Taas ärsyttää!

Osallistuin melkein vuosi sitten taas kerran yhteen Kickstarter-projektiin. Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan ole mennyt putkeen loppumetreillä: viime kuun lopussa tuli ryhmäviesti, että melkein kaikki palkinnot on nyt lähetetty, vain tiettyyn vähän spesiaalimpaan palkintoluokkaan kuuluvat ovat enää postittamatta, ja jos ei ole vielä saanut oman pakettinsa seurantatunnusta, kannattaa olla yhteydessä asiakastukeen sähköpostitse. No minä olin yhteydessä, joskin vasta 7.4., kun pääsiäisvapaiden jäljiltä avasin sähköpostini ensimmäistä kertaa huhtikuun puolella. Minkäänlaista vastausta ei ole kuulunut, ei myöskään seurantakoodia. Lähetin eilen uuden viestin, mutta radiohiljaisuus jatkuu edelleen.

Ymmärrän, että massapostituksessa voi helposti sattua virheitä, mutta ärsyttää ihan eruttomasti, ettei minulle vastata, kun tiedustelen tilannetta.
 
Putsasin läppäristä kameran ympäriltä teippiliiman jälkiä (en laita teippiä itse linssiin vaan sen kohdalle teippiin toinen teippi nurinpäin) ja käytin siihen asetonia, kun aattelin että jos sillä saa kaapin ovesta teippiliimat niin kai se läppäristäkin lähtee. Asetoni sulattaa muovia ja vissiin läppärin linssin eessä on jonkinlainen muovikalvo joten nyt videokuvani on sumennettu... Jälkeenpäin sain ehdotuksia ruokaöljystä, sinolista, silmälasien puhdistusaineesta, tiskiaineesta jne.. jotka olis luultavasti toimineet. Eli kannattais kysyä ensin ja toisaalta ehkei alottaa sieltä vahvemmasta päästä kemikaalei... ainakaan jos ei tiiä miten ne reagoi eri aineitten kanssa.
 
Pitkästä aikaa pääsen tänne ärsyyntymään! Piti olla paikallisella terveysasemalla klo 8.30 liikunnanohjaajan aika, mutta sitkeistä yrityksistä huolimatta kukaan ei saanut selville, missä tämä oli. Puhelinkin oli kuulemma suljettuna. Ihan mukavasti sain kuitenkin kulutettua melkein tunnin paikan päällä, kun huomioidaan noin kymmenen minuutin ennalta odotushuoneeseen tuleminen.
 
Turhaa draamaa kaveripiirissä taas. Ihmiset ovat ottaneet nokkiinsa asioista, joista ilman vappujuomia verenkierrossa tuskin olisi syntynyt yhtään mitään skismaa. Lisäksi se vanha draama ei selvinnytkään, ja nyt eräät kaksi kaveriani eivät tahdo edelleenkään nähdä toisiaan. "Rakastakaa nyt hemmetti toisianne" on viime aikojen kiteytys.
 
Flunssainen olo iski päälle juuri, kun piti lähteä bussilla pohjoisen tuttuja moikkaamaan pitkäksi viikonlopuksi. Ei kuumetta vielä, mutta riittävän nuhainen ja köhäinen olo, ettei ihmisten ilmoille halua mennä. Speden sanoin: voe rähmä!
 
Kuopus lainasi alkuviikosta meillä käyneelle luokkakaverilleen neljä amiiboa, jotka kyseinen kaveri palautti eilen koulussa. Kuopus pakkasi ne reppuunsa, mutta koulupäivän lopussa yksi amiibo oli kadonnut, tietysti vielä se uusin ja kaikkein rakkain. Kuopus kertoi tästä opettajalle, jonka kanssa tutki repun vielä kerran, samoin luokkatilan, mutta amiibo oli ja pysyi poissa. Joku luokkakavereista on siis ottanut sen. Laitoin luokan vanhempien Whatsapp-ryhmään viestiä asiasta, mutten elättele järin suurta toivoa amiibon saamisesta takaisin.
 
Sain eräältä taholta eräässä yhteydessä ladyfit-t-paidan koska olen nainen. Muut asianosaiset saivat unisex-paidat. Vihaan makkarankuoripaitoja. En voi käsittää miksi oletetaan kaikkien naisten haluavan käyttää vaatteita jotka tuovat muodot esiin (koska se kai näissä ihoa nuolevissa rievuissa lähinnä on ideana). Itehän olen kaikkea muuta kuin stereotyyppinen nainen. No, lattianpesuun tuo on ihan hyvä.
 
