Terry Pratchett ja hänen tuotantonsa

Tiededokumentti: Pratchett ja Alzheimer YleTeemalla
osa 1/2 torstaina 04.02.2010 klo 21.00
osa 2/2 torstaina 11.02.2010 klo 21.00

Uusinnat sunnuntaina 07.02.2010 klo 13.50 (1/2) ja sunnuntaina 14.02.2010 klo 13.50 (2/2).

Britanniassa diagnosoidaan uusi Alzheimerin tautitapaus joka 14. minuutti. Kaksiosaisessa ohjelmassa seurataan kuinka maailmankuulu fantasiakirjailija Terry Pratchett sopeutuu elämään Alzheimerin taudin varjossa

Me morelilaiset olemme tällä viikolla menossa katsomaan Tukkateatterin Mort-näytelmää. Huomasin myös että Finnkinon "teatteria ja oopperaa elokuvissa"-ohjelmistossa on (oli?) lontoolainen The Nation-produktio. Kävikö joku katsomassa?
 
Nyt on dokumentit katsottu. Sir Terryhan sairastaa Alzheimerin harvinaisempaa versiota, joka alkaa aivojen takaosasta. Siellä käsitellään visuaaliseen hahmottamiseen liittyviä asioita, ei niinkään ajattelua tai muistia. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että taudin ei voi odottaa pysähtyvän sinne. On vain ajan kysymys, milloin se leviää muualle aivoihin. Nykyiset lääkkeet korkeintaan hidastavat tautia, eivät paranna tai pysäytä sitä. Se, että vallankumouksellisia lääkkeitä häämöttää horisontissa, ei paljoa lohduta Sir Terrya tai hänen kohtalotovereitaan. Heillä ei ole aikaa tarpoa kohti kaukaista horisonttia, sillä matkallaan he voivat hyvin unohtaa kaiken olennaisen itsestään.

Dokumenteissa eivät esiintyneet kirjailijan vaimo tai tytär, jotka tapaavat muutenkin vältellä julkisuutta. Henkilökohtainen avustaja kyllä esiintyi ja hän vaikutti enemmän lähisukulaiselta kuin palkolliselta. Kakkososan ihotautilääkäristä Alzheimer-spesialistiksi noussut amerikkalainen teki periamerikkalaisen mokan käyttämällä entuudestaan tuntemattoman britin etunimeä ensitapaamisella. Kirjailija vastasi jäykähkösti lääkärin ammattinimikkeellä ja sukunimellä. En ihmettelisi, jos joku dokumentin nähnyt olisi tunnistanut lääkärin potilaan ja lähisukulaiset näyttelijöiksi. Samaa epäili Sir Terry, joka oli jo melkein päättänyt inhoavansa ihmelääkettä esitellyttä lääkäriä.

Hiljattain Sir Terry on ottanut kantaa keskusteluun eutanasian laillistamisesta Britanniassa. Hänen kannanottonsa on varauksellisen myönteinen ja se päättyy sanoihin "My life, my death, my choice."
 
Surullista... koska lähisuku alkaa olla iäkkäitä, niin on päässyt seuraamaan sekä niitä tapauksia, joissa pää pehmenee (Alzheimer, dementia) sekä niitä, joissa pää leikkaa kuin partaveitsi, mutta on hengityskoneessa. Kumpi sitten lieneekään pahempaa...

Mutta tuohon tuotantoon... olen ehdoton Muori Säävirkku-fani. Tuo elävästi mieleeni mummoni, joka oli pikkuruinen kooltaan (n.150 cm), mutta joka hoiti kylän yhteisiä astutussonneja. Paransi myös usean kylän alueella eläinten sairauksia, kuten ähkyt, utaretulehdukset jne. Mummo pisti myös kuriin nenille hyppivät uudet opettajattaret ja muut. Pollalogia oli mummoni juttu.

