Tökkii... - Kirjat, joita jostain syystä ei vain voi lukea

Alx sanoi:

Papa Legba sanoi:

Robert Jordan: Ajan pyörä - miljoona sivua hyvää luettavaa!

Olen muutamaankin kertaan yrittänyt uppoutua sarjan ensimmäiseen osaan, mutta sen klisheemäisyys on muodostanut ylittämättömän esteen. .

Click to expand...

Minulla jäi kanssa kyseinen opus kesken. En vaan voinut käsittää miten joku on voinut moista roskaa maailmaan saattaa. Kaikki oli vähintään jo kolmeen kertaan koettua jossakin toisaalla, hahmot pökkelöitä ja tarina sellaista huttua että sitä ihan vilpittömästi alkoi toivomaan että joskohan sitä pahikset tulisivat jo ja listisivät koko remmin niin ei tarvitsisi enää suotta lisäosissa asiaan palata. Ei suotu moista onnea minulle, ei.

Click to expand...

Samoin. Luin ensimmäisen osan sinnikkäästi, serkullani on varmaan kaikki tähän mennessä ilmestyneet... 324 osaa? :wink: Selvisin loppuun asti, mutta en koe minkäännäköistä tarvetta lukea seuraavia osia.

Don Quijote kuuluu myös niihin kirjoihin, joita olen kahlannut mutten loppua saavuttanut.

Ja yksi on Sinuhe Egyptiläinen. Takuulla hieno kirja ja jotain, mutta eijeijei... Sinuhella on lelut patterin takana, ylämäki kerhoon ja pipo monta numeroa liian pieni ja kireä... Koiratkin kusee suurinpiirtein kintuille ja elämä on yhtä kitkeryyttä. Luin ja luin, ja aina vaan hällä meni huonommin. Lopetin lukemisen.

Minulta on jäänyt kesken hurja määrä kirjoja (ellen väärin muista... ). Saatan kyllä muistaakin väärin (..väistääkin muurin, kuten äitini sanoo), sillä olen lukenut fantasiakirjoja jo yli 120 (itse asiassa tuo määrä tuli täyteen vuonna 2002) ja muita kirjoja vielä enemmän. Tässä joitakin keskeytyneitä:

Tracy Hickmanin 'Mystinen soturi' - se vaikutti todella unettavalta, enkä erityisemmin pitänyt hypähtelystä, jossa liikuttiin hahmosta toiseen varoittamatta lainkaan. Hahmotkin olivat hyvin kliseisiä, kuten sokea kääpiö, urhea nainen, omalaatuinen seppä (...jahas...), kiihkoileva pappi ja lohikäärmeitä... Urg. Minulta menee yleensä kolmessa päivässä tuon paksuinen kirja, mutta nyt pääsin keskiväliin vasta kahdessa viikossa. Ei hyvä kirja.

Dan Brownin 'Da Vinci -koodi' - älkää käsittäkö väärin, kirja oli todella kiinnostava ja vangitseva, mutta kun olin lukenut sen jo hieman yli puolenvälin, sen lukeminen vain jäi jostain syystä. Äitini on kyllä nyt lukenut sen ja 'Enkelit ja demonit'. Ennätys häneltä, hän ei yleensä ehdi lukemaan yhtään mitään. Hän on kuitenkin ollut sairaslomalla jalkavaivojen takia, joten siitähän sitä aikaa syntyi.

Jostein Gaarderin 'Sofian maailma' - se oli unettava. En jaksanut lukea edes puoleenväliin, mutta olen nähnyt sen kiinnostavana elokuvana. En ole sitä elokuvaa kyllä vieläkään mistään löytänyt, vaikka olen etsinyt hullun lailla.

Robert Holdstockin 'Celtika' - hyper-unettava. En jaksanut lukea edes kolmea kappaletta. Kirjoitustyyli oli outo, hyvin tylsä, eikä juoni ollut kummoinen. Vaikutti lisäksi kummalliselta ja höyrähtäneeltäkin, miten Argon kaltainen laiva pystyi olemaan satoja vuosia Pohjolassa järvenjään alla ja olemaan vielä kunnossa (ja puhumaan? ...Siis.. puhuva laiva...?).

