Telttailu, vaeltaminen ja muu ulkoilmaelämä

porukka nukkui jossain luolaston osassa, ja siellä oli kuulemma todella kalseaa ja nihkeää.
Voin kuvitella! Muistan ysäriltä yhden seuran kesätapaamisen, jossa paettiin luoliin koska ulkona satoi aivan kaatamalla ja aika kostea meininki siellä oli. Tämä oli niitä kaasugrillitapaamisia ja me toden totta grillattiin siellä luolassa, koska kaikilla oli makkarat sun muut mukana. Nykyäänhän edes kaasugrillejä ei saa Suokkiin enää viedä.
 
Se oli se mainio tiililattiainen luola, jonka Chado Urasenken teehuone on sittemmin vallannut käyttöönsä. Kokoustimme siellä joskus myös Telcontarin voimin. Muistaakseni jollakulla oli siinä seuran kesätapaamisessa mukanaan koira, joka käytti luolan pimeyttä hyväkseen ja kerjäsi menestyksekkäästi makkaranpaloja ja keksejä ihmisiltä omistajansa huomaamatta.
 
Se oli se mainio tiililattiainen luola, jonka Chado Urasenken teehuone on sittemmin vallannut käyttöönsä. Kokoustimme siellä joskus myös Telcontarin voimin. Muistaakseni jollakulla oli siinä seuran kesätapaamisessa mukanaan koira, joka käytti luolan pimeyttä hyväkseen ja kerjäsi menestyksekkäästi makkaranpaloja ja keksejä ihmisiltä omistajansa huomaamatta.
Joo, mäkin muistan tämän koiran! :D
 
Eikös @eowynofmay ole vaellellut vuorilla enemmänkin?
Paljon, mutta päivämatkoja vain :)Etelämpänä on enemmän ihmisiä ja enemmän hyvin varusteltuja majoja, kuten Arwen sanoikin. Vesi on tärkeä juttu, kuten Sidhiel muistutti. Ohuemman ilmanalan varmasti Arwen tietääkin ja on varmasti x kertaa minua parempikuntoisempi :D Sitä ei ole kukaan maininnut, miten nopeasti säätila muuttuu vuorilla. Kerran on jätetty huiputus sikseen ukkosen takia ja toisen kerran jäätiin jalkoihin. Ei ollut kiva kokemus. Mieleenpainuva kylläkin. Sen verran pitää suunnitelmissa olla varaa, että niitä voi sääennusteen tai sään takia muuttaa. Ja nöyryyttä muuttaa niitä. Minun helmasyntini tämä kts. äskeinen ukkoskommentti. Väkisin piti huiputtaa kaksi huippua, vaikka olisi pitänyt kipin kapin tulla alas ensimmäisen jälkeen.
Mutta hieno reissu siitä tulee! Olen kade!
 
Samalla retkellä keksittiin myös kevyen väkivaltainen joukkuepeli nimeltä makuupussi.
On jo vahvasti offtopic, mutta oliko tämä jotenkin samantapainen peli kuin judoleirillä iltaisin harrastettu Toukkataistelu, jossa makuupusseihin verhoutuneet henkilöt hyppivät toisiaan päin?
 
Kuulostaa hauskalta, mutta samasta pelistä ei ole kyse. Makuupussia pelataan niin, että yksi pelaajista on maalihenkilö ja muut jakautuvat kahdeksi joukkueeksi. Pelivälineenä on suojapussissaan oleva makuupussi ja maali tehdään lyömällä maalihenkilöä kyseisellä makuupussilla. Kumpikin joukkue pyrkii tietysti tekemään maalin ennen toista joukkuetta, ja maalihenkilö puolestaan pyrkii pelialueen (pelin ensipelautuksessa kyseessä oli epämääräisen muotoinen nurmikkoalue) rajoissa juoksemaan karkuun jokaista, jolla sattuu peliväline olemaan kädessään. Makuupussia saa heittää pelaajalta toiselle, mutta maalia ei voi tehdä heittämällä vaan maalihenkilöä pitää nimenomaan mäjäyttää pussilla. Sikäli kuin muistan, pelivälineen saa myös vapaasti riuhtaista toisen pelaajan kädestä. Kun joku tekee maalin, hänestä tulee uusi maalihenkilö ja edellinen menee hänen tilalleen joukkueeseen. Peli jatkuu niin kauan kuin sitä jaksetaan pelata.
 
