Taas ärsyttää!

Nannerlin kehitykselle tapahtui sama kuin kaikille muillekin naisille siihen aikaan: kun hän täytti 18, hänelle järjestettiin avioliitto. Koska kunniallinen nainen saattoi ainoastaan olla kotona, ja itse elantonsa ansaitsevat saivat huoran leiman, Nannerl lopetti säveltämisen. Ja tähänkään päivään asti tutkijat eivät tiedä, onko osa Wolfgangin hiotuista timanteista oikeasti hänen siskonsa tekemiä. Ison osan teoksistaan Nannerl poltti katkeroituneena kohtalostaan. Länsimaisen taidemusiikin yhteisölle olisi hurjan tärkeää, että Nannerlin kunnia ja maine palautettaisiin Euroopan taitavimpana säveltäjänä.
Tätä tietokilpailuketjun viestiä lukiessa alkoi ärsyttää kaikki se potentiaali, jonka ihmiskunta kautta maailmanhistorian on hukannut, koska on oltu sitä mieltä, että naiset eivät pysty, kykene, saa, osaa, voi tehdä jotain asiaa X.
 
Sitä ärsytystä on purettu tässä itsekin. Ja Nannerl ei ole todellakaan ainoa tapaus. Juuri siksi olen niin iloinen, että näistä asioista voi puhua. Klassinen maailma kaipaa kipeästi muitakin hahmoja kuin valkoisia miehiä. Suomen sinfoniaorkestereiden ohjelmistohan koostuu lähes sataprosenttisesti valkoisten miesten nimiin merkitystä ohjelmistosta. HKO on nyt käynnistänyt ihanan "Historian unohdetut säveltäjät"- työperiodin, jonka aikana he metsästävät ja äänittävät vanhoja suomalaisia varjoon jääneitä teoksia. Yllättäen listan ensimmäinen osuus pitää sisällään kolme naisnimeä.
 
Kuinka paljon potentiaalia onkaan historian aikana hukattu ihan sukupuolesta riippumattakin, koska yleensä vain rikkaiden valkoihoisten perheiden lapsilla on ollut mahdollisuus saada koulutusta.

Nannerlin kohtalohan oli sikälikin kova, että hänet naitettiin vastoin tahtoaan itseään huomattavasti vanhemmalle leskimiehelle tämän lapsista huolehtimaan. Toisaalta en tiedä, kuinka ruusuinen hänen ja hänen veljensä lapsuuskaan oli, koska heidän isänsähän käytti heitä häikäilemättömästi rahan tienaamiseen pakottamalla heidät harjoittelemaan tuntikausia päivittäin (tosin Nannerl ilmeisesti nautti harjoittelusta) ja kierrättämällä heitä pienestä pitäen pitkin Eurooppaa esiintymässä ihmelapsina ylhäisten kodeissa, joskus parikin keikkaa päivässä.
Muoks: Isä-Mozarthan myös käytännössä kidnappasi Nannerlin pojan Leopoldin. Lapsi oli lähetetty isoisänsä luo vierailulle, mutta tämä kieltäytyi antamasta häntä enää takaisin. Nannerl sai vain vierailla lapsensa luona.

Nannerlilla on oma lukunsa Maria Petterssonin kirjassa Historian jännät naiset, ja sen perässä oleva aukeaman mittainen luku otsikolla Säveltäjiä miessukulaistensa varjossa kertoo Alma Mahlerista, Fanny Mendelssohnista ja Clara Schumannista. Suosittelen kirjaa lämpimästi.
 
Last edited:
Ärsyttää viime päivien aikana sähköpostiin tulvineet huijausviestit muka Nordean nimissä. Ei niinkään se, että ne olisivat aihauttaneet jotain vahinkoa, ei ne ovat menneet suoraan DELETE-nöppäimen tietä. Mutta ärsyttää se ajatus ja tietoisuus, että tässä maailmassa pitää olla kaikenlaisia "kirosana" koijareita, huijareita ja vedättäjiä!

Tiedoksi siis tännekin. Noita on nyt liikkeellä, joten kannattaa olla huolellinen sähköpostin kanssa (kuten aina nykyaikana).
 
