Tökkii... - Kirjat, joita jostain syystä ei vain voi lukea

Oletko lukenut jotain, joka on vain 'tökkinyt'? Kirjoita tänne mikä, miksija mitä teit?

Aloitetaanpa:
-Patricia Cornwell-Viimeinen piiri

selitys:
Luin puoiväliin, mutta en vain pystynyt lukemaan enempää.. Mm erityyliä kuin aikaisemmat. Siirryin raa'asti seuraavaan.
 
Robert Jordan: Ajan pyörä - miljoona sivua hyvää luettavaa!

Olen muutamaankin kertaan yrittänyt uppoutua sarjan ensimmäiseen osaan, mutta sen klisheemäisyys on muodostanut ylittämättömän esteen. Ja tämmöinen reaktio lukijassa, joka on lukenut Eddingsien tuotannon useampaan otteeseen! Heillä on sentään huumoria kirjoissaan toisin kuin Jordanilla (lyhyeksi jääneen lukukokemuksen perusteella arvioituna).
 
Kirjallisuuden opiskelijalta varmaan törkeäää puhetta, (meidän kun kuuluisi kai digata kaikkia kalassikoita) mutta minulle se kirja jota en kertakaikkiaan kykene lukemaan loppuun on Don Quijote.
Lueskelin tuossa hetki sitten Don Quijote -ketjua ja ihmettelin sitä ylistyksen määrää. Toiset kai sitten tykkää, toiset ei. En tiedä tarkalleen mikä siinä on, mutta itse en ole vielä Don Quijotea pitkäveteisempään kirjaan törmännyt. Toistoa, toistoa, venytystä, toistoa... Juoneton ja tylsä. Siinä se. Olen kyseisen opuksen tenttinytkin, mutten silloinkaan jaksanut lukea siitä kuin vajaa puolet:) Tentti meni kyllä silti ihan hyvin.
 
Robin Hobb. Luin Salamurhaajan oppipojan melkein loppuun asti, mutta en sitten enää kestänyt ja oli pakko jättää kesken. Hahmot olivat niin kuivia ja tarina tylsä, etten viitsinyt jatkaa pidemmälle.

Ja Anne Frankin päiväkirja. Tulee vähän huono omatunto kun sanon sitä tylsäksi, mutta minkäs teet. Luin sen joskus kouluun kun oli pakko.
 
Raymond E. Feistin Käärmesodan taru -kirjat on niin huonosti käännetty, etten voi lukea niitä. Pitäs ettiä ne varmaan jostain enkuksi ja yrittää uudestaan.
Mulla on hämärä mielikuva, että olisin paiskannut sarjan toisen osan lattiaan (ekan osan jaksoin rämpiä läpi), koska se oli niin huonoa suomea. Ja tämä oli jo yläasteella. Käännösvirheet oli niin selviä, olisin itsekin osannut kääntää ne kohat paremmin. :roll:
 
Pakko tunnustaa, heitin jo kolmatta kertaa Ylpeyden ja Ennakkoluulon nurkkaan noin seuraavan kymmenen vuoden ajaksi. En vain jostain syystä pidä siitä - rönsyilevä, ylitsepursuava ja sentyyppinen kirja ei vain ole minun mielleeni. Enkä muutenkaan ole romantiikkaihmisiä.
Runotyttö-sarjan kaksi viimeistä osaa ovat myös sellaisia, joita en jostain syystä voi niellä. Kammotus. Kaikkein kamalinta on se, etten tiedä miksi.
 
Tämä ketjuhan menee ihan yhdeksi tunnustamiseksi :D

Nimittäin itse en ole saanut millään loppuun Sofian Maailmaa. Juutuin renessanssiin, enkä päässyt enää eteenpäin, vaikka kuinka yritin. Ehkä se filosofia ei sitten vaan kiinnosta minua niin paljoa...
 
Täytyy sitten varmaan jatkaa tunnustuksia. En ole vieläkään lukenut Joanne Harrisin Suolaista hiekkaa kokonaan. Pidän ihan älyttömästi Harrisin muista kirjoista, ja tuokin kirja hyllystä löytyy. Luin sitä joskus muutaman luvun, ja se oli vaan niin tylsä ja... Ei innostanut.

Patricia Cornwellia kehutaan hirmuisesti. Itse aloitin lukemaan Syttymispistettä (?), mutta se oli niin raaka ja jotenkin mitäänsanomaton että en lukenut loppuun.

