The Miitti 2007: Ilmoittautuminen ja osallistujat

Keskustelu huoneessa 'Kadonnut Númenor', aloittanut Samooja, 10.05.2007.

Keskustelun status:
Keskustelu on suljettu.
  1. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Tätä topikkia on minulta jo runsaasti kyselty, joten tässä se nyt on:

    The Miitti on tänä vuonna Petäjärannan leirikeskuksessa 26.-29.7.2007
    Kaiken tarpeellisen tiedon löydät wikistä eli täältä.
    Paikalle voi viime vuoden tapaan saapua joko torstaina tai perjantaina.

    Osallistujamäärä ja osallistumismaksu
    - To-su: 17 + järjestäjät, 32 euroa.
    - Pe-su: 41 + järjestäjät, 25 euroa.

    - To-pe-välin lisämaksu (7 e) kattaa vain paikan vuokran ja myös järjestäjät maksavat siitä osansa.
    - Muutoin osallistumismaksulla katetaan leirikeskuksen vuokra, mahdollisesti bensarahaa autokuskeille ja/tai bussikuljetukset sekä yhteiset ruokailut (aamupala lauantaina ja sunnuntaina, välipala lauantaina, makkaraa & lettuja lauantaina)
    - Ikäraja on 14 vuotta (kaikki 1993 vuonna syntyneet pääsevät mukaan). Alle 14-vuotiaat voivat kuitenkin päästä mukaan täysi-ikäisen kontulaisen sukulaisen kanssa.

    Tapahtuman järjestäjänä on Verkkoyhteisö Kontu ry ja tapahtuma noudattaa Yhdistyksen sääntöjä. Jos tulee kysyttävää, niin järjestäjät vastaavat mielellään.

    Järjestäjät vuonna 2007:
    Samooja (ilmoittautumiset, raha-asiat)
    Nerwen (ohjelma)
    Nova (tilanvaraus, autokuski yms)
    Haltiamieli (keittiöorja)
    Temppis (keittiöorja)
    ------------------------

    Ilmoittautumiset alkavat maanantaina 4.6. klo 18.00 seuraavalla systeemillä:
    1. Lähetä Samoojalle sähköpostia osoitteeseen Samooja_@hotmail.com
    - Yksi henkilö saa ilmoittaa enintään 2 henkilöä mukaan. Sähköpostissa tulee selvitä seuraavia asioita kustakin ilmoitetusta henkilöstä:
    - minä päivänä saavut paikalle
    - nick käärmeessä
    - oikea nimi (helpottaa kummasti rahaliikenteen seuraamista)
    - ikä
    - muut seikat joita järjestäjien olisi hyvä tietää (allergiat, erikoisruokavaliot, sairaudet esim. diabetes, epilepsia jne).
    2. Odota että nimesi lisätään osallistujalistaan.
    3. Maksa osallistumismaksu kahden viikon kuluessa. Jos ilmoittaudut mukaan alle kaksi viikkoa ennen miittiä, niin maksa ennen tapahtumaa.
    4. Tarkista muutaman päivän kuluttua että nimesi perään on ilmestynyt merkintä "maksettu".
    5. Peruuttaminen ei ole suotavaa mutta jos näin kuitenkin käy, niin tällä tavalla toimitaan:
    - Peruuttaja ilmoittaa minulle tai tähän topikkiin peruuttamisestaan.
    - Osallistumismaksu on maksettava kahden viikon kuluessa ilmoittautumisesta. Sitä ennen perua voi vapaasti. Sen jälkeen perutusta osallistumisesta ei enää palauteta rahoja takaisin.

    HUOM. Alle 18-vuotiaat!
    Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
    Kun olet ilmottautunut sähköpostitse, niin tulosta Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake ilmoitettuun osoitteeseen tai ota se mukaasi The Miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.
    - Lupalapusta löytyy allekirjoittaneen puhelinnumero, vastaan mielelläni vanhempien mieliä askarruttaviin kysymyksiin. :wink:

    ILMOITTAUTUNEET:
    To-pe: 22 hlöä (max. 5+17), Pe-su: 46 hlöä (max. 5+41)

    1. Samooja
    2. Nerwen
    3. Nova
    4. Haltiamieli
    5. Temppis
    --------------------------------------------------
    TO - SU:
    1. Hathaldir
    2. Miccoh
    3. Fica
    4. Meppin
    5. Arkint
    6. Lehtokuusama
    7. Satekai
    8. Merri
    9. Incánus
    10. Nessie
    11. Poppy
    12. Jaamar
    13. Minyaleiel
    14. Elemmakil
    15. Päivis
    16. Penegrine
    17. Gilan
    -------------------------------
    PE - SU:
    18. Boah
    19. Dracaena
    20. Titiuu
    21. Ruby
    22. Mederit
    23. Erestor
    24. WuMing
    25. Oonagh
    26. Sami
    27. Henane
    28. Maltahwesta
    29. Shailin
    30. jalokuusi
    31. Vayu
    32. Varpushaukka
    33. CAPS
    34. Gandalf_WannaBe
    35. Vána
    36. Enriisse
    37. Idril~
    38. Vanamo
    39.
    40.
    41.
     
  2. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Eilisen järkkärikokouksen tuloksena laadimme myös päiväohjelman miitille. Sitä voi käydä ihailemassa wikissä eli täällä.
     