Off-topic. Eräs ennätyksistäni on joidenkin lukemieni kirjojen unettavuus muille ihmisille kuin minulle. Minulle kiinnostavia, muille - krooh. Esim. olen lukenut loppuun asti Arthur-trilogian (Crossley-Holland), Pyöreän pöydän ritarit, Troian (Berg), Ragnarökin, kaikki Eddingsit tähän mennessä, suuren osan Salvatoreista, suuren osan Weisistä, kaikki Holopaiset, yksittäisiä kirjoja (Tuomion miekka, Rauhan soturi, Tiikerien tytär, Ennuskivien mahti...), Prydainin kronikat (joita rakastan suuresti), Pimeä nousee -sarjan (jota rakastan aivan mahdottomasti), plus paljon, paljon muita.

Titiuu sanoi:

Ja yksi on Sinuhe Egyptiläinen. Takuulla hieno kirja ja jotain, mutta eijeijei... Sinuhella on lelut patterin takana, ylämäki kerhoon ja pipo monta numeroa liian pieni ja kireä... Koiratkin kusee suurinpiirtein kintuille ja elämä on yhtä kitkeryyttä. Luin ja luin, ja aina vaan hällä meni huonommin. Lopetin lukemisen.

Click to expand...

Oletko, Titiuu, lukenut Waltarin muita historiallisia tiiliskiviä? Aika samantapaisiahan ne kaikki ovat, mutta "Johannes Angelos" on ehkä eniten omantyylisensä. Siinä sankari on (ainakin ajoittain) aktiivinen, miekan käyttelyyn kykenevä toiminnan mies, sankari ei joudu petollisen naisen julmasti hyväksikäyttämäksi, koko kirja sijoittuu muutaman kuukauden jaksolle yhteen kaupunkiin yms. Jos Sinuhe on sentimentaalinen niin Johannes on paremminkin pateettinen. Minuun kyllä Sinuhekin vaikutti voimakkaasti herkässä varhaispuberteetin angstissa, mutta en ole enää viime vuosina palannut siihen.

Itse en juurikaan jätä kirjoja kesken. Jos kirjan aloittaminen alka tuntua virheeltä, niin yleensä kahlaan sen pikavauhtia loppuun. Eräs poikkeus mainittakoon. Usein Nobel-ehdokkaana mainitun prosaistin Hugo Clausin suurromaanin "Belgian suru" jätin kesken luettuani siitä noin kolme neljännestä (eli siihen mennessä ehkä viitisen sataa sivua). Kirja ei ollut huono, olisin pystynyt lukemaan sen loppuun, mutta yksinkertaisesti katsoin saaneeni siitä tarpeekseni.

Romaani keskittyy Toisen maailmansodan aikaiseen Belgian saksalaismiehitykseen, ja siinä on hauskoja yksityiskohtia, esimerkiksi belgialaisten - myös belgialaisten natsikollaboraattorien - suklaanhimon kuvaileminen. Riipaisevassa kohtauksessa isä syö pojalleen tarkoitetut viimeiset suklaamakeiset. Toisessa kohtauksessa isä ja poika ryhtyvät suklaan loputtua polttamaan sokeria valmistaakseen omatekoista kinuskia (?)

Ongelmana kirjassa on ehkä se, että kun Claus on itsensä vakavasti ottava nykykirjailija, niin hänen on pakko kirjoittaa historiallista proosaa tavalla, joka todistaa että hän ei ota tarinaa täysin vakavasti. Eli kerronnan tekniikat ja kikat nousevat etusijalle, ja kun niistä on useiden satojen sivujen mittaan ehtinyt saada jo jonkinlaisen käsityksen, niin vielä parisataa sivua lisää tuntuu jotenkin tarpeettomalta.

