The Lays of Beleriand: The Lay of the Children of Húrin

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
Túrin Son of Húrin & Glórund the Dragon

Lukualueena oli parin sivun runomittainen prologi, joka käsitteli Húrinia ja Morgothia, ja runon ensimmäinen osa Túrin´s Fostering eli Túrinin kasvuvuosia käsittelevä vaihe sekä luonnollisesti runon tähän osaan liittyvät Christopherin huomautukset ja kommentit.

Tässä seuraavaksi Smial Brandagamban lukupiirissä esiintulleita ajatuksia poimittuna punaisesta vihkostamme (toimin tämän kerran kirjurina):
- Runomitta oli luettavampaa kuin olimme pelänneet, tosin prologi oli vähän mutkikkaampi kuin runon varsinainen ensimmäinen osa.
- Tarinan pääpiirteet olivat jo tässä olemassa, vain yksityiskohdissa oli eroja Silmarillionissa julkaistuun tarinan myöhempään versioon.
- Kuten eepoksissa runon prologissa esiintyy kertoja, runonlausuja.
- Tolkien on hakenut sopivia nimiä, nimet vaihtelevat eri versioissa eikä C. ole lähtenyt yhdenmukaistamaan nimiä tässä painettuunkaan versioon. Tämä sopii sinänsä hyvin, kun eepoksissakin henkilöillä ja paikoilla on useita nimiä.
- Dorlóminiin ei vielä tässä versiossa ollut tullut itäläisiä, vaan Morwenia huonosti kohtelevat olivat samaa kansaa. Ehkäpä siksikään Morwen ei halunnut / kokenut tarvetta lähteä Doriathiin.
- Labadalia ei esiinny vielä tässä versiossa.
- Belegiä on kuvattu iättömäksi ja ei kenenkään alaiseksi: toi mieleen Tom Bombadilin.
- Beleg toimii Doriathin rajoilla vähän kuin freelancer, alihankkija, palkkasoturien sissitoiminnan johtaja.
- Sauronin esiaste on tässä Thû: harmittelimme varhaisimman esiasteen Kadonneiden tarinoiden kirjassa Tinúvielin tarinassa esiintyneen kissaruhtinas Tevildon katoamista.
- Lohikäärmekypäristä kerrotaan sen olleen Húrinin (myöhemmissä versioissa vanhempaa perua), joten tästä heräsi meille kysymys, miksei Húrinilla ollut sitä Lukemattomien kyynelten taistelussa mukana sen suojaavien ominaisuuksien vuoksi. Ylipäänsä pohdiskelimme kypärän lohikäärmekuvan alkuperää Glaurungin ollessa ensimmäinen lohikäärme: teini-Glaurungin surkeat seikkailut, kun Glaurung näyttäytyy jossain varhemmassa taistelussa.
- Dor-Winionin viini! Jäimme pohdiskelemaan, miten Hobitissa juotiin samaa. Tässä kerrottu sen tulevan etelästä. Hobitissahan viinin alkuperä olisi Rhûnin tietoilla. Onko kyseessä tietyn tyyppinen viini, tietystä Dorwinionin rypälelajikkeesta tehty viini? Voisiko se ollut tuotu "kääpiöiden silkkitietä" yli Sumu- ja Sinivuorten Doriathiin? Viini on jo tuolloin ollut unettava (Beleg antoi sitä Túrille ja saattajilleen näiden saapuessa Doriathin rajoille) ja humalluttava (juoda ryystettiin Thingolin hovin juhlissa, joissa tapahtui Túrinille se onneton sattumus).
- Haltioiden sukulaisuussuhteet eivä vielä olleet muotoutuneet kuten ne on esitetty julkaistussa Silmarillionissa.
- Hämmästelimme, miksi Thingolin juhlissa lauletaan haltioiden sukusurmasta, miten Thingol sallii sen. Toisaalta kerrotaan lauletun Ingin (Ingwë) salaisia lauluja. Tosin salaiset laulut saattavat olla vain salaisia alkusoinnun vuoksi (secret songs).
- Túrinin kiusaaja on tässä nimeltään Orgof. Orgofin kuolema on vielä suoremmin Túrinin syytä kuin myöhemmin, Túrinin voimat ovat hallitsemattomat kuin Kullervon. Orgofin sanoista suuttuneena Túrin heittää juomasarven päin Orgofia. Tämä kaatuu osuman voimasta ja lyö päänsä kivilattiaan. Kaikki tapahtuu Thingolin ja Melianin edessä juhlasalissa kesken juhlien.
- Vaikka Túrin karkaa, niin Thingol jää selvittämään tapahtunutta Orgofin sukulaisten kanssa antaen näille verirahat korvaukseksi. Thingol kertoo myös, mitä Orgofin sielulle tapahtuu: 3 x 1000 vuotta odottaa ennen kuin syntyisi uudelleen Haltiakodossa. Mistä Thingol tämän tietää? No ainakin Melianilla on sisäpiiritietoa Valinorista.
- Mieltämme kutkuttava hylätty juonikuvio löytyi huomautuksista: Orgofin sukulaiset olisivat hyökänneet Túrinin kimppuun ja tämän olisi ollut taisteltava tiensä ulos. Jos kertomusta oli jatkettu Hobitti-tyyliin, niin tästähän olisi syntynyt klassinen "kapakkatappelu", jossa lopulta kaikki tappelevat kaikkia vastaan.
 
