi se lähemmäs 30 niin pitäisi ehkä kehittää saunalle joku vuorolistasysteemi että osa väestä lähtee sinne nyt ja toinen porukka vaikka n. 30-60min. päästä ja seuraava taas 30-60min. päästä. Ettei tule pettymyksiä kun ei mahdukaan lauteille kun on tarponut mutaista polkua lahkeet märkänä siinä toivossa että kohta pääsee saunan ihanaan lämpöön.

Tiipiin rakennus oli tosiaan hauskaa. Joskus saa lapsettaa. Se on ihan tervettä! Nuotion polttaminen on muutenkin mukavaa puuhaa.
Linde oli todella positiivinen uusi tuttavuus ja hyvä että "ukkonen" viihtyi myös. Minusta oli niiiiiiiin mukava kuunnella kunnollista savoa. Niin ja Masin tyttökaveri (Aarre?) oli myös hauska yllätys. ErnestiHerberttiElmeri tms. (jolle pitäisi oikeasti keksiä uusi nimi) viihtyi myös ja saattaa palailla joku toinenkin kerta ellei Varajaamar syrjäytä sitä jahka valmistuu.

Kiitos Jas kun järkkäilit tämänkin miitin meille.
 
Oli pienestä osallistujamäärästä huolimatta varsin mukava miitti. Kiva että lindëstä tuntui noinkin pian että pääsit juttuun mukaan. Äläkä huoli, aina on myös vitsejä mitä edes vuosikymmenen miiteissä käynyt ei ymmärrä. Kiitos järkkäri!Jasille, hommat hoitui minusta hienosti. Nyt on kevyt väsymystila niin en osaa rustata tähän pidempiä juttuja.

Saunasta selityksenä sen verran, että jos se on (kuten oletan) ns. alkuperäinen eikä rakennettu siinä vaiheessa kun rakennus on muokattu kyläkoulusta leirikeskuskäyttöön niin pienuutta selittää se, että se on yhden perheen tarkoituksiin mitoitettu kuten keittiökin.
 
Itsekin pääsin kotiutumaan juuri. Miittimatkan kannalta junat kulkivat hieman epäkäytännöllisesti, mutta ainahan Suomessa on ollut vaikea liikkua idästä länteen. Miittipaikassa ei ollut mitään ylitsepääsemättömiä puutteita, mutta sen huono puoli oli, ettei siellä ollut mitään erityisen hyvin toimivia ratkaisuja. Mutta pienelle porukalle ihan hyvä paikka. Miitti sinällään meni hyvin, eikä harmita yhtään, vaikka vielä viikko sitten vähän epäröin ilmoittautumisen kanssa. Kiitos kaikille miitistä, kyydittsijöille kyydeistä ja ruuanlaittajat ansaitsevat kiitokset.
 
Ensin yleisesti kiitos miitistä. Ihan mukavaa oli, sai sopivasti pelailtua ja hengailtua ja naureskeltua, ja myös luettua itsekseni. Vuvuzela oli hupaisa. Kotimatkakin oli mukavan lyhyt. Sunnuntaita vähän pilasi uutinen, että mummini oli nukkunut pois.

Sauna oli huono paitsi kokonsa myös pihavalaistuksen puutteensa puolesta, eikä siellä kovin kummoisia löylyjä muutenkaan saanut. Perjantaina kuuden hengen saunajoukolla siellä oli melko kohtalaista, mutta lauantaina oli taas turhan tungoksellista. Päärakennuksella oli melkein turhankin paljon tilaa saleissa. Ympäristönä se oli todella hieno, mutta ei ihan niin käytännöllinen kuin monet muut miittipaikat.

Sydäntä lämmitti kovasti, että Masi sai vihreästä lohikäärmeestä itselleen heilan. Toivottavasti heidän etäsuhteensa tulee sujumaan hyvin.

Tässä olisi minulta kuvia. Osa niistä on (sen toisen) Steelin ottamia.
 
Hehei, olipa taas kiva miitti. Paikka oli mukava ja tilava saunaa lukuunottamatta, ja uusia naamojakin oli kiva nähdä. Kiitokset seurasta, nuotioilusta ja aamuyön kimbleistä :p
 
Kiitos kaikille mukavasta miitistä! <3
Paikka oli ok, vaikka sauna (ja etenkin saunapolku) olikin vähän meh.

Kiitos etenkin Disneylyistä(???) ja kerrossänkypesiytymisestä(???) ja Steelille ajamisesta ja ja epäkiitos Miccolle Jannen ja minun nappuloiden systemaattisesta tuhoamisesta.
 
Mua myös vähän ärsytti ahtaus kaikkialla paitsi nuotiolla ja salissa jotka oli aika jees (samoin vessoissa oli turhankin paljon tilaa :D), en ole ihan vakuuttunut siitä että paikka toimisi 30 hengellä. Sisällöllisesti oli kuitenkin kiva miitti. Letut oli tosi hyviä, Kimble viihdyttävää, laulaminen kivaa, Schönberg Schönbergiä ja seura suht kelvollista ;) Kiitän.
 
Miittipaikka paikkana oli kelvollinen, mutta tietyt puutteet ja ylitsevuotavan häikäisevän hienouden puuttuminen saivat aikaan, että en usko että paikka toimisi paljon isommalla porukalla.

Saunan pienuus ja saunapolku mainittu jo aiemminkin. Ranta oli varmaan kiva, mutta pimeällä ei houkutellut minua. Joitakin kyllä houkutteli. Keittiö oli vähän ahdas, mutta se ei häirinnyt niin paljon kuin saunan puuttuminen. Jääkaappitilaa olisi riittänyt isommallekin porukalle. Tiskikone oli plussaa. Vessoihin en joutunut jonottelemaan, mutta itsestäänsyttyvät valot huomasivat minut pari kertaa vasta kun olin menossa pesemään käsiäni. Nukkuma-aitan ovi ei menny aivan täysin kiinni, vaan jäi vähän rakoselleen mikä ei paljoa haitannut, mutta pikkujoulumiittiaikaan haittaisi jo enemmänkin. Päärakennuksen sali+pöydät oli toimiva hengailu- &ruokailutila. Kertokaas päärakennuksessa nukkuneet, kuinka tuskaista oli herätä aamupalaa syöviin aamuvirkkuihin?

Kiitos miittiseurasta ja etenkin Nerwenille kyydeistä. Oli kiva nähdä pari uutta naamaa (minun kohdallani Heathertoes, lindë & Shetain ukkonen), huomata että en oo liian vanha ainakaan osa-aikateineilyyn ja tietenkin ihan vaan olla. Letut toimi sateessakin ja Kimble mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ihanaa että miitissä oli joku toinenkin toista tutkintoa tekevä kääntäjä <3 .

Tulkaa TamFaniin, niin nähdään lauantaina.
 
Ylös