On vähän flunssaa enteilevä olo. Lihakset väsyneet ja hengitys vähän raskas. Sellainen olo mikä usein on ennen kuin varsinaiset flunssaoireet alkavat.
Minulla ei olisi nyt yhtään varaa olla kipeä ensi viikolla kun pääsisin kolmen päivän koulutusjaksolle ja sitten on vielä miitti.
Toisaalta tämä saman kaltainen olo on harvase viikonloppu ensimmäisenä päivänä, joten voi olla, että on myös työviikon stressin purkautumisesta johtuvaa.
 
Mulle on tullut jo pari huijauspuhelua tänään, soittajan kohdalla lukee vain 'private number', ja alkavat höpöttää Microsoftista vahvasti englantia murtaen. Seuraavalle saattaisin lausua jonkun suomalaisen kirouksen jos joltakulta löytyy puhelinmyyjille suunnattua riimiä.
 
Itsekin sain tuon Nordea-huijauspostin. Poistin sen, mutta silti ärsyttää miten pitkään meni miettiessä että "onko minulle nyt kuitenkin tullut jotain", ja sitten välähti että eihän minulla edes ole Nordeaa.
 
Mulle on tullut jo pari huijauspuhelua tänään, soittajan kohdalla lukee vain 'private number', ja alkavat höpöttää Microsoftista vahvasti englantia murtaen. Seuraavalle saattaisin lausua jonkun suomalaisen kirouksen jos joltakulta löytyy puhelinmyyjille suunnattua riimiä.
Olen vastannut vastaaviin joskus itsekin. Sinne ei missään nimessä saa mihinkään väliin sanoa "yes". Joskus nauroin päin naamaa ja sanoin suoraan ettei soittaja tunnu edes tietävän minne on soittanut. Mutta oikeasti nuo ovat ahdistavia ja ärsyttäviä.
 
Noita tulee silloin tällöin työpuhelimeeni. "Helou mädäm, this is (etunimi sukunimi) from Maikrosoft". Todella rasittavaa, kun siihen puhelimeen on kuitenkin vastattava aina kun se soi.
 
Jos Mikkisofta-huijareiden kelkkaan hyppää mukaan, saattaa tili tyhjentyä. Olen asentanut puhelimeeni Mr Number -sovelluksen, jolla pystyn blokkaamaan haluamastani maasta tulevat puhelut. Viimeksi toissapäivänä puhelin kuitenkin soi kun Isosta-Britanniasta yritettiin tavoitella. Syynä taisi olla etualalla pyörinyt peli, joka ei antanut jalansijaa Mr Numberille. Annoin puhelimen soida kun soittoäänikin oli niin hieno. Jos vielä erehdyn vastaamaan moiseen puheluun, siteeraan soittajalle Rage Against The Machine -bändin biisiä Killing In The Name. Loppupuolella huudetaan toistuvasti "**** you I won't do what you tell me!"
 
Olen vastannut vastaaviin joskus itsekin. Sinne ei missään nimessä saa mihinkään väliin sanoa "yes".

Tämä lienee kuitenkin enemmän urbaani legenda kuin mitään muuta. Mielestäni poliisikin on todennut, ettei heillä ole tietoa, että ns. yes-huijauksia oikeasti olisi edes yritetty. Käytännössähän tuollainen huijaus edellyttäisi, että huijarit lähtevät sitten uhrin kiistäessä todistelemaan tallenteen kanssa viranomaisille, että tilaus tms. on tehty. Todennäköisyys tällaisen huijauksen onnistumiseen lienee lähes olematon. Etenkin kun ottaa huomioon kuluttajien verrattain vahvan aseman.
 
Läppärini tekee kiusaa. Kuulokkeet toimivat niissä ei ole vikaa, mutta tämä laite vihoittelee nyt äänen kanssa. On hiukan koomista alkaa katsoa sarjaa tai kuunnella laulettua musiikkia, kun yhtäkkiä puheraita katoaa jonnekin taustalle pieneksi piipitykseksi muun äänimaailman jatkaessa kuten ennenkin. Homma toimii ilman kuulokkeita, joten sillä tavalla sitten tämä elämä jatkuu. Ja äsken toimi kuulokkeittenkin läpi hetken. Mitään asetuksiakaan ei löydy, mikä olisi mennyt ylösalaisin. Jäin jo miettimään kuinka vanha laite tämä onkaan. On hyvin ahkeralla käytöllä kuitenkin. Pyh, pöh.
 
Onko vika kuulokkeissa? Itsellä kävi niin, että osa äänistä ei enää kuulunut, kun kuulokkeiden johto oli osittain poikki.
 