Mummosta on jäänyt muistuttamaan todella liikuttava kuva, jossa pienikokoinen mummoni poseeraa valtavan sonnin vieressä. Se on se henkinen yliote. Ja nenärengas.

Äitinikin on vielä aika hyvää ainesta Muori Säävirkuksi, mutta minussa on hyvä veri jo laimentunut. Saahan sitä kuitenkin pitää tuota tavoitteena...

Muistan, kun lapsena olin jälleen kerran saanut joitain tikattavaa aikaiseksi, niin äitini muisti aina sanoa, ettei lääkäriin tarvitsisi mennä, jos mummo vielä eläisi. Parsi kokoon sekä elukat että kersat.

Varsinaiseen aiheeseen vielä, ihmettelen, kuinka Prachett pystyykin kirjoittamaan esim. 9-v tytön näkökulmasta. Tai naisnoitanäkökulmasta. Monesti vielä erittäin osuvastikin. Ainakin meihin (minä+tytöt) on osunut ja uponnut.
 
Ensinnäkin tonxy, voitko suomentaa noita kyselyn nimiä ?
Ei tuota itselle ongelmaa, mutta joillekin ehkä.

Ja sitten asiaan, itse pidän Kuolemasta eniten. Pyrkii matkimaan ihmisiä asumuksessaan, vaikka ei siinä täysin onnistu (putkityöt ja perspektiivi). Yrittää ymmärtää myös ihmisiä usein siinä täysin onnistumatta.

Toinen hyvä on Mustrum Ridcully eli suomeksi Malstrum Ritkuli Näkymättömän Yliopiston arkkikansleri. Kenties jopa parempi kuin Kuolema. Hänen ollessa arkikansleri perinteinen "murhaa esimiehesi noustaksesi ylöspäin" loppui täysin. Johtuen ehkä hänen jalkajousi varastostaan ja kukonlaulun aikaan tapahtuneista heräämisistään-> muut kömpivät ylös 9 jälkeen. Ritkulilla on myös tapana käyttää NN:n käytäviä ampumaratanaan<- siis kunnon toiminnan mies.
 
Yllytyshulluuden ja uteliaisuuden voimalla kuin myös yhteisöllisellä innolla avaan uudelleen tämän naftaliiniin lyödyn topicin.
Ketkä muut täällä fanittavat Terry Pratchettia tai ovat ylipäätään lukeneet hänen kirjojaan? Itse olen selkeästi Tir Nanny Oggin asukas eli Gytha Auvomielen inkarnaatio. :grin:
Omasta kirjahyllystäni löytyvät Elävät Kuvat, Johan Riitti, Herraskaista Väkeä ja Noitia Maisemissa. Lukenut olen kuitenkin huomattavasti enemmän mainion kirjailijamme Kiekkomaa-tarinoita, myös niitä nuorille suunnattuja.
Tästä lähdetään. Tuletteko mukaan? :)
 
Mielestäni olen jotain Pratchettin teosta lukenut, sitä en muista pääsinkö loppuun asti. Kyllä se ihan lupsakalta lukemiselta tuntui, muttei jättänyt tunnetta siitä, että lisää olisi saatava. Saattaa olla, että luen yleensäkin turhan vähän, että genrehuumori tekisi syvän vaikutuksen, yleisesti nykypäivään tai historiaan liittyvä huumori toimii paremmin. Huumorihan tarvitsee aika tarkkarajaisen taustakehyksen naurattaakseen, esimerkiksi kulttuurista toiseen kääntäminen on usein suorastaan mahdotonta huumorin osalta.

Mutta tästäkin huolimatta annan synninpäästön Pratchettin faneille.
 
Täällä yksi Pratchettin huumoria rakastava. Kirjahyllyssä tilaa viemässä ovat kaikki Discworld-kirjat kahta tai kolmea viimeistä (ja kahta Science of Discworldiä) lukuunottamatta. Sarjan laatu on mielestäni alkanut laskea loppua kohti, liekö syynä Pratchettin etenevä Alzheimer vai mikä, joten en ole viimeisiä opuksia viitsinyt edes kirjastosta lainata.

