Telttailu, vaeltaminen ja muu ulkoilmaelämä

Voin vahvistaa että likimain kaikki Turun seudun (ja saaristonkin) muinaiset lehdot ovat nykyään peltoja. Ei ole päivän vaelluksia tarjolla täälläkään. Ahvenanmaalta löytyy tosiaan joitakin lehtipuuvaltaisia saaria, ja vapaa leiriytyminen on siellä kielletty, joten se käy huonosti vaellukseen.

Muuhun Suomeen verrattuna lehtoisia asuttuja alueita kyllä löytyy enemmän mutta tätä tuskin haet. Pieneltä Saariston Rengastieltä sivuteille poikkeillen löytyy joitakin paikkoja jotka saattavat tuntua eksoottisilla pohjoisempaa Suomesta tuleville. http://www.saaristonrengastie.fi/content/pikku-rengastie En tiedä olisiko tuosta rakennettavissa jonkinlainen vaellusreitti erilaisten kartanoiden maiden ja suojeltujen lehtojen läpi, kenties.

Varsinaiset jalopuulehdot ovat Ruissalon ulkopuolella pienehköjä, joitakin hehtaareja, yleensä rauhoitettuja ja aivan asutuksen vieressä. Useammin tulee vastaan melko tavallista sekametsää jossa kasvaa vaahteraa ja tammea seassa, lisäksi paikoin jalavaa. Lehmusta on yllättävän vähän.

Satuin joitakin vuosia sitten löytämään pienehkön (kaiketi) istutetun vaahterikon melko keskeltä Turun saarten metsiä, siinä kohtaa tuli melko outo tunnelma itsellekin, en ollut aiemmin ajatellut vaahteraa metsäpuuna. Paraisilla ja Ruissalossa on käsittääkseni jossain vastaavat (Valko?)pyökki esiintymä (onko se sitten pyökikkö?), en osaa neuvoa paikoille.

Jos voisi itse vapaasti Euroopasta valita, kenties Slovakiaan, etelärinteille. @Fairy tale kenties tietää onko Pikku Rengastietä käytetty kävelyvaelluksiin, se kun on enemmän pyöräreitti, mutta luulisin että yöpymiset pitäisi sijoittaa monessa kohtaa kalliomänniköihin tai luvalla kulttuurimaisemaan. Hienommat paikat ovat kumminkin sivuteiden varsilla, ja monessa kohtaa joutuisi kiertämään reilusti kun silta on siellä missä se on.
 
Last edited:
@Luvailin Pitänee kyllä käydä katsomassa nuo mainitsemasi metsät.
Lappiinkin olisi tarkoitus joskus mennä vaeltamaan tuntureille, nyt olen ollut vain "tavallisissa" metsissä Etelä-Suomessa.
 
Olin kesällä Wienin ympärillä retkuilemassa ja viestittelin sieltä, että odotin mustien ratsastajien ilmestyvän hetkenä minä hyvänsä. Samanlaisia fiboja on tullut heti Saksa-Puola -akselille siirtymisen jälkeen. Minulta löytyykin useita ym. päivityksiä noilta reissuilta :) Siirtyminen Itämeren toiselle puolelle auttaa tässä asiassa :22:
 
Noista lehdoista vielä. Pohjoisessa on Varkaankurun luontopolku Ylläksellä 3,5km ja siellä on yllättävää kyllä, matkalla myös lehtometsää.
https://www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi/reitit/yllas. Itselleni oli yllätys että noinkin pohjoisessa on pieni pläntti rehevää lehtoa. Mutta yhtä kaikki, kyllä nämä Suomen lehtometsät jäävät kovin pieniksi saarekkeiksi. Varkaankurussa kävin kesällä 2014.

Ahvenanmaan lehdot ovat myös lähinnä luontopolkuja ja Ahvenanmaalla ei saa telttaa laittaa ihan minne tahansa, vaan täytyy käyttää leirintäalueita. Ahvenanmaalla olin 2016 eräopasopintojen aikana. Matkasimme pyöräillen 6 päivän ajan ja ryhmällämme oli mukana huoltoauto, jonka kyydissä oli pari varapyörää ja autossa olivat suurimmat laukkumme. Pyöräilypäivä eteni siis aina kevyen päivärepun kanssa. Ja autonkuljettaja vaihtui tietysti pienien etappien välein. Pyörät on helppo jättää luontopolun päähän ja reippailla välillä myös kävellen, jolloin tuo lehtoihin sukeltaminen onnistuu. Suosittelen kokoamaan pienen porukan (vaikka 4 hlö) josta yksi aina ajaa autoa ja loput pyöräilevät. Lähteä voi Kustavista ja päättää retkensä Korppoon Galtbyn satamaan. http://lapinkavija.simplesite.com/426147310?pagenum=3 (tuolta voi lukea meidän porukan matkasta, kun kelaa vähän alas kohtaan "pyöräretki").

