Cecelia Ahernin PS. Rakastan sinua. Olin vasta lukenut varsin raskaslukuisen kirjan, joten mieleni teki saada jotain kevyempää luettavaa. Lisäksi joku oli minulle aikaisemmin maininnut kyseisen kirjan pohjalta tehdyn elokuvan olevan hyvä, joten ajattelin, että mikseipä kirjakin sitä olisi. Elokuva osottautuikin hyväksi, kun sen myöhemmin televisiosta näin, mutta kirja on kyllä ihan surkea. Semmoista liipalaapa-tekstiä, toistoinen ja muutenkin huonosti kirjoitettu. En yleensä halua kirjaa jättää kesken mutta tämän kohdalla tein kevyin mielin poikkeuksen. Joskus ala-asteella olisi saattanut ehkä ihastuttaakin minua mutta nykyään en enää tuon tyyppisestä tekstistä tykkää.
Tökkii... - Kirjat, joita jostain syystä ei vain voi lukea
- Keskustelun aloittaja crying_angel
- Aloitettu
Siitä on jo aikaa kun luin tuo Ahernin kirjan, mutta silloin itse ajattelin, että tuollaista on realistisempi lesken elämä kuin elokuvassa... En ihan tarkkaan enää muista, mutta kirja sisälsi paljon enemmän itkemistä ja ikävää (ja kodin siivoamatta jättämistä ja siellä erakoitumista) kuin matkailua Irkkulaan ihastumaan uusiin miehiin 
Muutenkaan ei tainnut ihan kauheasti olla yhtymiä leffalla ja kirjalla, ellei sitten nimiä, kuolemaa ja kirjeitä oteta laskuun mukaan. Ymmärrän kyllä että leffasta tahdottiin myyvämpi, mutta itse näkisin todellisemman vaihtoehdon näistä kahdesta "paremmaksi". Leffan jälkeen kun olisi jotenkin helppo ajatella, että leskeksi jääminen olisi kuin olisikin hohdokasta.
Muutenkaan ei tainnut ihan kauheasti olla yhtymiä leffalla ja kirjalla, ellei sitten nimiä, kuolemaa ja kirjeitä oteta laskuun mukaan. Ymmärrän kyllä että leffasta tahdottiin myyvämpi, mutta itse näkisin todellisemman vaihtoehdon näistä kahdesta "paremmaksi". Leffan jälkeen kun olisi jotenkin helppo ajatella, että leskeksi jääminen olisi kuin olisikin hohdokasta.
Kirjan ja elokuvan välillä ei tosiaan juurikaan ole yhtymäkohtia, näin olen lukemistani arvosteluista ymmärtänyt ja sain myös vähän vertailukohdetta niistä kirjan 50 ensimmäisestä sivusta.
Itselleni ei jäänyt elokuvan näkemisen jälkeen tunnetta leskeksi jäämisen hohdokuudesta, ennemminkin näin tarinan kuvauksena siitä, kuinka elämä jatkuu mullistavien tapahtumienkin - kuten puolison kuoleman - jälkeen. Myönnän, ettei elokuva ole ihan realistinen kuvaus lesken elämästä enkä minä sellaista siltä oikeastaan odottanutkaan. Mutta oli leffassakin suremista, johon sisältyi mm. se siivoamatta jättäminen ja erakoituminen. Ja eikö aviomiehen kuoleman ja uuteen ihastumisen jälkeen ehtinyt elokuvassa kulua aikaakin (vuosi tai joitain, en kyllä enää muista :>)?
Alkuperäisteoksen uskottavuutta mielestäni söi nimenomaan Ahernin kirjoitustyyli, hahmot jäivät latteiksi ja osin stereotyyppisiksi (mm. Hollyn kampaajaystävä jäi tälläisena mieleeni).
Olen sitä mieltä, ettei hömppä voikaan koskaan ollakaan täysin realistinen ja nyyhkyhömppäteoksia nuo molemmat ovat, elokuva hyvää ja kirja huonoa sellaista. Ymmärrän kyllä näkemykseksi ja voisin varmaan vertailla enemmän teoksien realistisuutta, jos sen kirjan olisin kokonaan lukenut mutta kun tökki.