Lempiopuksiani sarjassa ovat maanmainio uskontoparodia Small Gods, minua suuresti ihastuttavan Assassins' Guildin toimintaa valottava Pyramids, City Watchin seikkailut aloittava Guards! Guards!, yhden lempihahmoni Magrat Garlickin tähtihetket sisältävä Lords and Ladies, toisen lempihahmoni Otto Chriekin kuvioihin mukaan tuova Truth, synkkäsävyinen mutta hienosti julman diktatuurin kumoamista ja (edes vähän) oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamista kuvaava Night Watch sekä Monstrous Regiment, joka on nimen historiallisia juuria myöten mainion humoristinen kuvaus siitä, mitä kaikkea tapahtuu, kun nuori nainen livahtaa armeijaan pojaksi naamioituneena (Sweet Polly Oliver on muuten oikeasti olemassa oleva laulu; opettelin sen ihan vain koska pidän tästä kirjasta niin paljon).

Pokkareiden lisäksi hyllyni ylpeänä sisältää myös kuvitetun The Last Heron, Paul Kidbyn taiteileman iki-ihana kuvateoksen The Art of Discworld ja ison askartelukirjan The Unseen University Cut Out Book, johon en varmaan henno ikinä kajota saksilla - varsinkaan, kun lopputuloksena olevalle sangen kookkaalle Unseen Universityn pienoismallille ei olisi mitään järjellistä säilytyspaikkaa. Mutta ehkä minä vanhana mummona kokoan sen päivieni ratoksi...
 
Kappas! Sinulla, Isilmírë, on sama kirja kuin minulla, mutta eri kielellä. Herraskaista väkeä = Lords and Ladies. :)
Paitsi huumoristaan pidän myös Pratchettin henkilöistä ja tietynlaisesta näkökulmien ravistelusta. Kirjat ovat paljon enemmän kuin genreparodiaa, kun niitä enemmän lukee ja tarkemmin tutustuu. Tarinankerronnan sujuvuus perustuu huumorin, seikkailun ja filosofian harmoniseen synteesiin. Siksi näitä kirjoja suorastaan ahmii.
Totta on, että uudemmat kirjat ovat hieman jumittuneet Anh-Morporkiin ja etenkin Vartioston kulmille, mutta kiinnostavia henkilöhahmoja ja paradoksaalisia tilanteita löytyy niistäkin.
Englanniksi en ole lukenut kuin Valkoparta Karjupukin. Kiitokset kääntäjille: sujuvaa luettavaa kirjat ovat suomeksikin. Mutta aina välillä juolahtaa mieleen, miten tämäkin lienee alkuperäisteoksessa. Jesses ja valivali, ois esimerkiks kiva kennata, miten isotyyppi on kirjoittanut NacMacFeeglejen kielen alkujaan!:)
 
Ei mitään valivali! Tein juuri viimeisimmän Pratchett -hankinnan ja meillä on nyt Tiffany Särkynen -sarja kokonaisuudessaan.

Kiekkomaailmakirjoista olen ehdottomasti noita-aiheiden ystävä. Haluaisin kovasti olla muori Säävirkku, mutta taipumukset (arvailkaa vaan mitkä!) näyttävät viittaavan enemmän tuonne Nanny Auvomielen suuntaan...

Kointähteä rohkaisen kokeilemaan vielä uudemman kerran. Luin itse aikoinani ensimmäisenä Elävät kuvat ja se ei tehnyt ihmeempää vaikutusta. Koko kiekkomaailma jäi piiiiitkäksi aikaa. Onneksi tartuin seuraavaksi kirjaan "Johan riitti". Se oli menoa. "Min en oo kuollunna!".

Suren syvästi Herra Pratchettin sairautta. Mikä menetys koko (kiekko)maailmalle!
 