Olen syyllinen osaan em. huomioista, mutta vielä vähän lisää:

Luulin runoa lukiessani, että tämän runon runomitta ja erityisesti alkusointu ei ole niin tarkkaa kuin Tolkienin "On Translating Béowulf"-essee (The Monsters and the Critics) näyttäisi vaativan. Pääsääntöhän on, että kussakin säkeessä on (yleensä?) neljä painollista kohtaa, joista ensimmäisen ja kolmannen (eli kummankin puolisäkeen ensimmäisen) pitää olla alkusoinnussa, ja kolmas ja neljäs taas eivät saa alkaa samalla. Esim. säkeet 105-106: Lo! the lady Morwin of the Land of Shadows / waited in the woodland for her well-beloved eli alkusoinnut l-m-l-s ja w-w-w-l (ehkä viimeinen voisi olla myös well-beloved). (Toivottavasti olen ymmärtänyt oikein!)

Mutta nyt kun katsoin muutamia epäilemiäni säkeitä tarkemmin, niistäkin löytyi alkusointua:

122 had won to wife. He once had known. - tässä once ei näyttänyt sopivan kuvaan, kunnes huomasin, että lausuessa se alkaa samalla äänteellä kuin won (säe 289 on samantapainen)

136 and he denied her not, for no need him seemed d:tä ei löydy uudelleen, mutta ehkäpä pitää valita sanan painollisempi tavu eli and he denied her not, for no need him seemed (tässä en ole varma muistakaan valinnoistani; ja säe 257 on samantapainen)
 
Kiitos Luvailinille runomuodon avaamisesta, ehkä tällä kertaa jaksan lukea nämä loppuun asti.

Lohikäärmekypärä oli muistaakseni jossain yhteydessä selitetty palkinnoksi kääpiöruhtinaan pelastamisesta Äkkiliekin Taistelussa. Se olisi siis kääpiöiden tekoa ja haltioiden siunaama. En muista kenelle tuo tehtiin.

(Kontuwikistä: Seppä Telchar -> Azaghal -> Maedhros -> Fingon -> Hador -> Galdor -> Hurin -> Turin)
 
Last edited:
Luulin runoa lukiessani, että tämän runon runomitta ja erityisesti alkusointu ei ole niin tarkkaa kuin Tolkienin "On Translating Béowulf"-essee (The Monsters and the Critics) näyttäisi vaativan.

Toki "On Translating Beowulf" on julkaistu vasta vuonna 1940, joten Tolkien ei välttämättä olisi voinut tietää mitä hän tulee siinä vaatimaan. Toisaalta se, että Tolkien jätti "The Lay of Children of Hurinin" viimeistelemättä ja julkaisematta, voisi johtua myös hänen tyytymättömyydestään runomittojen käsittelyyn.