Harvassa ovat kirjat, joita en aloitettuani ole loppuun lukenut. Yleensä kahlaan kirjan loppuun asti jos sen kerran olen aloittanut (sama pätee leffoihin).
 
Minä en taas ole saanut Eddingsejä luettua. Ekan osan sinnittelin yleissivistyksen nimissä loppuun asti. Näin jälkikäteen ajatellen ihan sama vaikken olisikaan lukenut, mitään ei tarttunut päähän. Ajan pyörää jaksan sen sijaan vieläkin lukea (mitäs siihen sanot, Papa Legba?). Ehkä kyse on juuri siitä, että ne kuulemma muistuttavat toisiaan sen verran, että toisen voi lukea, muttei enää toista.

Nolompi tunnustus koskee puolestaan Gustave Flaubertin Madame Bovarya. Aika usein minä kestän ihan hyvin hidastempoisia klassikoita, mutta tätä en jaksanut lukea kuin viitisenkymmentä sivua. Ivan Gontsharovin Oblomovin sain sen sijaan vedettyä kunnialla loppuun, vaikka välillä alkoi kyllä laiskottamaan aika lailla :wink:
 
MInulla on muutama ikuisuusprojekti eli kirja notkuu yöpöydällä enemmänkin keräämässä pölyä kuin odottamassa jotakuta siihen tarttumaan. Ensimmäinen on Seitsemän veljestä. Tiedän että kyseessä on klassikko ja jokaisen suomalaisen pitäisi se lukea, mutta nimisokeana se on yhtä tuskaa. Dostojevskin Rikos ja rangaistus ei ole minun tyyliseni kirja. Ostin sen kolme vuotta sitten ja nyt olen päässyt sivulle142 asti. Sitä kyllä kärsivällisesti (todella kärsivällisesti) aina muutaman sivun eteenpäin luen.
 
Muistaakseni lukioaikoina aloitin Pasternakin Tohtori Zivagon kun ajattelin, että se ikäänkuin kuuluu luettaviin kirjoihin. Tuskaa oli urakka mutta rämmin siihen asti kunnes tohtori kuoli ja haudattiin. Siihen loppui into enkä ole tähän päivään mennessä saanut kerätyksi tarpeeksi rohkeutta aloittaakseni urakan uudestaan tai lukeakseni loput parikymmentä sivua loppuun asti.
 
Kaikki muut tähän mennessä luetellut kirjat ymmärrän, mutta että Danyan ei pitänyt Hobbista. :urg: Mutta niin se vaan menee, että "toisen kiva ei oo toisen kiva". ;) Minullakin meni vuosi Sofian maailmaan (mutta pidän sitä silti erinomaisena kirjana), ja Seitsemän veljestäkin tuli hypittyä tuskaisesti läpi (enkä sitä ehkä siksikään ymmärtänyt).

Harvoin kirja kuitenkaan töksähtää totaalisesti puoliväliin, mutta nyt näyttää siltä että da Vinci-koodin kanssa käy juuri näin. Alkuun koitin sietää eddareitakin ohuempia hahmoja ja ylidraamaattisuutta, mutta kun totuuksina esitetyt "faktat" alkoivat olla liikaa ristiriidassa lukiossa luetun kirkkohistorian kanssa, jäi kirja tuohon pöydälle lojumaan. Ja korostan nyt siis, että inhoni ei koske uskonnon kyseenalaistamista, vaan tunnettujen historiallisten faktojen vääristelyä.
 
Suuri murheenkryynini Dostojevskin Karamantsovin veljekset. Dostojevskistä pidän kyllä. Rikos ja rangasitus on luettu kahdesti ja hänen pienemmistä teoksistaan pidän kovasti, mutta tuo... Olen yrittänyt lukea sitä ainakin vuoden, mutta se ei vain etene. Ehkä aika ja paikka ovat vääriä tai sitten minun ei vain ole tarkoitus lukea sitä koskaan loppuun.

Ja tuo Ajan pyörä ei myöskään uppoa. Ensimmäiset neljä osaa olen kyllä lukenut, mutta ei sitä pitemmälle vain pystynyt jatkamaan. Ja sarja menee osassa 18? Jos osia on yli kymmenen, jotain on pahasti pielessä...
 
