Taas ärsyttää!

Ammattilainen treenaa työkseen - olkoonkin, että kun olin muinoin lukion TET-päivänä seuraamassa kaupunginorkesterin(?) huilistin työtä, hän tunnusti, ettei harjoittele itsekseen ihan niin paljon kuin pitäisi ;)

Itse olen treenannut viisi tuntia päivässä vain yhdellä musiikkilerillä, jolla ei oikein ollut muuta tekemistä. Silloin tuli ainakin selväksi, että huilunsoitollakin saa lihakset tosi kipeiksi, kun sitä tarpeeksi paljon tekee päivittäin =D
 
Last edited:
Ammattilainen treenaa työkseen
Sen toki ymmärrän, mutta mietin vaan sitä miten ainakin itsellä jotenkin sumenee pää jos koko päivän panostaa johonkin tiettyyn tekemiseen. Tulee sellainen hölmö olo eikä enää pysty parantamaan vaan pikemminkin kun aivot ja kroppa ovat väsyksissä niin alkaa mennä vaan huonommin. Mutta kuten olen sanonut niin en ole asiantuntija. Olen ainoastaan omien kokemusteni asiantuntija ;)
 
Viiden tunnin paljous riippuu vähän, mitä instrumenttia tai instrumentteja harjoittelee. Jos opiskelee musiikkia, minulle sanottiin aina, että 3 h on minimi, jos haluaa todella kehittyä. Sitä vähäisempi menee lähinnä taidon ja kunnon ylläpitämiseen. Toisaalta puhallinsoittajana usein siinä 4-5 tunnin jälkeen alkaa minulla ja useimmilla muilla tulla fyysisesti raja vastaan, ja vaikkei tulisikaan, niin kasvojen lihaksille voi silti alkaa käydä huonosti liiasta soittamisesta.

Tiedän lyömäsoittajia, jotka harjoittelevat kuusi tuntia päivässä, mutta minä luulen, että siinä myös pää alkaa väsyä niin, ettei kaikki treeni oikeasti ole tehokasta. Mutta kai se riippuu päästäkin ja siitä, miten harjoittelee.

Kaikesta tästä huolimatta en puolustele syyllisyyden tuntemista, jos jokin tuntimäärä on jäänyt täyttämättä. Ei se ole minuuteista eikä varteista kiinni, ja ihmisellä saa olla muutakin elämää kuin epätoivoinen soitto- tai laulutaidon hinkkaaminen!

Minua ärsyttää, etteivät potentiaalisten telkkarien myyjät vastaa viesteihini.
 
Mainitsin äidillekin tästä soittoharjoittelukeskustelusta, ja hänen harppuopettajansa oli kuulemma kertonut harjoitelleensa vähän alle parikymppisenä 6 - 8 tuntia päivässä. Ihmettelimme yhdessä moisen fyysisen ja henkisen rääkin sietokykyä, äitikin kun sanoi olevansa ihan poikki jo tunnin soitettuaan.

Minua ärsyttää tällä hetkellä se, että heräsin jo 05.52 puhelimen ääneen (jota tosin unenpöpperössä luulin herätyskelloksi ja pyyhkäisin pois). Ilmeisesti kenttäpäällikkö olisi tiedustellut, voinko sittenkin tulla jo 07.00 aamuvuoroon 08.30 päivävuoron sijaan. En olisi voinut, joten en soittanut takaisin vaan yritin huonolla menestyksellä saada vielä unta.

Lisäksi palkkani ei tullut, ja kävi ilmi, että tilitietoni eivät olleet välittyneet palkkahallintoon. Lisäksi palkkalaskelman mukaan minulta on otettu 60 prosenttia veroa, joten ilmeisesti verokorttinikaan ei ole mennyt perille. Ei ihan hirveästi hymyilytä.
 
Last edited:
Alkaa tämä oma puusilmäisyys pikkuhiljaa ottamaan päähän. Tarkoituksena oli etsiä hotellihuone, jonka varaamiseen ei tarvitse luottokorttia, ja jonka lopulta olevinaan löysinkin. Ainoa ongelma vaan oli, että se vaati sen sittenkin eikä mikään muu maksutapa kelvannut (penteleen nykyaika ja käteisen syrjintä). Meinasin jo laittaa vihaista palautetta kun huomasin, että siellähän tämä tieto lukikin erittäin selvästi. Onneksi sain varattua toisesta hotellista huoneen, mutta siltikin ärsyttää, etten huomannut noin ilmiselvää kohtaa vaikka kävin olevinaan kaikki kohdat monesti läpi.
 