Minä taidan viimein olla piristymään päin sitten kesän 2017 jälkeen. Mieli vaeltelee Lapissa yhä useammin ja mieleni tekisi tänä vuonna ottaa helikopterikyyti vaelluksen lähtöpaikalle, viettää ensin yksi viikko samassa paikassa yöpyen ja siitä päiväretkiä tehden ja toisena viikkona vähitellen vaeltaa pois tunturista. Pikkureppu kun ei rasita jalkoja niin paljon kuin täyspainoinen rinkka. Enkä olen ihan varma, että koipeni kestävät vielä mitään vedänjokapäivä15-20kilsaaputkeen. Ehei. Täytyy tyytyä pikkasen lyhyempiin päivämatkoihin viime vuoden tapaan, niin ei tarvitse kärsiä.
 
Tuplapostaan, koska minulla on puheripuli. :)
Tänä vuonna kesälomani osuu harmittavasti kovin aikaiselle ajankohdalle, eli aivan kesäkuun alusta alkaen. Silloin ei voi ajatellakaan suuntaavansa suurtunturien alueelle patikoimaan, koska siellä tarvittaisi sukset ja lumikengät eikä pelastusliivitkään varmaan pahitteeksi olisi. Yliperällä on lunta vielä reiteen saakka muodossa sohjo. Siellä tulvii juhannuksen aikaan ja vettä on puroissa ja joissa yli äyräiden. Tämän vuoden kesäpatikointi täytyy suunnata paljon etelämmäs ja retkikohde on tainnut valikoituakin jo. Ajatuksena on Repoveden kansallispuisto.

Täältä länsirannikolta on pitkä matka Itä-Suomeen, joten kesälomalla olisi aikaa mennä sinne melomaan ja vaeltamaan.
Täytyy jättää tuo Lappi sitten vaikka syyskuulle ja hakeutua silloin jonnekin ruskaisalle alueelle (mikäli tulee kaunis ruska). MInulla ei ole mitään syksyä ja ruskaa vastaan. Yleensä olen silloin töissä, mutta tällaisella suunnitelmalla tänä vuonna.

Tulevana lauantaina osallistun Suomen ladun retkeilykoulutukseen, jossa tuskin tulee mitään uutta asiaa mutta odotan kovasti muiden kurssilaisten tapaamista. Yksi heistä jopa omaan yhdistykseeni vasta jäseneksi liittynyt jonka kanssa toivon tulevani juttuun. Jos hänellä ei ole ideoita, taidanpa puhua hänet pyörryksiin omilla loistavilla ideoillani, joita voimme alkaa vetää ryhmille. :D
 
Miten te pesette tai huollatte telttojanne? Minusta alkaa tuntua että teltta kaipaisi kunnon pesua, mutta olen vähän arka alkamaan pestä sitä jos en vaikka saakaan kunnolla pestyä vanhoja liiskaantuneita mäkäräisiä ja onko pelkästä vedellä suihkuttelusta kauheasti hyötyä (nythän se olisi helppo tehdä ulkona ja kuivatuskin säiden puolesta varmaan parempi kun koskaan muulloin) vai voisiko jotain mietoa pesuainetta käyttää? Miten tämä pesu kannattaisi oikeasti hoitaa?
 
Jos teltta on reissun jälkeen kuiva, tulee ravisteltua ensin irtoroskat pois ja vietyä se sitten haaleaan suihkuun. Märkä teltta tulee huollettua nopeammin ettei märkä jää muhimaan ja ala haista. Meillä suihkuttelu on tähän saakka riittänyt viemään myös liiskaantuneet hyttysenraadot pois. Sen sijaan linnunpeeaa on ollut hankalampi puhdistettava. Jollain rätillä on tullut pyyhittyä selkeä likakohta pois ennen suihkuttelua. Jos teltassa on erillinen sisäteltta jonka saa irrotettua ulkoteltasta, voisin kuvitella että voisin käyttää sisäteltaan jotain mietoa pesuainetta jos ei pelkkä suihkutus auta saamaan selkeää likaa pois.

Tuossa mainitaan ainakin mäntysuopa ja teltalle erityisesti tarkoitettu pesuaine. Pesutapa on pyyhintä sienellä ja sen jälkeen suihkutus.
 
Metsähotelli ja Nuku yö ulkona - tapahtuma. Vasta viikonloppuna käväisi mielessäni että olisi varmaan kivaa olla kerran elämässä mukana järjestäjäporukassa kun Metsähotellia pukataan pystyyn. Lukaisin kriteerejä ja järjestävän tahon tulee tarjota paikka johon mahtuu 200 yöpyjää ja telttojen väli tulisi olla 4 metriä. Ja pitäähän sopivaa puustoa löytyä riippumatoillekin. Järjestäjällä tulisi olla tarjota 40% majoitteista. Ei tuohon ihan yksi pieni latuyhdistys yksinään kykene.