(Nyt muuten tuli semmoinen olo, että ehkä sittenkin olisi pitänyt kirjata kahlata, joten se siitä kevyestä mielestä. ^^)
Itselleni ei jäänyt elokuvan näkemisen jälkeen tunnetta leskeksi jäämisen hohdokuudesta, ennemminkin näin tarinan kuvauksena siitä, kuinka elämä jatkuu mullistavien tapahtumienkin - kuten puolison kuoleman - jälkeen. Myönnän, ettei elokuva ole ihan realistinen kuvaus lesken elämästä enkä minä sellaista siltä oikeastaan odottanutkaan. Mutta oli leffassakin suremista, johon sisältyi mm. se siivoamatta jättäminen ja erakoituminen. Ja eikö aviomiehen kuoleman ja uuteen ihastumisen jälkeen ehtinyt elokuvassa kulua aikaakin (vuosi tai joitain, en kyllä enää muista :>)?
Alkuperäisteoksen uskottavuutta mielestäni söi nimenomaan Ahernin kirjoitustyyli, hahmot jäivät latteiksi ja osin stereotyyppisiksi (mm. Hollyn kampaajaystävä jäi tälläisena mieleeni).
Olen sitä mieltä, ettei hömppä voikaan koskaan ollakaan täysin realistinen ja nyyhkyhömppäteoksia nuo molemmat ovat, elokuva hyvää ja kirja huonoa sellaista. Ymmärrän kyllä näkemykseksi ja voisin varmaan vertailla enemmän teoksien realistisuutta, jos sen kirjan olisin kokonaan lukenut mutta kun tökki.
(Nyt muuten tuli semmoinen olo, että ehkä sittenkin olisi pitänyt kirjata kahlata, joten se siitä kevyestä mielestä. ^^)
Myös ennakkomielikuvista ja muustakin riippuu pitäminen, niinkuin aina. Eli voisin kuvitella, ettet hirveästi kirjasta pitäisi vaikka sen loppuun lukisitkin, ja onneksi kaikkea ei olekaan pakko loppuun lukea
Toki itselläni kirjan lukemisesta on jo aikaakin, jokunen vuosi. Leffan katsoin silloin kun se ilmestyi, ja siinäkin tuosta lukemisesta oli hieman aikaa. Selviöhän on, että pidemmässä kirjassa ehtii aikaa kulua enemmän kuin elokuvassa. Vaikka leffassa sitä aikaa kuluikin, varmaankin se mainitsemasi vuosi, tuli siitä vähän sellainen tuntu minulle, että Holly selvisi leskeytymisestä todella nopeasti. Kirjassa vellottiin tuskassa ehkä ajallisesti kauemmin? Ja tokihan se leffa osoittaa sen, että leskeytymisenkin jälkeen elämä voi olla kivaa ja mukavaakin taas, mutta minua jäi kamalasti vaivaamaan se, että melko varaton ja ennenkaikkea työtön Holly (ainakin suurimman osan ajasta?) selviytyi rahallisesti erittäin hyvin ja melko hienossa asunnossakin oli vara elää. Oli varaa matkustaa ja löytää kokonaan uusi ala ja vaikka mitä muuta. Jotenkin mielikuvissani noin ei käy, mutta niinhän se on että fiktiossa kaikki on mahdollista
(ja siitä syystä mielikuvani ja -piteeni )
Toki itselläni kirjan lukemisesta on jo aikaakin, jokunen vuosi. Leffan katsoin silloin kun se ilmestyi, ja siinäkin tuosta lukemisesta oli hieman aikaa. Selviöhän on, että pidemmässä kirjassa ehtii aikaa kulua enemmän kuin elokuvassa. Vaikka leffassa sitä aikaa kuluikin, varmaankin se mainitsemasi vuosi, tuli siitä vähän sellainen tuntu minulle, että Holly selvisi leskeytymisestä todella nopeasti. Kirjassa vellottiin tuskassa ehkä ajallisesti kauemmin? Ja tokihan se leffa osoittaa sen, että leskeytymisenkin jälkeen elämä voi olla kivaa ja mukavaakin taas, mutta minua jäi kamalasti vaivaamaan se, että melko varaton ja ennenkaikkea työtön Holly (ainakin suurimman osan ajasta?) selviytyi rahallisesti erittäin hyvin ja melko hienossa asunnossakin oli vara elää. Oli varaa matkustaa ja löytää kokonaan uusi ala ja vaikka mitä muuta. Jotenkin mielikuvissani noin ei käy, mutta niinhän se on että fiktiossa kaikki on mahdollista
