Tekninen kehitys Keski-Maassa

Isilmírë sanoi:

Mustainmaalaisista kerrotaan niin onnettoman vähän, ettei heistä oikein voi sanoa juuta eikä jaata. Keskeinen kysymys olisi se, kirjoittivatko he mitään vai perustuiko heidän kulttuurinsa jatkuvuus pelkkään suulliseen perimätietoon. Rohanilaisten kohdalla kyse tuntuu kuitenkin olevan enemmän siitä, että Tolkien on nimenomaan halunnut heidän elävän jonkinlaista beuwulfiaanista tarujen aikaa.

Click to expand...

Rivien välistä voisi päätellä, että Mustainmaalaisten kulttuurin Sumuvuorten lounaisnurkalla on kutakuinkin samalla tasolla kuin rohanilaisten, paitsi viimeksi mainitut ovat saaneet joitain vaikutteita Gondorista. Itse asiassa samanlainen tilanne taitaa olla Valkoisten vuorten juurella asuvilla paitsi ovat muodollisesti Gondorin alamaisia. He ovat siis kuin keltit, elävät kylissä ja syövät villisikaa ja palvovat pakanajumalia, kuuntelevat iltaisin nuotiolla turbaduuria ja sitten kylässä saattaa asua myös druidi, joka tekee taikajuomia. Ehkä mustainmaasta löytyy linnavuorten lisäksi myös hautakumpuja? Täytyy muistaa myös briimaalaisten olevan samaa Eriadorin alkuperäiskansaa, mutta dunedain jo pari tuhatta vuotta sitten ”sivisti” heidät. Tästä päästäänkin taas Tolkienin ajatukseen, että dunedainin ja sitä kautta haltioiden kanssa tekemisissä olleet ovat oikeassa kun taas sama kansa, mutta ilman tätä vaikutusta, on johdateltavissa ”pahuuteen”.

Olisi mielenkiintoista kirjoittaa fanficciä mustainmaalaisten näkökulmasta. Miltä sota Rohania vastaan heidän näkökulmastaan näytti? Oliko se vapaussota muinaisten maiden anastajia kohtaan. Sota hävitään ja sodan jälkeen outo seurue, jossa on pelottavia haltioita ja puolen miehen mittaisia pikku-ukkoja, matkustaa heidän heimomaidensa läpi. Eivät ole kiinnostuneita suurenmaailman tapahtumista ja se, että Gondorissa on taasen kuningas on yhdentekevää heille.

Olórin sanoi:

Onko rohanilaisista sanottu, etteivät he kirjoittaneet mitään?

Click to expand...

Ainakin Aragorn kuvailee heitä Sormusten Herrassa näin:

"He ovat ylpeitä ja itsepäisiä, mutta samalla vilpittömiä, jaloja ajatuksissa ja teoissa, uljaita mutta eivät julmia, viisaita mutta oppimattomia; he eivät kirjoita kirjoja vaan laulavat lauluja, niin kuin lauloivat ihmisten lapset ennen Mustia vuosia."

Tik sanoi:

Entä sitten ikkunalasi? – –. Ikkunoita avataan ja suljetaan, sade piiskaa niitä, valo loistaa niistä (tai ei) mutta kaiken voisi selittää ilman lasia, paitsi tämän: "Lady was small and distant. She shone like a window of glass upon a far hill in the westering sun" (s. 377). – –. Eikä kai tätä: "The Green Dragon, the last house on the Hobbiton side, now lifeless and with broken windows" (s. 1004).

Click to expand...

Tämäpä kiehtova keskustelu; olen käynyt samansuuntaisia ajoittain omassa tuttavapiirissäni. Minulla voisi olla Keski-Maan tekniseen kehitykseen paljonkin sanottavaa etupäässä tunnepohjalta – ja kyseltävää teiltä paljon lukeneilta, jotka pudottelette lainauksia reippaammin kuin minä innostuneimpina aikoinani joskus ennen. Sitä paitsi jollakulla teistä saattaa olla kotona »The History of Middle-earth».

Aloitan lasista, kun se nyt on ajankohtaisena puheenaiheena. Omien arvailujeni pohjalta esittäisin seuraavanlaista fanifiktiota:

Mestarihaltiat joko keksivät lasinpuhalluksen Amanissa omin päin tai oppivat sen Aulën väeltä.

