Taru Sormusten Herrasta Lukutuvassa alkaen 28.3.2006

Nerwende

Kontulainen

Taru Sormusten Herrasta Lukutuvassa

Tämä kirja ei varmasti esittelyjä liiemmin kaipaa. Taru on nyt otettu Lukutuvan vuoden kirjaksi. Se on pilkottu 84 osaan (lähinnä luku kerrallaan + jokaisen kirjan jälkeen yhteenveto), joista Lukutuvan tiimi (Nerwen, Erestor, Maltahwesta, Miccoh, Samooja, Steelsheen, Telimektar, Tik, Vehka) kirjoittaa uuden alustuksen noin kaksi kertaa viikossa keskustelun pohjaksi. Tämä on siis se tahti, jota noudattaen koetamme yhteistuumin lukea kaikki kolme osaa läpi.

Lukutuvan keskusteluun saavat luonnollisesti osallistua kaikki Käärmeessä kävijät, sekä Tarua Sormusten Herrasta jo lukeneet että vasta tulevaisuudessa lukevat. Alustuksissa esitettyihin kysymyksiin ei toki ole pakko rajoittua. Kaikki aiheeseen liittyvä keskustelu on hyvää keskustelua ja vanhoja keskusteluja voi aivan hyvin nostaa uudestaan esille samalla kun pohditaan viimeksi esitettyjä kysymyksiä. Olisi kovasti suositeltavaa että keskusteluun osallistuvat oikeasti lukisivat kirjaa, eivätkä heittelisi kommentteja pelkän muistin varassa. Melkein kaikki lienevät TSH:n ainakin kertaalleen lukeneet, mutta aina siitä löytyy jotain uutta pohdittavaksi. Kaikki saavat esittää kysymyksiä ja kirjoittaa mielipiteitä, ja on toivottavaa, että pelkän kysymyksiin vastailun sijaan koittaisitte myös kommentoida toistenne ajatuksia ja mielipiteitä, että saataisiin keskustelua aikaiseksi. Sovitaan että pidetään päivämäärärajoista kiinni, eli ei keskustelua tietystä luvusta ennen "virallista päivää" ettei hitaammille tule paniikki. Itsehän voi toki lukea eteenpäin.

Alustajaksi haluavat voivat nykiä minua siipisulista. Katsotaan miten projekti lähtee pyörimään, yhteenvetokeskusteluja saatetaan järjestää myös Ahveneen, jos porukalla riittää intoa.

Tässä kaikki keskustelut - linkit alkavat toimia sitä mukaa, kun keskusteluja ilmaantuu Lukutupaan.

I. Sormuksen ritarit

TSH #01: Esipuhe (Nerwenin alustus 29.3.2006)
TSH #02: Prologi (Telimektarin alustus 1.4.2006)
TSH #03: Kartta "Kontu: osa" (Tikin alustus 4.4.2006)

TSH #04: I/1.1. Odotettu juhla (Tikin alustus 8.4.2006)
TSH #05: I/1.2. Menneisyyden varjo (Maltahwestan alustus 12.4.2006)
TSH #06: I/1.3. Kolme kumppanusta (Steelsheenin alustus 14.4.2006)
TSH #07: I/1.4. Oikotie ja sieniä (Vehkan alustus 23.4.2006)
TSH #08: I/1.5. Salaliitto paljastuu (Maltahwestan alustus 25.4.2006)
TSH #09: I/1.6. Vanha Metsä (Maltahwestan alustus 28.4.2006)
TSH #10: I/1.7. Tom Bombadilin talossa (Vehkan alustus 5.5.2006)
TSH #11: I/1.8. Sumua Hautakeroilla (Telimektarin alustus 11.5.2006)
TSH #12: I/1.9. Pomppivan Ponin majatalossa (Erestorin alustus 17.5.2006)
TSH #13: I/1.10. Konkari (Vehkan alustus 19.5.2006)
TSH #14: I/1.11. Veitsi yössä (Telimektarin alustus 25.5.2006)
TSH #15: I/1.12. Pako Kahlaamolle (Maltahwestan alustus 29.5.2006)
TSH #16: Ensimmäinen Kirja - yhteenveto (Nerwenin alustus 3.6.2006)