Tuplaärsytys! Tavoitteeni tälle viikonlopulle oli viettää hauska irtiotto arjesta Tampereella kavereiden kanssa. Ensin lähtöni viivästyi päivällä työvuoron takia (menin lupautumaan ko. vuoroon jo joulukuussa ja se lipsahti mielestäni) ja nyt töiden jälkeen, noin tunti ennen junan lähtöä minulle nousi sen verran ikävä yskällä maustettu kuume etten viitsinyt lähteä reissuun ollenkaan. Lippukin oli jo tietysti ostettu.

Tässä sitä nyt sitten istutaan kotona mitään tekemättä seiniä tuijotellen. Ensi yönäkään en varmaan saa kauheasti nukuttua ja sunnuntain jälkeen alkava viikko puolestaan tulee olemaan yksi kevään stressaavimmista. Rentouttavaa ja hauskaa viikonloppua minulle!
 
Sunnuntai on toisaalta kuitenkin vielä jäljellä ennen viikkoa ja odotuksellisten alamaisten/turistien/tms. kohtaamista. Tämä yö on näinollen tietenkin se kaikista paras hetki kysyä itseltään, mikä on se rakkain harrastus, jota toteuttaa helpoimmin turvassa pakkaselta — tarvittaessa vaikka sitten B-vitamiinin, magnesiumin sekä kofeiinin yhdistetyllä Triovoimalla?
 
Last edited:
Huoh, eipä ole ihan äsken tympäissyt ja ärsyttänyt niin paljon kuin tänä aamuna. Olen muutamana viime yönä nukkunut epätavallisen huonosti - heräillyt keskellä yötä muistaen epämiellyttäviä unia, toisin kuin normaalisti, etten muista näkemiäni unia lainkaan - joten herätyskellon soidessa olen yhä epämääräisen väsynyt. Pakkassään takia hiuksista tulee jo päivässä rasvaiset ja silti sähköiset, mutta niiden kiinni sitominenkaan ei auta, kun pakosti käytettävä päähine sotkee ne kuitenkin, vielä kahta pahemman näköiseksi. Lisäksi on pakko turata kauhea määrä vaatteita päälleen, tunkea villasukat kenkiin, joihin ne eivät oikeastaan mahdu, ja silti ulkona palelee. Minun olisi pitänyt tehdä erästä terveysseurantaa, mutta väsyin siihen, kun oireetkin loppuivat jo ja enkä halunnut ostaa lisää testaamiseen tarvittavaa lääkettä, kun muistelin, että olisin jo tehnyt sitä riittävän kauan aikaa mutta enpä ollutkaan, joten taidan jättää koko homman sikseen. Eilen naapurin lapset olivat jättäneet ulko-ovensa selälleen niin, että avatessani omani sormeni jäivät yhteen paukahtavien ovien väliin, mistä tuloksena pikkurillini on sinimusta ja kipeä. Jos sen kynsi irtoaa ja alkaa kasvaa vänkyräksi kuten varpaalleni kävi samanlaisessa tilanteessa, en tykkää yhtään. Ja päällepäätteeksi pitkään unelmoimani ja kauan odottamani kokemus, jonka sain lahjaksi, osoittautui pelkästään epämiellyttäväksi eikä yhtään kivaksi.:x
 
Onneton maanantai ja oma hätäily. Unohdin harjoittelupaikan kulkukortin kotiin, olin jo lähes perillä. Ryhdyin kaivelemaan laukkuani läheisellä bussipysäkillä. Ja jätin mitä ilmeisemmin kalenterini sinne, koska en löytänyt sitä kotoa, kun kävin hakemassa sen unohtuneen kulkukortin. Tässä on luonnollisesti mennyt matkustaessa edestakaisin hulvattomasti aikaa. Nyt pitää vielä toivoa, että kalenteri löytyisi eikä matkalle osuisi enää lisää vastoinkäymisiä. Kuten lähijunan jumittelua. Kun palasin kotiin päin näin kävi, Pasilan ja Rautatieaseman välillä.