Kääpiöt todennäköisimmin oppivat taidon mestarihaltioilta auringon ensimmäisellä ajalla. Jossakin määrin on mahdollista, että he (varsinkin itäiset heimot) keksivät sen näistä riippumatta. Äärimmäisen epätodennäköistä mutta periaatteessa mahdollista on, että Aulë itse opetti lasityön perusteet kääpiöitten seitsemälle isälle ennen kuin laski nämä pitkään uneensa. [Huomautus 1.4.2024: Tämä kappale sisältänee virheitä, vrt. tämänpäiväinen viestini alempana säikeessä.]

Edainin huoneitten väestä (lähinnä bëorilaisista ja hadorilaisista) hyvin pieni osa saattoi oppia lasityötä mestarihaltioilta jo Beleriandissa. Todennäköisempää on, että lasiesineitä pidettiin tuohon aikaan niin kalliina ja ylhäisölle kuuluvina, etteivät ihmiset edes ajatelleet valmistavansa tai käyttävänsä niitä. Kun Tol Eressëan haltiat sitten toivat arvokkaampien lahjojen joukossa Númenoriin myös kasapäin lasisia astioita, peilejä, koristehelmiä ynnä muita, heräsi vaurastuneitten edainin keskuudessa suuri halu valmistaa lasia itse.

Ehtivätkö eressëalaiset jäädä opettamaan vai kävivätkö lännenmiehet opissa Lindonissa, sitä en osaa sanoa. Joka tapauksessa Númenorissa oli saaren omat tarpeet täyttävä lasinpuhaltajien ammattikunta jo ennen kuin kuninkaitten välit mestari- ja merihaltioihin peruuttamattomasti viilenivät. Muutama harva númenorilainen lasimestari asettui asumaan myös Keski-Maan rannikoitten suurimpiin siirtokuntiin kuten Umbariin.

Númenorin uskollisten paetessa Elendilin johdolla Keski-Maahan mukana oli jokunen pätevä lasinpuhaltaja, mutta taitavimmat asiantuntijat kuolivat meren niellessä Lahjamaan tai katosivat kuninkaan hyökkäysarmeijan sotilaina. Maanpaon valtakuntien varhaisina vuosisatoina lasintyöstämistaidot hieman elpyivät varsinkin Arnorissa, mistä jokunen harva ammattilainen saattoi päästä mestarihaltioitten oppiin. Pohjoisen lasikillat kuitenkin romahtivat voimavarojen ja osaavan työvoiman puutteeseen jo hyvän aikaa ennen Arthedainin lopullista häviötä. Gondorissa lasityötaidot lienevät säilyneet sukuriidan ja suuren ruton aiheuttamista tuhoista huolimatta, mutta varsinkin käskynhaltijain kaudella ne heikkenivät jatkuvasti.

(Kuvitelma, jota käyttäisin, jos sijoittaisin aiheeseen liittyvän tarinan tai roolipeliseikkailun kolmannen ajan lopulle: Jonkinlainen lasikilta oli olemassa Gondorissa vielä Denethor II:n hallituskaudella. Mestareita oli vain kourallinen. Pääasiassa valmistettiin ylellisyysesineitä yläluokan käyttöön. Dol Amrothin suuriruhtinas Imrahil oli merkittävä mesenaatti, jonka ansiosta etelärannikolla valmistettiin jopa hienoa taidelasia – käskynhaltijat tilasivat sellaista minastirithiläisiltä mestareilta vain hyvin harvoin. Pelargirissa lasityö oli kärsinyt suuresti merirosvojen hyökkäyksistä, mutta kaupungin keskeinen asema kauppapaikkana riitti juuri ja juuri pitämään alan hengissä.)

Tässä vaiheessa lasityö oli haltioitten keskuudessa suuresti taantunut, koska useimmat vanhat taitajat olivat purjehtineet Länteen. Jäljelle jääneet noldot keskittyivät enimmäkseen joko henkisiin harrastuksiin tai maanläheisempiin puuhiin. Lothlórienissa lasityöt olivat säilyneet erittäin pienen piirin harrastuksena, Mithlondissa suuremman mutta vähemmän kunnianhimoisen. Imladrisissa, missä käytännön tarpeet olivat suurimmat, osattiin valmistaa Keski-Maan parhaat ikkunalasit. Silti niitä ei läheskään kaikkiin rakennuksiin asennettu.

