Taas ärsyttää!

Näköjään pyykkitupa on alkanut mennä takalukkoon kello 21 aikaisemman kympin sijasta. Siellä ovat pyykkini iloisesti lukkojen takana koneessa koko yön rypistymässä. Ärsyttävintä on että ohjelma valmistui 21.01 ja olin siihen aikaan ovella. Kivasti minuutin myöhässä. Saakeli.
 
Stressaa. Olen partioleirillä, ja täällä on monet asiat jätetty viimetinkaan. Olen täällä ensisijaisesti musiikin monitoimi-ihmisenä ja laulunopettajana. Moni laulavista näyttelijöistä on aloittelija, ja kaipaa apua uskottavasta äänenkäytöstä (sis. myös vuorosanojen lausumisen) esiintymisjännitykseen. Äsken yritin saada tälle illalle lauluaikoja, koska huomenna on ensimmäinen esitys. Näytelmän ohjaaja ei halunnut tehdä kompromissia, vaan puhui päälleni, sanoi "arvostan tekemääsi työtä, mutta.." ja lähti marssimaan pois tehden selväksi, että tänään vain näytellään. En voi tietää, ehkä hän koki tilanteen tarpeettomana vastaan väittämisenä, tai sitten hänen stressinsä purkautui. Lähtökohtani oli se, että kun esiintyjät purkavat huoliaan pärjäämisestään minulle, niin ymmärryksestä heidän tilannetta kohtaan olisin halunnut saada lauluajat. Näytelmässä on monia kappaleita, jotka taitotasoon nähden ovat vaikeita. Ei sekään palvele yleisöä, että pelkästään näytellään, ja tarinaa eteenpäin vievät musiikkikohtaukset eivät toimi. Ja huomenna on vähän turhan myöhäistä, kun kyseessä on aloittelevat muusikot. Kannattaisi pitää yksi, vaikka lyhyempi laulutunti, nukkua yön yli ja pitää huomenna toinen. Ahdistavaa, kun kommunikaatio ei pelaa. Minä olen hänen puolellaan, en häntä vastaan.
 
En yhtään tykkää, kun stalkataan. Kävin eilen lähikaupassa ja nyt sain spostiviestin, jossa pyydettiin antamaan palautetta. Viestissä sentään annettiin linkki sivustolle, jolla omien tietojen tutkimuskäytössä käyttämisen sai kiellettyä.
 
Autoni nopeusmittarissa asuu Sauron. Se toimii hienosti talvella ja kurjalla säällä, tai kun on ajettu sopivan pitkä matka, mutta poudalla, kaupunkiajossa tai ihan vain kuun vaiheen ja biorytmien vaikutuksesta sillä on ikävä taipumus tipahtaa nollaan. Autosähkökorjaamokin nosti kätensä pystyyn sen edessä. Nyt Sauron on taas orjuutettu ja mittari toimii, saas nähdä kuinka kauan...
 
Ehka kannattaa varoiksi hommata joku irtonavigaattori josta näkee tarvittaessa nopeuden.
 
Jep, lomareissun jälkeen Virosta putkahtanut sakkolappu antoi selvän opetuksen. Korvakuulolta ei hidastus peltipoliisiansan kohdalla mennyt ihan nappiin. Se finalisoi päätöksen saada joko mittari kuntoon tai sitten koko ajopeli vaihtoon, onhan tuo muuten ihan hyvin palvellut ranskatar jo kutsuntaiässä.
 
Parina viime päivänä minulla on ollut melkorinmoiset alaselkäkivut, ja kuvittelin sen johtuvan väliaikaismajoituksestani (olen tulevilla appivanhemmilla kylässä). Yksi vessakäynti sitten todisti, että uusi e-pillerimerkkini on ihan susi, ja nyt olen elänyt vuorokauden Buranalla. Tulisipa Zoelyt äkkiä takaisin apteekkeihin! Qlairassa on neljä erilaista yhdistelmähormonipilleriä, jotka nähtävästi on tehty sitä varten, että naisen säännöllinen kierto säilyisi. Itkettää, suututtaa, ketuttaa. Tosi hauskaa yrittää esittää iloista itseään, kun on järkyttävät kivut.
 
Olin juuri syönyt aamupuuron ja lähdössä tarmokkaana kävelylle, kun yllättävä sadekuuro viivästyttää lähtöä. Juuri sadekuurot vaikuttavat tänään rikkovan Tampereella muuten otollista säätä.
 
Sähkökatkoksia töissä. Ei tule työnteosta mitään ilman sähköä.

Koulut ovat taas alkaneet ja kesällä niin ihanan tyhjät kevyen liikenteen väylät täyttyvät rinnakkain kävelevistä yläkoululaisista ja puolelta toiselle sompailevista kakkosluokkalaisista. Ärrrrrsyttävää!

