Telttailu, vaeltaminen ja muu ulkoilmaelämä

Totesin, että tällä kunnolla ei kyllä ensi kesänä vaelleta, joten otin itseäni niskasta kii. Aloitin taas käymään salilla (tänä aamuna olin jo 6.05 salilla 😄) ja jätän auton aamulla 1,5 km päähän työpaikasta. Viikonloppuisin sitten pidempiä rupeamia. Harmi, kun töitten takia (niin kiva kun kuukausipalkkainen työ onkin) ei onnistu keskellä viikkoa ulkoilut valoisan aikaan.
 
Anteeksi peräkkäiset viestit, mutta lokakuussa tein parin päivän reissun ja kävelin tuttavan kanssa pätkän Salpalinjaa. Kermaperseilynä olimme vuokranneet yöpaikaksi Muhikon tuvan ja tadaa! saunan. En ole ennen varaillut tupia, mutta kieltämättä oli aika mukavan kevyt vaellus, kun vapaapäiviäkin oli vain pari. Vaikka sauna ei kovin kuumaksi lämmennyt, niin helli ihanasti syyssateesta tulleita kulkijoita.
 
Last edited:
Tulin juuri Iisakkipäältä kiertämästä lumikengillä, parhaillaan Saariselällä. Tosin kenkien kanssa oli vähän turhaa, koska polku oli niin tamppautunut, että päädyin kantamaan lumikenkiä suurimman osan matkaa. -20 ja tuulta, eli tunturin ylitys olo vähän naama jäätyy-tilanne. Kameran vara-akku oli tarpeen kun vanha akku simahti kylmään parin kilsan kävelyn jälkeen. Yhteensä 7km (reitti + 1km suuntaansa kävelyä reitille, ja varustus armeijan villapaita + fleecekerrasto + hiihtokerrasto (ja tietty takki ja toppahousut :p ) ja pieni kaulahuivi + paksu kaulahuivi naaman edessä toimi tosi hyvin, ei ollut yhtään kylmä, pitemminkin kuuma kun sitä tunturia kiipesi. Eväsleipäni jäätyi ja jouduin pitämään sitä taskussa ennen syömistä. Aurora-tuvalla oli hyvä juoda teetä. Huomenna taaperran sinne uudelleen hämärissä aikeena tehdä vegaanisista nakeista nuotiolla nakkileipiä ja sitten ihmetellä revontulia kameran kanssa, ja sitä ennen voisi yrittää hiihtää sen 13km (pisin mitä olen vielä tänä talvena hiihtänyt, on 6). Nyt kameran akku lataukseen ja saunaan, tänä iltana on liian pilvistä revontulille.
Edit: tuohon kierrokseen meni siis noin 4h koska pysähtelimme kuvaamaan ja ihmettelemään.
 
Tuli Sidhielin kuvauksesta mieleen se, kun murrosikäisenä kerran hiihdin Kiilopään yli vanhempieni kanssa. Isälle ei valmis latu kelvannut vaan hän, kokenut erämies ja Lapin kulkija, halusi tehdä oman. Tunturin päällä vastatuuli oli todella kova ja viima viiltävä, mutta äiti ja minä olimme vähän suojassa joukkoa vetäneen isäni takana. Isä sen sijaan sai viiman vastaansa koko voimalla, ja vaikka olimme muuten hyvin varustautuneita, isä joutui ennen pitkää tunnustamaan, että alapää jäätyy viiman puskiessa housujen läpi ja kulkeminen alkaa siksi olla vähän tuskallista. Lopulta äiti riisui piponsa toppahuppunsa alta, isä työnsi sen housuihinsa ja pääsimme kuin pääsimmekin onnellisesti tunturin toiselle puolelle.
 
Totesin, että tällä kunnolla ei kyllä ensi kesänä vaelleta, joten otin itseäni niskasta kii. Aloitin taas käymään salilla (tänä aamuna olin jo 6.05 salilla 😄) ja jätän auton aamulla 1,5 km päähän työpaikasta. Viikonloppuisin sitten pidempiä rupeamia. Harmi, kun töitten takia (niin kiva kun kuukausipalkkainen työ onkin) ei onnistu keskellä viikkoa ulkoilut valoisan aikaan.