Kun täällä tuntuu olevan aiheesta kiinnostuneita, niin olisitteko kiinnostuneita tällaisesta kirjasta. Jonkinlainen Discworld-opas englanniksi. Sain sen palkinnoksi, mutta en ole innostunut lukemaan sitä tai muitakaan kyseiseen maailmaan sijoittuvia kirjoja, joten luovutan sen mielellään jollekin, jolla se ei vain pölyttyisi hyllyssä.
 
Oijoi! Olórini, olisin tuollaisesta kirjasta ERITTÄIN kiinnostunut! Varaan heti jonotusnumeron 1. Saanko minä sen? Pliis? (Vai osaako joku olla vakuuttavampi?)
 
Toki minäkin olisin kiinnostunut, mutta luulen, että Rhos osaa antaa kirjalle enemmän arvoa. Varsinkin, kun tieto Prachettin sairaudesta ja erityisesti sen laadusta aiheutti minulle jonkinlaisen ahdistumistilan, joka on estänyt kirjoihin tarttumisen aika tehokkaasti näihin päiviin asti. Jos en lue niitä, on helpompi olla miettimättä jatkuvasti sitä julmaa tosiasiaa, että kaikki ne kekseliäät, ovelat, mielettömän upeat, humoristisen yhteiskuntakriittiset tarinat luoneet aivot muuttuvat parhaillaan pikkuhiljaa mutta vääjäämättä pesusieneksi.

Olen muuten varmaan joskus lukenutkin tuon Companionin, koska se näytti niin tutulta, että piti erikseen tarkistaa, löytyisikö se ehkä jo omasta hyllystä. Ei löytynyt, mutta neljä Discworld-kalenterikirjaa kyllä, samoin Ankh Morporkin, koko Discworldin ja Death's Domainin kartat sekä kertakaikkisen mainio Nanny Ogg's Cookbook. Jonain päivänä pitäisi saada aikaiseksi kokeillakin joitain sen resepteistä eikä vain nauraa kirjaa lukiessa ;)
 
Minä olen lukenut vain vanhempaa Pratchettin tuotantoa (Magian väri, Valon tanssi, Viikatemies), mutta yhtään teosta ei hyllystä löydy. Rakastan juuri tällaista humoristista fantasiaa, mutta on niin monta eri sarjaa kesken etten taida ihan vielä aloittaa uutta. Kun nyt saisi ne DragonLancet ja Näkijän tarun kaksi viimeistä osaa hommattua niin ehkä sitten.
 
Rincewindin seikkailuista en ole ollut lainkaan kiinnostunut ja ne ovat tahtoneet jäädä yhteen lukukertaan. Moinen antisankari ei herätä minkäänlaisia sympatioita. Enemmän kiinnostavat hänen matka-arkkunsa toilailut, mutta siitäkään ei ole päähenkilöksi.

The Truthin lisäksi olen lukenut Going Postalin uudestaan monen monta kertaa. Molemmissa on kasvutarina ja sellaiset vetoavat minuun. The Truthin pahikset ovat myös -tun päheitä (miten sitten lie -ing suomennettu).

Sir Terryä jäytävä sairaus jäytää myös hänen fanejaan. Iain Banksin poismeno oli jotenkin helpompi sulattaa: hänen vakavasta sairastumisestaan kerrottiin maailmalle ja varsin pian sen jälkeen hän oli kuollut. Pratchettin aivot ovat tehneet kuolemaa jo vuosikausia.
 
Pagba, Lords and Ladies on myös aika selkeä kasvutarina. Eikö se miellytä? Truthin pahiksista olen samaa mieltä, varsinkin mr. Tulip korkeatasoisen taiteenarvostuksen ja olemattoman ihmishenkien arvostuksen yhdistelmineen on varsinainen persoonallisuus.