Mutta eilen kuulin kun olimme tulevan vuoden toimintaa suunnittelemassa, että Suomen Latu olisi heittänyt palloa tänne Lounais-Suomen latualueelle asiasta. Metsähotellin järjestäjäksi kun tulee erikseen haluta hakea. Voi että innostuin asiasta. Täällä päin Suomea ei ole vielä metsähotellia ollut, joten olisi kiva (ja toivottavasti olen ensi elokuussa yhtä innoissani) jos ja kun tämä toteutuu. Ilmoitin jo kiinnostukseni aluetoimikunnassa mukana olevalle. Muutenkin toivon että tapahtumat ja retket joita olen luvannut pitää, toteutuisivat ja niistä jäisi kiva fiilis. :)
 
Last edited:
Olen ajatellut että voisi haastaa itsensä nukkumaan tämän vuoden aikana ulkona jokaisena kuukautena. Tämä ajatus muhi mielessä jo joulukuun puolella. Tämä seikkailu alkaisi omalta takapihalta ja tässä on odoteltu pahinta pakkasta, jotta pääsisi kokeilemaan uusimman makuupussiyhdistelmän toimivuutta. Käytän siis kahta makuupussia isolla pakkasella ja koska vanhan kuitupussin tilalle hankin uuden, en ole tätä uutta pussia vielä päässyt testaamaan (paitsi kesällä sitä yksinään).

Ja koska telttaa ei millään jaksa/viitsi takapihalle laittaa, on tässä odotettu että tulisi kuiva pakkaskeli. Okei, sitä on luvattu mutta nyt tuota luntakin piisaa, joten tulee lapiohommia, jotta saa kaivettua itselleen nukkumapaikan patiolle. Märkä keli on kaikkein haastavinta varusteiden kannalta. Itselleni olisi kuitenkin uusi juttu nukkua talvella ilman telttaa. Joskin on suotavaa ettei olisi kovaa tuulta eikä lumituiskua. Tänne oli aluksi luvattu se kovin pakkanen pe-la yöksi mikä olisi ollut ihan kiva ajankohta, mutta nyt se alin pakkanen onkin jo to-pe välisenä yönä. Saas kattoo menenkö ulos nukkumaan (tai mukanukkumaan) ja nousen makuupussista perjantaiaamuun ja uuteen työpäivään.
 
Minäkin olen haaveillut tuosta nuku yö ulkona joka kuukautena -projektista, mutta vähän epäilen, ettei se vielä tänä vuonna toteudu. Oma kuistini on sen verran avoin paikka, ettei siihen ehkä kehtaa mennä pötköttelemään. Täällä pohjoisessa on myös ollut niin kovat pakkaset melkein koko tammikuun, että en nykyisillä varusteillani uskalla lähteä yhtään kauemmas. Talviyöpymistä on joka tapauksessa tarkoitus treenata lisää vielä tälle talvelle, kunhan kevät etenee ja kelit lauhtuvat. Hankin joulun alla uuden talvikelpoisen makuualustan, jota en vielä ole päässyt testaamaan. Varsinaista talvimakuupussia minulla ei vielä ole, mutta pari pikkupakkasen pussia löytyy, jotka päällekkäin panemalla pärjännee aika pitkään, kun alusta on kunnollinen. Minulla on melko paljon vaelluskokemusta kesä-syysajalta, mutta talviyöpymisiä ei vielä montaa ole. Eka kertaa olin yötä ulkona talvikelillä viime huhtikuussa, kun hiihdin yöksi läheiselle laavulle. Pakkasta oli enimmillään 4 astetta, joten pärjäsin kesäkelin makuualustalla ja kahdella makuupussilla. Jo tuon yhden yön perusteella huomasi, että talvella leiriytymistä kannattaa tosiaan treenata ennen kuin haaveilee pitemmistä talvireissuista. En ollut tullut ajatelleeksi esimerkiksi sitä, mikä kaikki jäätyy heti, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle (hammastahna, sinappi...).😅
 
Mullakin oli joskus tuollainen yksi yö ulkona joka kuukausi -haaste, mutta niitä jäi välistä sen verran usein että piti sitten vaan mennä kerralla metsään useammaksi yöksi. Nyt haluttaisi kovasti lähteä jonnekin laavulle yötä viettämään, mutta täällä päin liikkuu kuulemma susi, joka ei ainakaan näytä pelkäävän ihmistä, joten taitaa siirtyä myöhempään.
 