Minäkin olen tässä alkanut miettiä vaelluskunnon kasvattamista, mutta toistaiseksi suunnitelmat ovat tasolla "pidempiä koira ulkoilutuslenkkejä" ja "voisi tehdä kotona jotain lihaskuntoharjoituksia jaloille". Salille minua ei saa. Jalat tuntuvat nyt olevan se heikko kohta, mutta varmaan keskivartalokin hyötyisi jostain satunnaisesta lankuttamisesta edes. (Mutta kun en tiedättekö yhtään haluaisi!)

Mietin myös koiran vaelluskunnon kasvattamista, sehän kävelee helposti paljon pidemmän matkan kuin ihmiset poukkoillessaan. Lenkkeilyä koiran repun kanssa voisi aloitella myöhemmin keväällä, kun koira on ensin toipunut tulevasta sterilisaatiosta. Ja samalla sitä itsekin voisi alkaa välillä ottaa jollain täytetyn rinkan välillä mukaan lenkeille, niin ei se vaelluspäivän kantamus olisi aina niin iso shokki.

Onneksi vieressä on keskuspuisto, jossa juoksennella vaikka joka päivä, niin saa realistisessa ympäristössä kasvatettua kuntoa.
Ja onneksi toisaalta meille ei ole ollut tähänkään mennessä tärkeää taittaa pitkää matkaa. Nautitaan siitä leirihöntsäilystä niin paljon. :D
 
Tuo vaelluskunnon kasvattaminen on kyllä joka vuosi aina vain isompi haaste. Ei se tässä nojatuolilla istuksiessa oikein kasva - harmi. Tammikuusta alkaen olen sentään ollut vähän aktiivisempi, joskin ei se paljoa missään näy. Ja kun koskaan ei olla varma vaikka kunto kestäisikin, niin entä ne pienet terveyttä kiusaavat kolotukset ja kivut, jotka voivat ilmaantua milloin vain, vaikka nyt näyttäisikin että vähän parempaan suuntaan mennään. Yksin tuonne ulos meneminen on vaan niin tuhannen tylsää.
 
Olen ihmeissäni, koska 13km hiihtäminen sunnuntaina ja 10km hiihtäminen maanantaina ei tunnukaan jaloissa yhtään. Ongelma yli 7km hiihdossa eli neljättä varvasta hiertävä mono yllätti taas, vaikka periaatteessa muistin, että niissä on joku juttu joka yllättää pidemmillä lenkeillä. Toki hiihtoon meni aikansa, mutta ehkä sekin paranee ajan kanssa.
 
Kohti uusia ihmeellisiä seikkailuja! Ensi viikonloppuna menen minivaellukselle Isojärven kansallispuistoon. Samaan paikkaan, mitä viime kesänä, mutta toisaalta en sattuneista syistä muista juuri mitään ensimmäisestä päivästä. Yhden yön minihomma siis. Toivon, että saan graduni oikeasti valmiiksi ennen tuota, että metsässä oleminen olisi sitten vähän niin kuin aivojen nollaus kaiken työn jälkeen. Mitäköhän muuta jännää alueella on, ajattelin ainakin ottaa kiikarit, jos sattuisi näkemään jotain jännää (kuten lintuja tai majavia).
 
Terveisiä Taivassalon Laavupolulta (5,5 km lenkki). Oltiin retkeilykurssin pienellä porukalla la-su välinen yö laavun ympäristössä. Muutama nukkui riipparissa ja me muut teltoissa. Teimme paljon luontohavaintoja. Sunnuntaina mm. kohmeinen kyy. Mökkiläiset kertoivat että susi oli nähty 22.30 eli heti sen jälkeen kun meidän porukka oli vetäytynyt nukkumaan. Sudella on siellä oma reittinsä mitä pitkin kulkee ja se menee siitä laavun viereltä. Oli vilpoinen yö, mutta nätti aurinkoinen keli saatiin muuten. Kesän retkikausi on tällä avattu. :)
 
Retkikausi täälläkin avattu! Oltiin noin kellon ympäri Nuuksiossa, eli yksi yö teltassa. Minulla ei vielä kyllä ole vaelluskunto kovin korkealla, jalat on aika tohjona, vaikka rinkka ei ollut näin lyhyellä reissulla kovin painava tietenkään.