Koska ihmiset ja hobitit eivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta enää juurikaan olleet tekemisissä mestarihaltiain kanssa, oli kääpiöitten merkitys lasimestareina suuresti kasvanut Rhovanionissa ja Eriadorissa. Kääpiöt vartioivat lasin valmistamisen ja muotoilemisen salaisuutta ahnaan mustasukkaisesti. Yksinäiseltä vuorelta tunnetaan muutama poikkeus, joissa laaksolainen ihmisnuorukainen oli otettu kääpiömestarin oppiin, kuitenkin niin, että esimerkiksi kristallityötä ei ihmisille opetettu.

Henkilökohtaisesti en usko Eriadorin olleen kolmannen ajan lopulla niin autio kuin fanipiireissä kai yleisimmin ajatellaan. Monet seikat viittaavat siihen, että asutusta kyllä oli, mutta joiltakin seuduilta se oli hävinnyt kokonaan. Toisilla alueilla kuten Minhiriathissa lienee ollut kyläyhteisöjä, Briitä vaatimattomampia ja harvassa, mutta kuitenkin. Kaupungit kuten Tharbad pysyivät hylättyinä. Enimmäkseen elettiin omavaraistaloudessa, ja lasin kysyntä oli vähäistä.

Poikkeuksen muodostivat Brii ja varsinkin Kontu. Päättelisin, että näihin asutuskeskittymiin, joissa oli suhteellisen korkea elintaso, olivat rosvot ja kulkurit vähitellen myyneet kaikenlaista dúnedainin kadonneitten kuningaskuntien ylimystön hylättyihin koteihin jäänyttä pikku esineistöä, ja niin oli totuttu eräisiin ylellisyyksiin, joita ei itse osattu valmistaa.

Olen aina pitänyt ilmeisenä, että jos Konnussa kolmannen ajan lopulla vallinneessa hyvinvoinnissa ja teknisessä kehitystasossa ylipäänsä on yhtään mitään järkeä, se perustuu paitsi maan viljavuuteen ja samoojain ilmaiseksi takaamaan turvallisuuteen myös kääpiöitten kanssa käytyyn voimaperäiseen kauppaan. Epäilemättä Sinivuorten kääpiöt ostivat Konnun hobiteilta (ja vähäisemmässä määrin briiläisiltä) runsaasti viljaa, kuivattua lihaa, yrttejä, humalaa, hedelmiä ynnä muuta. Piippukessua ja matkaeväitä lienee juuri ja juuri mainittavassa määrin myyty myös samoojille sekä matkustavaisille idän kääpiöille kuten rautavuorelaisille.

Olettaisin, että syömistä ja juomista arvostavat hobitit ryhtyivät melko varhain ostamaan kääpiöiltä juoma-astioita. Ehkäpä jossakin vaiheessa huomattiin kysyä myös juomalaseja, kun sellaisia dúnedainin peruja jo jonkin verran oli, ja huomattiin lasituotteet yllättävän edullisiksi ja miellyttäviksi käyttää? Sinivuorethan eivät, rautaa lukuun ottamatta, olleet kuuluisia malmivaroistaan, joten lasi saattoi juuri tuossa maankolkassa olla suhteellisen halpaa. (Tähän kohtaan toivoisin kommentteja erityisen mielelläni.)

Olen itse pitkään kuvitellut Repunpään ikkunat lasittomiksi. Maininta Vihreän lohikäärmeen särjetyistä ikkunoista hämmentää minua nyt, kun pysähdyn sitä miettimään. Ehkäpä kyseessä sittenkin olivat sisään lyödyt puiset ikkunaluukut... tai sitten Konnussa oli vähän satunnaista, kuka välitti ostaa kääpiöiltä ikkunalasia.