(Kontuwikistä: Seppä Telchar -> Azaghal -> Maedhros -> Fingon -> Hador -> Galdor -> Hurin -> Turin)

Kiinnostavaa, että Christopher Tolkien jätti tämän tarinan kypärän aiemmista vaiheista pois "Húrinin lasten tarinasta", vaikka oli julkaissut sen "Keskeneräisten tarujen kirjan" Túrin-osuudesta. Eli kannattaa omistaa KTK, ellei ole varma siitä että pääsee aina Kontuwikin äärelle.

Tässä käsiteltävässä runossa Húrinin tosiaan mainitaan aiemmin käyttäneen kyseistä kypärää, joten jää selittämättä miksei sitä ollut hänellä vangiksi joutuessaan. (Jolloin toki Túrin ei olisi voinut saada sitä.) Myöhemmissä teksteissä sitten selitetään että isäänsä ja poikaansa kevytrakenteisempi Húrin piti kypärää liian raskaana. Juvan suomennokset ansaitsevat monessa suhteessa kiitosta, mutta i-päätteinen muoto Lohikäärmekypäri on minusta tarpeettoman arkaisoiva, varsinkin kun alkutekstin "helm" on käsittääkseni sävyltään neutraali (Tolkien ei käyttänyt esimerkiksi arkaaista muotoa "healme").

Sauronin esiaste on tässä Thû:

Ilmeisesti tämä on Thûn ensiesiintyminen (Thû who was throned/ as thane most mighty/ neath Morgoth Bauglir ). Tässä runossa hänellä ei vielä taida olla susiyhteyksiään? Thû oli lähetetty Doriathin rajoille maagisia voimia vaativiin tehtäviin, sekoittamaan Melianin maagista suojakenttää ("Go...and mar the magic/ of Melian the Queen"). Ilmeisesti fyysinen taistelu ei ollut tässä vaiheessa Thûn vahvimpia kykyjä, koska kerrotaan että hän pelkäsi Túrinia. (säe 390).
 
Runon toinen osa on nimetty Belegin mukaan, kertoen tarinan vaiheet siitä, kun Túrinin lainsuojattomien joukkio vangitsee Belegin, aina Belegin traagiseen kuolemaan.

Tässä Brandagamban lukupiirin huomioita:
- Paljon meille vierasta sanastoa, onneksi kirjan takaosan sanasto auttaa. (Tosin ainakin Lehtis joutui käyttämään paljon englanti-suomi-sanakirjaa.)
- Keskustelimme runomitan hankaluudesta kirjoittajalle. Alkusoinnutukset vaativat laajaa sanavarastoa ja lauserakenteita on käytettävä taiten. Toisaalta muuten runomitta on melko vapaa.
- Runoissa Tolkien keskittyy joihinkin yksityiskohtiin, paikkoihin tai tapahtumiin, joihin proosaversioissa ei niinkään paneuduta.
- Túrinin lainsuojatonjoukon pettävällä Blodrinilla on ollut pahaenteinen nimi runon ensimmäisessä versiossa: Bauglir. Pohdiskelimme hetken haltiavihamielistä Blodrinia: kääpiömieli, onko tukholmansyndroomainen, jos tullut lapsena kaapatuksi ja kasvaneeksi kääpiöiden parissa.
- Flindingin (Belegin Taur-na-Fuinissa kohtaama haltia, joka tarinan myöhemmissä versioissa on nimetty Gwindoriksi) sininen lamppu on merkittävässä roolissa. Siniset lamput esiintyivät jo Kadonneiden tarujen kirjassa Tuorin seikkailuissa ennen Gondolinia. Mutta esiintyvätkö enää missään myöhemmin? Mietimme myös tarvetta kannettaviin lamppuihin Tolkienin elinaikana.
- Yllättävää, että Beleg ehti Taur-na-Fuinin pohjoislaitaan ennen örkkijoukkoa. Tosin joukon siirtyminen oli hidasta, sillä örkeillä oli vankeja (muitakin kuin Túrin).
- Ylipäänsä ihmettelimme, kuinka iso joukko onkaan ollut. Sillä Beleg tappoi nuolillaan melko monta vartiosutta, jotta B & F saivat tarpeeksi ison aukon vartiorinkiin pelastaakseen Túrinin. Kuinka isot välimatkat susilla oli, ettei hälytystä pystytty tekemään?
- Kiinnostavia huomioita örkeistä:
- puhkesivat laulamaan, kun Thangorodrimin huiput tulivat näkyviin. Ilmeisesti jonkinlainen kotiinsaapumisrituaali.
- örkit lepäävät yöllä - tai ainakin pysähtyivät ryyppäämään yöksi. Myöhemmissä tarinoissa örkeillä on ollut kykenemättömyyttä tai ainakin haluttomuutta liikkua päiväsaikaan.
- Tarinan on täytynyt säilyä Flindingin kertomana eteenpäin. Päähenkilöistä Beleg kuoli ja tuskin Túrin kovin mielellään omasta osuudestaan kertoi, tosin osan aikaahan oli tiedottomana.
- pohdimme myös örkkien kertomia tarinoita ja Pimeää probagandaa.
- Terävien asioiden nimeäminen (Belegin loitsinta) ja luettelointi on aika kalevalaista loitsintaa.
- Modernisoiduissa versioissa olisi ehkä tehtävissään epäonnistuneita ja rangaistuksen pelossa maanpaossa eläviä örkkiryhmiä.
- Myrsky ilmeisesti omalta osaltaan vaikutti positiivisesti Túrinin ja Flindingin pelastumiseen.
 