TSH #17: I/2.1. Kohtaamisia (Telimektarin alustus 6.6.2006)
TSH #18: I/2.2. Elrondin Neuvonpito (Tikin alustus 9.6.2006)
TSH #19: I/2.3. Sormus vaeltaa etelään (Steelsheenin alustus 12.6.2006)
TSH #20: I/2.4. Matka pimeydessä (Steelsheenin alustus 16.6.2006)
TSH #21: I/2.5. Khazad-dûmin silta (Vehkan alustus 21.6.2006)
TSH #22: I/2.6. Lothlórien (Tikin alustus 25.6.2006)
TSH #23: I/2.7. Galadrielin Peili (Tikin alustus 7.7.2006)
TSH #24: I/2.8. Jäähyväiset Lórienille (Nerwenin alustus 11.7.2006)
TSH #25: I/2.9. Suuri Virta (Telimektarin alustus 15.7.2006)
TSH #26: I/2.10. Saattue hajoaa (Telimektarin alustus 21.7.2006)
TSH #27: Kartta: Keski-Maan läntiset osat Kolmannen Ajan lopulla (Tikin alustus 24.7.2006)
TSH #28: Toinen Kirja - yhteenveto (Tikin alustus 1.8.2006)

II. Kaksi tornia

TSH #29: II/3.1. Boromirin lähtö (Steelsheenin alustus 3.8.2006)
TSH #30: II/3.2. Rohanin Ratsastajat (Telimektarin alustus 8.8.2006)
TSH #31: II/3.3. Uruk-hai (Steelsheenin alustus 11.8.2006)
TSH #32: II/3.4. Puuparta (Vehkan alustus 31.8.2006)
TSH #33: II/3.5. Valkoinen Ratsastaja (Tikin alustus 5.9.2006)
TSH #34: II/3.6. Kultaisen Kartanon kuningas (Telimektarin alustus 8.9.2006)
TSH #35: II/3.7. Helmin Syvänne (Vehkan alustus 13.9.2006)
TSH #36: II/3.8. Tie Rautapihaan (Tikin alustus 18.9.2006)
TSH #37: II/3.9. Hylkytavaraa (Steelsheenin alustus 25.9.2006)
TSH #38: II/3.10. Sarumanin ääni (Vehkan alustus 30.9.2006)
TSH #39: II/3.11. Palantír (Tikin alustus 11.10.2006)
TSH #40: Kolmas Kirja - yhteenveto (Telimektarin alustus 16.10.2006)

TSH #41: II/4.1. Sméagol kesytetään (Telimektarin alustus 24.10.2006)
TSH #42: II/4.2. Tie soitten poikki (Tikin alustus 30.10.2006)
TSH #43: II/4.3. Musta Portti on kiinni (Vehkan alustus 6.11.2006)
TSH #44: II/4.4. Yrttejä ja jänispataa (Vehkan alustus 14.11.2006)
TSH #45: II/4.5. Lännen ikkuna (Samoojan alustus 14.11.2006)
TSH #46: II/4.6. Kielletty lampi (Tikin alustus 21.11.2006)
TSH #47: II/4.7. Matka Tien Risteykseen (Vehkan alustus 27.11.2006)
TSH #48: II/4.8. Cirith Ungolin portaat (Telimektarin alustus 29.11.2006)
TSH #49: II/4.9. Lukitarin luola (Vehkan alustus 18.12.2006)
TSH #50: II/4.10. Mestari Samvaisin valinnat (Nerwenin alustus 10.12.2006)
TSH #51: Kartta: [Rohan, Gondor, Mordor] (Tikin alustus 20.12.2006)
TSH #52: Neljäs Kirja - yhteenveto (Tikin alustus 26.12.2006)

III. Kuninkaan paluu

TSH #53: III/5.1. Minas Tirith (Nerwenin alustus 1.1.2007)
TSH #54: III/5.2. Harmaa Komppania (Samoojan alustus 1.1.2007)
TSH #55: III/5.3. Rohanin kutsunta (Steelsheenin alustus 3.1.2007)
TSH #56: III/5.4. Gondorin piiritys (Nerwenin alustus 10.1.2007)
TSH #57: III/5.5. Rohirrimin ratsastus (Samoojan alustus 10.1.2007)
TSH #58: III/5.6. Taistelu Pelennorin kentillä (Nerwenin alustus 17.1.2007)
TSH #59: III/5.7. Denethorin rovio (Nerwenin alustus 25.1.2007)
TSH #60: III/5.8. Parannuksen Tarha (Vehkan alustus 4.2.2007)
TSH #61: III/5.9. Viimeinen neuvottelu (Miccoh'n alustus 22.2.2007)
TSH #62: III/5.10. Musta Portti aukeaa (Tikin alustus 14.2.2007)
TSH #63: Viides Kirja - yhteenveto (Telimektarin alustus 26.2.2007)