Tämä oli meille eka kerta, kun ei menty merkittyjä polkuja vaan mentiin metsässä geokätköltä geokätkölle ja pienempiä sokkelopolkuja. Vähän huijaukselta tuntuu katsoa koko ajan karttasovelluksesta omaa menoa, mutta itse olen ainakin aika vainoharhainen metsään eksymisestä (kasvettuani metsän keskellä :D).

Nuuksiosta on varoiteltu, että se on nykyään tosi ruuhkainen, mutta valitsimme onnistuneesti hiljaisen sopen Pohjois-Nuuksiosta. Yöpymispaikaksi valikoitui Pöksynhaaran (heh heh) telttailupaikka. Siellä oli meidän lisäksemme kaksi telttaa ja kaksi riipparia. Metsässä ei juuri tullut muita vastaan. Päästiin kahdella bussilla ihan ensimmäisen geokätkön ja sopivan aloituspisteen viereen alle tunnissa. :)

Ikävintä oli, että jatkuvasti piti olla silmät ja korvat auki kyiden varalta, kun tuolla koiralla on niiden kanssa ikävää historiaa eivätkä koirat tiettävästi opi. Tehtiin niin, että toinen ihminen käveli aina edellä ja koira tuli lyhyessä hihnassa toisena ja perässä se jäljelle jäänyt ihminen. Lyhyt hihna ei ole metsässä kovin kiva, koska koiralla on kova vauhti päällä ja sitten se kiskoo hihnaa. Mutta ei sitä voi päästää pidemmälle poikkeamaan polulta ja työntämään kuonoaan jonkun kyyn lähelle. Minä en nähnyt käärmeitä, mutta puoliso näki polun vieressä yhden, jonka ohi olin itse kävellyt (jonon kärjessä, eli epäonnistuin tehtävässäni etsiä ja karkottaa niitä), mutta hän ei erottanut, oliko se todella tumma kyy vai rantakäärme. Ei jääty tutkimaan asiaa.

Vaellustarvikkeista lemppareitani on:
- Grayl, eli veden puhdistus/filtteröintipullo. Vähän työläs käyttää, mutta paljon mieluummin graalaan vettä kuin keitän. Tai juon pintavesiä sellaisenaan (muut saavat tehdä kuten mielivät, minä en niitä joisi kuin hengenhädässä.)
- Ilmatäytteinen patja ja tyyny. Luulin aluksi, että pärjäisin ilman, mutta kyllä tuo lisää nukkumismukavuutta huomattavasti.
- koiran pelastusreppu, jota ei ole tarvittu sen ostamisen jälkeen (ennen sitä olisi kerran tarvittu), mutta voi miten paljon mielenrauhaa tuo tietää, että loukkaantuneen koiran pystyy kantamaan pois. Toki 19-kiloisen koiran kantaminen selässä olisi ihan hirveää, mutta sylikantaminen oli kauheampaa.


Nyt sitten pitäisi jatkaa kunnon kohottamista. Heinäkuussa tehtäneen ainakin yksi kahden tai kolmen yön reissu. Haluaisin jalkoihin vähän lisää lihasvoimaa, jotta ei täydemmänkään rinkan kanssa vauhti heti hiivu ylämäessä.
 
Pahoittelut tuplapostauksesta, mutta ihan uusi aihe – mitenhän kuukautisalushousut toimivat vaelluksella? Toistaiseksi minulle ei ole sattunut menkkoja metsäretkille, mutta voi olla, etten sitä voi ikuisesti vältellä.

En voi käyttää kuukuppia, joten vaihtoehdoksi jää kertakäyttöiset kuukautissuojat, kestositeet ja kuukautisalushousut. Kaikki nämä vievät rinkassa tilaa, ensin mainituista teoriassa on mahdollista päästä matkan varrella eroon, jos kulkee roskiksien ohi, loput taas pitäisi kuljettaa kotiinkin.

