Syysmiitti Pyhäkankaan leirikeskuksessa 20.9.-22.9.2013

Kiitos miittailijoille sekä erityisesti menomatkan hilpeälle ja paluumatkan zombeilevalle matkaseuralle! Voidaan lähteä Pohjois-Karjal... eiku Pohjois-Koreaan toistekin.

Parasta miitissä oli ehdottomasti jo mainittu pyrokratia! Arvostin kovasti erityisesti lindën ja Jaamarin tiipiinrakennusintoa. Ja Jasin evolutiivista nuotionrakennusteoriaa ja -käytäntöä, tietenkin! Muutenkin nuotion ääressä hengailu sekä valoisaan pouta-aikaan että pimeään sadeaikaan oli vaan tosi kivaa. Muista jutuista taas Nakkivene [oho, nyt mä avasin sen taas] ja muut hassutukset tyrskähdytti vielä kotonakin. Käytännön asioista erillinen nukkumarakennus ihan päärakennuksen vieressä oli varsin loistojuttu sen ilmanalan hienoisesta erikoisuudesta huolimatta.

Rannasta tuli hienoja syksyisiä kuvia, vaikka järven yllä kaarteleva joutsen ehtikin livistää liian kauas kuvattavaksi. Sen sijaan en löytänyt hoodeilta kanervaa (tai mistään muualtakaan koko kesänä), joten olen edelleenkin avatariton. Ah ja voih.

En näköjään ruokakaupassa aivan täysin tajunnut, että tämä miitti on tosiaan lyhyempi kuin The Miitti. Onneks oli suht säilyviä ruoka-asioita. Karkit ja jaffakeksit meni kyllä kaikki, ja hyviin suihin menikin :D Ja yhteisruoka oli hyvvää. Ruokahan uppos tietoisuuteen niin hyvin, että heti syömisen perään Aliaksessa tuli "ei peruna vaan semmoinen oranssi [=porkkana]" -selitykseen ekana vastauksena bataatti ;)

Kyllä, TamFan. Hyvä että onkin se jo viikon päästä, niin ei tarvitse pitkään odotella seuraavaa pikkumiittausta!

Mutta miksi minulla soi päässä Jöröjukkarock. Onneksi sain sen pois kuuntelemalla The Foxia.

Raseenalle lisähaleja! <3
 
Huomauttaisin, että bataatti ON oranssi, ja muistuttaa muodoltaan huomattavasti enemmän perunaa kuin porkkana (edit: ja on englanniksi sweet potato). Väitän, että selitys oli melko ontuva tässä tapauksessa. ;)

Yritetään nyt kuitenkin pysyä tästä paikasta erossa, mikäli ei hätä tule. Nyt tuli hätä ja tämä oli minusta siihen ihan hyvä vaihtoehto, varsinkin kun ilmoittautumiset karsiutuivat noinkin vähiin. Talvellahan tämä ei ole edes käytössä, kun lähellä maanpintaa kulkevat vesijohdot ovat jäässä.

Kiitos kaikki joiden herkkuja söin (vaikka herkkuöveri minulle melkoisen liskojen yön aiheuttikin :p ), saunaseura, ruokaseura, Kimble-seura, Alias-seura (jaiks, kolme erää lautapelejä yhdessä miitissä O.o), ja koko muu miittiseura. Hyvä että letut kelpasivat. Kyllä teitä aina katselee :) Lyhyt matka kotiin oli ehdotonta bonusta. Pikkujoulumiittiä odotellessa. Laitoin muuten äsken sähköpostia Hämeenkoskelle vuosijuhlamiitistäkin...
 
Kokosin palautteista yhteenvetoa, eli pros and cons:

+ kiva hiekkapohjainen järvi
+ suuri keskeinen nuotiopaikka
+ tilava sali
+ keittiössä paljon jääkaappitilaa ja tiskikone
+ erillinen nukkuma-aitta päärakennuksen vieressä
- aitan ovea ei saa aivan kiinni ja siellä on kosteaa
- sauna ja keittiö mitoitettu yhden perheen vaatimuksiin (saunaan mahtuu kuusi, keittiöön kaksi)
- saunan muuripadasta vaarallista kuljettaa kuumaa vettä pesuhuoneeseen
- pihavalaistuksessa puutteita
- ei talvikäytössä vesiputkien jäätymisen vuoksi

Pitävätkö nämä paikkansa? Kuinka monta mahtuu nukkumaan aittaan, kuinka monta taas päärakennukseen? Ovatko nukkumatilat yhteisiä (yksi iso huone) vai erillisiä (pikkuhuoneita tai loosheja)? Vaikka keittiö onkin pieni, niin pystyisikö yksi tai kaksi kokkia tekemään siellä ruoat 30 ihmiselle? Onko siellä riittävästi astioita?

