Retkikausi täälläkin avattu! Oltiin noin kellon ympäri Nuuksiossa, eli yksi yö teltassa. Minulla ei vielä kyllä ole vaelluskunto kovin korkealla, jalat on aika tohjona, vaikka rinkka ei ollut näin lyhyellä reissulla kovin painava tietenkään.
Tämä oli meille eka kerta, kun ei menty merkittyjä polkuja vaan mentiin metsässä geokätköltä geokätkölle ja pienempiä sokkelopolkuja. Vähän huijaukselta tuntuu katsoa koko ajan karttasovelluksesta omaa menoa, mutta itse olen ainakin aika vainoharhainen metsään eksymisestä (kasvettuani metsän keskellä

).
Nuuksiosta on varoiteltu, että se on nykyään tosi ruuhkainen, mutta valitsimme onnistuneesti hiljaisen sopen Pohjois-Nuuksiosta. Yöpymispaikaksi valikoitui Pöksynhaaran (heh heh) telttailupaikka. Siellä oli meidän lisäksemme kaksi telttaa ja kaksi riipparia. Metsässä ei juuri tullut muita vastaan. Päästiin kahdella bussilla ihan ensimmäisen geokätkön ja sopivan aloituspisteen viereen alle tunnissa.
Ikävintä oli, että jatkuvasti piti olla silmät ja korvat auki kyiden varalta, kun tuolla koiralla on niiden kanssa ikävää historiaa eivätkä koirat tiettävästi opi. Tehtiin niin, että toinen ihminen käveli aina edellä ja koira tuli lyhyessä hihnassa toisena ja perässä se jäljelle jäänyt ihminen. Lyhyt hihna ei ole metsässä kovin kiva, koska koiralla on kova vauhti päällä ja sitten se kiskoo hihnaa. Mutta ei sitä voi päästää pidemmälle poikkeamaan polulta ja työntämään kuonoaan jonkun kyyn lähelle. Minä en nähnyt käärmeitä, mutta puoliso näki polun vieressä yhden, jonka ohi olin itse kävellyt (jonon kärjessä, eli epäonnistuin tehtävässäni etsiä ja karkottaa niitä), mutta hän ei erottanut, oliko se todella tumma kyy vai rantakäärme. Ei jääty tutkimaan asiaa.
Vaellustarvikkeista lemppareitani on:
- Grayl, eli veden puhdistus/filtteröintipullo. Vähän työläs käyttää, mutta paljon mieluummin graalaan vettä kuin keitän. Tai juon pintavesiä sellaisenaan (muut saavat tehdä kuten mielivät, minä en niitä joisi kuin hengenhädässä.)
- Ilmatäytteinen patja ja tyyny. Luulin aluksi, että pärjäisin ilman, mutta kyllä tuo lisää nukkumismukavuutta huomattavasti.
-
koiran pelastusreppu, jota ei ole tarvittu sen ostamisen jälkeen (ennen sitä olisi kerran tarvittu), mutta voi miten paljon mielenrauhaa tuo tietää, että loukkaantuneen koiran pystyy kantamaan pois. Toki 19-kiloisen koiran kantaminen selässä olisi ihan hirveää, mutta sylikantaminen oli kauheampaa.
Nyt sitten pitäisi jatkaa kunnon kohottamista. Heinäkuussa tehtäneen ainakin yksi kahden tai kolmen yön reissu. Haluaisin jalkoihin vähän lisää lihasvoimaa, jotta ei täydemmänkään rinkan kanssa vauhti heti hiivu ylämäessä.