Lisäys: Kalenteri löytyi kuin löytyikin sieltä bussipysäkillä, oli tippunut penkin alle. Helpotuksen huokaus.
 
Last edited:
Koira karkasi aamu-ulkoilutuksessa. Kelahihnan kotelo kirposi paksuista talvirukkasistani ja alle vuoden vanha koira, jota olin aiemmin useasti estänyt juoksemasta pyörän tai auton alle, oli äkkiä vapaa tekemään tolkuttomia valintoja. Juoksin sen perässä huutaen, mikä oli vikatikki, koska se on nopeampi ja ketterämpi kuin minä. Minun olisi pitänyt täysin epäloogisesti juosta sitä karkuun, jolloin se olisi alkanut jahdata minua ja olisin saanut otettua karkulaisen kiinni. Venäytin takareisilihakseni juostessani. Lopulta tajusin kävellä hitaasti ja rauhallisesti koiraa kohti kun se oli hetken paikoillaan ja pistää jalkani tarpeeksi paljon purkautuneen hihnan päälle. Pari herkkuraksua taskussakin olisi auttanut. Huutamisesta ja juoksemisesta ei ainakaan ollut mitään apua, mutta niin sitä hädissään tulee helposti tehtyä.
 
Pagban reaktio oli varsin ymmärrettävä. Samoin kuin johtopäätös ehkä toimivammasta ratkaisusta noikea. Minä itse karsastan kovasti noita kelahihnoja/flexejä ja turvaudun mieluummin perinteisiin.

Oma ärsytyksen aiheeni on tulevan koiramme kasvattajista toisen aika lyhytsanainen ja suorastaan savolaisen epämääräinen tapa ilmaista asioita. Toinen osapuoli on varsin asiallinen ja antaa infoa, mutta tämä joka ilmeisesti hoitaa nettipuolen on sellainen jolta pitää nyhtää kaikki tonkien kanssa eikä siltikään oikein meinaa tulosta tulla. En viitsisi häiritä ihmisiä jatkuvalla soittelulla niin mieluummin hoitaisin näin kiireettömiä asioita ihan viestittelemällä.
 
Suomenlapinkoira. Edelleen on kysymysmerkki onko meille sopivan luontoista yksilöä kyseisessä pentueessa, mutta ilmeisesti "toinen pojista" (tuon harvasanaisen kasvattajan käyttämät sanat) saattaisi olla meille sopiva.
 
Pitäisikö tuntea syyllisyyttä tuplapostauksesta. Ja vielä Ärsytys-topikkiin.

Laitoin eilen keksipurkkiin kolmen laisia dominokeksejö sekä ihania pieniä suklaisia ruutuja joissa on jotain siementä päällä. Yksi dfominoiden maku oli kaardemumma. Arvatkaa maituvatko kaikki keksi kaardemummalta?
Kaardemumma ei ole pahaa. Se on itseasiassa pullan tai puolukan kanssa todella hyvä yhdistelmä. Mutta minä haluaisin ihanat vatsavaivoja aiheuttavat maitosuklaaruutuni ilman kaardemummaa.
 
^^ Lapinkoirat ovat aivan ihania! Tädilläni oli joskus sellainen ja kaverillani on nyt. Kaverin koira ei kylläkään ole ihan ymmärtänyt tuota paimenhommaa. Poronpolulla oli viime syksynä kaksi kilttiä vuohta (ne olivat siellä lasten iloksi) ja koiraparka pelkäsi niitä aivan silmittömästi. (Tuplapostauksesta voit vierittää syyn mulle, kun kyselin koiran rotua.)

Itse aiheesta, vatsa on ollut ihan sekaisin ja sekös ärsyttää. Nälkä olis, kun ei vaan kaikki menisi suoraan läpi. Ajattelin kyllä kohta tehdä hedelmäsalaatin, saa edes verensokeria nostettua. Tulipahan sitten ainakin tehtyä sisäinen siivous tänään :knockout:
 
Päivän ärsytyksen aiheeni: äiti.