Kuukautispöksyt voisivat olla siitä kätevät, että pöksyjä nyt tarvitsee joka tapauksessa. Noita tosin pitänee vaihtaa useammin kuin tavallisia alkkareita. Ja ne tietysti maksavat. Viikonlopun metsäreissua varten pitäisi ostaa todella monta, kun niitä ei välissä pääse pesemään.

Entä ovatkohan kuukautisalushousut vähemmän sotkuinen vaihtoehto? Vai pitääkö kuljettaa samalla iso paketti jotain intiimipyyhkeitä mukana?
 
Minivaellus sujui erittäin hyvin. Hevosjärvi on loistava telttapaikka, koska vettä on vieressä ja pääsee uimaankin. Aivan paras idea käydä välittömästi rinkan laskemisen jälkeen uimassa. Ei ollut edes mitenkään kylmää vettä, vaan ihan ok -viileää. Käytiin myös paluupäivänä uimassa 500m päästä Heretyn parkkipaikasta olevalla laavupaikalla. Crocksit ovat hyvät uintikengät, koska pohjan mutaisuus/kivikkoisuus ei tunnu läpi.
Kahden hengen telttaan mahtui hyvin minä, isä ja kaksi rinkkaa, joista molemmat pääosin mun jalkopäässä koska oon lyhyempi kuin keskivertoihminen. Opettelin käyttämään trangian kaasupoltinta ja ihan hyvin onnistui, ekalla kerralla vähän nappasi sormille mutta toisella ja kolmannella kerralla osasin varoa.
22 astetta lämmintä ja pääosin hihattomassa paidassa ja haglöfsin sadehousuissa (koska niissä on hyvät taskut). Toppi oli virhe koska rinkka pääsi hankaamaan olkapäitä. Laitoin ohuen babushka-huivin väliin olkapäille ja auttoi kummasti. Tällä kertaa kannoin omat veteni (3.5l) eli rinkka painoi ehkä 14kg. Ei paha olleskaan. Ehkä kunto kasvoi Norjassa? Toisaalta olen tehnyt ahkerasti lankkua ja punnerruksia, joten ehkä selkänikin on vähän vahvempi kuin viime kesänä.
Nutellan annospakkaukset olivat hyvä idea, kiva dippailla jotain erikoispakattua paahtoleipää siihen (joka itsessään maistuu pahvilta). Kanelisokeri peitti myös soisen lammen veteen tehdyn aamupuuron humuksenmaun :p
Huonoja puolia: paita joka antoi rinkan hiertää + lievä mahatauti lähtöpäivänä.
Hyviä puolia: kaunista, parantunut kunto, uuden oppiminen ja käytännössä kaikki muukin. Yöllä oli viileimmillään 5 astetta ja siitä huolimatta suurimman osaa yötä oli (edelleen) hieman kuuma. Myös hyttysettömyys oli ehdotonta plussaa.
 
Last edited:
Kesä ja alppivaellus lähestyy. Nyt on alkanut se vaihe kun hirvittää. Että mitä ihmettä oikein olen tekemässä? Mitä jos hyydyn mäkeen tai putoan tai tulee lumimyrsky tai käärme tai olen vaan tehnyt valtavan virhearvion? Enhän minä ole vaeltanut ison rinkan kanssa varmaan koskaan. Hullu. 170km hyvä aloitusmatka

Olen kyllä valmistautunut kiitettävästi, käynyt salilla ja lenkillä ja ottanut selvää ja tutkinut ja kerännyt kamppeita. Tiedän ainakin jollain tasolla mikä minua odottaa. Mutta konkreettisesti se selviää vasta paikan päällä. Pelko on tavallaan varmaan ihan fiksua. Edelleen jos joku teistä on ollut vuorilla vaeltamassa, otan mielelläni vinkkejä vastaan. En varmaan tule ajatelleeksi kaikkea, vaikka yritän.
 
