Teatteri – kaiken kattavasti

Pikku Myy

Kontulainen
Jostain syystä en löytänyt yhtäkään keskustelua jossa käsiteltäisiin puhtaasti teatteritaidetta. Epäilen että tämä yksi ainoa keskustelu riittää keräämään jutut niin näytelmäkappaleista, teatterinäyttelijöistä ja -ohjaajista, lavastuksesta, puvustuksesta, omasta harrastuneisuudesta sun muusta kyseiseen taiteeseen liittyvästä.

Motivaationi aloittaa tämä keskustelu syntyi eilen illalla kun kävin katsomassa Pirkko Saision ohjaaman ja käsikirjoittaman Virheen jossa päärooleissa säihkyvät, loistavat ja lumoavat jumalaiset Seela Sella ja Kyllikki Forssell. Näytelmä on pyörinyt Kansallisteatterissa jo pitkään ja viimeinen näytös on tämän kuun lopussa (vink vink). Siitä huolimatta hämmästytti miten väljää salissa oli, kuvittelin että kaksi mahtavaa pitkän linjan näyttelijää ja hyvä ohjaaja vetäisivät salit täyteen loppuun asti mutta liekö Saisio kuitenkin liian provokatiivinen Kansallisen vakiyleisölle...?
Virhe näytelmänä viehätti minua suuresti. Mainosalaa ja nykyajan markkinayhteiskuntaa ruodittiin pistävästi ja oivaltaen ja Sella ja Forssell tosiaan saivat näytelmään aivan uskomatonta läsnäoloa ja tunnetta. Erityisesti Sella (suosikkinäyttelijäni) sai muut näyttelijät tuntumaan Virheen jälkeen lähinnä marioneteilta ja pahvinukeilta, niin hienovireistä ja täsmällistä hänen näyttelijätyönsä oli. Virheen näytökset eivät jakautuneet aivan tasaisesti, ensimmäinen näytös oli paitsi pitempi, myös mielenkiintoisempi kuin toinen, väliajan jälkeinen näytös. Tähän mielikuvaan saattoi tosin vaikuttaa jälkimmäisessä näytetyt videopätkät jotka rikkoivat rytmin ja veivät liikaa aikaa.

Toivon että tämä keskustelu osoittautuu hedelmälliseksi! :)
 
Jee, herätän kademieltä kertomalla, että näin kesällä -89 Suomenlinnassa Ryhmäteatterin Taru sormusten herrasta -näytelmän. Käsiohjelma on yhä tallella värillisine Keski-Maan karttoineen.

Täällä Heinolassa kesän huippukohta on perinteisesti ollut kesäteatterinäytös. Nyt se jäi väliin aviopuolison pitkälle edenneen raskaustilan vuoksi. Mutta ensi kesänä sitten taas, jos Ukko suo. Viime vuonna taidettiin esittää viehkeä keijukaisnäytelmä My Fairy Lady.
 
Kun kouluta menemme teatteriin, odotukset ovat nollissa. Miksi? Onhan minulla lapsuudesta hyviä teatterikokemuksia. Ehkäpä syynä tähän oli erään vuoden näytelmä, Kultainen vasikka, joka mielestäni alitti riman rymisten. Yllätyinkin positiivisesti kun tänä syksynä kävimme katsomassa Sotatuomarin, sillä olin odottanut sota-aikaan sijoittuvan näytelmän olevan samaa luokkaa.

Teatteri on ylellisyyttä, jota nykyään verrataan elokuvaan. Silti teatteri sisältää paljon muuta. Elokuvassa ei hetkauta, jos kohtauksessa sataa lunta, mutta entäs sama lavalla! Teatterissa ollessani nautin lavastuksen toteutuksesta. Nautin myös siitä, jos näyttelijän pieni ele saa aikaan ahaa-elämyksen siitä, mitä roolihahmo tuntee.

Toisin kuin elokuvassa, teatteria ei ole kuvattu etukäteen, vaan sen esittäminen tapahtuu tässä ja nyt. Teatterinäyttelijän työhön vaikuttavat yleisön reaktiot. Jos yleisö alkaa nauraa odottamattomassa kohdassa, näyttelijä ei saa hämääntyä. Ikävä kyllä, jos elokuvaan verrataan, teatteri haukkaa kukkaroa enemmän.
 