Olen niin kyllästynyt olemaan surullinen siitä, kuinka huono suhde minulla on äitiini, että nykyään lähinnä vaan ärsyttää. Tuntuu aina aavistuksen verran väärältä purkaa ärsytyksiään näin henkilökohtaisesta asiasta, joka ei koske pelkästään minua, mutta en jaksa olla pahoillani moisesta. Johonkin näitäkin pitää dumpata.

Haluan muuttaa pois, muutan viimeistään kesällä pois. Jos kysyisit äidiltäni, hän vastaisi, että haluan muuttaa, koska en osaa kasvaa aikuiseksi ja tulla toimeen vanhempieni kanssa ja minulla on ikuinen esiteini-ikä. Jos minulta kysyy, niin vastaan, että en voi mitenkään parantua psyykkisesti niin kauan, kun asun täällä, en jaksa ravata bussilla kahta tuntia joka päivä, enkä jaksa sitä sotaa, mikä syttyy aina kun tulen illalla umpiväsyneenä kotiin. Ilmeisesti se on mahdollista, että äidin ja tyttären persoonat eivät vain mätsää. Tiedän, että kannan syvällä sisimmässäni paljon kaunaa äidilleni, ja syytän häntä monesta asiasta kasvatuksessani, enkä ihan syyttä. Ei kai siitä hyötyä ole, katkeroittaa minut vaan.

Yksinkertaisesti olisi ihanaa, jos äiti tukisi minua.

Jos se ymmärtäisi, kun sanon sille, että äiti, ei ne vanhojen tanssit ole minulle niin tärkeät, että joku kampaaja pitäisi hommata. Jos voisit vaan laittaa sen kivan letin, joka menee pään ympäri, se olisi kiva. Jos äiti siihen sanoisi, että okei, hyvä, eikä haittaa jos vähän korkkareilla kompastut tai joku askel menee pieleen, kunhan on hauskaa, kun sellainen päivä tulee vain kerran. Mutta kun ei sano. Se kysyy, haluanko olla ainoa, jonka hiukset ei ole nätisti. Vastaan, että joo, haluan olla se ainoa, joka on ruma.

Jos voisin vaan kertoa sille, että äiti, sain torstaille koekuvaukset buukattua ja se on aika jännittävää. Ja äiti sanoisi, että hienoa, hyvä että uskallat, onnea matkaan ja luota itseesi niin onnistut. Mutta kun ei sano. Se sanoo, että voi ei, älä nyt hommaa kalenteriasi liian täyteen, ja mitä jos myöhästyt tanssitunnilta, et ehdi syödä, et kuitenkaan saa roolia, ja ei olisi kannattanut. Vastaan, että ei äiti, kyllä minä nyt menen ja hyvä fiiliskin on.

Ärsyttää niin paljon, että itkettää.

Psykologi joskus kysyi minulta, onko päässäni sellainen pieni äidin ääni, joka kertoo, että et pysty, ei kannata yrittää, epäonnistut kuitenkin ja nolaat itsesi. Vastaus on että kyllä. On ollut aika vaikeaa siihen päälle rakentaa sellainen mentaliteetti elämään, että on hyvä ja pystyvä ja itsevarma ja kaikkea ei tarvitse pelätä. Kai se on tavallaan tehnyt minusta henkisesti hyvin vahvan, mutta silti tavallaan niin haavoittuvan.

Rakkaat Konnun äidit, älkää hylätkö lapsianne. Älkää hylätkö niitä edes silloin, kun ne ovat ilkeitä ja sanovat pahasti ja sulkeutuvat itseensä, ja pitävät mykkäkoulua, eivät suostu nousemaan aamulla sängystä ja kirjoittavat teille kirjeen, jossa sanovat, että äiti, mulla on koko ajan kamala olo enkä enää tiedä mitä tehdä. Älkää hylätkö niitä silloin, jooko. Kun sitä on niin vaikea antaa anteeksi.
 
...kolaaminen. pihalla alkaa olla järkevät paikat lumen varastointiin käytetty. sen tästä saa kun taloyhtiössä on kaksi ovea aivan maan rajassa ja 5 autopaikkaa. oletan illalla olevani taas käyttökelvoton mihinkään. ei täällä vielä hirveää määrää lunta ole mutta ainakin enemmän kuin 8 vuoteen.