@Isilmírë Toukkataistelua taas käytiin judoleirien tatamimajoituksissa, jolloin alusta jolle kaveri yritettiin taklata oli joustava. Osallistujan piti olla huppua myöten kokonaan makuupussissa ja liikkuminen näissä muumiomallin pusseissa tapahtui luonnollisesti hyppimällä. Välillä käytiin yksilö- ja välillä joukkuekisoja. Joukkueet olisi muuten jaettu makuupussin värin mukaan, mutta koska ysärin alussa käytännössä kaikki makuupussit olivat tummansinisiä niin siitä ei oikein tullut mitään. Isommaa porukalla joukkuejakojen ongelmaksi tulikin se että oman joukkueen jäsenet piti vaan muistaa, mikä johti sitten omien pelaajien kaatamiseen kun ei muistanut kuka oli kenenkin puolella. Monesti tuli myös sellainen Pyrrhoksen voitto että molemmat kaatuvat yhdessä... Mutta hauskaa oli! (Ja tälleen keski-ikäisen näkökulmasta myös helkkarin tapaturma-altista...)

Ja jottei nyt karkaa ihan laukalle tämä topikki niin mainittakoon että päivitin tänään kaikki pakkauslistani - osa esim. varustelistoista oli jo vanhentuneita ja lisäsin niihin myös vaihtoehtoiset varusteet eri olosuhteisiin. Pakkauslistat ovat kyllä hyviä olemassa; ei tarvitse joka kerta miettiä alusta asti uudelleen että mitäs mä nyt tartten kun kaikki oikeasti olennainen on joka tapauksessa listalla, vaan printtaa valmiin listan ulos ja tekee siihen tarvittavat muutokset ja viivaa tarpeettomat yli.
 
Nukuin elämäni kylmimmän yön teltassa (mökin pihalla, koska homeisuus). Taisi käydä hitusen nollan alapuolella, kun auton lasi oli aamulla jäässä ja kuudelta ruoho ritisi jalkojen alla. Avaruuspeitto lämmitti ihan hyvin. Vähän alkoi naamaa palella (lähinnä nenää) ja hartioita kyljellään nukkuessa, koska makuupussini on suunniteltu selälläännukkujille (eli enemmän toppausta edessä). Vettä tiivistyi avaruuspeiton hopeapuolelle itseä vasten ja jäätyi toiselta puolelta, eli taisi pitää hyvän lämpökerroksen. Ainakin jalat, maha ja varpaat säilyivät hyvin lämpöisinä tämän ansiosta.
 
Joo, mäkin muistan tämän koiran! :D
Minäkin muistan. Se oli osa tosi mystistä kokemusta. Kävin ulkona soittamassa Nokian tiiliskivellä ja kun palasin takaisin hämärää, kylmännihkeää kivikäytävää, seisahduin oviaukon ja ylös vievien portaiden eteen. Ylhäällä kivikammiossa oli näemmä jokin kammottava kulttiriitti menossa pahaenteistä sinistä valoa hohkaavan alttarin ääressä ja portaiden yläpäässä vartioi istumassa helvetinhurtta silmät pahantahtoisesti kiiluen.