En voi käsittää miksi oletetaan kaikkien naisten haluavan käyttää vaatteita jotka tuovat muodot esiin (koska se kai näissä ihoa nuolevissa rievuissa lähinnä on ideana).

Lisäksi ne ovat yleensä kalliimpia ja silti huonompaa materiaalia kuin suorat unisex-paidat. Itse pidän kyllä kyllin väljästä ladyfit-mallista, koska sellaisessa on yleensä avarampi kaula-aukko kuin peruspaidoissa, mutta olen silti alkanut tilata unisex-paitoja, koska olen väsynyt siihen, miten nopeasti ladyfitit yleensä kulahtavat pilalle.

Eipä muuten ole kauaa siitä kun osallistuin erääseen t-paitoja koskevaan yhteistilaukseen, ja tilauksen järjestäjä vielä erikseen tarkisti minulta, etten vain ollut mokannut merkatessani paidan malliksi unisex ja tarkoittanut oikeasti ladyfit :D
 
Ladyfit :knockout:. Miksi myös naisten ulkoiluvaatteet talvitakkeja myöten tuntuvat olevan sitä samaa ladyfittiä? Jos haluan laittaa villapaidan takin alle, niin se tuntuu olevan täysin mahdotonta, koska hihat/hartiat/kaikki on liian tiukkaa. Jos ostat pari kokoa isomman, niin edessä ovat toiset ongelmat.

Ja naisten liikuntavaatteiden värit! Onko oletusarvo, että naiset käyttävät lähinnä vaaleanpunaista, violettia tai minttua? Jos on musta vaate, niin siinä on vähintään vaaleanpunainen raita. Ja ladyfit.

Muut saavat minun puolestani käyttää vapaasti mitä mallia ja väriä haluavat, mutta vaihtoehtoja myös, kiitos. Viimeksi törmäsin tähän väriasiaan ostaessani Fivefingersejä. Haluamissani kengissä miesten värit olivat ok, mutta naisten... pinkki ja violetti.
 
Ladyfit :knockout:. Miksi myös naisten ulkoiluvaatteet talvitakkeja myöten tuntuvat olevan sitä samaa ladyfittiä? Jos haluan laittaa villapaidan takin alle, niin se tuntuu olevan täysin mahdotonta, koska hihat/hartiat/kaikki on liian tiukkaa. Jos ostat pari kokoa isomman, niin edessä ovat toiset ongelmat.

Ja naisten liikuntavaatteiden värit! Onko oletusarvo, että naiset käyttävät lähinnä vaaleanpunaista, violettia tai minttua? Jos on musta vaate, niin siinä on vähintään vaaleanpunainen raita. Ja ladyfit.

Muut saavat minun puolestani käyttää vapaasti mitä mallia ja väriä haluavat, mutta vaihtoehtoja myös, kiitos. Viimeksi törmäsin tähän väriasiaan ostaessani Fivefingersejä. Haluamissani kengissä miesten värit olivat ok, mutta naisten... pinkki ja violetti.
Joo, tää väriasiakin vielä. Mua ärsytti jo junnuna että tyttöjen vaatteet/kengät oli pastelleja ja poikien oikeesti kivannäköisiä. Kuka jumaliste määrää että naisten on tykättävä jostain tietyistä väreistä? Itehän ostan usein just värin takia "miesten" kenkiä jos kokoja vaan löytyy (onneksi oma koko on 39-41 kengästä riippuen), koska mistäs se kenkä tietää minkä merkkinen tyyppi niitä kenkiä käyttää.
 
Minä taas ostin aikoinaan pienille pojilleni usein "tyttöjen" vaatteita, koska poikien osastolla tarjolla oli lähinnä mustaa, tummaa sinistä ja sameaa vihreää kuvioituna liekeillä, pedoilla ja moottoriajoneuvoilla. Halusin heleämpiä värejä ja iloisempia kuva-aiheita - olkoonkin, että tyttöjen osastolla vaikeutena oli puolestaan pitsin, röyhelöiden, kimalteen ja kittanien mitoitusten välttely.
 