TSH #64: III/6.1. Cirith Ungolin torni (Tikin alustus 28.2.2007)
TSH #65: III/6.2. Varjojen maa (Tikin alustus 18.3.2007)
TSH #66: III/6.3. Tuomiovuori (Nerwenin alustus 27.3.2007)
TSH #67: III/6.4. Cormallenin kenttä (Tikin alustus 28.3.2007)
TSH #68: III/6.5. Käskynhaltija ja kuningas (Nerwenin alustus 31.3.2007)
TSH #69: III/6.6. Jäähyväisiä (Nerwenin alustus 1.4.2007)
TSH #70: III/6.7. Kotiinpäin (Telimektarin alustus 4.4.2007)
TSH #71: III/6.8. Konnun puhdistus (Nerwenin alustus 6.4.2007)
TSH #72: III/6.9. Harmaat Satamat (Nerwenin alustus 12.4.2007)
TSH #73: Kuudes Kirja - yhteenveto (Nerwenin alustus 31.5.2007)

TSH #74: Liite A I: Númenorilaiset kuninkaat (Telimektarin alustus 16.4.2007)
TSH #75: Liite A II: Eorlin huone (Samoojan alustus 12.4.2007)
TSH #76: Liite A III: Durinin heimo (Nerwenin alustus 15.4.2007)
TSH #77: Liite B: Vuosien Kirja (Läntisten maiden aikakirjat) (Telimektarin alustus 19.4.2007)
TSH #78: Liite C: Sukupuita (hobittien) (Tikin alustus 21.4.2007)
TSH #79: Liite D: Kalenterit (Tikin alustus 1.5.2007)
TSH #80: Liite E I: Sanojen ja nimien ääntäminen (Tikin alustus 10.5.2007)
TSH #81: Liite E II: Kirjoittaminen (Tikin alustus 13.5.2007)
TSH #82: Liite F I: Kielet (Telimektarin alustus 15.5.2007)
TSH #83: Liite F II: Käännöksestä (Tikin alustus 21.5.2007)

TSH #84: Loppuyhteenveto! (Nerwenin alustus 1.6.2007)
 
Onneksi huomasin tämän tänään enkä vasta huomenna. :p Illalla ehtii esipuheen lukea kevyesti. :) Mutta mitenkäs, kannattaisiko tälle tehdä oma alahuone (komero? :roll: ) Katsoin nimittäin, että on vähän sekavan oloinen tuo tupa nyt kun KTK:t ja Roverandomit ovat siellä iloisesti huiskin haiskin. Toisi hieman selkeyttä, varsinkin kun keskustelut kulkevat aika-, eivät aakkosjärjestyksessä.

Niinjoo, minä voin myöskin lähteä alustajaksi kunhan vaan toimenkuva selitetään. En ole ihan hollilla tästä mutta nopea oppimaan. :)
 
Hmm. En ole ihan varma miten tässä nykyisessä foorumisysteemissä onnistuu alahuoneiden teko, mutta hyvä ehdotus. Mietitään ja tutkitaan asiaa. Lähinnä ajattelisin niin päin, että KTK:n ja Roven voisi ehkä arkistoida alahuoneeseensa, ja tämän "enemmän ajankohtaisen" voisi jättää tähän helpommin saataville... toisaalta, onhan meillä tuossa tuo hiljaksiin täyttyvä hakemisto, josta etsiä. :)

Olisi Ere tosi kiva saada "uusi" kasvo alustajatiimiin. :) Homma on ihan yksinkertainen - varaat jonkin luvun itsellesi, ja määräpäivän aikana postitat siitä "kaavanmukaisen" topikin. Eli: luet ko. luvun ja kirjaat esille sen synnyttämiä ajatuksia ja mahdollisia kysymyksiä - jos mahdollista niin sellaisessa muodossa että ne herättävät keskustelua. Itse aloittamaansa topikkia on ehkä ihan hyvä seurata, sillä vastauksissa saatetaan kommentoida jotain sinun kirjoittamaasi, mutta muuten sitä ei tarvitse mitenkään moderoida tai vahtia. :) Vilkaise jo olemassaolevia keskusteluja niin pääset kyllä jyvälle.
 
Alustusvuorojen varaamisesta

Ensiksi: jos haluaa mukaan Lukutuvan tiimiin, kannattaa lähestyä ensin Nerwenin siipisulkia (yksärillä, eikö niin?).

Tämän jälkeen, kun urhea henkilö on liitetty tiimin jäseneksi, vuorojen varaaminen kulkee sihteerirotta Tikin kautta, edelleen yksäreillä. Tik pitää kirjaa varatuista vuoroista ja merkkaa ne tämän topiikin sisällysluetteloon. Tällä viisin kun toimimme, järjestys säilyy, tuplabuukkauksia ei (toivottavasti) tule ja kaikki saavat vuoronsa. Niitä on yhteensä 84 ja vasta (hyvään) alkuun on päästy, joten tekemistä kyllä riittää. Ja lukemista!
 