Linden ilmaisu "tulevat appivanhemmat" söpöydessään lievittää ärsytystä. Kun itse olin potentiaalisten appivanhempien luona kylässä ja pimeässä käytävässä kävelin päin lasiovea niin että rämähti, huolestui potentiaalinen anoppi toden teolla: "Ei kai se vain mennyt rikki?!!!" Ei mennyt eikä otsanikaan, kiitos huolestumattomuudesta. Lindella on selkeästi parempi tuuri.
 
Last edited:
Autoni nopeusmittarissa asuu Sauron. Se toimii hienosti talvella ja kurjalla säällä, tai kun on ajettu sopivan pitkä matka, mutta poudalla, kaupunkiajossa tai ihan vain kuun vaiheen ja biorytmien vaikutuksesta sillä on ikävä taipumus tipahtaa nollaan. Autosähkökorjaamokin nosti kätensä pystyyn sen edessä. Nyt Sauron on taas orjuutettu ja mittari toimii, saas nähdä kuinka kauan...
Jos lohduttaa, niin silmälasini on kai tehty Rautapihassa Sarumanin toimesta:
Kakkuloita on korjattu sata kertaa (Mrr!) ja taas ne olivat hiertäneet ohimoihin hiertymät? Josko nyt jalot piirteeni saisivat toipua kunnolla.
 
Tökkäsin itseäni niitillä kynnen alle. Yritin siis paketoida lahjaa aikakausilehden paperilla ja tahdoin irrottaa niitit saadakseni kokonaisia sivuja irti, ja pösilönä tökkäsin kynnen sitten sinne esimerkiksi jonkun veitsen sijaan, jolla olisi saattanut vääntäminen onnistua helpommin. Auts.
 
Jos lohduttaa, niin silmälasini on kai tehty Rautapihassa Sarumanin toimesta:
Kakkuloita on korjattu sata kertaa (Mrr!) ja taas ne olivat hiertäneet ohimoihin hiertymät? Josko nyt jalot piirteeni saisivat toipua kunnolla.

Viitisen vuotta sitten tympäännyin minulle jo ennen kouluikää tuomittuihin rilleihin niin perinpohjaisesti, että hommasin luottokortin ja reissasin hakemaan sillä uudet silmät Tallinnasta. Enkä kadu. Ikänäkö on tosin alkanut vaatia taas lukulaseja, mutta ne kestää.
 
Juutuubi alkaa olla katsomiskelvoton. Tarkoitukseni oli nauttia Skallagrimin esittämästä kymmenen minuutin berserkkiaiheisesta jutustelusta, mutta heti kun olin toipunut Skallagrimin antamasta puheenvuorosta sponsoreilleen, rävähtää Youtuben oma mainos ruutuun. Aaargh! Berserkkiraivo!
 
Samsungin digitv:n ääni-asetukset. (Ei osaa ajoittaa analogi- ja digitaalisignaalia samaan aikaan. Täytyy käydä piuhakasa läpi jos jossakin signaalilähdössä äänen ajoitus on oikein.) Kuulostaa nyt siltä että asuu 15-metrisessä kaakelivessassa. Käy omat piuhat läpi ja jos yksikään niistä ei toimi oikein pitäisi varmaan harkita äänenvahvistimen vaihtoa täysin digitaaliseen että saisi hdmi:n kiinni. Jos sekään lähettää oikein ajoitettua. Liitokset sinällään on telkassa hyvät, mutta aika ikävää kuunnella leffaa yleisessä vessassa.

(Muoks. Ei osaa lähettää myöskään digiääntä oikeaan aikaan ulos. Kova resetti valmistajan ohjeiden mukaan, ja toivottavasti sitten pelaa. Jos ei, niin jatkanee matkaansa tämä 12-vuotias telkka.)
(Lisämuoks. Jep, pitäisi varmaan kaivaa jostain 12v. vanha huolto-opas tuolle että saisi huoltovalikon näkyviin. On se kumma että ajoitetaan kuva ja telkan omat kaiuttimet samaan aikaan mutta äänen lähdöt takapaneelista on n. 0,1 sekuntia myöhässä. Tuskin on tarkoitus että käyttäjä kolvaisi piuhat telkan kaiuttimien esivahvistimesta ulos saadakseen oikea-aikaisen äänen muualle. Ehkä tuo toimii vain samsungin kotiteatterin kanssa oikein. Emmä tiiä.

Lähtenee siis eteenpäin tämä värkki, täytyy vaan sanoa että kotiteatterin kanssa ei toimi.)

( Muokmuokuok... Netistä löytyi ohjeet huoltovalikon avaamiseen mutta tuollahan onkin sitten n. 300 kohtaa joista pitäisi sit kai löytää ne neljä tai viisi oikeaa mitkä pitäs muuttaa. Ei pitäis olla näin hankalaa saada synkronoitua ääntä ja kuvaa.)
Lopputulemana:
Ainoa asetus jonka uskalsin muuttaa ei vaikuttanut mihinkään, luulen. Voi olla että olin väärässä hakemistossakin. Vanhaa telkkaa en ollut vielä hylännyt että sillä mennään jatkossakin. Siinä on viivettä myös mutta se on hädin tuskin havaittava.
 
