The Miitti 13.-16.8.2020 Särsjärvi, Padasjoki

Jos päivällä on ylimääräinen saunavuoro miten sen mieluiten käyttäisit?

  • Päivällä sekasauna ja illalla perinteisesti ensin erillisvuorot jonka jälkeen sekasauna.

    Votes: 3 42,9%
  • Päivällä erillisvuorot ja illalla pidempi sekavuoro.

    Votes: 1 14,3%
  • Ei päivävuoroa vaan aloitetaan saunominen illalla reilusti aikaisemmin.

    Votes: 3 42,9%

  • Total voters
    7

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta tällä hetkellä näyttää siltä että The Miitti on mahdollista pitää elokuussa. Noudatamme miitissä kuitenkin sen hetkisiä ohjeistuksia kokoontumisten ja hygieniaohjeistusten osalta.
On myös mahdollista että miitti saatetaan joutua perumaan lähempänä ajankohtaa jos tilanne niin vaatii. Tällöin jo maksetut miittimaksut luonnollisesti palautetaan.

  • Jos tunnet hengitystieinfektion oireita ÄLÄ osallistu miittiin. Tänä vuonna viimehetken sairastuneet saavat miittimaksun takaisin.
  • Jos joku sairastuu kesken miitin ja on mitään syytä epäillä koronan mahdollisuutta eristetään sairastunut omaan huoneeseensa jonka läheisyydessä on oma vessa ja aletaan selvittää mahdollisuutta saada kyyti pois miittipaikalta.
  • Miittipaikalle tullessa kädet pestään huolellisesti saippualla ja käytetään käsidesiä. Samoin ennen ruokailua tai keittiössä työskentelyä.
  • Keittiöön tullaan miettimään jonkinlainen henkilöraja kuinka moni saa siellä oleskella samanaikaisesti (emme laske tähän pikaista piipahdusta jääkaapilla). Tästä johtuen toivomme yhteiskokkailuja järjestävien ilmoittavan muille milloin ovat aikeissa kokata, jotta ei tule päällekkäisyyksiä.
  • Yhteisten aterioiden jkäytännöntoteutukseen tulee myös hieman tavallisuudesta poikkeavia järjestelyjä.
  • Lisäämme ainakin yhden ylimääräisen päiväsaunavuoron miittiohjelmaan helpottaaksemme sekasaunan painetta illalla. Siihen kuinka moni kerralla saunoo saattaa myös tulla rajoituksia.
Huom. koronan riskiryhmäläiset!
Ja muutkin.
Varotoimista huolimatta tartuntavaara on aina olemassa ja varsinkin tällaisissa yhteistapahtumissa on riskinsä. Mielellämme näemme sinutkin miitissä, mutta käytä omaa harkintaasi sen suhteen haluatko osallistua.



Ohjeet tarkentuvat sitä mukaa kun tilanne elää. Järjestäjätiimi keskustelee siitä miten esim. yhteiset aterioinnit yms. järjestetään mahdollisimman turvallisesti. Tällainen kokoontuminen on kuitenkin aina itsessään riski jonka toivomme osallistujien tiedostavan ja pohtivan osallistumistaan ja toimintaansa miittipaikalla sen mukaan.

Miittitopikista puuttuu vielä paljon tietoa. Mm lähikaupat, päivystys yms. Näitä päivitellään pikkuhiljaa, mutta laitan tämän jo tänne muistutukseksi että tällä hetkellä miitti ollaan järjestämässä :)

The Miitti Särsjärven leirikeskuksessa Padasjoella
Miitin järjestäjät:
@Jaamar: Miittivastaava/Ohjelma
@Sidhiel: Keittiö 1
@Nova: Keittiö 2
@Hanna Kullanväärtti: Kyydit


Ilmoittautuminen alkaa 15.6.2020 16.6.2020 klo 18:00 (Jos mellon suo)
Ilmoittaudu Mellonin kautta!
Eräpäivä on maanantaina 27.7.2020

Osallistumismaksu

Miitin hinnat (Suomen Tolkien seura Kontu ry:n jäsenet/ei jäsenet):
3 yötä 35e/40e
2 yötä 25e/30e
1 yö 10e/15e

Saaja: Suomen Tolkien-seura Kontu ry
Tilinumero: FI95 2001 1800 0427 42
Saat henkilökohtaisen viitenumeron Mellonin kautta ilmoittautumisen yhteydessä.