Minä tykkäsin aikoinaan paljon myös kirjoista Mort ja Reaper Man, joskin Soul Music ja Hogfather vähän vesittivät intoa ISOILLA KIRJAIMILLA puhuvan viikatemiehen seikkailuihin. On niilläkin kuitenkin oma viehätyksensä, joskin viimeksi mainitun tapauksessa viehätys keskittyy pitkälti Rottien Kuolemaan ja Quoth-korppiin.
 
Minä olen lukenut Pratchettiltä melkein kaikki teokset (viimeisimpiä odottelen vielä pokkareina, ja jostain syystä Baxterin kanssa tehty yhteisteos on jäänyt toistaiseksi lukematta vaikka se hyllyssä onkin, jatko-osaa ei olekaan vielä pokkarina ilmestynyt) eli voinette jo arvata pidänkö herran töistä. :)

Olen Pagban kanssa samoilla linjoilla Rincewindin suhteen: hän ei vain jostain syystä vetoa minuun. KUOLEMA-kirjoista olen tykännyt, mutta noidat ja vartiosto ovat ehkä kaikkein suurimpia suosikkejani. Vimes on hahmona mielenkiintoinen ja luinkin kaikki hänen seikkailuitaan käsittelevät kirjat putkeen, jolloin muodostui varsin selvä "kasvukaari" (vaikka kaikki romaanit toimivat toki irrallisinakin). OK, on sielläkin heikkoja kirjoja, mutta esim. Snuff oli yllättävän hyvä. Ehkä Pratchettin viimeisimmät teokset eivät ole olleet kaikki aivan yhtä "teräviä" kuin aiemmat, mutta pistäisin sen sairauden lisäksi senkin piikkiin, että hän on ehtinyt kirjoittaa jo aika hirvittävän monta romaania...!

Ei-Discworld-kirjoista suosikkini on, tietenkin, Hyviä enteitä, jonka Pratchett kirjoitti Neil Gaimanin kanssa. Se lieneekin ensimmäinen kosketukseni molempien herrojen romaanituotantoon (Gaimanilta toki luin ensin Sandmania), ja kestää kyllä uudelleenlukemisen jos toisenkin!

Onko kukaan muu muuten nähnyt Pratchetin teoksia näyttämöllä? Suomessakin on näitä esitetty, ainakin Noitasisarukset kahteenkin otteeseen (Hämeenlinnassa, jossa tulkinta oli huono: siellä oli lähdetty oletuksesta, että noidat ovat seksikkäitä ja Pratchettin noidat eivät kyllä kaikki todellakaan ole! Myös Kuopiossa, jossa oltiin "uskollisempia" alkuteokselle ja jossa olikin käytetty Stephen Briggsin "virallista" näytelmäversiota). Myös Totuus oli Tampereella erään pikkuteatterin esittämänä (niiden Vetinari näytti IHAN siltä, millaiseksi olin hänet aina kuvitellut!!), samoin kuin novelista Troll Bridge tehty näytelmä. Myös Mort oli muutama vuosi sitten Tampereella erään pikkuteatterin ohjelmistossa (käytiin se katsomassa, ja esitys pääsi alkaamaan tunnin myöhässä, koska nimiosan esittäjän juna oli myöhässä sen takia, että joku oli hypännyt sen alle... mikä oli tosi synkkää ja pelottavasti näytelmän teemaan sopivaa). Turussa pyöri Men at Arms viime vuonna, ja sekin toimi varsin hyvin. Näiden lisäksi Guards Guards on esitetty joskus monta vuotta sitten Helsingissä (sitä en nähnyt) ja varmaan näitä muitakin on ollut...? Pratchett taipuu yllättävän hyvin näyttämölle, vaikka toki tiettyjä "vapauksia" pitää ottaa.
 
Lords and Ladies miellyttäisi minua enemmän, jollei siinä olisi haltioita kuvattu niin eri tavalla kuin Tolkien teki. Ylväiden ja jalojen olentojen sijaan Pratchettin haltiat ovat jotain aivan muuta... lainaus toisesta kirjasta: "You'd have to be a maniac to even think of giving an elf a chisel, less'n you want their initials carved on your forehead."
 