Flavia Bujourin Ennuskivien mahti on ensimmäisiä kirjoja joita tulee mieleen tässä tapauksessa. En muistaakseni jaksanut lukea kirjasta kuin parikymmentä ensimmäistä sivua. Tuntui että siinä mätti kaikki. Kirja oli täynnä ontuvaa kuvailua, vielä hölmömpää dialogia ja typeriä loogisuusvirheitä. Ei sellaista vain jaksanut.

Toinen jonka voisin mainita on Kira Poutasen Katso minua!, jonka alkua jaksoin lukea hiukan, ja sitten tyssäsi. Kirja oli niin totaalisen ärsyttävä että nousee karvat pystyyn vieläkin kun sitä ajattelen. En enää muista tarkalleen mikä siinä sai minut kiristelemään hampaitani, mutta suurin piirtein sanottuna se taisi olla hiukan pateettinen minun makuuni. Angstinen näyttelijä Pariisissa? Uhhh. Ei aiheessa ole mitään vikaa (?!), mutta toteutus oli niin hemmetin rasittava.

hello!

Kingin; cristine tappaja auto ja musta torni sarja...
Vaikka olen muuten lukenut lähes kaikki kingin kirjat jotka olen käsiini saanut, mutta näitä en päässyt alkua pidemmälle.

Cristopher Paolinin Eragon. Jo karttaa katsoessani tuli mieleen TSH, ja ensimmäisen luvun luettuani en voinut jatkaa pidemmälle . Ehkä voisin yrittää uudestaan ja katsoa tarkemmin, että vieläkö tulee sellainen tunne.

Ala-asteella kovasti kaverit suosittelivat Tuula Kallioniemen Kuka rakastaa Ruusua -kirjaa. No sain sen sitten lainattua, mutta se ei sytyttänyt ollenkaan ja jäi kesken.

Myös minulta on jäänyt kesken monta kirjaa: Don Quijote, jonka matkassa en päässyt edes tappelemaan ensimmäistäkään tuulimyllyä vastaan. Alkua pitemmälle en jaksanut lukea myöskään Joycen Odysseusta. Donna Tartt on kirjoittanut hyvän kirjan Jumalat juhlivat öisin, jonka luin lähes yhdellä istumalla, mutta hänen toiseen teokseensa en saanut minkäälaista otetta. Olen yrittänyt lukea sitä pariinkin otteeseen, mutta ei onnistu: en pääse paria lukua pitemmälle ja nyt se pölyyntyy yöpöydällä.

Joidenkin kirjojen kanssa on käynyt puolestaan niin, että olen päässyt lukemisessa vauhtiin vasta muutaman yrityksen jälkeen. Esimerkiksi Milan Kunderan Tsekkiläinen pila oli osoittautua ylipääsemättömän vaikeaksi: sain luettua sitä usean kertaan suurin piirtein 28 sivua ja siihen tyssäsi. Jatkaminen ei onnistunut millään, kunnes lopulta sain kirjasta yliotteen ja päästyäni muutaman sivun ohi tuosta maagisesta sivu 28:sta kirja osoittautukin mielenkiintoiseksi ja sen jälkeen luin sen nopeasti.

Aluksi myös Tolkienin Silmarillion oli vaikea tapaus. En päässyt kunnolla maailman luomista pitemmälle ja lukeminen ei kertakaikkiaan sujunut. Laitoin kirjan sovinnolla takaisin hyllyyn ja tuumailin, että toisella kerralla sitten. Lukuyrityksiä taisi tulla vielä pari lisää ja sitten luin "Keskeneräisten tarujen kirjan" ja vasta sen jälkeen Silmarillion avautui. Olen nyt lukenut se useamman kerran ja se on tuntunut kerta kerralta paremmalta.

Varmin keino on työntää kirja takaisin syrjään / hyllyyn ja yrittää myöhemmin uudelleen. Voi olla, että lukeminen onnistuu myöhemmin - hyvällä tuurilla.