Miiteissä on käytössä jäsenille suunnattu perhealennus, mikäli perhe matkustaa suuremmalla joukolla. Tällöin yksi perheen lapsista pääsee vanhemman mukana miittiin puoleen hintaan. Alennus koskee vain Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäseniä.

Jäsenalennuksen tai perhealennuksen saadaksesi sinulla tulee olla meneillään olevan kauden jäsenmaksu maksettuna.
Jos et ole varma oletko maksanut etkä löydä tietoa pankistasi tai jos sinulla on mitä tahansa muuta maksuun liittyvää huolta/kysyttävää ota yhteyttä rahastonhoitajaan @Micco (rahastonhoitaja@suomentolkienseura.fi).

Miitin voi peruuttaa eräpäivään asti ilman miittimaksun maksamista, ja tuolloin myös jo maksettu miittimaksu palautetaan. Jos peruu vasta eräpäivän jälkeen, rahoja ei valitettavasti palauteta.
Eräpäivän jälkeenkin on mahdollista ilmoittautua. Tällöin miittimaksu maksetaan mahdollisimman pian niin, että maksu näkyy seuran tilillä ennen miittiä. Ilmoittautumisen ollessa hyvin lähellä miittiä voi maksusta lähettää myös kuittikopion sähköpostina rahastonhoitajalle, jotta miitin alkaessa miittimaksu voidaan todentaa.

Maksulla katetaan leirikeskuksen vuokra sekä yhdistyksen tarjoamat ateriat ja kyydit.
Jos et maksa miittimaksua ajallaan etkä ole sopinut mahdollisesta viiveestä rahastontoitajan kanssa sinulla ei ole oikeutta osallistua miittiin. Et myöskään saa osallistua seuran muihin maksullisiin miitteihin ennen kuin olet maksanut vanhan rästin pois.

Päivävierailuista

Miittiin saa tulla maksutta lyhyelle päivävierailulle moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokouksiin tai vain tutustumaan toimintaan.
Jos vierailu kestää pitkään ja/tai vierailija haluaa osallistua saunomisiin tai muuten tulee selkeästi miittaamaan eikä vain vierailulle peritään 5e päivävierailumaksu. Mitään aikarajoja emme aseta vaan luotamme että vierailija itse tietää onko paikalla miittaamassa vai vain vierailulla.
Päivävierailijoiden osalta pyydämme huomioimaan hallituksen antamat ohjeet kokoontumisten suuruudesta ja sopimaan päivävierailut etukäteen miitin järjestäjien kanssa jotta voimme taata ettei henkilömäärä ylity. Päivävierailijoita koskevat samat hygieniaohjeet kuin muitakin miittailijoita.


Miittipaikasta
Kuhmoinen-Padasjoen kappeliseurakunnan leirikeskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Särsjärven rannassa noin viiden kilometrin päässä Padasjoen kirkonkylästä, osoitteessa Hämeenlinnantie 357. Leirikeskus valmistui helluntaina 1985 ja osoittautui heti erittäin viihtyisäksi, toimivaksi ja erilaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvaksi.

Leirikeskuksesta on tullut hyvin suosittu leirien, saunailtojen, kokouksien ja perhejuhlien pitopaikka. Majoitustilat ovat leirikeskuksen päärakennuksessa ja vuodepaikkoja on 46. Särsjärven rannalla on leirikirkko. Lisäksi vieraiden käytössä on kesäkaudella rantasauna.

Leirikeskuksen osoite:
Hämeenlinnantie 357
17500 Padasjoki

Ennen miittiä
Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen TAI muu Tolkienista kiinnostunut.
Myös alaikäiset, kuitenkin vähintään 14 vuotta tänä vuonna täyttävät, saavat osallistua miittiin ilman vanhemman mukanaoloa. Alaikäisten tulee toimittaa miittivastaavalle vanhempien allekirjoittama vastuuvapauskaavake. Kaavakkeeton alaikäinen voidaan poistaa tapahtumasta.
Huoltajansa mukana miittiin tuleva alaikäinen ei tarvitse vastuuvapauskaavaketta.

Särsjärvellä on 46. Telttailun mahdollisuus selvitetään, mutta tänä vuonna pidämme miittiläisten maksimimäärän tuossa 46 osallistujassa (järkät +42). Telttailemalla et siis vapauta muille vuodepaikkoja.