Mietin tässä paikan sopimista Protun leirikäyttöön. Makuutiloina pitäisi olla ainakin yksi iso tila 16 leiriläiselle, toinen 7 tiimiläiselle ja 1-2 hengen huone kokeille. Tiimihuoneen pitäisi olla sellainen, että siellä voi keskustella yömyöhään muiden kuulematta. Kokkien pitäisi saada nukkumarauha kaikilta muilta. Ruokasali pitäisi toki olla, mutta myös avoin tila, jonka lattialle levittää patjoja istumapiiriä varten. Neljälle tai viidelle pienryhmälle pitäisi löytyä rauhalliset sopet häiriötöntä keskustelua varten. Ulkona saisi olla tasainen ja pehmäalustainen piha liikunnallisia leikkejä kuten hippaa varten.

Kuinka hyvin Pyhäkangas täyttää nämä kriteerit?
 
Pyhis taitaa täyttää kriteerisi täysin lukuunottamatta erillistä seitsemän "hengen huonetta".

Kuinka monta mahtuu nukkumaan aittaan, kuinka monta taas päärakennukseen?
- Leiriohjaajien huoneeseen kaksi (keittiön vastapäätä, aika looginen kokkihuone) + 7 sängyn tila, joka on käytävän varressa vain verhoilla peitettynä.
Ovatko nukkumatilat yhteisiä (yksi iso huone) vai erillisiä (pikkuhuoneita tai loosheja)?
- Aitta on yksi iso tila, ja aitan ohessa myös toinen vähän pienempi tila. En osaa sanoa ihan tarkkaa sänkymäärää, mut ko. keskuksessa on viettäny yönsä 60:kin ihmistä kerralla.
Vaikka keittiö onkin pieni, niin pystyisikö yksi tai kaksi kokkia tekemään siellä ruoat 30 ihmiselle?
- Todistettavasti kaksi kokkia ja muutama nakitettu pystyy tekemään yli kuudelle kymmenelle.
Onko siellä riittävästi astioita?
- On.

Makuutiloina pitäisi olla ainakin yksi iso tila 16 leiriläiselle,
- Aitta kattaa tämän.
Tiimihuoneen pitäisi olla sellainen, että siellä voi keskustella yömyöhään muiden kuulematta.
- Oletettavasti yömyöhään ruokasali/kirkkosali on tyhjillään, ja ovat ihan vieressä.
Kokkien pitäisi saada nukkumarauha kaikilta muilta.
- Perimmäinen huone päärakennuksessa.
Ruokasali pitäisi toki olla,
- On, ja vetää 60 ihmistä aika ahtaasti. 30 niin että jää valinnanvaraa.
mutta myös avoin tila, jonka lattialle levittää patjoja istumapiiriä varten.
- Kirkkosali. Pöydät tosin ilmeisesti ovat oletuksena kirkkosalissa, mutta aina kun ollaan Maahinkaisten kanssa oltu tuolla, pöydät on siirretty tyhjän salin puolelle (viereinen tila ja kaksi reittiä kulkea tilasta toiseen).
Neljälle tai viidelle pienryhmälle pitäisi löytyä rauhalliset sopet häiriötöntä keskustelua varten.
- Kirkkosali, toinen sali, aitta, aitan sivussa oleva pienempi makuuhuone, aula, piha, varmaan ihan järjestettävissä.
Ulkona saisi olla tasainen ja pehmäalustainen piha liikunnallisia leikkejä kuten hippaa varten.
- Hiekkaa ja nurmea, toimii todistetusti boffaamiseen, pöhköpalloon yms. aktiviteetteihin.
 
Laskin ihan ulkomuistista aitan sänkypaikkoja jos sitä sivuhuonetta ei oteta lukuun ja pääsin ainakin 17 tai mahdollisesti 19. Tosin yksi yläsänky taisi olla rikki. Tätä ei kannata kuitenkaan ottaa ehdottomana totuutena vaan kysyä asiasta joltain oikeasti tietävältä taholta.
Sauna on tosiaan pieni ja märällä säällä mutaisen ja pimeän polun takana, mutta muuten viehättävä. Voisin kuvitella että paikka toimisi muuten protuilla jopa paremmin kuin kontulaisilla. Toki en ole protu enkä osaa siltä pohjalta sanoa, mutta kun vertaan paikkoihin joita tiedän protulaisten käyttäneen ja tuota listaa niin aika hyvä.
 