Kenties voisi ajatella, että vanhat herraskaiset suvut kuten Tukit pitivät lasi-ikkunoita keekoiluna. Olettakaamme Belladonnan sanoneen Bungolle, että hänen kotinsa ikkunoihin ei kyllä mitään »jäälevyjä» ostettaisi. Vihreän Lohikäärmeen omistajan oli joku suustaan hyvä kääpiösaksa, käsiin jääneen ikkunalasierän omistaja, saanut puhuttua ympäri vedoten siihen, miten asiakkaat ilahtuisivat kun kylmilläkin säillä pääsisi nauttimaan luonnonvalosta ja juoruilemaan ohikulkijoista.

Yksi huomioon otettava asia on myös lasin tekemiseen tarvittava hiekka. Mikä tahansa hiekka ei käy, sen pitää olla kvartsipitoista, ja jos haluaa kirkasta, läpinäkyvää lasia, pitää käyttää mahdollisimman puhdasta, valkoista kvartsihiekkaa. Nytpä sitten pohtimaan, mikä Keski-Maan maaperän koostumus missäkin tarkalleen ottaen oli kivilajien suhteen, koska se vaikuttaa vahvasti siihen, missä lasia on ylipäätään voitu tehdä paikallisista raaka-aineista ja millaista lasia missäkin on ollut mahdollista valmistaa. Ainakin Amanin kohdalla mainitaan vitivalkoiset hiekkarannat, joten siellä olisi täysin kirkkaan, läpinäkyvän lasin valmistuskin ollut mahdollista.

Isilmírë sanoi:

Mikä tahansa hiekka ei käy, sen pitää olla kvartsipitoista, ja jos haluaa kirkasta, läpinäkyvää lasia, pitää käyttää mahdollisimman puhdasta, valkoista kvartsihiekkaa.

Click to expand...

Juuri tämän kaltaisia kommentteja toivoin.

Minun on vaikea kuvitella, miten juomalasit voisivat olla Konnussa yleisiä muuten kuin siten, että niitä ostettiin nimenomaan Sinivuorten kääpiöiltä. Mutta missä sijaitsivat sinivuorelaisten hiekkakuopat? Lindonin rannikollako, missä asui poikkeuksellisen taajassa nimenomaan harmaahaltioita, jotka kantoivat heille kaunaa? Olen kuvitellut, että Beleriandin tuhoutuessa (sikäli kuin se nyt oli historiallinen eikä myyttinen tapahtuma) Lindonin rannat muodostuivat jyrkänlaisiksi, eivät miksikään tyypillisen hiekkarannan paikoiksi. Vaikka tämä kuvitelma ei välttämättä pidä paikkaansa, olisi minun helpointa nähdä kääpiöitten hiekanottamot jossakin Luninjoen yläjuoksulla.

Olin muuten ylempänä väärässä lasin keksimisen suhteen. Sindarin sana heledh ’lasi’ on laina khuzdulin sanasta kheled, mikä on vaikea selittää muuten kuin siten, että kääpiöitten ja harmaahaltiain ryhtyessä käymään kauppaa jälkimmäiset eivät vielä tunteneet lasia. Ääritapauksessa voisi ajatella, että kheled ja heledh molemmat merkitsivät alun alkaen ’peilipintaa (esim. metallista valmistettua)’ ja niitten merkitys laajeni myöhemmin noldorin tuotua varsinaisen lasin Keski-Maahan, mutta en näe erityistä syytä vähätellä kääpiöitten taitoja ja olettaa näin.

Tämä ei sulje pois sitä, että mestarihaltiat olisivat voineet oppia tai kehittää lasityötaidon Amanissa kääpiöistä riippumatta. Mielestäni ei edes tunnu uskottavalta, että Fëanor olisi osannut valmistaa Silmarilit osaamatta valmistaa lasia ja kristallia. Eiköhän kristallinvalmistus ollut yksi askel matkalla hänen taitoonsa »työllä tuottaa suurempia ja kirkkaampia jalokiviä kuin ne joita maa antaa» (»Fëanor ja Melkorin vapautuminen»).

Houkutteleva ajatus on, että Amanin ja Keski-Maan lasinvalmistusperinteet erosivat toisistaan merkittävästi, siten että Curufin väkineen ja Sinivuorten kääpiöt molemmat saattoivat vastavuoroisesti opettaa toisilleen uusia lasityötaitoja Beleriandin pitkän rauhan aikana.