The Miitin 2021 ohjelma

Dracaena

Raseena
Käyrätorven mestarikurssi The Miitissä, anyone? :22:
Halpistinapilli olisi minullakin käytössä, soittaminen tainnut jäädä lähinnä, koska talo on täynnä muitakin soittimia, enkä jaksanut etsiä ohjelmistoa juuri senvireiselle tinapillille. Kaikenlaisten pillien kimppasoittelu olisi ihanaa. Nokkisyhtyeestä olen haaveillut, mutta edes konservatoriossa opiskellessa ei toteutunut.
 

Lindëalda

Hobiittinen
Tämä uhkaa karata offin puolelle, mutta jos saisin jostain käyrätorven lainaan, saisit @Dracaena omasta puolestani pitää vaikka miten pitkän mestarikurssin! Oma soittoni ei tosin ole edes kisällin tasolla. XD

Tinapillipaja olisi loistava peruste palauttaa mieleen soitonopettajani ohjeet. Hän oli Irlannista käynyt hakemassa irlantilaisten soittimien maisteritutkinnon. Sen tasoista pajaa en kuitenkaan teille lupaa, jos asiat siihen pisteeseen asti eskaloituvat.
Pitää miettiä asiaa muutenkin, koska turvavälien pitää olla todella pitkät. Opettajana olen myös sellainen, että jos esim. oppilaan ergonomia vaatii fyysistä koskettamista, niin sille pitäisi olla mahdollisuus. Pitää miettiä ja pohtia asiaa miittijärkkien kanssa!
 

Isilmírë

Kuukivi
Muistanko @Dracaena oikein, että sinulla on bassonokkahuilu? Jos löytyisi vielä pari innokasta nokkahuilistia lisää, voisimme oikeasti pistää miitissä jossain kohtaa nokkisyhtyeen pystyyn. Helppoja neliäänisiä nuottejahan löytyy vaikka kirjastosta, ja minullakin saattaa vielä olla tallessa sellaisia, joita aikoinaan lukion nokkahuiluyhtyeessä soitimme. Pystyn itse soittamaan sopraano-, altto- tai tenorihuilustemmaa, mutta tosiaan pari (mieluiten omalla soittimella varustettua) lisäsoittajaa olisi hyvä saada.

Muoks @Lindëalda , jos sinä ihana ihminen oikeasti jaksat pitää miitissä tinapillipajan, minä painun saman tien viivana pilliostoksille.
 
Last edited:

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Merirosvolarpin kirjoitus on hyvässä vaiheessa ja jos vaan tarvittava määrä pelaajia saadaan niin peli toteutuu. Sanoisin, että yhteensä 6-12 pelaajaa. Mitä enemmän sen hauskempaa.

Tässä ensimmäinen versio pelin lähtötilanteen kuvauksesta.
On vuosi 1722. Joukko bukanieereja (https://fi.wikipedia.org/wiki/Karibian_merirosvous), eli siirtokuntien maanpakolaisia on kutsuttu kokoon Tortugan saarelle. He kohtaavat meluisassa ja savuisessa merimieskrouvissa. Joukon on kutsunut kokoon Aatelismies Mateo Molina, joka omistaa hyvän laivan nimeltä Sirena Blanca. Laivan on tarkoitus purjehtia Barbadoksen kautta Cap Verdeen.

Peli alkaa siitä, kun joukko toisilleen tuntemattomia lainsuojattomia kirjoittavat nimensä tai puumerkkinsä miehistöluetteloon ja astuvat laivaan aloittaakseen matkansa. Ensimmäinen tehtävä ennen laivaan nousua on äänestää joukosta kapteeni. Mateo toimii laivanvarustajana ja rahoittaa matkan. Kapteeni nimittää joukosta kokin, lääkärin ja perämiehen.
Kirjoitan parhaillaan hahmoja ja vaikka on varhaista niin jos tietää olevansa tulossa miittiin ja larppiin (tietty aina voi jotain esteitä ilmaantua, eikä sille sitten voi mitään) niin minulle voi ilmoittautua yksityisviestillä ja laittaa toiveita siitä minkä tyyppistä hahmoa haluaisi pelata. Varoitan jo etukäteen, että hahmojakauma on miespainotteinen, mutta toki naisiakin joukkoon mahtuu.
Edit!!! En tarkoita, että tarvitaan mieheksi itsensä kokevia pelaajia ja, että naiseksi itsensä kokeville ei olisi tilaa, vaan sitä, että naiseksi itsensä tunteville saattaa hyvinkin tulla miesrooleja.