Muutama kirja on minulta jäänyt puolitiehen, yleisimpänä "syntinään" äärimmäinen pitkäveteisyys, juonellinen puutteellisuus (juonta ei ole) ja saman asian tahkoaminen sivutolkulla.

Viimeksi heitin hetki sitten seinään klassikon Hiljaa virtaa Don. Muita nurkkakomennuksen saaneita teoksia ovat muunmuassa James Joycen Odysseus ja Gogolin Kuolleet sielut.

Hampaat irvessä olen lukenut loppuun saakka lähes kaikki "tyttö"kirjat joihin olen erehtynyt tarttumaan (lue: Kotiopettajattaren romaani, Ylpeys ja ennakkoluulo, Linnanneidon lokikirja , Pikku naisia jne jne jne). Yleensä ottaen kaikki kirjat, joiden juoni on "nainen menee naimisiin väärän miehen kanssa, Se Oikea tulee kuvioon ja koko loppukirja vatvotaan että antaako nainen Sille Oikealle vai ei" ovat yhtä tervanjuontia, tästä oivana esimerkkinä mainittakoon Mme de la Fayetten Clevesin Ruhtinatar.

Kyllä toki pidän rauhallisemmistakin kirjoista (ei aina tarvitse olla vauhtia ja suolenpätkiä), mutta jos kirja on yhden asian eestaas vatkaamista ilman mitään sen kummempaa, on suuri vaara että kirja jää kesken.
 
Seitsemän veljeksen luin koulussa, enkä pitänyt siitä hirveästi. Hypin kaikkien laulujen yli ja skippasin muutenkin kappaleen tai pari, se ei vaan iskenyt. Veljekset oli musta ärsyttäviä. :|

Ilmari Kiannon Punainen viiva taas on saanut monet kaverini itkun partaalle, minusta se oli aivan loistava!

Tuntematonta sotilasta kohtaan mulla on joku asenneongelma, vaikka olen ihan varma, että pitäisin siitä. Jostain syystä en silti saa millään aloitettua.
 
Danyan sanoi:
Tuntematonta sotilasta kohtaan mulla on joku asenneongelma, vaikka olen ihan varma, että pitäisin siitä. Jostain syystä en silti saa millään aloitettua.
Tuntemattoman luin joskus silloin koulukirjana kun oli pakko ja täytyy sanoa, että hohhoijaa. Maailmassa toki on hyvää sotakirjallisuutta, hyvänä esimerkkinä Sven Hassel, mutta Tuntemattomasta puuttuvat kaikki ne hyvän sotakirjan elementit. Kirja oli lähinnä tylsää maisemankuvausta, tylsää dialogia ja tylsää ammuskelua. Väkisin tuli luettua läpi, ja auttoihan sekin, että olin tuolloin muusta sivilisaatiosta eristäytyneenä eikä minulla ollut muita kirjoja.

Veikkaan, että kokisin Seitsemän veljestä aivan yhtä puuduttavaksi, mutta onneksi en näillä näkymin joudu sitä missään vaiheessa lukemaankaan. Abiturientiksi asti olen sen lukematta selvinnyt eikä tilanne enää muutu. :p
 
Danyan sanoi:
Tuntematonta sotilasta kohtaan mulla on joku asenneongelma, vaikka olen ihan varma, että pitäisin siitä. Jostain syystä en silti saa millään aloitettua.
Minulla oli pitkään tätä kirjaa kohtaan asenneongelma, joka johtui lähinnä siitä Edvin Laineen filmatisoinnista. Sen leffan kun olisi pitänyt olla jotain hienoa ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta minä en vain siitä pitänyt. En niin millään, vaikka kuinka yritin, itsenäisyyspäivä itsenäisyypäivän jälkeen. Nykyään olen jo luovuttanut, en vain kertakaikkiaan voi sietää sitä teatraalista patsastelua, jota Suomi-elokuvat olivat noihin aikoihin.

Kirjan sain luettua, kun siitä silloin muutamia vuosia sitten julkaistiin se "sensuroimaton" Sotaromaani-versio (tuollaiset herättävät mielenkiintoa missä tahansa :p). Yllätyin iloisesti, kun kirja olikin mielestäni loistava. Se oli jopa kohtalaisen helppoa luettavaa, sain kahlattua sen läpi todella nopeasti. Olihan siinä toki tylsät suvantovaiheensa, mutta kokonaisuutena se on aivan loistava kuvaus pienistä ihmisistä suuressa sodassa. :)

Elokuvasta en välitä vieläkään.
 