Last edited:
Taisinpa sittenkin saada Sauronin aisoihin tinailullani, painoin vain mittarinneulan hieman liian pohjaan mittaristoa kootessani ja siksi se ei ensin toiminut. Purku ja pieni nitkuttelu tepsi. Ärsyttävä pikkuvika lämpömittarissakin korjaantui noin bonuksena.

Jaa miksikö ärsyttää? Koska luulin vian olevan nopeusanturissa. Maksoin 80€ varaosasta ja korjaamokäynnistä, joista ei ollut loppujen lopuksi hyötyä. Ärh.
 
Olen yskinyt kurkkukipuisena jo perjantaista alkaen, eikä loppua näy. Ääni aivan käheänä ja nenäkin vuotaa vähän. En muista milloin viimeksi olisin saanut kesällä moisen riesan vaivoikseni. No, lomaa vielä tämä viikko. Eikös sitä lomat olekin varattu tällaisille kurjille olotiloille. Kaipa sitä tuli saatua pikkasen kylmää tuolla pohjoisessa. Ei ole kovin suuria lämpötiloja pitänyt.

Sauronin vaikutuksesta autoon; mulla onkin ollut kuiskutteleva mörkö autossa jo pari vuotta. Kaiuttimet lakkasivat toimimasta, mutta soittimen paneelin kohdalta kuuluu välillä aivan selvästi "psssst" ikäänkuin sillä laitteella olisi edelleen jotain asiaa. Autossa on oltu ilman musiikkia, ellei sitten ole toisinaan soitettu kännykästä jotain. Kännykän youtubetarjonta tosin pätkii katvealueilla.
 
Totesin erään videon katsottuani, että asia on muuttunut siihen suuntaan, että esimerkiksi instassa ja facebookissa ihmiset eivät enää jaa oikeasti merkityksellisiä juttuja elämästään, vaan kaikki ovat koko ajan rakentamassa itsestään brändiä ja täten vain kiillottamassa omia saavutuksiaan, synttäreitä, uusia lapsia, koiranpentuja, söpöjä videoita. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun todellinen elämä ei ole pelkkää onnea ja auvoa koko aikaa. Hattara ei ole todellisuutta. Kaikki aitous ja ikävä on pyyhitty johonkin maton alle, josta sitä ei missään nimessä kannata ottaa esiin, koska sillon saa useita unfollaamisia ja todellakin kysymysmerkkejä niskaan. Tuntuu, että nykyään, kun netti on käytännössä suurempi kuin koskaan ja vapaampi kuin koskaan, niin ei kuitenkaan voi sanoa mitään merkityksellistä, koska kaikki sensuroivat kaikki negatiiviset tunteet pois ja loppu on pelkkää höttöä, joka tietysti tappaa esimerkiksi sellaiset kaverisuhteet, joita ei ihan joka päivä kykene ylläpitämään kahdenkesken käytävillä pikku juorutuokioilla, jolloin ehkä voisi myöntääkin jompikumpi että niin, minulla ei mene tämän suhteen hyvin ja tämä ja tämä on huonosti, eikä hehkuttaa vain niitä uusia kenkiä ja uutta työtä ja kaikkea kivaa. Lisäksi kakun päällä pikkukakkuna on se, että avautumisesta saa pelkän tykkäyksen tai ei edes sitäkään, jolloin tuntuu, että kukaan ei välitä enää kenestäkään oikeasti, vaikka netissä oli aikaisemmin niin helppo avautua tuntemattomille kaikista elämän suurista vääryyksistä, ikävyyksistä ja muista turpaantuliaisista.
 
Sauronin vaikutuksesta autoon; mulla onkin ollut kuiskutteleva mörkö autossa jo pari vuotta. Kaiuttimet lakkasivat toimimasta, mutta soittimen paneelin kohdalta kuuluu välillä aivan selvästi "psssst" ikäänkuin sillä laitteella olisi edelleen jotain asiaa. Autossa on oltu ilman musiikkia, ellei sitten ole toisinaan soitettu kännykästä jotain. Kännykän youtubetarjonta tosin pätkii katvealueilla.

Onko kyseessä integroitu soitin vai jälkeenpäin asennettu malli? Jälkimmäisessä tapauksessa voisi koettaa vetää toosan ulos ja tarkastaa pohjassa olevan liittimen kiinnityksen. Ehkä edellisessäkin. Netistä löytyy yllättävän päteviä ohjeita, miten auton osiin pääsee käsiksi ja mitä niille voi ja kannattaa tehdä.

Nopeusmittarin Sauron ei ole sittenkään totaalisen orjuutettu, tänään hän tipautti neulan taas hetkeksi nollaan. Noinkohan pitää vielä hehkuttaa kolvia ja/tai hommata aika korjaamolle.
 
Eilisestä lähtien on ollut vaikea löytää sopivaa vaatemäärää sisätiloihin; vähän väliä pitää vaihtaa collegehousuja shortseihin ja laittaa päälle tai riisua pitkähihaista paitaa. Ei minulla pitäisi kuitenkaan kuumettakaan olla. Omituista.
 
Ylös