Ilmoittautumiset Mellonin kautta (linkki viestin alkupuolella).
Muistathan ilmoittautumisen yhteydessä mainita mahdollisista vakavista sairauksista ja allergioista, jotta tarvittaessa osaamme antaa oikeanlaista apua. Ilmoita myös allergian vakavuus. Onko kyseessä lievä allergia, vakavia oireita aiheuttava allergia tai aiheuttaako jo allergeenin käsittely samoissa tiloissa oireita. Vakavista allergioista ilmoitamme (nimiä mainitsematta) tässä viestissä, jotta miittiläiset tietävät olla ottamatta kyseisiä aineita mukaansa miittiin. Muista myös kunnioittaa muiden rajoitteita noudattamalla alla olevan listan ohjeita.

Älä tuo miittiin seuraavia aineita:

Vältetään kalan kypsentämistä miittipaikalla (mikroaterioissa yms. ok)



Saapuminen
Saapua voi joko omalla autolla/muulla kulkupelillä tai jalkaisin jos on oikea samooja tai julkisilla.
Varsinkin suuremmista kaupungeista mistä yleensä tulee useita osallistujia kannattaa suosia kimppakyytejä. Jokainen kyydin tarjoaja päättää itse ketä ottaa kyytiin. Kyytejä varten on olemassa kyytitaulukko (linkki myöhemmin) ja oma kyytitopikki (linkki myöhemmin) jossa voi kysellä ja sopia kyytejä. Muista varautua maksamaan bensarahaa kyydin tarjoajalle.
Muista sopia kyytisi ajoissa ja varmistaa myös kyyti pois miitistä.
The Miitissä järjestäjät voivat myös veloituksetta noutaa lähimmiltä rautatieasemilta tai bussipysäkeiltä ja miitin päätyttyä kyyditä takaisin.


Mitä pakata mukaan?
HUOM! Listaa ei ole päivitetty vielä erikseen Särsjärven tarpeisiin!!!

  • Peitto/makuupussi (kuvista voisi päätellä että paikanpäälläkin saattaisi olla peittoja, joten pussilakana)
  • Aluslakana ja tyynyliina (tyyny jos leirikeskuksen tyynyt epäilyttävät)
  • Peseytymisvälineet
  • Ruokaa sen verran kuin arvelee tarvitsevansa yhdistyksen tarjoilujen lisäksi
  • Sään mukaista vaatetta (monissa leirikeskuksissa saattaa olla viileät lattiat)
  • Helposti jalkaan ja pois sujautettavat jalkineet saunamatkoja varten
  • Taskulampusta ei yleensä ole haittaa.
  • Käteistä mahdollista kyytikorvausta yms. varten
  • Pelejä, leffoja tms. ajanvietettä
  • Alaikäisiltä vastuuvapautuskaavake
  • Jos sinulla on omalla nimimerkillä varustettu rintamerkki on sellainen myös suotavaa ottaa mukaan tai muuten joutuu tyytymään maalarinteippiin ;)


Miitin aikana
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n miittisääntöjä.
Jokainen on miitissä vastuussa omasta toiminnastaan. Seura ei ota vastuuta rikkoutuneesta omaisuudesta vaan jokainen on itse korvausvelvollinen.
Arvokkaiden tavaroiden, kuten kameran tai tietokoneiden tuominen paikalle omalla vastuulla.

Aikataulu
Miittipaikalle voi saapua torstaina klo 16 eteenpäin ja sunnuntaina poistuminen viimeistään klo 14.

The Miitissä on perinteisesti ollut enemmän ohjelmaa kuin muissa miiteissä. Ohjelman järjestämisestä vastaavat kuitenkin pääasiassa miittiläiset itse. Jos sinulla on hyvä ohjelmaidea ja haluat toteuttaa sen niin kero ihmeessä muillekin ja laita yksityisviestiä @Jaamar ille. Kerro viestissä mitä ohjelmaa, minkälaisen tilan tarvitset ja suunnilleen miten kauan ohjelma mahdollisesti kestää. Voit myös esittää toiveita ohjelman sijoittamisesta johonkin tiettyyn päivään tai aikaan.
Aikaisempina vuosina ohjelmassa on ollut mm boffoturnajaisia, origamipajaa, tietovisakysymyksin varustettua luontopolkua, tansseja, laulua, kirjanvaihtopiste, keskiaikapukujen ompelua, larppia ja erilaisia kisoja tai pelejä. Ohjelma voi siis olla ihan mitä tahansa esityksistä yhdessä tekemiseen. Ohjelmiin on myös mahdollista hakea seuralta pientä materiaalikorvausta.