Minusta Pratchettin yksi piristävistä piirteistä on myös se, ettei hän (kuten haukotuttavan monet fantasiakirjailijat) yritäkään olla kuin Tolkien. On hauskaa, miten omaperäisellä tavalla hän kirjoissaan tuulettaa fantasia- ja satukirjallisuuden prototyyppejä sekä leikittelee kansanuskomuksilla. Älkääkä nyt käsittäkö väärin. En TODELLAKAAN aliarvioi professori Tolkienin tuotantoa. Päinvastoin. Olen pesunkestävä fani ja arvostan hänen työnsä ainutlaatuisuutta. Siksi tuhahtelenkin halvoille kopioille ja innostun tuoreista näkökulmista.
 
Pratchett on kulkenut elämässäni ja kirjahyllyssä mukana melko pitkään. Minulla on tallella ala-asteen 4. tai 5. luokalla tehty kirja-arvostelu (lue: hillitöntä hehkutusta) Vartijat hoi!:sta. :p

En osaa nyt suoralta kädeltä sanoa olenko lukenut koko tuotannon, mutta suurehkon osan. Minäkään en pahemmin pidä Rincewindistä ja hänen seikkailuistaan. Suosikkihahmoihin sen sijaan lukeutuvat koko Vartiosto ja erityisesti Sam Vimes ja rouvat Ogg&Säävirkku. Kiekkomaailman ulkopuolelta ykkössuosikki on Gaimanilla ryyditetty Hyviä enteitä, mutta heti perässä Nome-/Onttu-trilogia Truckers, Diggers ja Wings. 10-kertaisesti ihmisiä nopeammin elävien pikkuotuksien muutto pois kodistaan, purettavaksi määrätystä tavaratalosta tarjoaa mainiota tilannehuumoria ja persoonallisia hahmoja, kuten useimmat Pratchettin kirjat.

Haltioiden imagon tuulettaminen on minustakin vain myönteistä. On mukavaa nauraa tutuille ja rakkaille prototyypeille juuri siksi, että ne ovat omankin pään kuvastossa niin vallallaolevia. :)

Osan kirjoista olen lukenut suomeksi, viime vuosina yhä enemmän englanniksi saatavuuden ja oman kielitaidon kehittämisen vuoksi. Hurjan vaikeita käännettäviä varmasti, ei tuollaisista kukaan selviäisi takuitta. On mielenkiintoista huomata suomeksi lukiessaan tunnistavansa sanaleikkien todennäköisen alkuperäisen muodon ja hekottelevansa niille silti.
 
Minä pidän Pratchettin haltioissa nimenomaan siitä, että niissä elää vahvana kansanuskomusten ajatus "Fair Folkin" kanssa pelehtimisen vaarallisuudesta. Samoin siitä, miten se muistuttavat sellaisesta tosiasiasta, ettei pidä sokeasti luottaa kauniiden asioiden olevan hyviä ja ylivertaisia vähemmän kauniisiin verrattuna.

Tämä keskustelu on muuten ollut minulle henkilökohtaisesti hyödyksi, koska olen päässyt "naps" yli lukemisahdistuksesta todettuani, että on korkea aika verestää muistoja erinäisistä kirjoita voidakseni keskustella niistä asiallisesti. Aloitin mistäpä muusta kuin kirjasta Lords and Ladies ;)

Muoks. Näyttämöversioista olen nähnyt vain joskus 90-luvulla Helsingin Malmitalossa harrastajavoimin esitetyn Wyrd Sistersin, joka oli vallan mainio. Kuriositeettina mainittakoon, että erästä keskeistä roolia näytteli Suomen Tolkien-seura ry:n puheenjohtajanakin toiminut henkilö.
 
Ylös