Last edited:
Flindingin (Belegin Taur-na-Fuinissa kohtaama haltia, joka tarinan myöhemmissä versioissa on nimetty Gwindoriksi) sininen lamppu on merkittävässä roolissa. Siniset lamput esiintyivät jo Kadonneiden tarujen kirjassa Tuorin seikkailuissa ennen Gondolinia. Mutta esiintyvätkö enää missään myöhemmin?

Keskeneräisten tarujen kirjan tarinassa Tuorista ja hänen tulostaan Gondoliniin on Gondolinin sisäänkäynnin vartijoilla "kirkas haltialamppu". Sen väriä ei kerrota itse tekstissä, mutta tarinan viitteessä (2) mainitaan nimenomaan Túrinin tarinan varhaisempien versioiden siniset haltialamput ("noldorilaisten haltioiden sinivaloiset lyhdyt", KTK, 74) ikäänkuin sillä oletuksella että kyse on samasta asiasta. Ilmaisua "fëanorilaiset lyhdyt" käytetään
...In a note on the story of Gwindor they are called 'Fëanorian lamps', of which the Noldor themselves did not know the secret...

Gondolinin vartijoiden lampulla tuntui olleen muitakin ominaisuuksia:
Mutta hän ei nähnyt muuta kuin häikäisevän tähden pimeydessä, ja hän tiesi että niin kauan kuin säde osui häneen hän ei voisi liikkua, ei paetakseen, ei rynnätäkseen eteenpäin.
Hetken aikaa valo piti heitä näin vallassaan ja sitten ääni puhui jälleen ja sanoi. "Näyttäkää kasvonne!"

(KTK, 65)

Sormusten herran haltiat yösilmineen eivät kai olisi tarvinneet lamppuja muuten kuin ehkä koristetarkoituksiin; valoa tarvitessaan he olisivat voineet itse hehkua hämärissä. Toki Galadriel saattoi lahjoittaa lampun Frodolle.
 
Last edited:
Runon kolmas osa on nimetty Failivrinin eli Finduilasin mukaan. Se kertoo Túrinin ja Flindingin matkasta Nargothrondiin ja elämästä siellä ennen kuin alkaa tapahtua (ja Túrin pilaa kaiken).

Minä ja Luvailin saimme Brandagamban lukupiirissä keskusteltua seuraavaa:

- T & F:n matkan kuvaukset ja Christopherin viittaukset ensimmäiseen Silmarillionin karttaan vaativat HoMe 4:n mukaan oton. Kartta on nykyistä versiota kondensoituneempi. Etäisyydet ovat lyhyempiä. Dor-na-Fauglith on kapea ja Angband näkyy kartalla. Nan Dungorthin on hakenut vielä paikkaansa.
- Totesimme myös ajan olleen kondensoituneempi. Aluksi Tolkienilla elää vielä ajatus, että Nargothrond on perustettu Lukemattomien kyynelten taistelun jälkeen. Mutta on sittemmin runonsa viereen kirjannut "not so". Olisikin haltiataidoillekin aikamoinen ihme saada, vaikkapa N:n kaltainen hieno luolakaupunki tehtyä niin lyhyessä ajassa.
- Luvussa paljon ympäristön kuvausta. Erityisen poikkeuksellisen luvusta tekee Nargothrondin viljelysten (niittyjä, hedelmätarhoja yms.) kuvaukset, tällaisia kuvauksia on tainnut olla myöhemmin lähinnä Konnusta, muttei haltioilla.
- Flindingin kertomus Narog-joen kulusta on vähän irrallinen, kuin Kalevalaan sopivaan kohtaan ympätty runo.
- Felagund ottanut myöhemmissä versioissa Orodrethin ominaisuuksia.
- Túrin ei ole vielä niin fanaattinen kuin myöhemmin. mm. Túrinin itkuvirsi Belegille yllätti. Näytti Túrinin herkkää ja taiteellista puolta. Toki hän oli saanut oppia Doriathissa ja kuuntelee Nargothrondissakin mielellään tarinoita.
- Hithlumin ilmiintyminen matkalla hämmästytti, jonka Christopher selittää kommentaarissa näkymäksi HIthlumia ympäröivien vuorten etelärinteiltä.
- Nan Dungorthinin nimettömät jumalat ovat vanhempia kuin Morgoth ja muu valar! Mitä ihmettä?! Mistä peräisin, tietääkö Eru? Ovatko näiden temppelit vain vanhempia kuin Morgothin temppelit?
- Ivrin lienee erityinen, kun uskalletaan sytyttää nuotio. Örkit ilmeisesti välttelevät paikkaa.
- Nargothrondin puolustus on vähän outo, ei muureja ja polut kasvavat kohti kaupunkia: luottavat jousimiehiinsä.
- Miksi päästivät T & F:n kulkemaan? Olisiko kannattanut vaikka ottaa kiinni ja vangiksi ja peittää silmät kuten Lothlórieniin kuljettaessa.
- Lännestä tuotu koristeltu kuppi on perhekalleus. Selvinnyt melkoisen matkan.
- Elämä Nargothrondissa on melkoista idylliä. Ehkäpä alkaa jo ärsyttää Túrinia, jolla kuitenkin kostettavaa.
- Kolmiodraama, onko Flinding liian kärsinyt ja ennen aikaisesti vanhentunut ja komeassa Túrinissa on Finduilasin silmissä uutuuden viehätystä?
- Missä muuten ovat tarinat palavasti ihmisnaiseen rakastuneesta haltiamiehestä? Ei löydy Tolkienilta.
- Pahaenteinen lopetus ... örkkejä tulee. Eikä Tolkien päässyt runoversiossaan Glórund/Glaurungiinkaan.
 
Missä muuten ovat tarinat palavasti ihmisnaiseen rakastuneesta haltiamiehestä? Ei löydy Tolkienilta.

Mistä tämä kysymys tuli? Onko jossain nyt käsitellyn tekstin säkeessä tai loppuviitteessä jokin maininta tällaisesta?
Vai tarkoitatko tarinaa "Athrabeth Finrod ah Andreth"?

"...said Finrod: Adaneth, I tell thee, Aikanár the Sharp-flame loved thee. For thy sake now he will never take the hand of any bride of his own kindred, but live alone to the end, remembering the morning in the hills of Dorthonion. But too soon in the Northwind his flame will go out!..."
(HoME, X, 324)
 
Aa, onko siis näinkin päin olemassa tarina? Käsillä olleessa tarinassa toki Finduilas taitaa olla enemmän Turinista kiinnostunut kuin toisin päin loppujen lopuksi. Mutta tendenssi tuntuu olevan Tolkienilla "alempi mies" & "ylempi nainen": Beren & Luthien, Aragorn & Arwen, Thingol & Melian.

(Pahoittelen tarkkeiden puuttumista, puhelimella kirjoittaessa)
 
- Nan Dungorthinin nimettömät jumalat ovat vanhempia kuin Morgoth ja muu valar! Mitä ihmettä?! Mistä peräisin, tietääkö Eru? Ovatko näiden temppelit vain vanhempia kuin Morgothin temppelit?