Konnun larpit ovat aina olleet erittäin aloittelijaystävällisiä ja mielellään toivotetaan tervetulleeksi ensikertalaisia 😊 Suurta etukäteispanostusta ei tarvita. Jotkut pukeutuvat hahmoikseen, mutta monet pelaavat ihan tavallisissa vaatteissa. Ja ilmoittautua voi myös vasta miitissä. Kirjoitan hahmoja sen verran, että kaikki eivät mene ennakkoilmoittautuneille, mutta mielellään otan vastaan myös ennakkoilmoittautumisia, että tiedän onko larppi ylipäänsä toteutumassa ja voin vielä viilata hahmoja pelaajien toiveiden mukaan.

Jos joltain löytyy boffomiekkoja niin peliin tarvittaisiin ainakin muutamia sellaisia.

Pelissä tullaan näkemään rommia, (oikeasti jääteetä tms. holitonta juomaa), kiroilua ja merirosvomaista käytöstä. Taistelut toteutetaan aika tiukkojen herrasmiessääntöjen puitteissa. Voin kirjoittaa myös hahmoja, jotka eivät ryyppää ja kiroile, mutta varsinkin kovin nuorten pelaajien kohdalla kannattaa miettiä onko peli heille sopiva. En nimittäin halua kieltää muita heittäytymästä rooleihinsa juuri niin paljon kuin haluavat. En aseta ikärajoja, mutta lapsilta haluan vanhempien suostumuksen osallistumiseen.
 
Last edited:

Lindëalda

Hobiittinen
Lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tinapillipaja tapahtuu The Miitissä

Sen tulisi tapahtua perjantaina, ja sen tulisi olla ehkä tunnin, pari.

Sisältö:
-hengitys, puhallus
-ote
-joku perusreel
-improvisaatiota ja yhdessä säveltämistä, josta voi päätyä materiaalia juhlavuoden sävellysteokseen.

Aion todennäköisesti karata Miitistä lauantaina, koska Jyväskylässä tapahtuu la-su asioita. Siksipä olisi hienoa, jos paja voisi olla perjantaina.
 

Samooja

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Päivitin ensimmäiseen viestiin hieman hahmotelmaa aikataulusta.
Ohjelmien järjestäjät, hihkaiskaa toki jos tämä aikataulu näyttää teille huonolta niin vaihdetaan!
Torstaille en laittanut mitään varsinaista ohjelmaa, koska siinä ihmiset saapuvat niin eri aikoihin ja ilta menee yleisessä asettautumisessa, saunomisessa ja iltapalan syönnissä.


Perjantaina?
Tinapillipaja (@Lindëalda )
Taniquetilaiset kisat (@Isilmírë )?
Angry Birds-pesis? (@Hanna Kullanväärtti?)

Lauantaina?
Hallituksen kokous
Yhdistyksen vaalikokous
Viirin valinta/äänestys
Larppi (@Jaamar)

Lisääkin ohjelmaa mahtuisi vielä mukaan, ehdottakaa rohkeasti!
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Hyvältä näyttää :)
Larppi tapahtuu saunalla, joten aikataulutuksessa kannattaa huomioida, että ei mene saunomisen kanssa päällekkäin. Toki varmaan voidaan larpin tiimellyksessä laittaa saunaa jo tulille, mutta täyttä huomiota se ei tule silloin saamaan.
 

Ilma

Somehaltia
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Onko se asmupäivälarppi hankala, jos vaalikokous olisi taas iltapäivällä? Mä joudun varmasn kokouksen jälkeen poistumaan tavalla tai toisella, kun on lapsen synttärit seuraavana päivänä. Larppiin olisi toki mukava osallistua.
 

