Tänään opin, että...

Opin miten Windowsin vikasietotilaan pääsee, miten sitä käytetään ja että kannattaa kokeilla vikasietotilan antamaa mahdollisuutta, ennen kuin heitää koneen ikkunasta pihalle.
 
Tänään opin miten luodaan tahdonvaraisesti suonenveto jalkapohjaan. Istuin tiskin takana ja koukistelin jalkojani ja jossain vaiheessa sain melkein suonenvedon, lopputulos: Oo, voisikohan tuosta oikeasti saada sellaisen? Ja sitten, öh, opin taivuttamaan jalkaa oikealla tavalla. Kätevää.
 
(eilinen)

Opin että suuri määrä maitoa painaa paljon. Ja varpaiden päällä se painaa vieläkin enemmän.

Opin juuri, että puhun nykyään aivan eri tavalla kuin ensimmäiset 19 vuotta elämästäni. En meinannut tunnistaa sanoja, jotka tulivat suustani. Vaan kyllä se kuitenkin olin minä, joka puhui.
 
Opin, että kesäkuun ensimmäisen työpäivän kunniaksi olisi viisasta sulkea pukuhuoneessa viereinen tyhjä pukukaappi nippusiteellä.

Vehka, sen itse aiheutetun suonenvedon saa venyttelemällä pois, mutta se rauhoittuu itsestäänkin hyvin intensiivisen kipuvaiheen jälkeen. Minullakin on ollut joskus liikaa aikaa. Vinks: myös pohjelihakseen moisen suonenvedon saa aikaan.
 
Jesh, sittenhän minulla on tekemistä myös huomiselle työpäivälle. :)

Tänään opin, ettei pankkipalvelut ole kivoja. Minun palkkani piti maksaa jo lauantaina, mutta sitä ei näy tilillä vieläkään - osaisiko joku kertoa, kuinka pitkä viive suunnilleen voi olla ennen kuin alan huolestua?
 
Tänään opin että typeriä ja tylsiä hommia on kiva nakittaa toisille. Olen ollut kaksi viikkoa töissä, ja tehnyt vain muutamana päivänä jotain oikeasti mielenkiintoista -.-

Linkkien tarkistaminen tai eri kaupunkien ympäristönsuojelumääräysten erojen tarkastaminen eivät kuulu unelmahommiin.
 
Vehka sanoi:
Tänään opin, ettei pankkipalvelut ole kivoja. Minun palkkani piti maksaa jo lauantaina, mutta sitä ei näy tilillä vieläkään - osaisiko joku kertoa, kuinka pitkä viive suunnilleen voi olla ennen kuin alan huolestua?

Minä olisin ollut ehkä yllättynyt jos lauantaina maksettu palkka olisi ollut tilillä maanantaina, lauantai ei ole pankkipäivä ja jos työnantajan pankki ei ole sama kuin sinun niin rahojen siirtymiseen voi mennä pari pankkipäivää. En tiedä miten se toimii jos siirtää verkkopankissa rahaa toiselle saman pankin tilille lauantaina että siirtyvätkö ne heti, en muista kokeilleeni mutta voisi toimia.
 
Ereine sanoi:
Vehka sanoi:
En tiedä miten se toimii jos siirtää verkkopankissa rahaa toiselle saman pankin tilille lauantaina että siirtyvätkö ne heti, en muista kokeilleeni mutta voisi toimia.

Juu, ovat siellä heti!

Oikeastaan eilen.. mutta tänään opin, että kun kertoo huolistaan niin apua löytyy helpommin.. saimme yllättäen asuinsijan kuukaudeksi kun toverilta löytyi vapaa huone. Hiukan hengähdysaikaa..

Niin, ja tänään opin, että liettuan kielessä on samantyyppinen osa- ja kokonaisobjektijärjestelmä kuin suomessa, vaikka siellä partitiivia vastaa akkusatiivi ja meidän akkusatiiviamme (genetiivin tai nominatiivin näköinen) genetiivi.
 
Opin, että kyllä se peli kannattaa tallentaa, vaikka olisi kuinka itsevarma olo.
Ja se pitää tallentaa useammin.
 
Tänään opin, että minulla on vielä harjoiteltava vielä jonkin verran ennen kuin pystyn punnertamaan yhdellä kädellä kunnollisesti. Opin myös sen, että yhdenkäden punnerruksia kannattaa harjoitella jonkin pehmeän alustan päällä.

Toisena asiana opin tänään, että auton imuroiminen on aikaa vievää puuhaa.
 