Miulta jäävät lukematta jo takakannen tekstin perusteella Terry Pratcherin kirjat, en vain jostain syystä pidä niistä, ja moni kirja on jäänyt kesken. Kuten Kingin Musta Torni-kirjat ja Ajan pyörää sain luettua lähes koko sarjan, kunnes se jostain syystä alkoi 'maistua' pakkopullalta. Ja jossain vaiheessa myös Eddingsit alkoivat tuntua samalta, nyt sitten luetaan Dragonlancea, F.R.:jä ja muutamia satunnais löytöjä.

On tämä kyllä hauskaa, kun niin erilaisia kirjojakin ihmiset lukee. Ainakin Titiuu mainitsi Don Quijoten, minä taas en pystynyt pitämään näppejäni erossa siitä, se oli niin loistava! Voi ritariparkaa, mihin kaikkeen hän itsensä sotkeekaan..

Mutta minulla on myös uusi vihollinen. Gulliverin retket. Voi tylsyys! Kirja oli yksi yleisen kirjallisuuden tuntemus -kurssin tenttikirjoista ja jestas miten vaikeaa se oli. Tiedän, että kirja on hyvin yhteiskuntakriittinen ja siksi merkittävä aikansa tekele, mutta oikeesti, hohhoijaa. Ehkä en ole tarpeeksi kypsä ymmärtääkseni tällaista satiiria, mutta kun se kaikki nerokkuus piiloutuu pitkäveteisyyden alle, ei kärsivällisyyteni riitä. On kai suuri syy sekin, että kirja on niin vanha.

Nerwen sanoi:

Kaikki muut tähän mennessä luetellut kirjat ymmärrän, mutta että Danyan ei pitänyt Hobbista. Mutta niin se vaan menee, että "toisen kiva ei oo toisen kiva".

Click to expand...

NIinhän se menee mutta itse pidän paljon Hobbin kirjoista

hmm..kirja joka tökkii..noh täytyy häpeäkseni sanoa että Silmarillion tykkään kovasti kaikesta keskimaahan liittyvästä ja tolkienin muista kirjoista, mutta Silmarrillion tökkii.. varmaan siksi koska Tolkienin poika on sitä jatkanut ja hän toistelee koko ajan että isäni teki sitä ja tätä.. se vie aika kokonaan lukunautinnon...

The Silver_Elf... sanoi:

hmm..kirja joka tökkii..noh täytyy häpeäkseni sanoa että Silmarillion tykkään kovasti kaikesta keskimaahan liittyvästä ja tolkienin muista kirjoista, mutta Silmarrillion tökkii.. varmaan siksi koska Tolkienin poika on sitä jatkanut ja hän toistelee koko ajan että isäni teki sitä ja tätä.. se vie aika kokonaan lukunautinnon...

Click to expand...

Tarkoittanet Keskeneräisten tarujen kirjaa? Silmarillionhan on koottu jatkuvajuoniseen tarinamuotoon, eikä sisällä Christopherin kommentteja kuin ainoastaan esipuheessa. Keskeneräisten tarujen kirja taas tosiaan on Christopherin kommentaarien täplittämä, ja nimen mukaisesti kirjaan sisällytetyt Tolkienin itsensä tekstit ovat enemmän tai vähemmän vajaita/keskeneräisiä.

Tosiaan... Tarkoitin kyllä Keskeneräisten tarujen kirjaa..Hyvä että korjasit

Poistin lainauksen. terv.targuin

Tartutaan vanhempaan topikkiin..

Kayleigh sanoi:

Yksi keskenjäänyt, jonka olin melkein unohtanut, on Donaldsonin <B>Berek puolikäden paluu</B>.

Click to expand...

Voi itku, tuo kirja on oikeasti kamala. Sen kansi oli älyttömän ruma mutta lainasin sen silti, kirja ei ollut mitenkään erityisen paksu mutta teksti oli niin puisevaa lätinää etten päässyt pariakymmentä sivua pidemmälle.. *brr* Hirvein kirja johon olen elämässäni törmännyt tähän asti.