Laitan tähän linkin miitin ohjelmaan heti kun sellainen on saatu jollain tavalla kasaan. Ohjelmaa saatetaan päivitellä vielä lähelläkin miittiä, joten tarvittaessa tarkista aikataulut uudelleen.

Ruokailu
HUOM, tätäkään ei ole vielä päivitetty, joten muutokset mahdollisia, mutta epätodennäköisiä!!!

Seura järjestää The Miitissä aamupalan jokaisena aamuna sekä torstaina iltapalan, perjantaina grillausta ja lauantaina lettuja. Muista ruokailuista miittiläiset vastaavat itse.

Leirikeskuksen keittiö ja sen välineistö on miittiläisten vapaassa käytössä.
Kuka tahansa voi järjestää yhteiskokkailua miittiläisten kesken. Yhteiskokkailu on hyvä tapa saada edullisesti terveellistä ja maistuvaa ruokaa ja viettää yhteistä aikaa ;)

Saunoista
Miitissä on joka ilta varattu aika naisten saunalle, miesten saunalle sekä sekasaunalle.


Nakit
Miittiläiset yhdessä huolehtivat tilojen siisteydestä, roskien tyhjennyksestä, tiskeistä yms. sekä sunnuntaina loppusiivouksesta.
Jos miittivastaava(t) pyytää sinua tekemään jotain pikku askareita (nk. nakkeja) hoidetaan ne nupisematta.
Lisäksi tässä miitissä on käytössä nk nakkilistat jotka sijoitetaan keskeiselle paikalle. Sieltä saa jokainen käydä varaamassa itselleen joitakin askareita joita suorittaa miitin aikana. Esimerkiksi ruokailujen valmisteluja, tiskaamista ja saunavesien kantamista. Jokainen osallistuu myös paikan loppusiivoukseen. Kun kaikki tekevät osansa niin kenenkään taakka ei kasva kohtuuttoman suureksi :)
Jos tunnet että sinua on jo nakitettu runsaasti ja joku toinen ei ole tehnyt mitään voit huomauttaa asiata järjestäjille. Me emme aina ole tietoisia ketä joku muu järjestäjä on mahdollisesti jo nakittanut.


Short summary in English
Coming soon


Ilmoittautuneet (lista päivittyy manuaalisesti, mutta Mellonin kautta löytyy ajantasaiset tiedot):

Julkinen lista

  1. Isilmírë
  2. Glitchy Boy
  3. Krasus
  4. Samooja
  5. Kointähti
  6. Nova
  7. Haltiamieli
  8. purr
  9. Círdan
  10. Heathertoes
  11. Jaamar
  12. Micco
  13. Ringlad
  14. Rhosgobella
  15. Hanna Kullanväärtti
  16. Pulla
  17. Pippin
  18. Curundil
  19. Sidhiel
  20. Satekai
  21. Enttinen
  22. Ilma
 
Last edited:
Hinnat päivitetty aloitusviestiin.
Miitin hinnat (Suomen Tolkien seura Kontu ry:n jäsenet/ei jäsenet):
3 yötä 35e/40e
2 yötä 25e/30e
1 yö 10e/15e
 
Katselin tuossa Englannin Tolkien Societyn online pub quiz- tapahtumaa zoomissa. 15.8 päivälle on suunniteltu myös pub quiziä.

Ehdotus: katsotaan tapahtumaa screeniltä ja kaikki voivat vastata paperille omat vastauksensa, tai siis ne jotka haluavat pelata. Zoom-linkki tulee vain jäsenille, mutta jäseniähän meillä riittää. Tapahtumat ovat tähän asti alkaneet klo 19 tai 19.30 Englannin aikaa eli klo 21 tai 21:30 Suomen aikaa. Kesto on ollut n. 1,5h. Eli siis lauantai-illan tapahtuma olisi kyseessä. Visan kysymykset ovat tietysti Tolkien aiheisia ja aika vaikeita, mutta monivalintakysymyksiä joten arvatakin voi. ?