Tetterissa voi myös sattua ihan mitä tahansa, nimimerkillä kävin vähän aikaa sitten katsomassa Ryhmiksessä Hyvin päättyy kaikki-näytelmän. Ensimmäisen puoliajan lavalla olivat vain Antti Virmaranta ja Ville Virtanen jotka mm miettivät rahanasaitsemiskeinoja. Loppupuolella he päättivät alkaa pelleiksi ja alkoivat käyttää irtoneniä, valitettavasti Virmarannan nenä ei jostain syystä sopinut vaan tipahteli aika-ajoin. Seurauksena oli näyttelijöiden repeilemisiä, Virtasen ohi-näytelmän kommentteja ja pari black-out:ia, kuitenkin vaikka siinä tapahtui yhden kohtauksen aikana suurinpiirtein kaikki mitä esiintymisessä vain voi pelätä, näyttelijät pitivät tilanteen kuitenkin jollain tavoin kasassa ja yleisö nauroi. Jälkeenpäin vain mietitytti etä kumpi mahtaa näyttelijän kannalta tuntua kamalammalta jos mokaa, se että yleisö nauraa vai se että yleisö istuu hiljaa kuin tatit.
Toinen jännä kokemus oli viime kesänä KUT:in kesäteatterissa, kappale oli Vaimoke. Näyttelijöinä oli mm Seppo Halttunen, Mika Nuojua ja mikä-sen-nimi-taas-olikaan-korjaan-sen-myöhemmin, mutta joka tapauksessa pitkän linjan ammattilaisia. Joka tapauksessa tällä kolmikolla tuntui olevan aivan omaa kivaa näytelmän aikana, olen varma että yhdessä viron-mummo-kohtauksessa Nuojua ja se toinen keksivät ihan hatusta jonkun replan johon Halttunen sitten lähti kehittämään jotain käsittämätöntä.
Jotenkin se että jokainen näytös on ainutkertainen tekee teatterista ihan eri kaliiberin jutun suhteessa elokuviin.
 
Vihjeenä tamperelaisille: jos ette ole vielä käyneet katsomassa Näyttelijäntyön laitoksen Teurastamojen Pyhää Johannaa, niin vielä ehtii! Kerrassaan upeaa työtä etenkin pääosan esittäjältä, ja teksti on aivan fantastinen (tottakai, kun se on Brechtiä.) Kyseessä on kertomus Chicagon karjapörssistä 30-luvun laman ajoilta, jossa nuori nainen yrittää toimia heikompia auttaen ja vääryyksiä korjaten, mutta jää järjestelmän säälimättömän logiikan alle. (Brechtillä tällainen "hyvän impotenssi" näyttää olevan aiheena varsin usein.)
Näytöksiä on vielä alkaneen viikon maanantaina ja keskiviikkona kello 19. Yliopiston opiskelijoille ilmainen.
 
Teattereihin meikäläisen houkuttelevat lähinnä mainitut "maailmanluokan musikaalit", harrastus jonka opin vaatimattomasti Lontoon West Endillä. :hups:

Turun Elisabeth on suomalaiseksi produktioksi harvinaisen onnistunut, suosittelen jokaiselle jota vähänkin kiinostaa. Se vain loppuu vuoden vaihteessa, joten suosittelen pitämään kiirettä. Kaunotar ja Hirviöhän on tulossa Helsinkiin keväällä, ja liput ovat luonnollisestikin tilauksessa. :)

Yleisestikin ottaen teatteri on Suomessa aliarvostettu taiteenala, varsinkin nuorempien ihmisten keskuudessa. Jopa Elisabethin ja muiden vastaavien, yleisesti ottaen nuorempaan väkeen kolahtavien, kaltaisissa esityksissä yleisökunta tapaa olla varsin mummoutunutta, anteeksi vain.
 
Huomasin tässä taannoin että oopperassa on opiskelijoille alennus jossa opiskelija voi kymmenellä eurolla lunastaa sen päivän näytökseen permannolta tyhjäksi jääneen paikan. Aika huikea alennus minusta ja kannustaa kyllä tutustumaan. Ainakin luulen itse tämän perusteella meneväni jossain välissä ihan yleissivistuksellisistä syistä katsomaan millaiselta ooppera tuntuu.. Huvittavaa tosin oopperan kanssa on se miten suuren statuksen se on saanut nykymaailmassa kun käytännössä se luotiin alunperin valtaväestön viihteeksi...
Ei saippuaooppera turhaan ole nimeään kai saanut...
 
Kansallisteatterissa menee parhaillaan "Muumipappa ja meri", kannattaa käydä vilkaisemassa mikäli ehtii. Itse lähdin parvelle notkumaan vain siksi, että eräs tuttava on näytelmässä mukana (tanssiva merihevonen hopeakenkineen) mutta esitys olikin todella hauska ja mielenkiintoinen. Välillä ehdin jo unohtaa, miksi olin ylipäänsä teatteriin tullut.