(ja siitä syystä mielikuvani ja -piteeni )Kun näin jälkikäteen alkaa asiaa pohtimaan, niin elokuva-Hollyhan selvisi rahallisesti todella vaivattomasti, mikä ei tosiaan kovin todenmukaista ole. Toisaalta, eikö Gerry ollut osan näistä rahanmenoista jo huolehtinut, hankkinut lentoliput matkalle jne.? Tuskin kuitenkaan vuokraa yms. vuodeksi eteenpäin maksanut, joten tuo nyt tuskin muuttaa kertomusta tämän asian suhteen yhtään realistisemmaksi.
Miten muuten kirjassa näitä asioita kuvailtiin? Oliko Hollylla rahavaikeuksia vai elikö hän kenties jotenkin vaatimattomammissa oloissa kuin elokuvassa? Eksyn ehkä pikkuisen (ja vähän enemmänkin) sivuraiteille, mutta uteliaisuus heräsi.
Miten muuten kirjassa näitä asioita kuvailtiin? Oliko Hollylla rahavaikeuksia vai elikö hän kenties jotenkin vaatimattomammissa oloissa kuin elokuvassa? Eksyn ehkä pikkuisen (ja vähän enemmänkin) sivuraiteille, mutta uteliaisuus heräsi.
Vaikka ne onkin jo sanottu, niin Dragonlancet jäivät minullakin kesken. Tosin ei aivan yhtä pahasti kuin muilla. Ystäväni voimakkaiden suosittelujen takia puskin lohikäärmeitä aika pitkälle ellen loppuun. Ajattelin, että jossain vaiheessa sieltä sitten paljastuu se jutun juoni. Olisi varmaan kannattanut lopettaa aikaisemmin. Olisin säästynyt ystäväni innostuneelta luennoinnilta milloin mistäkin hahmosta tai juonenkäänteestä. Hänkin olisi säästynyt tympeältä yleisöltä. :wink:
Kirjoissa häiritsivät eniten ohuet henkilöhahmot ja toisaalta hahmonpalvonta. Kaikki oli kuorrutettu paksusti fantasiakliseillä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että en muista juonesta mitään. Myöhemmin kyllä luin samojen kirjailijoiden Kuolemanportti-sarjaa. Sitä jaksoin paremmin maailman/maailmojen tarjoaman mysteerin takia. Mutta kun olin päässyt siitä kyllikseni perille, kiinnostus lopahti jossain neljännen kirjan kohdalla.
Kirjoissa häiritsivät eniten ohuet henkilöhahmot ja toisaalta hahmonpalvonta. Kaikki oli kuorrutettu paksusti fantasiakliseillä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että en muista juonesta mitään. Myöhemmin kyllä luin samojen kirjailijoiden Kuolemanportti-sarjaa. Sitä jaksoin paremmin maailman/maailmojen tarjoaman mysteerin takia. Mutta kun olin päässyt siitä kyllikseni perille, kiinnostus lopahti jossain neljännen kirjan kohdalla.
Brego
Hobitti
Keskeneräisten tarujen kirja on oikeastaan ainoa kirja, jonka kesken jääminen harmittaa minua. Olisin kovasti halunnut sen lukea loppuun, mutta jokin vain stoppasi. Ehkäpä pitäisi nyt melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin yrittää uudelleen .