Runsaan kuukauden päästä pääsen retkeilemään sisätiloihin. Tuskan perjantain pääesiintyjä lopettelee varmaan keikkaansa viimeisenä juuri ennen puoltayötä ja kahdelta lähtee bussi kohti kotikontua. Olen kerrostalolla varmaan joskus puoli viiden aikoihin eli aivan liian aikaisin. Koirat nostaisivat hirveän älämölön, jos menisin kotiini, joten nappaan varastosta makuupussin, -alustan, tyynyn ja viltin ja menen saunan pukuhuoneeseen nukkumaan. Sen vieressä on vessa pesuja varten. Käsittelen makuupussia ja -alustaa Vesilahtimiitissä kehittämälläni tavalla eli käännän pussin nurin ja sujautan itsetäyttyvän makuualustan sen sisään. Jokin lakana on hyvä levittää laitoksen ja penkin väliin. Sitten vain koisimaan sen päälle viltin alle muutamaksi tunniksi.
 
Kurjenrahkan kansallispuisto

Nyt tulee kuulkaa tarina siitä, miten siistiä tuo pusikossa ramppaaminen on silloinkin kun kaikki ei mene kuten Strömsössä!

Lähdin maanantaiaamuna eruttoman aikaisin (06:28) Hesasta junalla kohti Turkua, kohteena Kurjenrahkan kansallispuisto. Autottomana reissukohteet valikoituvat vähän sen mukaan minne pääsee julkisilla ja tämähän on siinä mielessä aika täydellinen kohde: kunhan Turkuun asti selviää, niin Turun paikallisliikenne Föli vie keskustasta suoraan kohteeseen. Ratatöiden takia Hki-Turku -välin junat eivät toistaiseksi aja Kupittaata pidemmälle (hohhoijaa kuinka ollakaan), ja pihilistinä päätin kävellä rinkkoineni keskustaan. Säästö se on pienikin säästö (3 e) ja eihän se nyt oo kuin kolme kilsaa. Tämän päätöksen järkevyyttä voitte kukin tykönänne arvioida sitten myöhemmin.

Aikapuskuria oli reippaasti, yli tunti, ja päätin käydä ensin tsekkaamassa pysäkin sijainnin ja sitten hakea vielä vähän lisää evästä ja käydä täyttämässä vesipullot (koska mitä järkeä olisi ollut kantaa neljä litraa vettä Hesasta Turkuun). Pysäkillä katselin aikataulua ja sieltä paljastui ylläripylläri verrattuna kotona katsomaani: pysäkin paperiaikataulun mukaan liikenne Kuhankuonon parkkipaikalle alkaisikin vasta tiistaina! No tämähän nyt vähän ihmetytti koska ainahan aikataulumuutokset tulevat voimaan maanantaina, ja kun muutaman sadan metrin päässä oli Fölin asiakaspalvelupiste niin suorin sinne selvittämään asiaa ihan elävän ihmisen kanssa. Lopputulos: asiakaspalvelija löysi NELJÄ eri versiota aikataulusta ja pahoitteli, että hän ei pysty varmaksi sanomaan mikä niistä on oikea, mutta että kansallispuiston sivuilla ja Fölin reittioppaassa luulisi olevan oikea tieto. Noh. Lähdin Wiklundille hakemaan suklaata ja muuta tärkeää täydennystä, käymään vessassa ja täyttämään vesipullot ja mietin että mennään mihin pääsee ja katotaan sitten miten mennään perille. Pysäkille saapuessa pysäkkinäytöllä lukikin sitten selkeästi KUHANKUONO. Huh. Stig ombord ja tunnin maisemakierroksen jälkeen oltiinkin kohteessa. Minä ja yksi toinen retkeilijä, joka keveistä varusteistaan päätellen ei ollut ainakaan jäämässä yöksi.

Lähdin kiertämään reittiä myötäpäivään, joka siis ilmeisesti on ns. väärä kiertosuunta, mutta viitat näyttävät kyllä Kurjenpesän luontotuvalta kulkua molempiin suuntiin. Suositeltu kiertosuunta johtunee siitä että reitillä on todella paljon pitkospuita, joilla ohitteleminen on hieman hankalaa. Tässä kohtaa oli kyllä aika lailla sama mihin suuntaan tuota olisi kiertänyt, sillä koko päivänä vastaan ei tullut ketään. Yhden lapsiperheen näin leiriytyneenä Vajosuon laavun lähellä mutta muutoin sain olla ihan omassa rauhassani. Kurjenrahkan suo on upein mitä olen ikinä nähnyt. Keskellä pitkiä pitkospuita pyörin vain ympyrää ja ihmettelin näkymää. Vajosuo ei ollut lähellekään yhtä näyttävä ja lisäksi sinne piti mennä tietä pitkin mikä ei itseäni hirveästi miellyttänyt.