Nämäpä olivatkin erikoisia jumalia. Niistä ei kovin paljon muuta tiedätäkään kuin nämä Lay of the Children of Húrinin säkeet 1475-1480:

There the twain enfolded###phantom twilight
and dim mazes###dark, unholy,
in Nan Dungorthin###where nameless gods
have shrouded shrines###in shadows secret,
more old than Morgoth###or the ancient lords
the golden Gods###of the guarded West
.​

Tämän jälkeen kerrotaan vielä, että nämä "ghostly dwellers of that grey valley" (1481) eivät estäneet heidän kulkuaan eivätkä satuttaneet heitä. Miksi eivät? Eivät ne niin kamalia jumalia sitten kai olleetkaan. Mutta vähänpä niistä tosiaan tiedetään.

Täytyy muuten muistaa, että Nan Dungorthin (myöhemmin Nan Dungortheb) muutti sijaintiaan useampaan otteeseen eikä tämä metsä ollut vielä Ered Gorgorothin mailla, missä Ungoliantin jälkeläiset jahtasivat Bereniä (Silmarillion, luku 19), vaan nyt ollaan Varjovuorten etelärinteillä, siis Sirionin laakson länsipuolella.

Nan Dungorthin esiintyy myös Kadonneitten tarujen kirjan tarinassa The Tale of Tinúviel. Tinúviel ja Beren ovat pakomatkalla Melkon saleista Silmaril mukanaan ja Huan lähtee heitä vastaan monien koirien kanssa:

Now goes he with many dogs through the woods hunting Orcs and thanes of Tevildo, and many hurts he got thus, and many of them he slew or put to fear and flight, until one even at dusk the Valar brought him to a glade in that northward region of Artanor that was called afterward Nan Dumgorthin, the land of the dark idols, but that is a matter that concerns not this tale. (The Book of Lost Tales 2, s. 34-35).​

Nimi on tosiaan kirjoitettu tässä m-kirjaimella Nan Dumgorthin. Ja paikka, laakso, jossa Huan viimein kohtaa Tinúvielin ja Berenin on siis käännetty "the land of the dark idols", mutta miksi sitä niin nimitetään, se ei kuulu tähän tarinaan ja jää selitystä vaille.

Christopher Tolkien kuitenkin kertoo tarinan kommentaarissa, että Gnomish dictionaryssa nimi Nan Dumgorthin määritellään näin: "a land of dark forest east of Artanor whre on a wooded mountain were hidden idols sacrificed to by some evil tribes of renegade men (dum 'secret, not to be spoken', dumgort, dungort 'an (evil) idol')." (LT 2, s. 62). Tämän jälkeen CJRT liittää selitykseensä tuon samaisen pätkän Lay of the Children of Húrinista, jonka yllä jo siteerasin ja toteaa: "There are, I believe, no other references to the gods of Nan Dumgorthin." [P.S. Artanor on Doriathin varhaisempi nimi.]

Vielä yksi pilkahdus Nan Dungorthin/Dumgorthinin oudoista henkiolennoista nähdään Lay of Leithianin kirjoittamatta jääneiden cantojen synopsiksessa. Siinä Berenin ja Lúthienin pakomatkaa kaavaillaan sujuvaksi mm. näin:

Beren and Lúthien escape to the Shadowy Mountains, but become lost and bewildered in the dreads of Nan Dungorthin, and are hunted by phantoms, and snared at last by the great spiders. (LT 2, s. 312)​

Tässä ovat mukana jo hämähäkit mutta niiden lisäksi myös "aaveet", phantoms, jotka liittynevät toisen runon outoihin jumaliin. Ehkä.

