Olen odottanut jo useita viikkoja tietoa siitä, saanko mahdollisesti töitä ensi vuodeksi ja joka viikko tulee viesti, että "ensi viikolla!!!". Olen epätoivon partaalla hermostuksissani, haluan työn kovasti, todella todella kovasti, en halua joutua muuttamaan, mutta tuntuu jo hiukan epäkunnioittavalta, että pitää näin kauan kituuttaen odottaa. Mahdollisesti tämän takia olen myös nukkunut noin 5h yössä kahtena peräkkäisenä yönä joka vanhana insomnikkona saa minut pelkäämään ja ahdistumaan. Edes tsolpideemi ei ole auttanut.
Yleinen stressi joka asiasta, ylikuormitustila ja unettomuus kulminoituivat tänään siihen kun konserttiläpimenossa pianon pedaali hajosi kesken biisin. Jos tätä ei tajunnut se kuulosti varmaan vain siltä, että en osannut soittaa. Ahdistuksen, väsymyksen ja alemmuuskompleksin vallassa teki mieli heittää pedaali mordorin syvimpään kuiluun, lähteä pois, ja esittää syvin anteeksipyyntöni koko kokoonpanolle, että olen jotenkin onnistunut huijaamaan kaikkia, että osaan soittaa. Vaikka siis, enhän minä voi mitään sille jos pedaali hajoaa. Soitin hampaita kiristellen läpimenon loppuun ja kotona huutoitkin kaikkea lattialla kunnes tuli edes vähän parempi olo. Josko huomenna paremmin.