No joo. Lähdin siis kuitenkin kohti Vajosuota ja matkalla piti olla vesipiste. Suolla kun vettä on nihkeästi saatavilla (ja vaikka olisi en käyttäisi kuin äärimmäisessä hädässä). Vesipistettä ei kuitenkaan ollut. Olin käytännössä reitin puolivälissä ja vettä oli enää reilut puolitoista litraa. Yöpyminen noin vähäisellä vesimäärällä ei kuulostanut hyvältä ajatukselta, ei myöskään palaaminen maantien kautta takaisin. Tässä kohtaa päädyin sitten rykäisemään koko Vajosuon vaelluksen (32 km) yhdessä päivässä. Jos olisin tiennyt millaista maastoa on edessä, olisin kääntynyt takaisin...

Vajosuon jälkeen asvaltti- ja sorateitä oli entistä pidempiä pätkiä. Oli myös kuusikkoja, joiden läpi kävellessä tuhannet inisijät alkoivat vähän turhan tuttavallisiksi. Muutoin hyttysistä ei ollut käytännössä mitään riesaa koko aikana. Olin suunnitellut suuntaavani Lakjärvelle, koska siellä oli vesipiste, mutta onneksi yhdellä lepotauolla googlasin ja selvisi että Lakjärven kaivo on käyttökiellossa huonon veden laadun takia. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siten suunnata Savojärven Rantapihaan, jossa arvasin jo etukäteen helpon autolla saavutettavuuden takia olevan arki-iltana lapsiperheitä ja menon sen mukainen. (Viikonloppuna oisin varmaan mennyt silti sinne Lakjärvelle...) Veden saaminen ja leiriytyminen oli kuitenkin tässä kohtaa tärkeintä.

Pääsin viimein leiripaikalle n. klo 21 ja täyttämään vesipullot. Päivän kilsamäärä huiteli tässä kohtaa jo lukemassa 37 ja jalkoihin sattui enemmän kuin ikinä on sattunut. Ainoa tavoite tässä kohtaa oli päästä lepäämään. Ruoan tekemistä en edes ajatellut, söin suklaat, join vettä ja koitin saada yösijan pystyyn. Leirin pystyttäminen rajatulla alueella meni hankalaksi, lainaan itseäni facebookista:

Riipparin ripustus ei oo koskaan menny näin vihkoon.
1. Totea, että alueella ei ole kahta järkevässä paikassa olevaa puuta joiden väli olisi järkevä. Valitse puut jotka ei ole keskellä pusikkoa eikä ihan 10 metrin päässä toisistaan.
2. Totea, että toinen puunhalaaja on liian lyhyt. Viritä sitä kuormahihnalla.
3. Totea, että toinen whoopie sling on rikki. Viritä maton toinen pää toisella kuormahihnalla.
4. Koska olet lyhyt et saa tarppia tarpeeksi korkealle. 37 km kävelyä, väsy ja nälkäkiukku, ihan ketun sama. Kunhan on hänessä. Pääsispä jo vaakatasoon.
5. Mieti pysyykö koko viritys edes ylhäällä aamuun asti. Aika lailla sama koska korkealta ei pääse putoamaan, mattoon luikahtaessa hanuri on n. 30 cm irti maasta.
6. Totea että tää on nyt sit tällä kertaa tämmöstä. Toivo että lapsiperheet menevät nukkumaan tai ainakin lopettavat klo 22.40 aloittamansa halonhakkuukisan.


Teltalle sen sijaan olisi ollut tilaa n. 2 aaria tasamaata...