Toinen tuskanpala on tiiliskivimäinen Moby Dick, halusin lukea sen suurena Luupäät -fanina (sarjakuvassa viitataan Mobyyn tuon tuosta), mutta en vain kyennyt. Kertomus ei napannut mukaansa.

TSH:n prolgin piippukessukohta jäi parikin kertaa kesken, veli usutti onneksi jatkamaan, ja kun kirjan oli lukenut (useampaankin otteeseen tietysti) piippukessun historia alkoi jopa maistumaan.

Moby Dick vaatii oikeasti ponnisteluja (miksi minusta tuntuu että olen sanonut tämän jo?), erityisesti ne "biologiset selonteot" jotka muistaakseni olivat vielä aika antiikkisia. Minulla oli vähintään yhtä kumma syy pakertaa se (vapaaehtoisesti) lukiossa läpi - x-phileyteni nimittäin. (Kirja on Scullylle ja hänen jo edesmenneelle isälleen merkittävä, ja Scullyn koirakin nimettiin sen mukaan Queequeekiksi.)

Jostain syystä harvoin kuulee hakuttavan Douglas Adamsin Linnunrataa. Olen yrittänyt kahteen otteeseen kahlata koko "trilogiaa" läpi, ja aina jymähdän. Viime vuonna pyysin kirjan jopa joululahjaksi, nyt olen ehkä sivulla 200 ja lukenut kirjaa viimeksi kesällä. Ajattelin pikkuhiljaa luovuttaa. En muista henkilöiden nimiä enkä tapahtumia, kaikki on vain ketjussa tapahtuvaa riehumista eikä kirjalla tunnu olevan mitään pointtia. Ei ole mitään syytä, miksi lukijan pitäisi kiinnostua siitä, mitä päähenkilölle tapahtuu. Huumorintajuttomana minua lisäksi ahdistaa ajatus jäämisestä maapallon ainoaksi eloonjääneeksi.

Lisäksi klassikot jäävät usein kesken. Jopa niin kesken, ettei niitä tule vietyä edes kirjastosta kotiin. Dostojevski ei ollenkaan kiinnosta. Ei Rikos ja rangaistus eikä myöskään Karamazovin veljekset. Hävettää, että olen lukenut ehkä yhden venäläisen kirjan elämäni aikana (se oli Saatana saapuu Moskovaan ja senkin luin äikän kurssille).

Nyt ihan viimeksi jäi kesken myös tuore Väinö Linnan elämä. Varaan kirjan kyllä heti uudestaan, sillä ajanpuutekin vähän häiritsi. Olen Väiski-fani ja haluaisin kovasti edetä kohtaan, jossa Linna alkaa kirjoittaa Pohjantähteä, mutta olen kohdassa, jossa jaaritellaan kirjailijan osallistumisesta johonkin kirjailijamiesten istuntoihin. EVVK. Lisäksi kirjassa häiritsee myös välillä liian kirjallisuustieteellinen ote: niin paljon kuin lukemisesta pidänkin, en halua pilata lukukokemustani tieteellisillä teorioilla kirjallisuuden luonteesta.

Mortal Illusion sanoi:

Dostojevski ei ollenkaan kiinnosta. Ei Rikos ja rangaistus eikä myöskään Karamazovin veljekset. Hävettää, että olen lukenut ehkä yhden venäläisen kirjan elämäni aikana (se oli Saatana saapuu Moskovaan ja senkin luin äikän kurssille).

Click to expand...