Yleensä minulle käy ennemminkin niin, että en vain pysty enää lukemaan tietyn kirjailijan teoksia. Esim. Hobb:n Salamurhaaja-trilogian (kolme ensimmäistä) jälkeen en kertakaikkiaan ole pystynyt jatkamaan hänen muiden teostensa lukemista. Ehkäpä olin niin pettynyt kirjasarjan aika pessimistiseen maailmankuvaan.
Ajanpyörä taasen on sarja, joka oli minulla tauolla likipiti kymmenen vuotta ennenkuin pystyin jatkamaan 10:n osan (suomenkielisen) jälkeen. Täytyy kyllä hehkuttaa että Brian Sanderson on tuonut aivan eritavalla eloa sarjan kahteen (englanninkieliseen) viimeisimpään osaan. Vasta nyt minusta tuntuu siltä etten pysty saamaan kyllin nopeasti viimeistä (TOIVOTTAVASTI!) osaa käsiini. Täytyy muutenkin kehaista että pidin kovasti Sandersonin Hero of ages- sarjasta, johon tutustuin odottaessani tätä viimeisintä Ajanpyörän osaa.
Viimeisestä mohikaanista piti vielä kertoa, että rakastin tätä kirjaa tuossa 10 -vuotiaana, mutta jostain syystä edes nyt aikuisena en pysty lukemaan sitä uudelleen. Omituista.
. Yleensä minulle käy ennemminkin niin, että en vain pysty enää lukemaan tietyn kirjailijan teoksia. Esim. Hobb:n Salamurhaaja-trilogian (kolme ensimmäistä) jälkeen en kertakaikkiaan ole pystynyt jatkamaan hänen muiden teostensa lukemista. Ehkäpä olin niin pettynyt kirjasarjan aika pessimistiseen maailmankuvaan.
Ajanpyörä taasen on sarja, joka oli minulla tauolla likipiti kymmenen vuotta ennenkuin pystyin jatkamaan 10:n osan (suomenkielisen) jälkeen. Täytyy kyllä hehkuttaa että Brian Sanderson on tuonut aivan eritavalla eloa sarjan kahteen (englanninkieliseen) viimeisimpään osaan. Vasta nyt minusta tuntuu siltä etten pysty saamaan kyllin nopeasti viimeistä (TOIVOTTAVASTI!) osaa käsiini. Täytyy muutenkin kehaista että pidin kovasti Sandersonin Hero of ages- sarjasta, johon tutustuin odottaessani tätä viimeisintä Ajanpyörän osaa.
Viimeisestä mohikaanista piti vielä kertoa, että rakastin tätä kirjaa tuossa 10 -vuotiaana, mutta jostain syystä edes nyt aikuisena en pysty lukemaan sitä uudelleen. Omituista.
Chayéna
Hobitti
"Angie Sage; Septimus Heap - Peili"
Fantasiakirja, ja kertoo kaiketi jostakin ilkeästä kuningattareasta nimeltä Etheldredda. Plus hänen hirmuteot ja mitä seuraa, jos jos ja jos...
Ei vain pystynyt lukemaan edes ensimmäistä sivua puoleenväliin!! Ja kumma juttu, kun se on mielenkiintoinen aihe, meinaan fantasiatarinat, mutta Angie Sage ei osaa kirjoittaa sitä niin, että jaksaisi lukea ensimmäistä sivua loppuun. (Tämä on vain oma mielipide, kait ei ole minulle tarkoitettu.)
Olenkohan ihan outo, kun tätä en pysty lukemaan, vaikka mieli tekisi:
"J.R.R. Tolkien - Silmarillion"
Aihe on kaikille tuttu, joten ei siitä enempää. Jooh, en tiedä syytä, miksen pysty lukemaan sitä. Menee kai jotenkin "yli", mutta en tajua sitä. Haluaisin lukea sitä, ***** vieköön, mutta... pitänee avata kirja vasta vähän vanhempana, kuin nyt 17-vuotiaana...
*Pahus!!*
Fantasiakirja, ja kertoo kaiketi jostakin ilkeästä kuningattareasta nimeltä Etheldredda. Plus hänen hirmuteot ja mitä seuraa, jos jos ja jos...