Tilanne on tämä. Alustukseni myöhästynee päviällä tai kahdella, johtuen ongelmista kirjan kanssa. Se on tällä hetkellä koulussa säilytyslokerossa, josta en saa sitä, koska übermahtava avaimeni teki lukon. Mutta saatte alustuksenne, kunhan saan kirjastosta toisen kappaleen.
 
Huomenna, lupaan. Huoh, pt-kisat ja koeviikko söivät aikaa, mutta nyt...
 
Pysyykö Vehka-parka mukana aikataulussa?
Jos on kiirettä koeviikon sun muun kanssa, niin kannattaisiko ottaa vähemmän alustusvuoroja sille ajalle, niin ei maailma kaadu niskaan ja muut alustajat pysyvät helpommin omissa aikatauluissaan(+lukuprojekti about urillaan)?

En sano tosiaan pahalla, vaan Vehkaa ajatellen, ettei tuu paineita. :)
 
Minun täytyy nyt ilmoittaa että olen yhden viikonlopullisen myöhässä aikataulusta. Elin illuusiossa että luku Konkari oli minun, ja heräsin nyt tajuamaan, että eipäs muuten ollutkaan. Joten suokaa minulle anteeksi, alustukseni tulee vasta sunnuntai-iltana tai maanantaina. :|
 
Aikataulun muutos

Ollaan aikas nätisti aikataulusta myöhässä, niin ajattelin ehdottaa, että vaihtaisimme lukujen välille viikon lukuajaksi.
Pysyvät alustajat perässä, vaikka olisikin muita kiireitä ja lukijat voisivat sitten jotakuinkin luottaa aikatauluun. Miua ainakin henkilökohtaisesti on ärsyttänyt aikataulun myöhästyminen. Koitan nimittäin kirjaa lukea aika tarkkaan aikataulun mukaan, jotta en unohda mitä olen lukenut ja osaan yhdistää oikeat asiat oikeaan topikkiin, enkä puhu vahingossa tulevista tapahtumista väärässä topikissa.

Itse mielellään pitäisin vaikka 2:n päivän lukuvauhtia yllä, että vkon vauhti tuntuisi miustakin hitaalta, mutta jos se auttaa pysymään paremmin aikataulussa, niin se olisi erinomainen muutos.

Miusta on turhauttavaa ravata täällä etsimässä uusia topikkeja, varsinkin jos ne ovat jotain 3 päivää myöhässä. :(
 
Ennen kaikkea alustusten laatijat, huomatkaa muuttunut aikataulu!
 
Huh, kiitos. Minä tosiaan olen tosi hidas, ja kun pitää tuota Usvajaisten kylääkin vetää niin myöhästyn aina vain lisää. Mutta analysoidaan sitten kaikki luvut erityisen tarkkaan, niin eiköhän niistäkin puheenaihetta löydy.
 
Minulla kun on ensi viikolla ns. vapaata töistä, niin voisin ottaa tuon ensimmäisen kirjan tiivistelmän vastuulleni, ellei sitten joku muu halua sitä tehdä?
 
vesto sanoi:
Onpas osanotto ollut ikävän laimeaa.

Siis ei kun ottamaan osaa! Alustuksia kannattaa tietysti käyttää hyväkseen, mutta niistä riippumattakin voi postata omat ajatuksensa joka keskusteluun vaikkapa tämän yksinkertaisen kaavakkeen pohjalta (täytä viivat tekstillä):


Tästä luvusta mieleeni on jäänyt erityisesti ------ koska ------

Mutta nyt luettuani luvun uudestaan huomasin aivan uuden asian, nimittäin -------------

Ei niin paljon hyvää ettei jotakin huonoakin, minua häiritsee hieman se, että ---------------

Lisäksi ------- on jäänyt hieman epäselväksi, siksi kysyisinkin: ----------- ?

Ja lopuksi huomio eräästä yksityiskohdasta: ----------------.
 
Olen myöhässä "Saattue hajoaa"-luvun kanssa. Lähetän alustukseni pe 21.7. puoleenpäivään mennessä.
 
Minä olen myöhssä omien ajatusteni kanssa, eli luultavasti rykäisen noiden molempien lukujeni alustukset nyt viikonloppuna. Paha?
 
Ääh. Nyt en vaan ole saanut mitään aikaan. Olen kovasti halunnut tehdä mutta jotenkin... inspiraatio on vain loppu. Koitan tehdä tänä viikonloppuna. Anteeksi. :(
 
Erestor antoi minulle luvan tehdä alustuksen, saatte sen siis huomenna.
 
Ylös