Hmm, kuulostaa aika hyvältä. Jyväskylän seudulla on todellista tarvetta Protun leiripaikalle ensi kesänä. Hellarien vanhimmistolta voisi käydä kysymässä bannit, joskin Tampereen seudulla on saatu käyttöön baptistien leirikeskus.

Mitenkäs halkopolitiikka? Onko sauna puulämmitteinen ja toimitetaanko halot liiteriin valmiiksi pilkottuina vai metrisinä kuten Rismalahdessa? Protun tiimiläiset ovat siitä outoja, että sahaamisen ja halkomisen ja vedenkannon sijaan he haluaisivat keskittyä ohjelman järjestämiseen. Ovatko vessat vetisiä vai kuivia? Käymälän tyhjentäminen on toinen jobi, josta ohjukset eivät niin välittäisi. Kermapyllyt.
 
Vesivessat (tosin rakennettu vanhoista kuivakäymälöistä) ja käsienpesuvesi on kylmää. Ilmeisesti järvivettä?
Halkopolitiikasta tiedän sen että siellä oli aika pino halkoja miitin aikaan, mutta olivat kyllä aika isoja minun makuun. Muutama yksilö sen verran pitkiä etteivät mahtuneen kiukaanpesään ja sytytykseen oli hankala löytää pienempää.
 
Tyynyt ja peitot löytyi. Toki kunto on leirikeskustasoa niin patjoissa kun peitteissä ja tyynyissäkin, mutta ihan hyvin minäkin niska-hartiavaivainen selvisin.
 
Entäs peseytymismahdollisuudet? Löylyhuoneen puolelta piti kantaa kuumaa vettä pesuhuoneeseen, joten kiukaan kyljessä lienee säiliö veden kuumentamista varten. Onko siellä missään suihkuja? Päärakennuksen puolella?

Aitan ohessa on pienempi tila. Kuinka monta sinne mahtuu nukkumaan? Miten sen äänieristyksen laita? Sopisiko se yökukkumishuoneeksi?

Missä vessat sijaitsevat? Kuinka monta niitä on? Onko myös invavarusteltuja vessoja?

Sori kyselyikäni, mutta haluan päästä paikasta mahdollisimman hyvin selville ennen kuin soitan maanantaina Jyväskylän ortodoksiseen seurakuntaan. Se varmaankin huolehtii paikan vuokrauksesta. Netissä on siitä hyvin vähän tietoa. Ilmeisestikin ortodokseja eniten kiinnostava tieto on, että siellä sijaitsee Herran Ristin löytämisen ja ylentämisen leirikappeli.

Siivousvälineet? Mattopiiska, pölynimuri, värikoodattuja rättejä?
 
Suihkua ei käsittääkseni ole? En mene 100% vannomaan, mutta luulisin näin. Saunalla ei ainakaan ole. Saunalle tuli vesi letkusta josta laskettiin saaveihin ja pataan.

Aitan vierustilasta en osaa sanoa. Sinne näki aika huonosti sisään. Pihalla oli muuten joku pieni mökki kanssa johon kurkkaamalla muistaakseni bongattiin joku sänky kanssa. Me ei vaan saatu sitä mökkiä auki. Olisi ollut kyllä uteliaisuutta kurkata sinne. Mutta se oli oikeasti aika pieni mökki jonne ei kovin montaa ihmistä saa fiksusti sopimaan.
En usko aitan äänieristykseen. kuitenkin vanha rakennus.

Vessat ovat aitan päässä eli eri puolella pihaa kuin päärakennus, mutta kävelymatka on lyhyt ja melko tasainen. Niitä oli kolme kappaletta jos en aivan väärin muista. Liiketunnistevalot toimivat vessoissa pitkillä ihmisillä, mutta minun mittaiseni joutui huotomaan ja viittomaan että sai valot päälle alhaalta asti (yhtä vessaa lukuunottamatta). Pöntöt siis sijaitsevat korkeiden rappusten yläpäässä kun vanhasta ulkokäymälästä kyse. Ei ole invamahdollisuutta (ellei jossain piilossa mihin ei älytty katsoa). Myös päärakennukseen pääsy pyörätuolin kanssa voisi olla hankalaa kun rappusia on ja saunalle käytännössä mahdoton päästä.

Saunalla on kaksi erillistä pukuhuonetta joista molemmista käynti yhteen pesuhuoneeseen missä vateja ja ämpäreitä. Toisen pukuhuoneen penkkitilaa vai miitin aikaan puulaatikot. Rannan lähellä ui joutsenia ;)
Saunan kuistilla oli isohko avotakka. Valaistus saunan pihalla oli aika huono. Muistaakseni joku ilta kannettiin sinne jotain lamppuja. Saunan edessä oli kanssa pieni vähän rempallaan oleva nuotiopaikka, mutta on se pihassa oleva on paljon parempi. Grillikatostahan siellä ei ole.