Ei vain pystynyt lukemaan edes ensimmäistä sivua puoleenväliin!! Ja kumma juttu, kun se on mielenkiintoinen aihe, meinaan fantasiatarinat, mutta Angie Sage ei osaa kirjoittaa sitä niin, että jaksaisi lukea ensimmäistä sivua loppuun. (Tämä on vain oma mielipide, kait ei ole minulle tarkoitettu.)
Olenkohan ihan outo, kun tätä en pysty lukemaan, vaikka mieli tekisi:
"J.R.R. Tolkien - Silmarillion"
Aihe on kaikille tuttu, joten ei siitä enempää. Jooh, en tiedä syytä, miksen pysty lukemaan sitä. Menee kai jotenkin "yli", mutta en tajua sitä. Haluaisin lukea sitä, ***** vieköön, mutta... pitänee avata kirja vasta vähän vanhempana, kuin nyt 17-vuotiaana...
*Pahus!!*
Chayéna sanoi:
Aloititko sarjan lukemisen juuri tuosta kirjasta? Ensimmäinen osahan olisi "Magiaa- Septimus Heap", eli tuskin juoneen pääsee mukaan jos aloittaa melkein keskeltä sarjaa. Itse olen kaikki Septimus Heapit (paitsi ihan uusimman) lukenut, ja mielestäni ne olivat varsin viihdyttäviä.
Squall Leonheart
Hobitti
Terry Pratchettin kiekkomaailmaan sijoittuvat kirjat tökkivät pahasti. Monet ovat niitä suositelleet, ja ainakin kolmea olen yrittänyt lukea, mutta yhtäkään en ole saanut luettua edes puoliksi. Ehkä olen lähtenyt väärällä asenteella paneutumaan siihen humoristiseen maailmaan, en tiedä, mutta tökkii joka tapauksessa.
Mort, Pikku noitia(tai joku vastaava noitiin viittaava nimi) ja se ensimmäinen kiekkomaailmakirja, mikä sen nimi ikinä olikaan.
Mort, Pikku noitia(tai joku vastaava noitiin viittaava nimi) ja se ensimmäinen kiekkomaailmakirja, mikä sen nimi ikinä olikaan.
Pagba
Pronominit hän/hänen
Tökki Sourcerykin minua yli puoleenväliin asti. Se oli ensimmäinen Prathcettin kirja, jonka luin. Vasta maailmanlopun Kolme Ratsastajaa saivat minut puolelleen. Vain Neljäs Ratsastaja pystyi jatkamaan matkaa... Ehkä ongelma on siinä, että Squall on lukenut niitä suomeksi. Alkukielisinä ne ovat ehdottomasti parempia, koska niissä on niin valtavasti huonosti käännettäviä kielellisiä vitsejä.
Kaksi viisaudenhammastani leikattiin irti ja sain vajaan viikon saikkua. Ajattelin lainata jonkin maailmankirjallisuuden klassikon, jota lueskella kaikessa rauhassa kipulääkkeiden kourissa. James Joycen Odysseusta selailen hetken hyllyjen välissä ja päätin, ettei lääkitykseni ollut tarpeeksi vahva. Lainasinkin sitten Húrinin lasten tarinan ja sain sen peräti luettua loppuun saakka. Joskus haluaisin tylsistyä alkukielisen runoelman ääressä.
Kaksi viisaudenhammastani leikattiin irti ja sain vajaan viikon saikkua. Ajattelin lainata jonkin maailmankirjallisuuden klassikon, jota lueskella kaikessa rauhassa kipulääkkeiden kourissa. James Joycen Odysseusta selailen hetken hyllyjen välissä ja päätin, ettei lääkitykseni ollut tarpeeksi vahva. Lainasinkin sitten Húrinin lasten tarinan ja sain sen peräti luettua loppuun saakka. Joskus haluaisin tylsistyä alkukielisen runoelman ääressä.