Samooja

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Viime vuonna larppi on ollut klo 11-14 ja vaalikokous klo 14. En ainakaan muista, että tämä aikataulu olisi ollut kenellekään mitenkään epämieluinen?
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Tässä muutama henkilö jotka eivät seilaa larpissa Sirena Blancalla, mutta joiden nimet kannattaa ehkä painaa mieleen, koska on mahdollista, että ne nousevat esille jossain vaiheessa peliä. Ovathan he tunnettuja henkilöitä tuohon aikaan näissä piireissä.
Ei tarvitse osata heidän tarinaansa ulkoa :) Kunhan yritän nostattaa tunnelmaa antamalla pieniä vihjeitä ;)
John Rackham (21. joulukuuta 1682 Englannin kuningaskunta17. marraskuuta 1720 Port Royal, Jamaikan siirtomaa) oli merirosvokapteeni Karibialla merirosvouden kultakaudella. Hänet tunnettiin myös nimellä Calico Jack eli Kalikoo-Jack, sillä hän käytti värikkäitä kalikoohousuja. Hänet muistetaan erityisesti siitä, että hänen miehistöönsä kuului kaksi tunnetuinta naismerirosvoa, Anne Bonny ja Mary Read. Myös hänen merirosvolipustaan (pääkallo ja miekat ristissä) on tullut ikoninen.

Jack Rackham kuului merirosvo Charles Vanen Ranger-laivan miehistöön, kun tämä jätti hyökkäämättä lokakuussa 1718 Kuuban lähistöllä kohtaamansa suuren ranskalaisen sotalaivan kimppuun. Miehistö syytti Vanea pelkuruudesta ja äänesti Rackhamin uudeksi kapteenikseen. Vane lähti tukijoidensa kanssa jatkamaan uraansa Hondurasinlahdelle, kunnes jäi kiinni seuraavana vuonna.[2]

Rackham jatkoi 50 miehensä kanssa Leewardsaarten vesien ryöstelyä, siirtyi sitten Jamaikan ja Hispaniolan vesille ja sieltä Bahamalle. Toukokuussa 1719 hän anoi armahdusta kaapparina kun Britannia oli juuri julistanut sodan Espanjalle. Saatuaan armahduksen hän jakoi saaliin miehistönsä kanssa ja myi Rangerin. Elokuussa 1720 Rackham ja 13 miestä, mukaan lukien hänen naisystävänsä Anne Bonny ja mieheksi naamioitunut Mary Read, kaappasivat kuitenkin bahamalaisen sluupin nimeltä William ja pakenivat jatkamaan merirosvousta. Rackham kaappasi vielä muutaman laivan, mutta Jamaikasta lähetettiin hänen peräänsä kapteeni Jonathan Barnet. Hän tavoitti Rackhamin Jamaikan rannikolta, eikä juopunut merirosvojoukkio pystynyt tekemään kunnollista vastarintaa. Ainoastaan Anne Bonny ja Mary Read jäivät taistelemaan kun muut piilottelivat laivan ruumassa.[3]

Rackham hirtettiin Jamaikalla 17. marraskuuta 1720. Raskaana olleita Bonnya ja Readia lukuun ottamatta myös kaikki miehistönjäsenet teloitettiin.[4] Kerrotaan, että Rackham tapasi sellissään hirttopäivänsä aamuna vielä Anne Bonnyn, joka tokaisi hänelle: ”Jos olisit taistellut kuin mies, sinun ei tarvitsisi kohta kiikkua hirressä kuin koira.”[5][6]



Oliver Molina, Syntynyt Sevillassa 13. syyskuuta 1680 kuuluisaan laivanvarustajien sukuun. Omistanut kokonaisen laivaston, joka purjehti Sevillan ja Amerikan väliä kuljettaen matkustajia ja siirtomaan tuotteita.
Heidän laivansa ovat joutuneet usein merirosvojen ja kaapparien väijytysten kohteiksi ja siksi suvussa kytee suuri viha merirosvoja kohtaan.