Sama juttu täällä, tosin sillä erotuksella että Saatana saapuu Moskovaan jäi myös kesken. Maailmankirjallisuuden klassikot, Waltari tms. eivät ole juurikaan kiinnostaneet, vaikka yleisesti ottaen luen monenlaista tuotantoa. Tiedä sitten mikä tähän on syynä, kenties yläasteaikainen äidinkielenopettajani ja hänen "hienovaraiset" mielipiteensä klassikoista suhteessa muuhun (roska)kirjallisuuteen. :roll:

Sarjassamme noloja (?) klassikko jäi kesken-tunnustuksia: Seitsemän veljestä. Se piti lukea lukiossa jotain kurssia varten, ja siitä ei vaan tullut kohdallani yhtään mitään - en tainnut päästä edes puoleen väliin. Lopulta ennen määräpäivää pakottauduin lukemaan viimeisen luvun ja jotenkin selvisin aiheen "suorittamisesta" (eipä siitä onneksi mitään tenttiä tainnut kuitenkaan olla). En osaa edes tarkkaan määritellä miksi sen lukeminen oli niin kamalaa, jotenkin koko juttu vaan tuntui epämiellyttävältä.

Nerwen sanoi:

Sarjassamme noloja (?) klassikko jäi kesken-tunnustuksia: Seitsemän veljestä. Se piti lukea lukiossa jotain kurssia varten, ja siitä ei vaan tullut kohdallani yhtään mitään - en tainnut päästä edes puoleen väliin. Lopulta ennen määräpäivää pakottauduin lukemaan viimeisen luvun ja jotenkin selvisin aiheen "suorittamisesta" (eipä siitä onneksi mitään tenttiä tainnut kuitenkaan olla). En osaa edes tarkkaan määritellä miksi sen lukeminen oli niin kamalaa, jotenkin koko juttu vaan tuntui epämiellyttävältä.

Click to expand...

Minusta ei oikeasti ole edes noloa, että Seitsemän veljestä jää kesken. Olen sen itse kyllä kyennyt kahlaamaan, mutta todellinen syy siihen, että se on klassikko, on se, että se oli ensimmäinen suomalainen romaani, eikö? Kirjassa ehkä jotkut maisemakuvaukset ovat ihan ok, mutta en tajua, mitä mielenkiintoista on lukea sivu toisensa jälkeen seitsemän juntin hörinöitä. Totta kai kirja silloin joskus on ollut merkittävä ja se on kuvannut taviksia eliitin sijaan, mutta...ei se ole hyvä kirja, kerta kaikkiaan!

Lisäksi, kirjailijoita, joita haluaisin lukea, mutta en saa aikaiseksi: John Steinbeck, Peter Hoeg, John Irving. Kaikilta olen lukenut jotain ja useimmiten vielä tosi hyvää, mutta nyt kun yritän esim. Steinbeckilta jotain muuta kuin Eedenistä itään tai Vihan hedelmiä, niin ei vaan onnistu. Mikähän siinäkin on?

Whii, onpas kiva aihe. Näitä on ihan mahdottomasti, en edes muista kaikki, joten laitetaan nyt ne mitkä pahimpina on jääneet mieleen.

Robert Jordan: Ajan pyörän joku osa xiiv tms. - seiskaan asti oon lukenut varmasti, siitä eteenpäin ei mitään muistikuvaa, eihän niissä ees tapahdu melkein mitään kirjojen paksuuteen nähden.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta - jämähdin jonnekin tyyliin 953 sivulle. Oon aloittanut sen uudelleen ja uudelleen, mutta en ole ikinä lukenut Kuninkaan paluun loppuun asti. (sensuroin tästä lauseen ettei kukaan järkyty). Pitää taas aloittaa alusta, koska saatan ajatella siitä eri tavalla kun sillon 7-8 vuotta sitten kun ekan yritys oli menossa.

Volter Kilpi: Alastalon salissa - toi johtuu kyllä lähinnä hirveistä ennakkopuheista, kaikki selitti minulle kuinka uskomattoman tylsä kirja, joten nukahdin ennen kun kymmenennelle sivulle pääsin ja uudelleen en uskaltanut avata.

Leo Tolstoi: Anna Karenina - uskon edelleen, että se saattaa olla ihan hyvä, mutta jos saisin sen vaan luettua jonnekin sivua 50 pidemmälle. Idiootin jälkeen en ole vaan saanut luettua yhtään venäläisen kirjailijan teosta, mikä on sinänsä tosi epäreilua.