Last edited:
@Arwen Undomiel Iltatähti minusta tuossa on useampikin riskitekijä. Ensinnäkin: vesi. Rinkan kanssa eteneminen on hidasta ja varsinkin ylämäissä tulee sen verran kuuma, että on pakko juoda reippaasti. En tiedä, uskaltaako alueen joista juoda ja missä on vesipisteitä. Tämä kannattaa ehdottomasti ottaa ensiksi selville. En tiedä, minkälainen kuntosi on, mutta tuossa maastossa 15km päivässä alkaa rinkan kanssa olla jo melkoista urheilua (koska ilman rinkkaakin on t. Kokemus).
Toiseksi: ruoka. Vaelluksella kuluu enemmän energiaa, joten tarviit enemmän ruokaa kun normisti. Jos et voi ostaa niitä matkan varrelta, joudut kantamaan kaiken. Vesi mukaanluettuna (2l päivä on aika minimi). Tästä voi tulla melko painava rinkka jo itsessään.
Kolmanneksi: sää. Kunnon sadevarusteet jne ja jotain kevyttä jos on kuuma. Voi myös olla viileitä öitä! Varsinkin kuumuus vaikuttaa vaelluskuntoon.
Neljänneksi: oma kunto ja mahd asioiden hajoaminen. Ea-laukku mukaan ja paljon (huom! Paljon!) rakkolaastaria. + neula ja vahvaa lankaa + jesari jos yhtäkkiä hajoaa joku varuste yms.
Viidenneksi: hommaa kartta ja kompassi. Et nyt välttämättä tahdo eksyä. (Luultavasti reitti on merkitty ja näin, mutta ilman karttaa en itse lähtisi mihinkään vähääkään pidemmälle).
Kuudenneksi: suunnitelmat saattavat muuttua ja matka hidastua. Jos menee liian hankalaksi, niin jätä kesken hetkeksi. Parempi ottaa varalta kuin olla etsintäpartion kohteena.
Suunnitelman järkevyyteen en nyt tässä ota kantaa, mutta tee niin kuin parhaaksi näet.
 
Tervehdys pitkästä aikaa! Tulin muutaman vuoden jälkeen katsomaan miltä täällä näyttää ja kun kohdalle sattui tuttu aihe niin kirjoitanpa pari riviä valmistuatumisesta vaellukselle. Painavan rinkan kantaminen on sellaista mihin ei voi oikein totutella kuin tekemällä sitä itseään. Onhan se vähän hölmön tuntuista kävellä kotikulmillaan rinkka selässä mutta suositeltavaa ja nimenomaan ne kengät jalassa joita meinaa vaelluksella käyttää. Kannattaa punnita se rinkka. Selviää samalla miltä tuntuu kävellä kun rinkka painaa 12kg tai 16kg tai 20kg tai jotain muuta. Syntyy mielikuva siitä minkä painon alapuolella on pysyttävä ja mitkä ovat ne viimeiset kilot joiden kohdalla muuttuu selvästi raskaammaksi. Lisäksi rinkan säädöt tulevat tutuiksi ja painojakauman merkitys ja vaikutus kantamiseen. Jalkojen, hartioiden, lantion ja koko vartalon tottuminen vie jonkin verran aikaa, aluksi vain paikat kipeytyvät. Yleinen kuntoilu ja esim. kuntosali nopeuttavat tottumista mutta eivät poista lajikohtaisen totuttelun merkitystä. Tietysti sitä sitten vaelluksellakin tottuu pakon edessä mutta ennakkoon totuttelu säästää kivuilta ja pienentää loukkaantumisen vaaraa. Pitkä vaellus kengillä joita ei ole käytännössä testannut toimiviksi voi tosin aiheuttaa sen verran pahoja jalkakipuja, että vaellus tyssää siihen. Ajattelitko käyttää kävelysauvoja? Niiden avulla on mahdollista vakauttaa menoa ja siirtää pieni osa jalkojen rasituksesta käsille. Hyvän rytmin ja rutiinin saaminen kävelysauvojen käyttöön vaatii myös niitä kilometrejä rinkan kanssa, on vähän erilaista kuin ilman rinkkaa.
 
