Tämäkö on Anttilan koulu?

Tää teksti jonka koska pistän tähän kertoo Lohjan Antilan koulusta,
jossa viela viime vuonna olin ennen kuin menin lukioon. Tämä on jonkun tämän vuoden luokan 8.luokkalaisen aine siitä koulusta. (Hän siis oli 7.kun olin 9:llä)
Itse olin koulun "suosituimpia" tyttöjä ja koulun "prinsessa". Minulla ei koskaan ollut ongelmia koulussa muiden oppilaiden kanssa tai "ryhmiin" kuulumisessa.
Nyt kuitenkin kesän aikana minulla oli pieni asenne muutos ton "prinsessana" olemisen kanssa. Luin tän teksin ja ymmärsin olleenni uskomattoman itsekäs.,
Itse kuuluin "he" ryhmään josta aineen kirjoittaja puhuu...surillinen..nyt olen pahoillani. Pistän sen byt tänne toivoen että mahdollisimman monet lusivat tän ja ajattelee mitä sanoo tai tekee jollekkin toiselle...!

Täällä minä istun, omassa huoneessani, piilossa muilta ihmisiltä. Tarkastelen kirjaa, jonka sain vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi isovanhemmiltani. Se kertoo pojasta, joka ei puhunut eikä omistanut ystäviä. Hänet vietiin oppilaskotiin, koska hänen vanhempansa eivät kestäneet enää poikaansa. Se on lempikirjani. Olen lukenut sen jo monta kertaa läpi ja olin kerran tehnyt siitä esitelmänkin, mutta en uskaltanut lukea sitä koko luokan edessä. Olen liian ujo siihen. Pelkään, että he alkavat nauraa minulle, sillä kirja on paksu ja siinä on pienen pientä tekstiä. Sellaisista meidän koulussa ei tykätä. Siinä koulussa ei tykätä erilaisista ihmisistä. Kaikkien pitää olla samaa sarjaa, massaa. Jos jollakin oli vahingossa vääränvärinen paita päällä, hänet palautettiin heti takaisin joukkoon tai naurettiin ulos porukasta. Ei saanut puhua väärin, ei syödä vääriä ruokalajeja. Yksinkertaisesti piti vain olla samanlainen kuin muut. Mutta minä en uskaltanut muuttua. Heitän kirjan takaisin hyllyyn ja laitan kellon soimaan seuraavaksi aamuksi.


Siinä se oli..se on lyhyt,mutta mulle se ainakin teki kyyneleet silmiin tietäessäni että joku voi tuntea näin koulussa jota pidetään yhtenä suomen parhaista ja jossa mulla ei koskaan ollut ongelmia.
Luettuani tän mulle tuli vain yksi lause mieleeni.Valitettavasti se oli; "Minä tuhosin jonkun elamää."
Olen hirveän pahoillani suomalaisten nuorten puolesta. Niiden puolesta jotka tuntee näin ja niiden puolesta jotka pistää jonkun tuntemaan näin!

Valitettavasti tuo on hyvin totta. Minäkin olen kokenut tuon yksinäisyyden kerran. Sen ajatteleminen ei enää ole niin vaikeaa. Se opetti minulle paljon ja tajusin niin paljon elämästä. Jos saisin valita olisin yksin pidempäänkin ymmärtääkseni. On hienoa, että opit tuosta tekstistä. Se on erittäin hienoa ja se kertoo, että kasvat ihmisenä. Älä huoli, harvan ihmisen elämä oikeasti menee pilalle tuollaisesta, vaikka se voi vaikuttaa myöhemminkin. Sinä sentään myönsit tekosi vääryyden. Kunnioitan sinua sen vuoksi hyvin paljon.

on ihanaa ja liikuttavaa laittaa tänne runo, tai tarina, joka koskettaa itseä, ja saa toisiin aatoksiin. on minusta hyvin hienoa, että uskalsit laittaa sen, kertoa, ja pyytää anteeksi.

kyllä se siitä.

Ihan vaan varmistukseks vielaä... :arrow:
että mä en pistäny tätä juttua tänne saadakseni itelleni hyvitystä tehdyistä jutuista mutta haluaisin vain että ihmiset lukisivat tän ja edes yrittäisivät kattoa vähän mitä suustaan päästää ja yrittää ajatella muitakin kuin itseään. Kiitos kuitenkin Mei Ling ja Haltiasielun kommenteista...