Taas ärsyttää!

Taas tietokoneongelmat. Joku päivitys toissa iltana ja koneeni näyttää vain mustaa: mitään ei siis tapahdu, kun koneen käynnistää.

Onko tää nyt ärsytysaihe, pieni surunaihe vai ehkä pikemminkin suurempi ahdistuksen aihe. Joudunko nyt läppäriostoksille? Kovin paljoa tietoa en ole voinut sentään menettää, lähinnä viimeisimmät päivittämiseni luku- ja katselulistoihini, joita en ole ehtinyt/jaksanut kopioida tikulle, kun kone on toiminut viime ajat toissapäivään asti vaihteeksi moitteetta.
 
Jos läppäristä on kyse ja akku on tyhjentynyt päivityksen aikana, voi koettaa samaa kuin puhelimilla eli painaa sitä käynnistysnappia 10-15 sekuntia putkeen niin ehkä löytää paikan missä päivitys meni pieleen... Mutta ei aina. Läppäriä ei saisi ikinä päivittää niin että virtapiuha on irti, eikä niin että on liikkeellä, vaikka virransaanti olisi varmaakin (esim junan pistorasiat)
 
Läppäristä on kyse. Virtapiuha oli seinässä, kun akun kanssa olleiden ongelmien takia en akkua enää edes pidä koneessa.
 
Itselläni hajosi Windows päivystyksen aikaan pari vuotta sitten, koska löin tyhmyyksissäni kannen kiinni. Tiedostot eivät kadonneet, mutta piti käyttää korjausohjelmaa.
 
Myös minulla meni kone pimeäksi edellisen päivityksen yhteydessä. Kone kyllä virkosi siitä, mutta on se kumma kun päivitykset pakkaavat toisinaan tekemään koneelle pelkästään kiusaa. Edellinen koneeni vuosi sitten meni vain enemmän solmuun päiviytksestä eikä tokeentunut siitä lainkaan, mutta se kone alkoi ollakin vanha.
 
Kone on nykyisten läppäreiden näkökulmasta vanha. Tosin Merri vaihtoi siihen kovalevyn viime syksynä, kun alkuperäinen hajosi. Kai se on vaan otettava lusikka kauniiseen käteen ja ostettava uusi. Ahdistaa vaan, kun pitäisi päättää millainen, liikaa vaihtoehtoja. Enkä itse ymmärrä juuri hölkäsen pölähtämää teknisestä puolesta.
 
Myös minulla meni kone pimeäksi edellisen päivityksen yhteydessä. Kone kyllä virkosi siitä, mutta on se kumma kun päivitykset pakkaavat toisinaan tekemään koneelle pelkästään kiusaa. Edellinen koneeni vuosi sitten meni vain enemmän solmuun päiviytksestä eikä tokeentunut siitä lainkaan, mutta se kone alkoi ollakin vanha.
Juu oli iso päivitys, flashia siinä ainakin laitettiin isosti uusiksi ja itsekin joutui silloin pari viikkoa sitten käynnistämään masiinaa useampaan kertaan uudestaan. (Salaliittoteorioita voi flashistä hakea). Eiku siitä olikin jo kuukausi! (https://kontu.me/keskustelut/pieniä-suuria-ja-kaikenkokoisia-ilonaiheita.2010/page-186#post-267070) itse tuumin että tämä liittyi EUn lainsäädäntöön ja monia tietokoneen hommia ei enää saa tehdä niinkuin free market usassa. (Tää maksudirektiivi)
 
Hmm. Itselläni päivitys onnistui parissa minuutissa ja ei ole ollut ongelmia. Ärsyttävin piirre Windowsin päivityksissä on se jatkuva ilmoittelu.
 
Illat (ja aamut) pimenee jo kovaa vauhtia ja pilvet peittävät sen vähäisenkin auringonpaisteen, mitä olisi tarjolla. Ei ihmisen ole tarkoitus elää näin pohjoisessa. Yhtäkkiä tähän aikaan vuodesta alkaa aina normaalia vahvempi alakuloisuus, väsymys, aivan järkyttävä makeanhimo ja sitä kautta painonnousu.

Hommasin sitten kirkasvalolaitteen maanantaina. On ollut mielessä hankkia tällainen vekotin jo ainakin pari vuotta, koska talvi ja pimeä vuodenaika on aivan uskomattoman p**seestä. Katsotaan miten lähtee toimimaan! Jotain positiivista siis myös tähänkin viestiin.
 