... kotityöt onnistuvat paljon nopeammin vihaisena. Tänään olin raivoissani iskälle. Menin huoneeseeni, otin imurin kuin automaattisesti ja imuroin koko huoneen. Sen jälkeen tamppasin maton ja pyyhin pölyt. Aikaa meni noin 15 minuuttia.

Joten ensi kerralla kun suututte, niin moppi/imuri käteen ja siivoamaan! :)
 
Eilen opin, että uusimman teorian mukaan hikka johtuu siitä että <a href="http://richarddawkins.net/article,2125,n,n">aivomme luulevat meitä kalaksi</a>.
 
Tänään opin, ettei briteillä ole kunnollista sanaa elämykselle. Pikkuisen hankalaa kirjoittaa englanninkielistä abstraktia opinnäytetyöhön, joka käsitelee elämyksellisyyttä. Experience kuulostaa ihan liian pliisulta ja epämääräiseltä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole.
 
Vehka sanoi:
Tänään opin, ettei pankkipalvelut ole kivoja. Minun palkkani piti maksaa jo lauantaina, mutta sitä ei näy tilillä vieläkään - osaisiko joku kertoa, kuinka pitkä viive suunnilleen voi olla ennen kuin alan huolestua?

Ilmeisesti palkkasi on jo tullut tilillesi?

Vastaisen varalle: Työsopimuslain ja työehtosopimusten mukaan työnantajan pitää maksaa palkka työntekijän pankkitilille siten, että työntekijä voi nostaa palkkaansa pankista palkanmaskupäivänä, esim. kuukauden viimeinen päivä. Mikäli palkanmaksupäivä osuu lauantaille tai pyhäpäivälle, pitää palkka olla nostettavissa edellisenä arki- / pankkipäivänä. Siis työnantaja vastaa siitä, että hän tilittää palkan pankkiin riittävän ajoissa, jotta se todella on nostettavissa sovittuna palkanmaksupäivänä. Palkanmaksupäivä voi olla muu, kuin kuukauden viimeinen päivä, mutta työnantajan pitää kertoa/selvittää se työntekijälle. Yleensä em. asia on mainittu työsopimuksessa. Tästä voi ja pitää keskustella työnantajan kanssa.

Mikäli työnantaja on toiminut oikein ja ajoissa, mutta palkka ei ole tilillä silloin kuin pitäisi, niin pankin systeemeissä on vika. Tässä tapauksessa palaute pankille.
 
Tänään toivottavasti opin tai opettelen tilaamaan Amazonista (joko uk tai de). Kaveri lupasi tulla henkiseksi tueksi ja tulkkaamaan saksaa =)
 
Centaurea, nope, en saanut palkkaa loppujen lopuksi ollenkaan.
 
Mic sanoi:
Tänään toivottavasti opin tai opettelen tilaamaan Amazonista (joko uk tai de). Kaveri lupasi tulla henkiseksi tueksi ja tulkkaamaan saksaa =)

Minä puolestani eilen opettelin tilaamaan japanilaisesta nettikaupasta. Olihan se vähän hankalaa, mutta Googlen kielenkääntäjällä siitä jotenkin selvisin. Saa nähdä tulevatko tuotteet perille. (Tilasinpa muuten vahingossa kyseistä tuotetta vieläpä kaksi kappaletta, erillisillä kuljetusmaksuilla. [22])
 
Tänään opin että maailma ei kaadu siihen jos yhden kerran mokaa ja myöhästyy sovitusta tapaamisesta. Kun asian selittää eikä ota sitä tavaksi niin siitä selviää hengissä.
 
Opin tänään, että pienet leppäkertut eivät voi tietää mikä on liian vaarallista heille.
Pelastin saman leppäkertun kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla se tipahti päähäni kansalliskirjaston lukusalissa ja kiikutin sen pienelle puistikkopläntille joka on kirjastorakennuksen yhteydessä. Leppäkertulla oli kaksi pistettä selässään.
Toisella kerralla, kun olin jo lähtemässä jo kirjastosta ja kävelin puistikon ohi olin astua leppäkertun päälle. Se ryömi siivet levällään asvaltilla. Kesti hetken saada se käteeni kiltisti. Sitten nostin sen puistikon muurille. Ehkä se nyt ymmärtää pysytellä siellä. Varsinainen seikkailija, levoton veri ja sitä rataa. Toisaalta minkäs sitä luonnolleen mahtaa. Toivon pienelle leppäkertulle paljon onnea seuraavilla tutkimusmatkoillaan, jos se kokee vielä tarpeelliseksi laajentaa pientä reviiriään.


...luulen että se oli sama leppäkerttu. Olihan se? Se löytyi toisella kerralla ihan läheltä paikkaa jonne ensin jätin sen, lisäksi sillä oli kaksi pistettä.
 
Ylös