Wish me luck. Nukun ensiyön ulkona, nyt ensimmäistä kertaa talviaikaan taivasalla ilman telttaa tai muuta suojaa. Eihän kuistin markiisia lasketa? Suojaa se vähän lumisateelta jota on luvattu alkavaksi aamuyöstä. Oli nyt pakko ottaa tämä yö tähän väliin, sillä loppuviikko lotisee vettä. Nyt on mukava pikkupakkanen ja pitäisi olla kuivaa. Revontulien mahdollisuus on vähän kohonnut, mutta pilvistä on.

Näin lunastan lupaukseni helmikuun nuku yö ulkona - haasteeseen.
 
Tämä kuuluisi oikeastaan unitopikkiin, mutta koska liittyy aiheeseen niin laitan tänne. Unessa menin telttaan ja suoraan makuupussiin väsyneenä pitkän päivän jälkeen. Yhtäkkiä tunsin että jotain liikkuu kaulallani, yritin avata makuupussia ja sitten se iski. Kyy. Siihen heräsin. Tarkastakaa makuupussinne ennen kuin menette sinne. Saattavat oikeastikkin mennä lämmittelemään. En nyt kirjoita tätä pelotellakseni, mutta pieni mahdollisuus moiseen tapahtumaan on.

Makuupussiin saattaa ilmestyä myös esimerkiksi myyrän poikasia. Jokunen vuosi sitten yhden leiriläisen makuualustan ja makuupussin läpi nakersi tiensä myyrä, joka sitten alkoi kuljettaa poikasiaan sinne pussiin. Onneksi selvisivät tästä säikähdyksellä sekä leiriläinen että myyrät. Olisi ollut ikävää jos myyrille olisi käynyt jotain tai emo poikasia suojellakseen olisi purrut. Leiripaikalla on siis vakituiset telttapaikat ja niiden alla "näkkärit" sellaset puulavat.
 
Osaisivatko kontulaiset suositella vaelluskohdetta, jonne pääsee kohtalaisen helposti ilman henkilöautoa? Sijaintitoiveena Suomenmaa Keski-Suomen ja Uudenmaan alueilla tai välillä.
 
Osaisivatko kontulaiset suositella vaelluskohdetta, jonne pääsee kohtalaisen helposti ilman henkilöautoa? Sijaintitoiveena Suomenmaa Keski-Suomen ja Uudenmaan alueilla tai välillä.
Itelle hesalaisena nykyään autottomana kelpais tällaiset suositukset myös!
 
Lähiömutsin blogissa on aika paljon vaellus ja ulkoilmaelämä-postauksia. Heillä ei ole autoa ja liikkuvat pääosin julkisilla tai pyörällä. Sieltä voisi selailemalla löytyä joitain vinkkejä.
Ja tietty se että millaisia vaellusmatkoja haluaa. Onko toiveissa päiväretki tai ehkä monen yön mittainen vaellus. Mitään omia vinkkejä minulla ei paikoista kyllä ole antaa 😅
 
Onko toiveissa päiväretki tai ehkä monen yön mittainen vaellus.
Itse en ainakaan päiväretkeä kutsuisi vaellukseksi. :D Meniköhän se "virallinen" määritelmä, että vaellus on kolmen tai useamman yön reissu, ja jossa ei yövytä samassa paikassa.

Kiitos kuitenkin blogivinkistä!
 
Minulle on yli puolet elämää puhuttu myös päivävaelluksista, joten en osaa automaattisesti ajatella että vaelluksen olisi oltava useiden vuorokausien mittainen. Mutta uskon kyllä kun sanot että virallisen määritelmän mukaan se ei siihen kategoriaan mene.
 
Suomen partiolaisten määritelmät omassa Vaakku – vaeltajan käsikirjassa menevät näin:

Päiväretki = kestää päivän, ei yöpymistä.
Haikki = päiväretki liikkuen, "minivaellus".
Retki = 1–2 yön retki tai päiväretki, majoitus sisällä tai maastossa.
Vaellus = Vähintään 3 yötä kestävä retki, jolla ei kiinteää leiripaikkaa ja tarvikkeet kannetaan itse mukana.
Leiri = Vähintään 3 yötä kestävä retki, jossa kiinteä majoituspaikka.
Vajellus = vajaa vaellus, viikonloppuvaellus.
 
Toisaalta partiotermistö on ihan oma maailmansa. Kun esimerkiksi päiväkotiryhnä menee retkelle, se ei tarkoita yöpymistä missään vaan käyntiä vaikkapa nukketeatterissa tai metsässä. Vaellus taas taitaa arkikielessä yleensä tarkoittaa mitä vain pidempää maastokäyntiä, jonka pääsisältönä on pidemmän matkan kävely, hiihto tai vaikkapa melominen määrätystä lähtöpisteestä määrättyyn päätepisteesteen, vastakohtana sille, että mentäisiin vaikkapa telttailemaan, ts. pääsisältönä olisikin oleilu yhdessä paikassa.
 
Ylös