Tolkien Societyn members only-sivuilta pääsee käsiksi myös edellisten visailujen videoihin. Periaatteessa voisimme myös pelata siis jonkin aiemman visan minä päivänä vaan, siinä toki on vaarana että joku on jo nähnyt kysymykset/ osallistunut aiemmin.
 
Last edited:
Nyt on perustettu miitille oma ohjelmatopikki. Ainakin larppia yritetään järjestää tänäkin vuonna :)
Päivitin myös aloitusviestiin koronaan liittyviä varotoimia joita järjestäjätiimi ja hallitus ovat pohtineet.
 
Tuolla luki koronaosiossa että "hengitystieinfektion oireita", mutta meillä on kesäleireillä ohjeistuksessa, että koronan oireita olis hengenahdistus, kuume, yskä, kurkkukipu, nuha, merkittävä väsymys, lihaskivut, maku- ja hajuaistin merkittävä heikentyminen, pahoinvointi ja ripuli. Ja samat löytyy myös thl sivuilta. Meillä on kans ohjeissa semmoi et jos oireet poistuu allergialääkkeellä niin kyse on sitten luultavasti vain allergiasta. Ja kannattaa huomioida myös auringonpistos mahdollisena pahoinvoinnin syynä. UV tasotkin on korkeita ja jatkunevat siellä pidempään, kun on otsoniaukkoa ja kaikkea.
 
Minä kopioin tuon lauseen melkein sellaisena työpaikan asiakkaille jakamasta ohjeistuksesta :D
Kyllä Satekai on oikeassa. Mutta käsittääkseni voi myös lieväoireisena olla kuin lievä flunssa. Ja eiköhän allergiset tiedä jos oireet ovat allergiasta, joten luotan ihmisten omaan arviointikykyyn ;) Eikä flunssaisena muutenkaan kannata tulla miittiin.
 
Elokuussa allergiakausi on helpottanut huomattavasti, yleisimmät siitepölyt kun ovat jo pölisseet aikaa sitten.
Nimim. koivulle pärskimistään julkisilla paikoilla poikkeuksellisesti nolosteleva.
 
Miitti on nyt lisätty Melloniin ja ilmoittautuminen alkaa tänään klo 18 (toivottavasti).
 
Toistaiseksi meidän perheemme näyttää olevan ainoa ilmoittautunut. Ei siis tullut ainkaan joukkoryntäystä heti ilmoittautumisen auetessa ;)
 
Unohdin kirjoittaa ilmoittautumisen lisätietoihin että tulen paikalle, mutta pe-su. Torstaina ja perjantaina kun on vielä työpäivä.

Kuljen autolla, mutta en lupaa vielä kyytejä kenellekään koska todennäköisesti vien ja haen koiran hoidosta kumpaankin suuntaan mentäessä.
 
Last edited:
Ja muistakaa hei kasvissyöjät merkata ruokavaliot oikeilla nimikkeillä!! Jos lukee vaan kasvissyöjä niin tulkitsemme lakto-ovoksi.
Ja sekäsyöjillekin varmasti varataan kasvisvaihtoehtoja. Varsinkin jos toiveen erikseen esittää :) Kasvishommien järjestäminen ei ole sen työläämpää kunhan vaan tiedetään suunnilleen paljonko niitä saattaisi mennä :)
 
Luultavasti ilmoittauduin Mellonin kautta. Homma on aina yhtä hepreaa. Tarkoitus olisi hengailla paikalla koko miitin ajan. Tuleeko tästä jotain vahvistusta johonkin? nimim. Taas pihalla...
 
Rhos on mukana ja sähköpostiin pitäisi tulla vahvistus :) Tervetuloa mukaan.
 
Olen näköjään unohtanut mellonin salasanan, joten kyllä aion tulla miittiin, mutta sähellän nyt tämän ilmottautumisen kanssa ensin.
 
Oho, minähän en tajunnut ilmoittautumisessa mainita, että olen kasvissyöjä (juurikin lakto-ovo)! Ilmoitan siis tässä :D
 
Aikataulusta sen verran että saapuminen saattaa mahdollisesti myöhäistyä vielä tuosta klo 16. Yritän saada vaihdettua työvuoroni, mutta en pysty lupaamaan mitään. Ilmoittelen heti kun tiedän tarkemmin ihan todellisen aikataulun.
 
Ylös