Kyllä me siellä siivottua saatiin ja joku imuroikin. Eli on siellä varmasti ainakin perus välineet. Joku siivouskomerolla kurkkinut osaa varmaan sanoa tästä enemmän.
 
Soittelin ortodokseille. 22-vuotiaan uransa aikana ei toimistosihteeri vielä ollut törmännyt protuihin, joten hän ei suoralta kädeltä osannut sanoa, miten meikäläisiin suhtaudutaan. Leirikeskus X:ää kysellessäni tuli jälkikäteen tieto Seurakunta Y:n päätöksestä: "-ttu me teille mitään tiloja vuokrata!" Virallisemmin ilmaistuna emäseurakunta kieltäytyy vuokraamasta tilojaan nimiäisiä tai protuleirejä varten. Vaihtoehtoisten initiaatioriittien tukeminen nähdään kilpailijoiden hyysäämisenä ja sellaisesta seurakunta haluaa sanoutua irti (oma tulkinta). Asenne on yleinen Suomen seurakuntien keskuudessa ja siksi protuleirejä on perinteisesti järjestetty muiden tahojen omistamissa leirikeskuksissa. Saas nähdä, mitä mieltä ortodoksit ovat. Päättävä taho oli vapailla. Lähetin saman tien utelun samasta asiasta hellareille.
 
Pagba, sekin on koettu, että kun ortodoksikuoron kanssa majoitutaan ja pidetään konsertti EvLut-seurakunnan tiloissa, itse kirkkoherra paukkaa paikalle liperit kaulassa heiluen tarkistamaan, että mitäs porukkaa sinne tiloihin oikein onkaan päässyt pesiytymään.

Minun kokemukseni mukaan ortodoksit ja ortodoksiset seurakunnat ovat "vääräuskoisiin" nähden paljon avoimempia ja hyväksyvämpiä kuin luterilaiset vastineensa, mutta ehkä olen vain onnistunut liikkumaan hyvässä seurassa.
 
Tämä ortodoksinen seurakunta ei ainakaan halua protuja leirikeskukseensa. He eivät halua rohkaista kilpailua katsomusbisneksessä, koska heillä on jo nyt riittävästi tapeltavaa vähemmistöihin nuivasti suhtautuvassa koulujärjestelmässä.

Pyhäkangas tuntui muuten hyvältä vaihtoehdolta, mutta 135 euron vuorokausimaksulla luulisi saavan kunnollisen saunan. Nyt ei tarvitse miettiä, kuinka kaikki leiriläiset ehtisivät saunoa siellä kahden tunnin aikana.
 
Karkkilasta löytyisi Vuotinaisten leirikeskus, joka on kaupungin omistama, ts. ainakaan aatteellisuuden ei pitäisi estää protuilua. Sitä kuitenkin vuokrataan ensisijaisesti karkkilalaisille nuorisotoimijoille, mikä saattaa osoittautua ylipääsemättömäksi esteeksi. Hintaakaan ei sivuilla kerrota. Omasta kokemuksesta tiedän paikan kivaksi, olen kerran osallistunut siellä pidettyihin järjestyksenvalvontafirman kesänpäättäjäisiin. Ainakin sillä reissulla käytössä oli myös päärakennuksessa oleva ruokasali, vaikkei sellaista tuolla nettisivulla mainita.
 
Kiitti vinkistä. Koska kyseessä on aika lähellä Helsinkiä sijaitseva leirikeskus, eikä siitä ole mitään mainintaa Leirijaoston omissa dokumenteissa, niin luultavasti joku jaostolainen on sen jo tsekannut, huomannut jonkin vakavan puutteen ja unohtanut koko paikan. Ehdotin tuossa hiljattain sellaista vallankumouksellista ideaa, että hylätyistä paikoista tehtäisiin lista, johon hylkäykseen johtanut syy merkittäisiin. Toisinaan puutteita korjataan ja parin vuoden päästä paikkaa voitaisiin kysyä uudelleen. Toisaalta säästyttäisiin kysymästä paikasta uudelleen, jos siinä on sellainen vika, jota tuskin pystytään korjaamaan (kuten sijainti Lievestuoreen lipeälammen vieressä). Jasdril kokosi kaikki Kontua kiinnostaneet paikat Google Docs -dokumenttiin taannoin, mutta listaa ei näemmä ole päivitetty toviin.
 
Ylös