Painetussa Silmarillionissa metsä onkin sitten siirtynyt Ered Gorgorothin juurelle ja siitä on tullut Nan Dungortheb, "Tylyn kuoleman laakso" (Tolkien antaa tämän käännöksen eräässä käsikirjoituksensa alaviitteessä mutta ei mitenkään selitä sitä, ks. HoME X, s. 297, 299) tai nimen etymologian mukaan voisi sanoa myös "mustan kauhun laakso" (nimen etymologiasta lisää: Kontuwiki s.v. Nan Dungortheb), paikka jossa "Sauronin noituus ja Melianin voima kohtasivat ja kauhu ja hulluus asuivat" (Silm. 19, s. 204/161). Mutta vaikka siellä vaani ennen kaikkea "Ungoliantin iljettävään sukuun lukeutuvia hämähäkkejä" oli myös jäljellä kaiku esiaikaisista salatuista jumalista ja aaveista: "siellä vaelsi hirviöitä jotka oivat syntyneet pitkän pimeän aikana ennen Auringon tuloa, monta silmää niillä oli ja äänettä ne metsästivät:" (ibid.). Ehkä pysyvin piirre laaksossa on juuri jonkin siellä asuvan tuntemattoman voiman aiheuttama kauhu.

Mutta jos väkisin selitystä ja historiaa laakson hirmuiille kaipaamme, meidän lienee kuitenkin luopuminen yrityksestä ja vain kumartaminen sille Tolkienin legendariumin ominaispiirteelle, että hänen metsänsä saattoivat vaihtaa paikkaa ja niiden asujaimet muuttua nimettömistä jumalista pahojen ihmisten epäjumalankuviiin (tai päinvastoin) ja sitten haamuiksi, hämähäkeiksi ja monisilmäisiksi äänettä metsästäviksi hirviöiksi, joiden historiaa ei koskaan kirjoitettu. Eiväthän ne muuten niin salaperäisiä olisikaan. Eivätkä kauheita.

Ajatelkaa nyt, jos tietäisimme miten usein monisilmähirviöt vaihtoivat sukkia ja kalsareita. Vähänpä ne silloin jaksaisivat mielikuvitusta kutkuttaa. Mutta että valaria vanhempia jumalia, joista ei sen enempää kerrota, monisilmäisiä hirviöitä, joiden alkuperää ei tunneta ja salaperäinen ihmiskansa joka ties mille jumalille pystytti ilkeitä patsaita.

Ne voisivat jopa tulla uniin jonakin koleana yönä, kun pilvet kiitävät kuun edessä ja tuuli nauraa.
 
nameless gods...
more old than Morgoth#

Kenties nämä nimettömät jumalat olivat samaa sukua kuin myöhemmin tunnettu Iarwain Ben-adar, tuo hobiteille kesyyntyneessä ja leikkisässä asussa näyttäytynyt haudanhaamujen ja hirviöhalavien käskijä? (Oliko Hautakerot ehkä alunperin rakennettu uhripaikoiksi hänelle, "Vanhimmalle ja isättömälle"?)
 
P. S. Itse asiassa voisi myös ajatella niin, että Lay of the Children of Húrinissa ei kerrota nimettömistä jumalista, eikä oikeastaan edes väitetä että niitä oli olemassa. Siinä sanotaan vain, että oli näitä verhottuja pyhäkköjä, tai mitä lienevät olleet shrouded shrines, jotka oli omistettu joillekin valaria vanhemmille jumaluuksille. Ne olivat luultavasti juuri niitä dark idols, joita outo pahojen ihmisten kansa oli sinne pystyttänyt.

Kenties nämä luopioihmiset ("some evil tribes of renegade men", LT 2, s. 62) olivat pienessä mielessään kuvitelleet itselleen jonkin esiaikaisen pantheonin jolla ei ole mitään tekemistä oikeiden elävien jumaluuksien (Eru, ainur, valar, mitä niitä onkaan) kanssa. Sellaista on saattanut tapahtua myös meidän maailmassamme.

Mutta silti odotan koleaa yötä ja sitä uneni hetkeä, jolloin elomme vaelluksen keskitiessä ma harhaelen synkkää metsämaata polulta oikealta poikenneena.
 
Olen tylsä ja otan vanhojen jumaluuksien kohdalla kannan että nämä olivat kauempana idässä Keskimaassa kulkeneita Morgothin hirmuja, jotka kaikki ihmiset varmaan tunsivat aikaisin historiassaan. Salohaltiat varmaan kertoivat Valaristakin mutta jos Balrog tai kaksi ilmestyy säännöllisesti vaelluksen kestäessä henkiolentokohtaisesti voi olla hankala uskoa hyvis-jumaluuksien olemassaoloon.

