Tanssiminen, laulaminen yms.

Tanssi liittyy kiinteästi myös kolmannen ajan kohtalonhetkeen. Aika: 25. maaliskuuta 3019 ka., Paikka: Sammath Naur, Mordor. Henkilöt: Frodo, Sam, Klonkku, Aarre. Tanssi:

Frodo parkaisi, ja siinä hän oli polvillaan kuilun reunalla. Mutta Klonkku tanssi hullun lailla pidellen ilmassa Sormusta, jossa sormi yhä roikkui. -- -- Ja samassa, silmien ahmiessa palkintoa se astui liian pitkälle, horjahti, huojui hetken kuilun partaalla ja putosi kiljaisten. Syvyydestä kohosi viimeinen valittava oli vähän kallis sambaaaa, sitten se oli poissa.
 
Minun kohdallani jo perinteeksi muodostunut vanhojen ketjujen nostaminen jatkukoon. Tätä keskustelua lukiessani aloin miettimään, millaista Esgarothin kansan laulu ja musiikki ylipäänsä oli? Hobitissa he taisivat laulaa Thorinin seurueelle jotain, mutta millaista se oli? Entä tanssivatko he?

Yleisesti fantasiakirjallisuudessa pidän siitä, miten paljon lauletaan. Ihan spontaanisti tunnelmankohottajana reissussa lauletaan siinä missä juhlissakin. Kahden tornin alussa Boromirille laulettu laulu on myös minusta kaunista. Tuskin kukaan nykyisin laulaa suruunsa samaan tyyliin. Menehtyneen muistolle osoitettu laulu on hyvin koskettavaa ja varmasti vainajaakin miellyttäisi. Ja kuka toisaalta uskaltaakaan laulaa noin vain? En nyt sano, että laulutaito on häviämässä yleisesti paitsi niiltä, jotka sitten menevät Idolsiin (ja oikeastaan niiltäkin), mutta sellaista ihan aitoa laulua omaksi iloksi kuulee kaiketin lähinnä vain, kun alkoholijuomilla on osuutta asiaan. Minulta jos kysytään, niin ei ole paljonkaan tunnelmallisempia asioita, kuin laulu vaikka nuotion ääressä tai metsäpolulla kävellessä. Keski-Maassakin voivat laulaa kaikki (ihan kiva minusta on sekin, että hiidet/örkit laulavat. Olkoonkin rumia lauluja.). Ihan kirjallisuuden kannalta taas on myös mukava lukea lauluja eli runoja tekstin seassa. Laulut ovat kivoja. Niissä on jotain fantasiamaailmoihin erittäin hyvin sopivaa, tai niihin sovitettua. Tarinankerronta laulunmuodossa olisi tänäpäivänä aika mahtavaa. Minäkin saattaisin mennä baareihin, jos niissä olisi tarjolla sellaista viihdettä. Turruttava jumputus ja tyhjäpäinen hytkyminen paikallaan ei oikein...
Dracaena, puhuit viisaasti jo vuosia sitten. Tolkienin kuvailema lauluperinne on kadonnut nykypäivän Suomesta lähes kokonaan. Itse olen onnekseni sattunut samanmieliseen kaveriporukkaan, jossa saatamme silloin tällöin puhjeta spontaanisti lauluun kun joku muistaa johonkin hauskaan tilanteeseen sopivan rallatuksen. Nuotion ääressä laulaminenkaan ei ole epätavallista, mutta kävellessä laulamista eivät kaverini ole vielä allekirjoittaneet. Itse toki paikkaan tätä puutetta laulelemalla kävellessäni aina kun sille päälle satun. Kieltämättä metsäpoluilla laulamisesta tulee joskus melkoinen Keski-maa-fiilis :D. Bilbon matkalaulu muuten sopii erinomaisesti laulettavaksi kävellessä, kannattaa kokeilla! Harmi, ettei suomenkielinen versio sovi laulettavaksi, ainakaan tuolla sävelellä.
 
Toni Edelmannilta löytyy sopiva sävelmä myös suomenkieliseen versioon - tai itseasiassa kaksi sävelmää, koska hänen kirjoittamanaan laulu alkaa ensin surumielisen pohdiskelevana ja kääntyy sitten toisella kierroksella riehakkaaksi rallatukseksi.

 
Ylös