Isilmírë
Kuukivi
Squall, lue englanniksi. Minä luin ensimmäisen Discworldini suomeksi (Noitasiskokset; olimme juuri lukeneet koulussa Macbethin ja tartuin innolla kirjaan, joka näytti olevan sen parodia) enkä ollut pätkääkään huvittunut, koska kirja vaikutti lähinnä omituiselta. Mutta se on suomentajan syy, ei Pratchettin. Sir Terryn pitkälti sanaleikkeihin huumorinsa perustava verbaali-ilotulitus ei kertakaikkiaan käänny suomeksi, parhaistakin yrityksistä on tuloksena pelkkiä surullisia puujalkavitsejä (mikä kylläkin sopii hyvin Ankh Morporkin Fools' Guildin ilmapiiriin 
).
Lisäksi suosittelen aloittamista Vartiostosta eikä Noidista tai Kuolemasta - saati Rincewindin seikkailuista. Guards! Guards! on kirja, jota aika yleisesti tyrkytetään Discworld-aloituskappaleeksi, ja minä voin kyllä allekirjoittaa sen suosituksen.
). Lisäksi suosittelen aloittamista Vartiostosta eikä Noidista tai Kuolemasta - saati Rincewindin seikkailuista. Guards! Guards! on kirja, jota aika yleisesti tyrkytetään Discworld-aloituskappaleeksi, ja minä voin kyllä allekirjoittaa sen suosituksen.
Isilmírë sanoi:
Itselleni ensimmäinen Pratchett oli myös Noitasiskokset, enkä
jaksanut lukea sitä kovinkaan kauan. Ajattelin, että Pratchett ei kai vain ole minun juttuni, vaikka kaikki kovasti hänen kirjojaan kehuvat. Hyvä kuitenkin tietää missä vika todennäköisemmin piili: täytyy mennä jonain päivänä kirjastoon etsimään englanninkielisiä Pratchettin kirjoja.
Elros
Kontulainen
Niin paljon kuin pidänkin Tad Williamsista ja hänen Tarusta kolmesta miekasta, niin hänen uudempi sarjansa Varjojen marssi ei iske yhtään. En päässyt siihen yhtään sisälle ja siksi koin viisaammaksi luovuttaa. Voisi koettaa joskus uudestaan, jos edellisellä kerralla sattui olemaan huonompi elämäntilanne eikä jaksanut siten kiinnostaa. Haluaisin ainakin kovasti uskoa että se vetäisi vertoja kolmelle miekalle. Ehkäpä varjojen marrsissa ensimmäisen kirjan puolivälin jälkeen alkaisi jotain tapahtumaan.
Dragonlance-maratoni jäi myös kesken. Kyllä minä sitä pitkälle luinkin mutta muutaman kronikan ja trilogian jälkeen alkoi tökkimään. Oikeastaan sen jälkeen kun Raistlin hävisi, niin samalla mielenkiinto lähti laskemaan kuin lehmän häntä.
Dragonlance-maratoni jäi myös kesken. Kyllä minä sitä pitkälle luinkin mutta muutaman kronikan ja trilogian jälkeen alkoi tökkimään. Oikeastaan sen jälkeen kun Raistlin hävisi, niin samalla mielenkiinto lähti laskemaan kuin lehmän häntä.
eowynofmay
Kontulainen
Minultakin meinasi jäädä Pratchettin hienous huomaamatta... aloitin "Elävät kuvat"-kirjaa, mutta se ei lähtenyt avautumaan lainkaan. Sitten yhdellä kesälomareissulla olivat mukana "Vapaat pikkumiehet" ja "Tähtihattu". Autossa istuessa päätin tarttua noihin ja ... ne iskivät kuin miljoona volttia. Koukutuin heti, kun Tiffany käytti pikkuveljeään näkin syöttinä !
!