Mikkisoftahuijarit ovat ovelastuneet. Eilen tuli kaksi huijaussoittoa: ensimmäinen salaisesta numerosta ja toinen suomalaisesta kännynumerosta. Kumpikin katkaisi puhelun nopeasti kun reagoin oikealla tai väärällä tavalla näkökulmasta riippuen. Oikeastaan minun olisi pitänyt sanoa "Okay, wait a moment" ja sulkea puhelin työpöydän laatikkoon puhelu edelleen päällä.
 
Ostin pojalle kaksi kuukautta sitten rippilahjaksi Asuksen peliläppärin ja se alkaa hajoilla jo nyt. Kun läppärin käynnistää ja päästään aloitusruudulle asti, osa näytöstä vilkkuu nopeasti ja ihan alaosassa on noin viiden millin paksu musta palkki, jossa näkyy yksittäisiä eläviä pikseleitä. Jos virtajohdon ottaa irti ja kone siirtyy käyttämään akkua, näkymä puuroutuu täysin eikä näytöstä saa mitään tolkkua. Netti on pullollaan vihjeitä ajurien päivittämisestä, mutta tässä on varmastikin kyseessä rautaongelma, sillä jos läppärin yhdistää HDMI-johdolla telkkariin, ei sen ruudulla näy vastaavia ongelmia. Alaosan palkista en ole varma, koska näkymä ei ylety sinne asti resoluutiotakaan pienentämällä. Se jää vajaaksi joka puolella.

Takuuhuolto on olemassa, mutta sehän kestää. Poika ehtii saada vieroitusoireita sillä välin. Vaihtoehtojakin tuntuu olevan liikaa: vie laite kauppaan ("Mitä te sitä tänne tuotte kun ostitte sen nettikaupasta?"), lähetä suoraan huoltoliikkeeseen ("Älä kysy mitään sähköpostitse, vaan käytä maksullista puhelinpalvelua.") tai laitevalmistajan oman huoltopalvelun kautta (joka epäilemättä käyttää samaa huoltoliikettä kuin kauppakin). Viikkojen päästä paketti palaa avaamattomana mukanaan saatelappu, jossa seisoo, että laitteessa ei ole mitään vikaa.
 
Keskimäärin tuollaiset kai johtuvat läppärin oman näyttöpiuhan vioittumisesta, mutta kyllä semmoinen takuuhuollossa pitäisi vaihtaa osata. Toinen vaihtoehto lienee paskaksi mennyt virranjakelu emolla, kun kerran pelkällä akulla käyttäessä huononee enemmän.
 
Last edited:
Ärsyttää.
Ensin ilmaisen huoleni opettajille kanssaoppilaasta, joka on käyttäytynyt opettajaa kohtaan rumasti. Sitten huomaan, että muut oppilaat varovat tätä yhtä tunneilla. Kehonkieli on väistelevää eikä katsekontaktia tähän ihmiseen ole. Sitten opettajat aloittavat jonkun ilmapiirikyselyn, että mitäs nyt, ja mitään ei käy ilmi. Minulle sanotaan että linde nyt hillitse vähän noita tuntosarviasi, ei täällä kukaan ole kokenut mitään syrjivää tai uhkaavaa käytöstä tämän yhden oppilaan taholta.

Sitten menee viikko ja saan viestin "hei voitko tulla selvittämään tätä ilmapiiriasiaa, kun arvauksesi osuivat oikeaan ja näin on tapahtunut ja sinä olet se alkulähde josta tämä koko soppa alkoi."

Eli minua syyllistetään siitä että nostan tikunnokkaan asian josta kaikki juoruilevat omissa klikeissään ja osa on jopa tullut avautumaan minulle. Opettajat ensin sanovat että ovat huomanneet saman asian, ja heitäkin huolettaa. Sanon hyvin selkeästi kahdesti, että minä en oleta että tämän pitäisi johtaa mihinkään, kunhan olette tietoisia. Ja sitten yhtäkkiä kaiken "pahan alku ja juuri" olen minä.

Kannattaa olla avoin ja rehellinen ja yhteishengen luoja. Kiroilu ei kuulu Kontuun, joten sanotaan vaan voihan mordor ja jatketaan eteenpäin.
 
Ylen uutisten nettisivujen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön ensi vuoden budjettiesityksessä vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki ja kirjastoille maksettava kulttuurilehtien tilaustuki lopetetaan kokonaan. [Tällä hetkellä noin yksi miljoona euroa vuodessa.]

 
Ylös