On toki toinenkin vielä mainistsematon vaihtoehto, eli olisiko Lukitarin kaltaisia alkuolentoja voinut liikuskella useampiakin maankamaralla ennen kuin kirjoitusta ja vakaata yhteyttä valon nähneisiin haltioihin oli syntynyt ihmisten keskuudessa.
 
Last edited:
Hankalimmin tulkittava kohta taitaa olla more old than Morgoth / or the ancient lords. Runoa lukiessani mietin, että ehkäpä nämä temppelit (eivätkä itse jumalat) ovat vanhempia kuin Morgothin ja valarin temppelit - mutta miksi siellä sellaisia olisi, kun niistä ei mitään mainita? Teidän kommenttienne jälkeen taidan päätyä Tikin tulkintaan, että temppelien pystyttäjät vain luulivat jumaltensa olevan muita vanhempia. En tiedä, ovatko ne ihmisten keksimiä, vai peräisin joiltain Morgothin hirmuilta, joita ihmiset näkivät ennen kuin kuulivat Morgothista itsestään.

Jotain todellista ja pahansuopaa tässä laaksossa näyttää kuitenkin olevan. Edellistä arvausta jatkaen: seurasivatkohan nämä "alkuihmisten" palvomat Morgothin hirmut heitä tänne asti, vai oliko siellä muita pahoja otuksia tai henkiä? Riippuen laakson sijaintipaikasta joko Sauron tai Ungoliant olisivat kai voineet tuoda sinne jotain pahaa jo ennen ihmisten saapumista.
 
Minusta näiden säkeiden luontevin ja kirjaimellisin tulkinta on ilman muuta se, että niissä puhutaan Morgothia tai Lännen jumalia vanhemmista nimettömistä jumalista.

in Nan Dungorthin where nameless gods
have shrouded shrines in shadows secret,
more old than Morgoth or the ancient lords
the golden Gods of the guarded West
.

Tämän myöntämisessä ei kai olisi mitään ongelmaa, ellei vaadita Ardan kosmogonialta jonkinlaista Ainulindalë -yhteensopivuutta, ja tietynlaiseen Ainulindalë-tulkintaan nojaten oleteta että (Erua itseään lukuunottamatta) mitään Morgothia tai muita valaria vanhempia jumalia ei voi olla olemassa. Ainulindalë on kuitenkin vain eräs, Tolkienin elinaikanaan julkaisematta jättämä tarina Tolkienin legendariumissa eikä sen etuoikeutetumpi kuin tässä käsiteltävä runoelma. Sen sijaan Tolkienin elinaikanaan julkaisemassa teoksessa mainitaan Morian alla maata kaivavat nimettömät olennot, joita edes Sauron ei tunne, koska ne ovat häntäkin vanhempia (Kaksi tornia, Valkoinen ratsastaja). Ja tietysti Tom Bombadil mainitaan vanhimpana ja isättömänä (eikä hänen oleteta olevan Eru Ilúvatar).

Myös Kadonneiden tarujen kirjassa (The Hiding of Valinor) mainitaan valaria ja Morgothia ainakin hitusen vanhempia jumaluuksia. Valaria auringon ja kuun radoilleen asettamisessa auttamaan tulleet, näille tuntemattomat miekkoset Danuin, Ranuin ja Fanuin ovat ainurista vanhimman, Aluinin, lapsia.
for behold, who are we, Danuin, Ranuin and Fanuin, but the children of Aluin, of Time, who is the oldest of the Ainur, and is beyond, and subject to Ilúvatar; and thence came we, and thither go we now
(HoME, I, 219)

Mutta nimettömät, nykyistä jumalpolvea vanhemmat jumalat tai maankaivertajaolennot synkkine pyhättöineen olisivat viehättävä häivähdys Ronald Huttonin kuvittelemasta 1920-luvun alkupuolen "pakanallisesta Tolkienista" (mahdollisesti aidosti, muinaispohjoismaisesti pakanallisesta, ei kvasikristillis-uusplatonistisesti).
 
Last edited:
Ylös