Mary Read (noin 1690 Lontoo, Englannin kuningaskuntahuhtikuu 1721 Port Royal, Jamaikan siirtomaa) oli englantilaissyntyinen naispuolinen sotilas, merimies ja merirosvo.

Mary lähetettiin palvelijaksi eräälle rikkaalle naiselle, mutta hän karkasi pian Flanderiin värväytyäkseen armeijaan. Armeijassa hän tapasi tulevan aviomiehensä. He muuttivat lähelle Bredaa Alankomaiden tasavallassa ja ostivat sieltä kievarin. Pian tämän jälkeen mies kuitenkin sairastui ja kuoli. Read lähti taas merille, tällä kertaa Karibialle. Elettiin vuotta 1719. Matkalla ”Calico Jack” Rackham kaappasi häntä kuljettaneen laivan, ja Read liittyikin Rackhamin ja Anne Bonnyn joukkoon.[1]

Calico Jack pakotti komean nuorukaisen eräältä kaappaamaltaan kauppalaivalta liittymään joukkoonsa. Seurauksena oli Readin rakastuminen nuorukaiseen. He vannoivat uskollisuusvalat toisilleen. Read kuvaili heidän liittoaan myöhemmin ”omantunnon avioliitoksi.” Read pelasti kerran rakkaansa todennäköiseltä kuolemalta kun hän haastoi miehensä haastaneen merirosvon kaksintaisteluun.[1]

Rackham, Bonny ja Read jäivät kuitenkin kiinni rikoksistaan ja joutuivat oikeudenkäyntiin. Koko miehistö, Readin rakastettu mukaan lukien tuomittiin kuolemaan. Bonnya ja Readia ei hirtetty, koska he olivat raskaana. Read kuoli vankilassa kuumeeseen tai mahdollisesti synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin huhtikuussa 1721. Hautajaisten ajankohdaksi kuolintodistukseen kirjattiin 28. huhtikuuta 1721.



Anne Bonny (noin 1698 Irlannin kuningaskunta25. huhtikuuta 1782 Charleston, Etelä-Carolina, Yhdysvallat) oli naispuolinen merirosvo, joka vaikutti 1700-luvun alkupuolella Karibialla. Hänet tunnettiin myös nimillä Ann Bonn ja Fulford sekä oletettavasti myös nimellä Sarah Bonny.

Bonnyn isä oli irlantilainen lakimies William Cormac ja äiti tämän palvelustyttö Mary tai Peg Brennan. Kun suhde paljastui, Cormac, Brennan ja lapsi muuttivat Etelä-Carolinaan Yhdysvaltoihin. Anne karkasi kotoaan ja meni naimisiin James Bonny -nimisen merimiehen kanssa. James jätti Anne Bonnyn, ja tämä liittyi Jack Rackhamin merirosvojoukkoon.

Myöhemmin Anne kaappasi laivan, jossa oli matkustajana Mary Read -niminen nainen. Tästä tuli Bonnyn rikoskumppani.

Yksi kohutuimmista merirosvo-oikeudenkäynneistä oli Jack Rackhamin ja hänen naispuolisten kumppaniensa Mary Readin ja Anne Bonnyn oikeudenkäynti Spanish Townissa Jamaikalla vuonna 1721. Oikeudenkäynnin tulos oli ennalta selvä, ja Rackham miehistöineen tuomittiin kuolemaan. Naisten kuulustelu käytiin erikseen. Uhrien todistuksen mukaan he käyttivät naisten vaatteita, paitsi taistelussa. Yksi todistajista selitti:

»Nuo kaksi naista... pitivät miesten takkeja, pitkiä housuja ja liinaa päässään... ja kummallakin oli veitsi ja pistooli kädessään, ja kirosivat ja sättivät miehiä...»