@Sidhiel en onneksi ole niin huonosti valmistautunut etten olisi näitä asioita ajatellut! Kiitos kuitenkin hyvistä vinkeistä! Jesaria mukaan. Reitti minkä vaellan on selkeästi merkattu ja matkan varrella on useita majatalotyyppisiä paikkoja, mistä hankkia mm. ruokaa. Tämä helpottaa ja tekee myös turvallisemmaksi oloa. Otan silti kuitenkin kartan ja kompassin. Sanoisin olevani vallan hyvässä kunnossa, en muuten lähtisi ollenkaan. Olen lähtökohtaisesti hyvin varovainen ihminen, yritän käydä läpi niin paljon riskejä kuin keksin ja keksiä ratkaisuja, riskivapaaksi tätä retkeä ei saa, mutta tyhmä en aio olla. Testivaellus on myös suunnitelmissa. Kiitos vinkeistä kontulaiset! Otan niitä mielelläni vastaan, täällä kun on paljon kokeneita eränkävijöitä.
 
Kesäkuun Albania-Makedonia patikka vaihtuu sitten Italian Dolomiittien patikkaan. Tuo ensiksi mainittu matka peruuntui. Muutama päivämatka on 20-22km ja tuo tuntuu nyt kamalan pitkältä vaikka selässä onkin vain pikkureppu. Olen tässä kävellyt muutaman pitemmän lenkin tuossa lähimetsän polulla (12-13km lenkki) mutta edelleen jänskään miten koivet kestävät, kun on edellen välillä varvaskipuilua. Urheiluteipistä hajoaa iho, joka on sinänsä pahuksen harmi kun se teippi oli muuten toimiva ja auttoi noihin varpaisiin.
En tiedä onko kuntokaan mitenkään hyvä. Mun lepopulssi on tässä ollut melko korkea, joten ylämäet ovat joka tapauskesssa yhtä puhinaa ja puuskutusta. Kaipa sitä jotenkin pärjää.
 
Kesäloma alkaa ensi viikon lopulla ja olen onnistunut tunkemaan kaksi keskimmäistä viikkoa aivan täyteen. Topikin aiheeseen liittyen olen lähdössä pariksi päiväksi Kurjenrahkaan, josta jatkan pariksi päiväksi Turkuun kaupunkilomalle. Kohteen valintaan vaikutti suuresti se, että kansallispuiston porteille pääsee Turun paikallisliikenteen bussilla. Samaisella bussilla pääsen sitten Turkuun palatessani lähestulkoon majapaikkani (S/S Bore) viereen. En ole vielä päättänyt lähdenkö matkaan teltalla vai riipparilla. Täytyy miettiä hieman varusteiden yhteispainoa, sillä joudun kantamaan metsässä mukanani myös kaupunkivaatteet sun muuta rekvisiittaa jota metsäretkillä ei yleensä mukana ole.

Suunnitteilla on myös yöretki Meikolle kuuntelemaan kuikan huutoa ja katsomaan auringon nousua, mahdollisesti yönylivierailu Jussarössä ja (tämä luultavasti vasta lomien jälkeen) yöretki Suomenlinnaan, jota en ole koskaan nähnyt muuten kuin kesällä päiväsaikaan turistien (kuten itseni) kansoittamana. Suokissahan ei saa varsinaisesti yöpyä (lue: leiriytyä), mutta jos haluaa palloilla kesäyössä pitkin saaria ja mahdollisesti vaikka virvelöidä tms. niin sitähän ei mikään estä.
 
Smial Telcontar on kiellosta huolimatta leiriytynyt aikoinaan kahdesti Suomenlinnassa eri kokoonpanoilla. Ensimmäisellä retkellä en ollut mukana ja hyvä niin, koska silloin porukka nukkui jossain luolaston osassa, ja siellä oli kuulemma todella kalseaa ja nihkeää. Toisella kerralla levitimme makuualustat ja -pussit rantakalliolle, ja se yö oli hauska kokemus (koska onneksi ei satanut). Samalla retkellä keksittiin myös kevyen väkivaltainen joukkuepeli nimeltä makuupussi.
 
Ylös