Centaurea
Montana
Pagba sanoi:
Voi Hyvä Isä sentään: Odysseuksen lukemiseen tarvitaan jotain tajuntaa laajentavaa kamaa. Normaaali, vahvakaan lääkitys ei tosiaankaan riitä. Ostin kirjan divarista 1970-1980 lukujen vaihteessa ja aloitin intoa ja sivistymishalua puhkuen luku-urakan. Nyt hain kirjan esille, kun oli pakko tarkistaa, mihin asti selvisin. Pääsin sivulle seitsemän (ensimmäinen luku alkoi sivulta viisi) ja totesin sivistyneeni riittävästi. Kiikutin opuksen takaisin hyllyyn ja en ole kajonnut siihen sen koommin muuten kuin pölyjä pyyhkiäkseni. Edellinen lukija on näemmä jättämästään merkistä päätellen lukenut kirjaa peräti sivulle 13 asti, ja kiikuttanut sen jossakin vaiheessa antikkaan.
Odysseukseni on näemmä ensimmäinen painos (nidottu) vuodelta 1964. Se sopii hyvin kirjahyllyn täytteeksi: antaa sivistyneen vaikutelman jne. Pitäisi varmaan hankkia sille kaveriksi Volter Kilven Alastalon salissa. Lainasin sen kirjastosta ja jaksoin lukea kymmenisen sivua. Aika kauan sitten Hesarin kriitikoista/kirjallisuustoimittajista pari luki, selitti ja kommentoi osuvasti ja hauskasti teosta ja silloin ajattelin, että kyllä tuo vielä joskus pitää lukea. Se päivä ei ole vielä koittanut.
Onkohan kukaan pystynyt ihan oikeasti lukemaan em. korkealle arvostettuja klassikoita kokonaan?
Minä kahlasin yläasteikäisenä äidinkielenopettajan yllytyksestä Alastalon salissan läpi. Ja tuon nimen taivutus vaivaa minua aina.
Kyseessä oli esitelmä, eli koulutyö, enkä välttämättä olisi jaksanut lukea kirjaa loppuun, ellei olisi ollut "pakko". Muistaakseni välillä jopa nautin lukemisesta, vaikka toki kirja oli melko lailla erilainen kuin yksikään siihen asti lukemistani kerrontatavaltaan. Pitäisi varmaan nyt vähän vanhempana lukea uudestaan, kunhan aikaa vain löytyisi.
Toinen niistä Alastalon salissa selostaneista kirjallisuustoimittajista on serkkuni kanssa naimisissa ja sain häneltä lahjaksi saavutukseni jälkeen "Olen lukenut Alastalon salissa"-t-paidan. Se on hieno ja mukavalla tavalla elitistinen.
Minulla on jo kahdesti jäänyt kesken Anna Karenina. Tiedän, että se kuuluisi olla luettuna. Yli puolen välin olen päässyt, viimeksi viime kesällä, mutta sitten aina jää jotenkin kesken: löytyy nopeammin luettavia, houkuttelevia pokkareita, tms. Kareninan kanssa toisaalta odottaminen ei ole pahaksi, olen kuullut sanottavan ettei kirjaa voi ymmärtää alle nelikymppisenä.
Kyseessä oli esitelmä, eli koulutyö, enkä välttämättä olisi jaksanut lukea kirjaa loppuun, ellei olisi ollut "pakko". Muistaakseni välillä jopa nautin lukemisesta, vaikka toki kirja oli melko lailla erilainen kuin yksikään siihen asti lukemistani kerrontatavaltaan. Pitäisi varmaan nyt vähän vanhempana lukea uudestaan, kunhan aikaa vain löytyisi.
Toinen niistä Alastalon salissa selostaneista kirjallisuustoimittajista on serkkuni kanssa naimisissa ja sain häneltä lahjaksi saavutukseni jälkeen "Olen lukenut Alastalon salissa"-t-paidan. Se on hieno ja mukavalla tavalla elitistinen.
Minulla on jo kahdesti jäänyt kesken Anna Karenina. Tiedän, että se kuuluisi olla luettuna. Yli puolen välin olen päässyt, viimeksi viime kesällä, mutta sitten aina jää jotenkin kesken: löytyy nopeammin luettavia, houkuttelevia pokkareita, tms. Kareninan kanssa toisaalta odottaminen ei ole pahaksi, olen kuullut sanottavan ettei kirjaa voi ymmärtää alle nelikymppisenä.