No minusta Tuntematon ei olekaan "sotaromaani" siinä mielessä että siinä kuvattaisiin sotaa yläpuolelta ja niin että lukija pääsee hahmottamaan tapahtumat ja syyt ja kokonaiskuvan. Tuntematon nimenomaan kuvaa rivimiesten todellisuutta, sitä ammuskelua ja epämääräisyyttä ja eri ihmisten erilaisia reagointeja sodan kauhuihin.

Se mitä Fflam kirjoitti tyttökirjoista on kyllä totta. Minäkin luin pienenä ihan mielelläni Pikku Naiset ja muutaman jatko-osan ja Runotyttökin oli vielä jees. Mutta kun olihan ne kaikki jatko-osatkin sitten pakko lukea, vaikka ei enää olisikaan niin kauheasti kiinnostanut. En oikeastaan muista niistä enää mitään muuta kuin henkilöiden nimiä. Samoin kävi Pieni talo preerialla-sarjalle: kaikki on luettuna ja hyllyssä, mutta viimeisistä osista ei ole mitään muistikuvia.

Joskus hyvänkin kirjailijan teos jää kesken. Olen jumittanut pari vuotta keskellä Pratchettin "The Last Continent"-pokkaria, vaikka herran muu kirjallisuus uppoaakin minuun kuin veitsi sulaan voihin. En oikeastaan edes tiedä että miksi se jumahti, ehkä yhdistelmä oli liikaa vaikeita sanoja + liian uskomattomat tapahtumat. Täytyisi joskus yrittää uudelleen.
 
Yleensä olen melkoisen innokas lukemaan mitä tahansa, mutta täytyy myöntää että joitakin sellaisia tapauksia on sattunut, joihin ei mielellään palaisi koskaan.

Papa Legba sanoi:
Robert Jordan: Ajan pyörä - miljoona sivua hyvää luettavaa!

Olen muutamaankin kertaan yrittänyt uppoutua sarjan ensimmäiseen osaan, mutta sen klisheemäisyys on muodostanut ylittämättömän esteen. .

Minulla jäi kanssa kyseinen opus kesken. En vaan voinut käsittää miten joku on voinut moista roskaa maailmaan saattaa. Kaikki oli vähintään jo kolmeen kertaan koettua jossakin toisaalla, hahmot pökkelöitä ja tarina sellaista huttua että sitä ihan vilpittömästi alkoi toivomaan että joskohan sitä pahikset tulisivat jo ja listisivät koko remmin niin ei tarvitsisi enää suotta lisäosissa asiaan palata. Ei suotu moista onnea minulle, ei.

Puolhaltia sanoi:
Nimittäin itse en ole saanut millään loppuun Sofian Maailmaa. Juutuin renessanssiin, enkä päässyt enää eteenpäin, vaikka kuinka yritin. Ehkä se filosofia ei sitten vaan kiinnosta minua niin paljoa...

En muista mihin jäin jumiin, mutta hyllyssä tuo nököttää vieläkin lukematta. En vain kyennyt. Kamalan tylsää ja puisevaa verrattuna herran muihin kirjoihin jotka olen lukenut (Tosin nekin menevät toistensa toistoksi, mutta onpahan ainakin viihdyttävää toistoa).

Mitäpä hirvityksiä olisi vielä? Lohikäärmeen siipi. Moni on kovasti kehunut, mutten koskaan kyennyt käsittämään mikä tässä kirjasarjassa piti olla niin jännittävää ja hienoa. Puisevaa kökköilyä paikasta toiseen epäuskottavien hahmojen seurassa ja huonolle juonella höystettynä. En meinannut jaksaa sitten millään lukea muutamaa ensi sivua pidemmälle ja lopulta pääsin miltei loppuun saakka. Ei enää koskaan.
 
Minulta Sofian maailma jäi kesken varmaan kymmenen vuotta sitten. Filosofiaosuudet vielä menivät mutta kehyskertomus oli tuskallisen tylsä ja kummallinen ja Sofia taisi olla sietämätön.
Kirjoja jää minulla kesken aika usein, en näe mitään syytä lukea kirjaa joka ei innosta.
 
Ylös