Niin paljon kuin DD:n riipparikamoista tykkäänkin, niin täytyy sanoa, että niiden karabiinit ovat umpisurkeita. Kaksi karabiiniakin oli rikki jonka vuoksi aluspeittoa ei saanut tiiviiksi. Tästä johtuen yöllä jossain kohtaa vilutti. Korvatulpat oli pakko laittaa illalla vielä 23.30 aikaan möykkäävän Kiljusen herrasväen (itelleni opetettiin pienenä että metsässä ei huudeta) ja jumalattoman lujaa karjuvien peippojen takia.

Aamulla heräsin kasin maissa melko katkonaisten unien jälkeen. Ensi töikseni aloin hoitaa toisessa jalassa ollutta rakkoa (sain siis yhden pienen rakon kaiken tuon kävelyn jälkeen, hämmästyttävää) ja sitten purkaa leiriä. Kiljusen herrasväki poltti keittokatoksessa kokkoa kolmannen kerran iltaisen saapumiseni jälkeen. Miten on mahdollista saada hirveä kolina ja älämölö aikaan jopa puuseessä käydessä? :D :D :D Purin leiriä kaikessa rauhassa ja saatuani kamat kasaan olikin jo lounasaika. Kiljusen herrasväki sytytti neljännen kokon. Lounas kaasukeittimellä kaukana herrasväestä pitkän kaavan mukaan ja kohti bussipysäkkiä Savojärven pohjoispuolta kiertäen. Tämä olikin tosi kiva osuus; kolmisen kilsaa suo- ja järvimaisemaa.

Pysäkille saapuessani aikaa oli vielä parikymmentä minuuttia ja meitä oli siinä pysäkillä puolenkymmentä. Pysäkki on siis kansallispuiston parkkipaikalla. Näimme bussin tulevan hyvissä ajoin maantien levikkeelle pusikon toiselle puolen ja odottelimme että kuski ajaisi lähempänä lähtöaikaa pysäkille. Kuuimme myös hänen juttelevan puhelimessa siinä kymmenen metrin päässä. Lähtöaika koitti, kuski hyppäsi puikkoihin ja hurautti tiehensä. Me matkustajat olimme siinä sitten ihan että wtf. Noh. Näiden seikkailujen jälkeen janosin jo olutta sen verran paljon etten suostunut odottamaan yli kahta tuntia seuraavaa bussia, vaan soitin Fölin asiakaspalveluun. Asiakaspalvelija kuunteli vähän epäuskoisena kertomustani, pahoitteli että tää on nyt aikamoinen moka ja lupasi soittaa kohta takaisin. Ja vartin päästä soittikin että pikkubussi on tulossa hakemaan meidät pois. Lopulta kävi vielä niin onnellisesti, että kuski heitti minut rinkkoineni suoraan seuraavan majapaikkani eteen "kun ei se nyt niin kaukana oo", koska oli tajunnut että olin kyydin ainoa ei-paikallinen. Olin siis jäämässä seuraavaksi päiväksi Turkuun viettämään totaalista turistipäivää, mutta se on ihan eri tarina. Erittäin hienosti seivattu Föliltä!

Jos nyt joku miettii tänne lähtöä, niin suosittelen nimenomaan pätkää Kurjenpesä-Kurjenrahka(-Töykkälä) ja palaamaan samaa reittiä takaisin. Töykkälästä eteenpäin nimittäin tulee paljon sora- ja jopa maantietä, mikä ei omasta (2015) kartastani oikein käynyt etukäteen selville. Nuo tieosuudet olivat todella tylsiä (ja käyvät jaloille! kunnon Via Dolorosa), lisäksi siellä mennään välillä ihan ihmeellisissä paikoissa, mm. hakkuuraiskiolla ja pitkin pellon reunaa, siellä oli paikalliset maanviljelijät istuttamassa perunaa ja moikkailivat kun talsin siellä pellon laidassa. Korkeuseroja reitillä sen sijaan ei hirveän paljon ole. Ja tuo Savojärven kierros (josta siis kiersin vain pohjoispuolen) oli myös hieno.