(Addendum: no nyt se aura-auto sitten ajoi 45 cm korkean vallin ajotien eteen. Tuota en ota ennen huomista pois.)
 
Last edited:
Minä taas juuri mitin että voisi lähteä kolaamaan lumia. Naapurin isäntä kävi juuri koneellansa tekemässä suurimmat työt, mutta eihän tuommoisella isolla koneella joka paikkaan pääse vaikka hurjan näppärästi näkyy etulevyt kääntyvän ja taipuvan joka suuntaan. Oma autoni esimerkiksi on lumikasassa ja polut alakerran pellettihuoneella ja talon toisessa päässä olevalle kompostille sekä koiratarhalle pitää avata. Lumikasat alkavat ulottua kohta räystäälle asti.
Sinänsä tämä ei nyt sovi topikin aiheeseen että minua ei ärsytä yhtään. Olen iloinen lumesta, minulla on aikaa kolailla ja tarvitsen liikuntaa. Mutta ymmärrän hyvin että monelle lumityöt pitkän päivän jälkeen ovat liikaa.
 
Nyt hävettää. Teillä muilla on aivan konkreettisia tilanteita jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa ja vaivaa. Ja mistä minä tulenkaan vinkumaan - joutavanpäiväisistä. Nimittäin mietin itselleni joulukuussa tekemistä talveksi ja löysin kansalaisopiston kokonaisvaltaisen rentoutumisen 10 kerran kurssin. Olin siellä kerran, eikä se tunnu lainkaan kivalta taikka rentouttavalta. :urg:
Viime kerralla opiston parkkipaikka oli täynnä kuin turusen pyssy, joten otin kivasti lukua. Auto piti jättää melkoisen kauas tien toiselle puolelle toisen koulun pihalle. Sitten se kurssi on sellaisessa melko pienessä luokkatilassa jonne viimeksi mahduimme juuri nippanappa mukavasti, mutta pari kurssilaista ei ollut paikalla. Kurssin vetäjä vieläpä sanoi että "tämä on nyt teidän omaa aikaanne." Ja pah! Minulla on enemmän tilaa ja omaa aikaa kotona ja rentoudun taatusti paremmin kuin tuolla luokan lattialla hengittelemässä ohjatusti. Vielä kun makuuasento ei ollutkaan se kaikkein paras olotila pumpun lyödessä epäsäännöllistä omaa rytmiään.

Tämä kurssi ei suinkaan ole ainoa "kiva" asia, joka ei kiinnosta pätkän vertaa. Todella monet mukaviksi ja kivoiksi tarkoitetut asiat ovat tuntuneet viime aikoina vaivalloisilta ja aikaa vieviltä. Ärsyttää kun en voi edes riemastua tavallisista pienistä asioista. Ikäänkuin aina pitäisi olla jotain isoa ja ihmeellistä joka tulee tarjottuna nenän eteen.
 
Suomen esiapukoulutus :x Varasin kurssin, mutta se peruuntui vetäjän onnettomuuden takia. Sain kyseisestä kurssista laskun ja maksumuistutuksen, jonka jälkeen asia sovittiin heidän kanssaan ja minulle ilmoitettiin että voin heittää laskun roskiin. Nyt sain maksuvaatimuksen perintätoimistolta. Tässä tietysti kurssin järjettömän alkuperäisenkin hinnan lisäksi perintäkuluja. Ei ole mitään aikomusta maksaa. Onneksi minulla on tallessa sähköposti jossa on kehotus heittää lasku roskikseen.
Toivottavasti tämä on nyt sillä selvä että laitoin perintätoimistolle viestin jossa on myös liitettynä sähköpostikeskustelu aiheesta sekä firmalle itselleen viestin että minulle tuli nyt maksuvaatimus. Mutta vaikka selviäisikin niin turhaa stressiä ja huolta ja vaivaa se aiheuttaa sen verran että saisivat tarjota minulle ilmaisen kurssin vastineeksi säätämisestä.
Kaiken lisäksi en löytänyt muita jotka järjestäisivät tällä seudulla EA koulutuksia, mutta tuon firman kurssille en kyllä enää ilmoittaudu.
 
Ylös