Minulla ainakin kirkasvalolamppu on oiva apu syysväsyyn. Kymmenentuhatta luksia naamaan samalla kun pistää jotain hyvää musiikkia soimaan ja kittaa puoli litraa teetä niin eiköhän siinä herää.
Siis sitten kun herää... Koska ärsyttää kun ahdistuslääke tekee sen että unirytmi sinkoilee välittömästi mihin sattuu jos ei koko ajan ole tarkkailemassa. Mutta kun lääke toimii muuten täydellisesti. Tämä "alun sivuoire" nimeltä illalla ei nukuta ja aamupäivällä nukuttaa niin melkorillisesti on nyt jatkunut sen kaksi vuotta. Rääh. Ärsyttää kun aamut ovat itselle ainakin niitä kaikkein tehokkaimpia aikoja ja taas kerran on lipsahtanut siihen että herään neljältä vaikka menisin kahdelta nukkumaan ja saisin unta ennen kolmea. En käsitä miten ihminen voi nukkua tämmöisiä määriä ja olla silti väsynyt. Lisäksi nukun erittäin katkonaisesti, vaikka ennen tuota lääkettä nukuin koko yön kivasti putkeen ja nykyään herään joka yö pari kertaa ja jos alan yhtään ajattelemaan mitään niin en saa unta uudelleen pariin tuntiin. Mutta en kuitenkaan tahdo vaihtaa niitä pillereitä koska ne kuitenkin pitävät minut sievästi ruodussa ilman että olen niin pelästynyt että en uskalla kämpästäni poistua. Ongelmaa lievittää se että minulla on vain yksi luento viikossa, joten ei ole mikään pakko herätä aikaisin.
 
En käsitä miten ihminen voi nukkua tämmöisiä määriä ja olla silti väsynyt. Lisäksi nukun erittäin katkonaisesti, vaikka ennen tuota lääkettä nukuin koko yön kivasti putkeen ja nykyään herään joka yö pari kertaa ja jos alan yhtään ajattelemaan mitään niin en saa unta uudelleen pariin tuntiin.

Kun unihommat eivät ole hanskassa, se on *****maista. Koko alkuviikon nukuin erittäin katkonaisesti ja kierin joka yö vähintään tunnin pari keskellä yötä herättyäni hereillä. Töistä kun ei yksinkertaisesti tule yhtään mitään viimeisen iltapäivätunnin tai kahden aikana. Eilen illalla päätin ottaa 1/10 murenan vanhaa untaa tukevaa lääkettäni ja tänään en ole edes herännyt vielä. Koko kroppa huutaa unta vaikka tuon murenan ansiosta nukuin kerrankin ilman katkoksia. Olen täyssumussa ja odotan että puoli tuntua kuluu että pääsen kotiin nukkumaan. Tämmöset olot on aivan hanurista. Ja kun tätä on jatkunut keväästä asti, alkaa kyse olla Morgothin myrkyllisistä huuruista. :knockout:
 
Ärsyttää ja uuvuttaa aivan suunnattomasti ihmisten väliset kahnaukset töissä. Itse työ on niin mielekästä ja useimmiten kivaa! Meidän duunipaikasta saisi todella hyvän tosi-tv -sarjan. Materiaalia riittäisi ja takuulla olisi joka jaksossa joku selkkaus, että kuka on nyt sanonut mitä ja tehnyt sitä.
 
Sunnuntainen suursiivous aiheuttaa harmaita hiuksia. Aivoni tuntuvat vaativan täydellistä, täysin puhdasta lopputulosta kaikilla kodin siisteyden osa-alueilla, ja jos vaatimus ei toteudu, tekee vähän väliä mieli heittää hanskat tiskiin. Kaikki tai ei mitään!

Pitäisi muistaa se ajatus, että huonostikin siivoaminen on kodissa viihtymisen kannalta parempi kuin kokonaan siivoamatta jättäminen.
 