Kaiken kaikkiaan kumminkin ihan mahtava seikkailu, onpahan mitä muistella ja tämmösethän ne on aina jälkeenpäin parhaita kun asiat ei mene ihan putkeen.
 
Kiva kuulla että Föli sentään osasi avittaa... Täällä lienee Kokoomus- ja Demarikunnallispoliitikkojen välillä (joita persut puoliksi jeesaa) kisa siitä kumpi saa enemmän aikaa vahinkoa julkiselle liikenteelle. Onhan selvää että arvonsa tunteva kokoomuslainen ei bussiin saati ratikkaan astu, ja demarit vaativat yhtäläistä oikeutta kaikille ihmisille käyttää vain ja ainoastaan henkilöautoa, koska lähikauppa on valikoimaltaan liian huono tai kallis.
 
tämmösethän ne on aina jälkeenpäin parhaita kun asiat ei mene ihan putkeen.
Mä olen tylsästi ihan eri mieltä. :D Suurinta auvoa tunnen, kun asiat menee hyvin ja helposti. Minun on vaikea nähdä hohdokkuutta saati minkäänlaista seikkailua siinä, että asioita menee pieleen. Ehkä jotain komiikka-arvoa voi olla sillä, kun listaa kaikki absurdin monet yksityiskohdat, jotka reissussa kusivat... Mutta nääh, en halua yllätyksiä enkä hankaluuksia.

Toisaalta ne omat kokemukset, kun kaikki ei ole mennyt putkeen, ovat olleet mm. tällaisia:
- Hirveä palelu kahtena yönä – vihaan palelua ja unettomuutta.
- Koiran kyynpurema, pako metsästä eläinlääkäriin ja taksilla sata kilsaa kotiin keskellä yötä. Varmaan itsestäänselvää, miksi tämä oli pyllystä...
- Omasta huolimattomuusmokasta johtuva vesihankaluus – Grayl jäi kotiin eikä pullovettä ollut varattu koko reissulle. Olen juomaveden suhteen todella neuroottinen, joten oli tosi surkeaa joutua keittelemään keltaisia pintavesiä ja miettiä, miten se yhä tuntuu ällöltä vaikka se pitäisi olla juomakelpoista...

(Pahoittelut listaelementin puuttumisesta, jostain syystä tekstin muotoilu ei näy olevan käytettävissä.)
 
Komiikka-arvo on monelle tärkeä, ja se tekee myös retkestä kerrotut jutut hupaisiksi kuulijoille. Mutta ennen kaikkea niistä retken rypyistä selviytyminen on hieno asia, ihan siitä riippumatta miten sen suorittaa. Joko keksii jonkun neuvokkaan hätäratkaisun kuten Husky tai sitten tilannetta punnittuaan ja sen toivottomaksi todettuaan vastuuntuntoisesti evakuoi itsensä ja mahdolliset retkikumppanit pois maastosta. Kumpikin tapa on hyvä ja yleensä vahvistaa omaa luottamusta siihen, että osaa toimia järkevästi yllättäen eteen tulevassa vaikeassakin tilanteessa eikä jää pulaan.
 
niistä retken rypyistä selviytyminen on hieno asia, ihan siitä riippumatta miten sen suorittaa.
Totta kai, minä olinkin eri mieltä siitä, että ryppyiset retket olisivat niitä parhaita. Itselleni ei myöskään ole lainkaan tärkeää, millaisia tarinoita retkistäni syntyy.
 
Ymmärrän hyvin. Ja tietysti vaikutuksensa on myös sillä, mitä eräilyltä hakee ja kuinka tottunut siihen on. Itselleni kyse on aina jonkinlaisesta selviytymiskokeesta, koska en erityisemmin pidä luonnossa yöpymisestä enkä siksi myöskään harrasta sitä kuin harvoin. Lähden siis siitä, että kamalaa tulee olemaan jollain tavoin joka tapauksessa, ja kaikesta siitä selviäminen tuntuu hienolta. Jos taas on tottunut eräilijä, valmistautunut kaikenlaiseen ja vastoinkäymiset ovat siksi harvinaisia, ne varmasti ärsyttävät ihan toisella tavalla ja pilaavat pahimmassa tapauksessa koko retken.
 