Samassa topicissa on pakko hehkuttaa myös Lontoon West Endissä pyörivää "Taru Sormusten Herrasta" -musikaalia. Vanha tuttu LOTR näyttää ja tuntuu aivan erilaiselta kun kaikki tapahtuu livenä näyttämöllä. Ja vähän näyttämön ulkopuolellakin. Kun örkkilauma vyöryy yleisön sekaan ja naisväki kirkuu aidosti peloissaan, voi hetken aikaa eläytyä Sormuksen Sodan kauhuihin. Kylmiä väreitä aiheutti myös ilkeän näköinen (ja kokoinen) hämähäkki Shelob. Hobittinäyttelijöille on pakko nostaa hattua, minä en suostuisi menemään lähellekään mokomaa hirviötä. Vähintään pitäisi olla haulikko mukana siltä varalta, että elottomaksi väitetty hämähäkki alkaakin yllättäen liikkua. *sormi liipasimella*
 
Ketuttaa suunnattomasti, kun tädilläni olisi ollut minulle lippu tuohon Kansallisteatterin "Muumipappa ja meri" -esitykseen, mutta missasin sen miitin takia (miittiuhrausteni määrä ja laatu kasvaa, hrr). Nyt kun vielä Tuikin kehui sitä, ketutukseni on vieläkin mörkömäisempi. Elättelen kuitenkin vielä toivoa siitä, että aikani riittäisi käydä katsomassa samaisen teatterin "Oppineita naisia".

Jos hyvää harrastelijateatteria haluaa nähdä, kannattaa käydä vilkaisemassa Järvenpään teatterin tarjontaa. Tällä hetkellä siellä taitaa pyöriä Tšehovin "Lokki" sekä Kauko Röyhkän "Kaksi aurinkoa", joista jälkimmäisen olen käynyt katsastamassa viime syksynä ja toteamassa loistavaksi. Lisäksi vielä musiikkisuoritukset olivat ja tulevat varmasti olemaan aina yhtä aaah (Uhleniuksen Altti vastaa sävellyksistä).

Yhyy, yhtään en ole katkera kun kieltäydyin Lokki-roolista :|
 
Noh, et ole ainoa jota potuttaa. Soitin äsken Ateneumiin ja vaikuttaa pahasti siltä, että Julyen Hamiltonin esitykset (kaikki) on myyty loppuun jo aikapäiviä sitten.
 
Pitää ekaksi päivitellä, et tää keskusteluhan on jotain vuoden vanha. Hui.

Teatteria. Kivaa.

Yhdyn tuohon mielipiteeseen Elisabethista. Se oli aivan uskomaton, en tajua, että Suomessa voi olla sellaista. Okei, meni melkein täysin kiitos Kuoleman esittäjälle =).

En siis käy teatterissa mitenkään mahdottomasti, johtuen juuri hinnasta. Mutta silloin tällöin on ihan pakko päästä. Viimeisimpänä kävin katsomassa Hiirenloukun Lontoossa. Pakkohan se oli kurkata, että miten se on voinut pyöriä siellä niin kauan, pakko esityksessä on jotain erityistä olla.
En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta Hiirenloukku ei kuitenkaan ollut mitä odotin, mutta silti loistava.

Teatteri on elokuvaa upeampi kokemus, mutta vaan onnistuessaan (siis jos tosi upea teatteriesitys vrt. loistoleffa) leffaa parempi. Teatteri on intensiivisempää, ei tuu vilkuiltua kelloa. "Tät on kulunut vasta 40 minsaa."

Kesäteatterit taas on oma lukunsa. Jotenkin kuuluu kesään käydä kesäteatterissa, mutta näytelmät on harmittavan usein ihan ihmeellisiä. Harvoin osuu ihan helmiäkin joukkoon.
 
Heinolan kesäteatterin musikaali Housut pois oli kiva kokemus. Olen nähnyt siitä aiemmankin sovituksen ja tästä tykkäsin enemmän. Elokuvan työkkärijonotanssikohtausta ei ollut ollenkaan. Aiemmin näkemässäni sovituksessa se toteutettiin hautajaiskohtauksessa hyvän maun rajat ylittäen. Tämä esitys oli hauska ja paikoin liikuttava. Olin kosketettu.

Heinolan kesäteatterissa noudatetaan toimivaa kaavaa: esitetään suosittuja musikaaleja. Linjaan luotetaan niinkin vahvasti, että syksyllä varataan lippuja seuraavaksi kesäksi tietämättä edes tulevan esityksen nimeä. That´s trust, Bean boy.
 
Herätän topikin Egyptin hiekasta ylemmä tällä päivämäärällä, koska Dame Maggie Smith on palaamassa vielä 84 vuoden vireässä iässä takaisin teatterin lavalle. Keistäköhän meistä on joskus aikanaan tekemään samanlaiset?
 
Last edited:
Ylös