Minä taas ostin aikoinaan pienille pojilleni usein "tyttöjen" vaatteita, koska poikien osastolla tarjolla oli lähinnä mustaa, tummaa sinistä ja sameaa vihreää kuvioituna liekeillä, pedoilla ja moottoriajoneuvoilla. Halusin heleämpiä värejä ja iloisempia kuva-aiheita - olkoonkin, että tyttöjen osastolla vaikeutena oli puolestaan pitsin, röyhelöiden, kimalteen ja kittanien mitoitusten välttely.
No tämäkin vielä!

Ylipäätään se että värit olisivat jotenkin sukupuolittuneita on ihan päätön ajatus, josta tulisi päästä eroon. Ihmiset tykkäävät väreistä joista tykkäävät.
Itehän siis hevarina suosin ah-niin-ajatonta mustaa, mutta en nyt sentään aina. Ja toivon että kaikilla olisi mun Suomessani mahdollisuus pukeutua ihan miten haluaa ilman että joku vatipää tulee siihen määkimään että väävää et voi tehdä noin.
 
Ratkaisu: ostakaa bändipaitoja. Se on vielä saareke, jossa unisex ja sama tuote kaikille eri koissa on vallalla. :p
 
Onneksi kaikista muistakin paidoista on yleensä tarjolla unisex / "miesten" malli. Ainoa bändipaita, jota olen harkinnut, oli Mediaeval Baebesien paita, mutta ainakin kun viimeksi katsoin, sitä ei ollut enää myynnissä.
 
Ja naisten liikuntavaatteiden värit! Onko oletusarvo, että naiset käyttävät lähinnä vaaleanpunaista, violettia tai minttua? Jos on musta vaate, niin siinä on vähintään vaaleanpunainen raita. Ja ladyfit.

Just tämä. Joo, mulla toki on ne pinkit vaellushousut. Ja vaaleanpunainen merinovillapaita. Mutta rajansa kaikella. En halua niitä aina ja jatkuvasti. Vaihtelu virkistää. Mulla oli 10 vuotta sama vihreä goretakki ja sain päähäni että uuden on oltava keltainen. Ja löysin keltaisen hyvän takin. En halua mustaa, koska useat housut ovat mustia. En halua olla täysmusta. En halua myöskään tummansinistä tai punaista. Haluan yhdistellä kirkkaita värejä. (Joo, mun on pakko olla hankala ja nirso).

Itse en ole huomannut laatueroja naisten paitamalleissa ja unisexmalleissa, mutta jos näin on niin sehän kuulostaa jo naissukupuolen linssiin viilaamiselta. Suomen Ladulta tuli hyvänlaatuinen unisexmallinen "Rakastu Retkeilyyn" -paita ja vieläpä Oranssi! Olen vetäjänä elokuisella kurssilla.
 
Tuo väriasia on ärsyttänyt minua ainakin kahdeksan vuotta. Kun sain tietää, että esikoinen on tyttö iski hirveä pinkki/vaalenpuna-ahdistus. Löin liinat ihan kiinni sen värin suhteen ja ryhdyin totaalikieltäytyjäksi. Siis jo ennen lapsen syntymää. Sukupuolta ei kerrottu ettei kotiin tule hirveää kasaa vaaleanpunaista jo ennen lapsen syntymää.
Nuo housut on kanssa iso ongelma. Minulla on hyvä välikausitakki, mutta sitä oli alennusmyynnissä aikoinaan vain mustana. Minä(kään) en halua kulkea kokomustissa, mutta jos en halua pinkkejä housuja niin vaihtoehdot rajautuvat yleensä mustaan. Vielä kun se rajoittaa, että olen 150cm ja M-kokoa. Tarkoittaa automaattisesti yleensä 15cm liian pitkiä lahkeita. Se, että löytäisin muun väriset kuin mustat tai pinkin ja vielä minulle edes käärityin lahkein jotenkin istuvat välikausihousut on jo aikamoinen ihme. Nyt on käytössä kuorihousut, mutta niissäkin liian pitkät lahkeet ja alle ei oikeasti mahdu kuin yhdet housut tai kahdet legginssit. Eli ne ovat monesti liian kylmät silloin kun se musta takki olisi hyvä.
 
Äijillä värivalintaa voi suorittaa lähinnä paitojen ja solmioiden suhteen. Ja kenkien jos haluaa kavereiden kysyvän statementin laatua. Oli mulla kyllä muinoin vihreät farkut mutta enpä ole toiste nähnyt riittävän halpaa väriä. Khakia ja tumman vaaleita löytyy joskus myös.
 
Ylös