Mä olen tylsästi ihan eri mieltä. :D Suurinta auvoa tunnen, kun asiat menee hyvin ja helposti. Minun on vaikea nähdä hohdokkuutta saati minkäänlaista seikkailua siinä, että asioita menee pieleen.
En missään tapauksessa tarkoittanut yleistää! Nämä ovat pitkälti myös luonne- ja persoonakysymyksiä. Toki toivoisin itsekin että reissussa kaikki rullaisi suunnitellusti jne. (ja useimmiten näin on ainakin enmmäkseen myös tapahtunut), mutta toisaalta tykkään itseni haastamisesta ja minussa ilmeisesti asuu myös pieni masokisti, minkä lisäksi kiero huumorintajuni johtaa useimmiten siihen että vastoinkäymisistäkin kaivetaan melko äkkiä ne hupaisat puolet esiin.

Voin kertoa, että asioiden mennessä aiemmin kuvaamallani tavalla kielenkäyttöni ei ollut lapsille sopivaa eikä mulla leiriä pystyttäessä ollut lainkaan hauskaa. Ulkoilmalla on kuitenkin muhun sellainen kummallinen vaikutus, että jo aamulla mulla olikin jo ihan kivaa, vaikka jalat olikin kipeät ja olin nukkunut melko katkonaisesti.
 
Husky, kuvauksesi kuulostaa siltä, että Turku on erittäin epäystävällinen ja luotaantyöntävä, eikä tänne päin ole mitään asiaa. Itse en ole koskaan kiertänyt tuota koko lenkkiä ympäri, koska olen todennut jo pelkkää karttaa katsomalla että reitti on melkoisen vaivalloinen. Siellä sorateiden varrella pitäisi olla talo, jossa on retkeilijöiden käytössä oleva vesipiste, mutta tuo saattaa vaihdella vuosittain. Olen kävellyt tuolla polkuja pätkissä ja ainoa tietämäni luotettava vesipiste on Kurjenpesällä.
Tuo Fölinkin touhu kuulostaa melkoisen epämääräiseltä. Hyvä kun hoitivat kuljetuksen takaisin Turkuun. (Saikohan kuski kuulla kunniansa).
 
Husky, kuvauksesi kuulostaa siltä, että Turku on erittäin epäystävällinen ja luotaantyöntävä, eikä tänne päin ole mitään asiaa.
Vietin Turussa tuon kaiken sekoiluni jälkeen vielä rennon turistipäivän ja koin kyllä Turun kaikin puolin ystävälliseksi ja miellyttäväksi kaupungiksi. Myös Fölin asiakaspalvelijat olivat oikein mukavia ja auttamishaluisia. Ja asiat hoituivat lopulta mikä nyt oli pääasia.

Savojärven Rantapihassa on myös pysyvä vesipiste rantasaunan seinässä.
 
Husky, kuvauksesi kuulostaa siltä, että Turku on erittäin epäystävällinen ja luotaantyöntävä, eikä tänne päin ole mitään asiaa.
En näe tätä mitenkään oudoksi kuvaukseksi. Savojärven lenkin olen pari kertaa mennyt ja korkean veden aikaan siellä saa jalat märiksi kun pitkokset on juntattu suohon liian syvälle, Vajosuo on myös ihan mainio pätkä. Hakkuuraiskion näkeminen tuolla on aivan normaali tapaus koska maalaiskunnan maalaisasukkaat haluaa näyttää kaupunkin luontoon lähteville eliöille, että jostain ne takkapuut tulevat. Ainakin lähempänä kaupunkia näkee, jos katsoo, että halkopinoja myyntiin tehdään varsin paljon tuolla pohjoisessa Turgussa.
 
Ylös