David Eddings: Althalus - olen aloittanut ihan liian monta kertaa, mutta se ei vaan etene. Ekalla kertaa tosin syynä oli se, että luin sitä englanniksi ja kielitaito oli kerrassaan surkea, joten se oli sanakirjan pläräämistä. Harrastin myös sitä että kirjoitin sanat kirjaan rivien väliin. Oli aika pelottavaa huomata, että jo ekalla sivulla oli joka rivillä vähintään kolme sanaa, joita en ollut tiennyt... jaksoin lukea tällä menetelmällä 1,5 sivua.

Bram Stoker: Dracula - luultavasti syynä se, etten oikein tykkää lukea siinä muodossa kirjoitettua kirjaa (muistaakseni se oli kirjeinä/päiväkirjamerkintöinä tms... nyt oon kummiskin ihan pielessä =) Väen vängällä kyseisen kirjan halusin, mutta edelleenkään en ole edes puolen välin lähellä.

Tosta Seitsemästä veljeksestä sen verran, että se oli pitkään mulle aika inhokki kirja. Ala-asteella opettaja lykkäsi sen mulle kun kyllästyi siihen, että kysyin koko ajan mitä mä nyt luen, kun luokan yhteinen (siis kaikki luki tiettyä kirjaa samaan aikaan) kirja oli jo luettu ja muilla vielä pahasti kesken. Ihan kiusallani sitten tahkosin sitä läpi ja kyllä se jotenkin, mutta hyvin pätkissä meni. Mulle ei jäänyt kamalan selkeetä kuvaa siitä kirjasta, vähän pakkopullan maku. Lukiossa tuli, kuinkas ollakaan, uusiksi vastaan ja kyllähän se sitten piti uusiksi lukea, kun ei siitä kuuden vuoden takaisesta kerrasta ollut pahemmin mieleen jäänyt. Kirja yllätti positiivisesta, tykkäsin siitä tosi paljon.
Aika pitkälle sama homma Tuntemattoman sotilaan kanssa, tosin sitä en kyllä ala-asteella lukenut. Siitä oli tullut jotenkin tylsä kuva, mutta kirjahan oli loistava. Ihan liian pahan kuvan oli siitä kouluaikana saanut, aina pitäisi itse lukea ennen kun voi mitään sanoa. Eli pitäisi minunkin noihin luettelemiini opuksiin tarttua ja kahlata läpi =)

Minullakin jäi Seitsemän veljestä kesken, eikä edes hävetä. Päinvastoin: Sain luokan parhaan arvosanan puhumalla Laurista ensimmäisen sadan sivun perusteella. Toki utelin yhdeltä luokkakaverilta, mihin Lauri lopulta päätyy, mutta muuten kirjan sisältö oli juonen osalta niin tuttu jo entuudestaan, ettei ollut mitään vaikeuksia kertoa Laurista tuolta pohjalta.

Itse en kyllä inhonnut kirjaa. Aika vaan loppui kesken, vaikka luin sitä vielä kuudelta aamulla ja lähdin suorilta jaloilta äidinkielentunnille. Tosin en kyllä jatkanut kirjaa vapaaehtoisesti, kun sen oli saanut "suoritettua". Lukiossa ei muutenkaan ollut liiemmälti aikaa lueskelulle.

Jotenkin noita klassikoita pitäisi kyllä selkeästi lähestyä eri tavalla kuin pakkoluettamalla. Kovinkaan monelle ei taida jäädä hyvää makua suomalaisista suurteoksista, jos nollan kiinnostuksella isketään käteen kirja, joka on pakko lukea. Voisiko joissain tapauksissa riittää, että kirjoihin tutustuttaisiin esimerkiksi teatterin kautta, joko menemällä näytökseen tai näyttelemällä itse joitakin kohtauksia. Vai pystyisikö ihmisten kiinnostusta herättelemään jotenkin? Onko edes olemassa kirjoja, jotka jokaisen pitäisi lukea?