Taas ärsyttää!

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Näköjään pyykkitupa on alkanut mennä takalukkoon kello 21 aikaisemman kympin sijasta. Siellä ovat pyykkini iloisesti lukkojen takana koneessa koko yön rypistymässä. Ärsyttävintä on että ohjelma valmistui 21.01 ja olin siihen aikaan ovella. Kivasti minuutin myöhässä. Saakeli.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Stressaa. Olen partioleirillä, ja täällä on monet asiat jätetty viimetinkaan. Olen täällä ensisijaisesti musiikin monitoimi-ihmisenä ja laulunopettajana. Moni laulavista näyttelijöistä on aloittelija, ja kaipaa apua uskottavasta äänenkäytöstä (sis. myös vuorosanojen lausumisen) esiintymisjännitykseen. Äsken yritin saada tälle illalle lauluaikoja, koska huomenna on ensimmäinen esitys. Näytelmän ohjaaja ei halunnut tehdä kompromissia, vaan puhui päälleni, sanoi "arvostan tekemääsi työtä, mutta.." ja lähti marssimaan pois tehden selväksi, että tänään vain näytellään. En voi tietää, ehkä hän koki tilanteen tarpeettomana vastaan väittämisenä, tai sitten hänen stressinsä purkautui. Lähtökohtani oli se, että kun esiintyjät purkavat huoliaan pärjäämisestään minulle, niin ymmärryksestä heidän tilannetta kohtaan olisin halunnut saada lauluajat. Näytelmässä on monia kappaleita, jotka taitotasoon nähden ovat vaikeita. Ei sekään palvele yleisöä, että pelkästään näytellään, ja tarinaa eteenpäin vievät musiikkikohtaukset eivät toimi. Ja huomenna on vähän turhan myöhäistä, kun kyseessä on aloittelevat muusikot. Kannattaisi pitää yksi, vaikka lyhyempi laulutunti, nukkua yön yli ja pitää huomenna toinen. Ahdistavaa, kun kommunikaatio ei pelaa. Minä olen hänen puolellaan, en häntä vastaan.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
En yhtään tykkää, kun stalkataan. Kävin eilen lähikaupassa ja nyt sain spostiviestin, jossa pyydettiin antamaan palautetta. Viestissä sentään annettiin linkki sivustolle, jolla omien tietojen tutkimuskäytössä käyttämisen sai kiellettyä.
 

Ares B

Antifilatelisti
Autoni nopeusmittarissa asuu Sauron. Se toimii hienosti talvella ja kurjalla säällä, tai kun on ajettu sopivan pitkä matka, mutta poudalla, kaupunkiajossa tai ihan vain kuun vaiheen ja biorytmien vaikutuksesta sillä on ikävä taipumus tipahtaa nollaan. Autosähkökorjaamokin nosti kätensä pystyyn sen edessä. Nyt Sauron on taas orjuutettu ja mittari toimii, saas nähdä kuinka kauan...
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Ehka kannattaa varoiksi hommata joku irtonavigaattori josta näkee tarvittaessa nopeuden.
 

Ares B

Antifilatelisti
Jep, lomareissun jälkeen Virosta putkahtanut sakkolappu antoi selvän opetuksen. Korvakuulolta ei hidastus peltipoliisiansan kohdalla mennyt ihan nappiin. Se finalisoi päätöksen saada joko mittari kuntoon tai sitten koko ajopeli vaihtoon, onhan tuo muuten ihan hyvin palvellut ranskatar jo kutsuntaiässä.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Parina viime päivänä minulla on ollut melkorinmoiset alaselkäkivut, ja kuvittelin sen johtuvan väliaikaismajoituksestani (olen tulevilla appivanhemmilla kylässä). Yksi vessakäynti sitten todisti, että uusi e-pillerimerkkini on ihan susi, ja nyt olen elänyt vuorokauden Buranalla. Tulisipa Zoelyt äkkiä takaisin apteekkeihin! Qlairassa on neljä erilaista yhdistelmähormonipilleriä, jotka nähtävästi on tehty sitä varten, että naisen säännöllinen kierto säilyisi. Itkettää, suututtaa, ketuttaa. Tosi hauskaa yrittää esittää iloista itseään, kun on järkyttävät kivut.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Olin juuri syönyt aamupuuron ja lähdössä tarmokkaana kävelylle, kun yllättävä sadekuuro viivästyttää lähtöä. Juuri sadekuurot vaikuttavat tänään rikkovan Tampereella muuten otollista säätä.
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Sähkökatkoksia töissä. Ei tule työnteosta mitään ilman sähköä.

Koulut ovat taas alkaneet ja kesällä niin ihanan tyhjät kevyen liikenteen väylät täyttyvät rinnakkain kävelevistä yläkoululaisista ja puolelta toiselle sompailevista kakkosluokkalaisista. Ärrrrrsyttävää!

Linden ilmaisu "tulevat appivanhemmat" söpöydessään lievittää ärsytystä. Kun itse olin potentiaalisten appivanhempien luona kylässä ja pimeässä käytävässä kävelin päin lasiovea niin että rämähti, huolestui potentiaalinen anoppi toden teolla: "Ei kai se vain mennyt rikki?!!!" Ei mennyt eikä otsanikaan, kiitos huolestumattomuudesta. Lindella on selkeästi parempi tuuri.
 
Last edited:

Amroth

Vaeltava haltianeito
Autoni nopeusmittarissa asuu Sauron. Se toimii hienosti talvella ja kurjalla säällä, tai kun on ajettu sopivan pitkä matka, mutta poudalla, kaupunkiajossa tai ihan vain kuun vaiheen ja biorytmien vaikutuksesta sillä on ikävä taipumus tipahtaa nollaan. Autosähkökorjaamokin nosti kätensä pystyyn sen edessä. Nyt Sauron on taas orjuutettu ja mittari toimii, saas nähdä kuinka kauan...
Jos lohduttaa, niin silmälasini on kai tehty Rautapihassa Sarumanin toimesta:
Kakkuloita on korjattu sata kertaa (Mrr!) ja taas ne olivat hiertäneet ohimoihin hiertymät😡 Josko nyt jalot piirteeni saisivat toipua kunnolla.
 

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Tökkäsin itseäni niitillä kynnen alle. Yritin siis paketoida lahjaa aikakausilehden paperilla ja tahdoin irrottaa niitit saadakseni kokonaisia sivuja irti, ja pösilönä tökkäsin kynnen sitten sinne esimerkiksi jonkun veitsen sijaan, jolla olisi saattanut vääntäminen onnistua helpommin. Auts.
 

Ares B

Antifilatelisti
Jos lohduttaa, niin silmälasini on kai tehty Rautapihassa Sarumanin toimesta:
Kakkuloita on korjattu sata kertaa (Mrr!) ja taas ne olivat hiertäneet ohimoihin hiertymät😡 Josko nyt jalot piirteeni saisivat toipua kunnolla.
Viitisen vuotta sitten tympäännyin minulle jo ennen kouluikää tuomittuihin rilleihin niin perinpohjaisesti, että hommasin luottokortin ja reissasin hakemaan sillä uudet silmät Tallinnasta. Enkä kadu. Ikänäkö on tosin alkanut vaatia taas lukulaseja, mutta ne kestää.
 
Ylös