Päätöksenä oli molemmille naisille hirttotuomio. Tuomari kuitenkin kysyi, oliko mahdollisesti mitään syytä miksi rangaistusta ei tulisi panna käytäntöön, ja naiset vastasivat: ”Herra, vetoamme vatsoihimme”. Näin oli raskaana olevien naisten tapana sanoa. Koska lain mukaan raskaana olevia naisia ei saanut hirttää, molemmat säilyttivät henkensä. Mary Read kuoli kuumeeseen hieman oikeudenkäynnin jälkeen. Kerrotaan, että Jack Rackham pyysi saada nähdä Anne Bonnyn ennen kuolemaansa. Tämä katsoi miestä halveksivasti ja tiuskaisi: ”Jos olisit taistellut kuin mies, sinun ei tarvitsisi kohta kiikkua hirressä kuin koira.”
 

Pagba

Hyvienkin vitsien kertoja
Jos joltain löytyy boffomiekkoja niin peliin tarvittaisiin ainakin muutamia sellaisia.
Minulla on kaksi lyhyttä boffomiekkaa, jotka ostin miekkailuleikkejä varten poikani kanssa. Nyt hän on kasvanut leikki-iän ohitse, eikä minuakaan boffoiluta. Voisin tuoda ne miittiin ja myydä jollekulle, esim. Hannalle ja Pullalle perheriitojen selvittelyvälineiksi.
 

Isilmírë

Kuukivi
Ilahduttavaa kuulla, ettei Pagban perheessä ilmeisesti riidellä, koska boffot ovat siellä selvittelyvälineinä tarpeettomia ;)

Meillä on myös kolme metrin mittaista bofferia, jotka voimme ottaa mukaan, jos pääsemme autolla liikkeelle.
 

Heathertoes

Eläköitynyt hallituslainen
Mietiskelin jo, että vois olla kiva opettaa skottitansseja miitissä (mulla on itsekirjoitettu hobittitanssikin olemassa :D ), mutta korona-aikaan ei ehkä kannata, kun pitäisi pidellä käsistä :( Ehkä siis jossakin tulevassa miitissä!
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Olisiko askeleita mahdollista opetella ilman kosketusta? Olisi niin mukava päästä tanssimaan miitissä. viimeksi kun oli tansseja oli samaan aikaan hallituksen kokous enkä päässyt :(
 

Heathertoes

Eläköitynyt hallituslainen
Olisiko askeleita mahdollista opetella ilman kosketusta? Olisi niin mukava päästä tanssimaan miitissä. viimeksi kun oli tansseja oli samaan aikaan hallituksen kokous enkä päässyt :(
Kai mun täytyy sit ruveta kelaamaan sopivia tansseja ja/tai käsikosketusten poistamispotentiaalia! Saatan joutua opettelemaan kokonaan uutta repertuaaria... Ja jos päädyn vetämään tansseja, niin sitten ei ainakaan ole kokous päällekkäin, koska mä olen siellä kokouksessa :D Toistaiseksi oletan olevani paikalla to-su, mutta tääkin voi muuttua, jos saan jotain töitä. Mut esim. pe/la-illanpuoli vois olla, ellei kaikki halukkaat oo silloin grillaamassa/lettuja paistamassa/saunomassa.
 

Heathertoes

Eläköitynyt hallituslainen
Onnistuin mä löytämään "jo" kaksi helppoa tanssia, joista voi tuunata käsikosketukset siedettävästi pois :D Hobittitanssissa on harmillisesti kädestäpitämistä/käsikosketusta jokaisessa viidessä figuressa, mutta kyllä senkin VOI tanssia koskettamatta. Eli kai mulla sit on jo kolme tanssia :D :D :D
 

Samooja

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Tässä alustava vedos miitin ohjelmasta (voi vielä muuttua). Ohjelman järjestäjät, hihkaiskaa jos ehdotetut ajat eivät käy.
Miitin ohjelma

Järkkäkokouksessa heräsi ajatus, että kun tämä on 20. juhlavuosimiitti, niin mahtaisiko Konnusta löytyä innokkaita Kakkutiimiin osallistujia, jotka leipoisivat The Miitin synttärikakun tai mahdollisesti kaksi kakkua jos erikoisruokavalioille tehdään omansa? Kakkua voisi syödä esim. lauantaina vaalikokouksen jälkeen?
 
Ylös