Tiedättekö kun joku tarina on niin tuttu että osaat siitä pätkiä sanasta sanaan vielä kymmenen vuotta edellisen lukukerran jälkeenkin? Voitteko kuvitella sitä intoa kun löydät kyseisen kirjan ja tilaat sen omille lapsillesi ajatuksena että nyt saa jakaa tämän hienon muiston? Minulle Tove Janssonin Vaarallinen matka on tällainen kirja. Äsken kuorin kirjan paketista ja ylpeänä avasin sen valmiina lukemaan Novalle siitä miten osaan sen edelleen suunnilleen ulkoa ja voin vaan ladella runomitassa tarinan menemään. Mutta ensimmäisen lauseen jälkeen tajusin että se on ERI KÄÄNNÖS! Miten ne voivat tehdä tämän. Miten siitä voi olla olemassa eri käännös?! Voi kuulostaa nyt siltä että olen vaan känkkäränkkä ja pikkujuttu jolla ei ole väliä, mutta minä en vaan voi lukea tuota. En voi. Se on minulle niin tärkeä tarina ja juuri sillä vanhalla käännöksellä jossa on mm seuraavat pätkät Ja Sanna uusilla laseillansa näki näyn kaamean niin. Tuli vanha kissa suureksi se kasvoi taivaisiin ja Kun Nipsu yöllä ripulin sai siinä nuotiolla hän sanoi syy on sipulin se raakaa taisi olla.
Nyt käännän anovan katseeni joka suuntaan. Olisiko kellään hyväkuntoisena (sellaisena että sen voi antaa joululahjaksi lapselle) tuota minulle oikeaa rakasta käännöstä ja jolle tuo käännös ei olisi niin rakas että sen olisi oltava juuri ehdottomasti se ja haluaisi ja kykenisi vaihtamaan? Voin vaikka maksaa postimaksut molempiin suuntiin.

Muoks. Jee, äiti suostuu vaihtamaan kirjat :heart:
 
Last edited:
Eilen sattui hankala tilanne kirjastolla, kun törmäsin yhteen tuttuuni. Hänellä on asperger ja taustallaan ainakin yksi psykoosiepisodi, ja mahdollisesti vielä jotakin muutakin problematiikkaa, josta en ole perillä. Hän rupesi selittämään jotain matematiikan ja musiikin teoriasta, eikä kiinnittänyt juuri minuun huomiota. Mies antaa itsestään ylimielisen kuvan, käyttäytyy töykeästi ja on vielä taipuvainen irvistyksen ja virnistyksen välimaastossa oleviin ilmeisiin. Kyllä minä sitten lopulta ärsyynnyin oikein kunnolla ja ärähdin jotain tyyliin "Ole jo s****na hiljaa!"

Tuttavalleni ei varmasti ole erityisen helppo toimia yhteiskunnassa, joka pelaa eri säännöillä hänen kanssaan, enkä olisi halunnut pahoittaa hänen mieltään. Omasta puolestani mieltä painaa erityisesti se, kuinka vaikeaa minun on säädellä ärsyynnystäni ja siihen liittyviä tilanteita. Voisin yrittää johdatella keskustelua johonkin suuntaan, tai vaikka poistua paikalta tuommoisina hetkinä. Kuitenkin tunnun jäävän jotenkin vihan kahlitsemaksi, ja pystyn vain odottamaan leimahduspistettä.
 
@Jaamar , onko uudemmankin käännöksen tehnyt Panu Pekkanen? Koska jos ei, huutonetissä on parhaillaan myynnissä kirjan kolmanteen painokseen kuulunut nide, joka on Pekkasen suomentama kuten ensimmäinen vuoden -77 painoskin.

Muoks: Näköjään 4. painos on Alice Martinin suomentama, eli tuon 3. painoksen pitäisi olla kieliasultaan sama kuin 1. ja 2. painoskin.

Muoksmuoks: nyt vasta huomasin viestisi lopusta lisäyksen, että ongelma olikin jo ratkennut :)
 
Last edited:
@Isilmírë kiitos vaivannäöstä, mutta äiti suostui vaihtamaan kirjat ja saan siis nimenomaan sen kyseisen niteen jota myös lapsena luin <3 Minusta tuo on kyllä aika kummallista että tällaisesta kirjasta on pitänyt tehdä kaksi eri suomennosta. Olisi kiinnostavaa tietää miksi niitä on tehty kaksi.
 
Veikkaisin jonkinlaista tekijänoikeuksiin liittyvää syytä. Ehkä Pekkasen perikunta vaati kustantamon mielestä liian suurta korvausta vanhan käännöksen käyttämisestä. Tai sitten sen kieli vain katsottiin vanhentuneeksi. Adlibris ainakin mainostaa Martinin käännöstä nimenomaan "uutena ja raikkaana".
 
Ylös