  3. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä tätä, mutta siirtäkää toisaalle jos ei kuulu tänne.
    Mietin tässä, että tulisinko jo torstaina vai vasta perjentaina.
    Olen kyllä ohjelman silmäillyt läpi eli tiedän suunnilleen teoriassa mitä torstaina tapahtuu, mutta mitä siellä ihan käytännössä on? Minkä takia kannattaisi tulla jo torstaina?
    Vähän kun olisin risteyksessä ja tietäisin molempien teiden vievän samaan paikkaan, mutta en yhtään tietäisi kumpi kannattaa valita.
    Näin dramaattisesti sanottuna :D
     
  4. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Torstaina on enimmäkseen sellaista yleistä miittailua ja yhdessä oloa. Aikaisempina vuosina saimme paljon palautetta siitä, että perjantai-sunnuntai väli tuntui liian lyhyeltä. Perjantaina kuitenkin saavutaan vasta illalla ja sunnuntaina lähdetään jo pois alkuiltapäivästä. Varsinaiseksi kokonaiseksi miittipäiväksi jää siis lauantai. Viime vuonna päivän pidennys sai paljon kiitosta juurikin siitä syystä että aikaa varsinaiseen miittailuun jäi enemmän ja miitti ei päättynyt niin kesken. Jokainen tekee tietysti omat ratkaisunsa, minä ainakin pidin päivän pidennystä toimivana vaihtoehtona. Järjestäjä tosin katsoo asioita hieman eri näkökulmasta joten ehkäpä joku toinen viime vuoden miittiläinen osaisi vastata paremmin. :p

    Jos muuten haluatte muistella aikaisempien vuosien The Miittejä, niin ko. vuosien wikin sivuilta löytyvät lähes kaikki ryhmäkuvat. Kiitokset niistä Nerwenille ja Haltille.
     
  5. Hathaldir

    Hathaldir Hobitti

    Torstaissa on se hyvä puoli ensikertalaisen kannalta, että ehtii paremmin tutustua ihmisiin. Tosin kyllä siihen tutustumiseen on aikaa perjantaistakin lähtien, eli ei se mitenkään kriittistä ole. Minulle on ihan itsestäänselvää tulla jo torstaina - viime vuoden kokemuksen perusteella se on selvästi kannattavaa. Tavallisen mittainen viikonloppu tuntuu loppuvan kesken, kun taas kolmen yön jälkeen alkaa jo hyväksyä lähdön paremmin. :)
     
  6. Nerwende

    Nerwende Hobitti

    Kello löi jo kuusi, kontulaiset herätkää! douv ja jalokuusi, muuten miitti jää! Tässä miruvormalja, hampaat huuhtokaa. Lämmin örkintalja veneessä odottaa.
     
  7. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Nopeastihan tämä täytyy. Torstaille enää 7 paikkaa jäljellä, nyt kannattaa siis olla nopea.
     
  8. Hathaldir

    Hathaldir Hobitti

    Hei! Listassahan on jo nyt muutama uusi nimi, jotka miitin myötä muuttuvat uusiksi naamoiksi. :) Mahtavaa, ettei tarvitse miitata pelkästään samojen vanhojen kanssa! Ei sillä, etteikö noita vanhoja tyyppejä sietäisi, mutta on mukavaa tutustua uusiinkin. :grin:
     
  9. douv

    douv Kontulainen Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    Vaikka olen suunnattoman otettu läsnäolostani Nerwenin lyyrisessä helmessä, täytyy minun surukseni tunnustaa, että theMiitti jää tänä vuonna väliin /:

    ...kun olen jo ilmoittautunut ja maksanut huomattavan suuren osallistumismaksun 40000 partiolaisen miittiin Englannissa samoihin aikoihin. :yay:
     
  10. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    :wtf: "osallistumismaksun 40000"? Toivottavasti sentään Japanin jenejä! Euromääräisenäkin summa olisi huikea, saati sitten jos ne ovat puntina!

    Ei, en ole edelleenkään osallistumassa. Pojan yksivuotissynttäreiltä ei yksinkertaisesti voi jäädä pois. Eikä nyt tarvitse surra sitä, ettei pystyisi töiden vuoksi osallistumaan jo torstaina.

    Muoks. Jos minun näkee äimistelevän jotain suureen ääneen, voi kohtuullisen suurella todennäköisyydellä olettaa, etten ole tosissani. Oikeastaan oletusarvona on "se vitsailee" jos kirjoitan jotain oudompaa. Pagbasuodatin kehittyy aikanaan.
     
  11. GoldenDragon

    GoldenDragon Hobitti

    Tosissaan sanottuna vai ei niin tosissaan? ;) 40000 osallistujaa tuossa partiolaismiitissä.
     
  12. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Torstai on tänäkin vuonna suosittu, se on nyt täynnä. Perjantaille on kuitenkin vielä runsaasti tilaa ja kaikki ovat tervetulleita mukaan. :wink:
     
  13. Nerwende

    Nerwende Hobitti

    Teoriassahan mikään ongelma ei pitäisi olla varata torstaille yhtä mökkiä lisää jos tulijoita olisikin enemmän. Onko ilmoittautuneiden joukossa ollut sellaisia jotka olisivat halunneet paikalle jo torstaina, mutta eivät mahtuneet mukaan?
     
  14. Samooja

    Samooja Kontulainen

    Mielestäni kaikki halukkaat ovat päässeet torstaille. Torstaihan oli täynnä vain hetken, nyt siellä on taas tilaa. Jos joku perjantaina tulija haluaisi kuitenkin vaihtaa tulopäiväänsä, niin ottakaapas minuun kipinkapin yhteyttä. Mökkejä on tosiaan mahdollista varata lisää, koska leirintäalue on vain meidän käytössämme eikä siellä ole muita. :wink:
     
  15. jalokuusi

    jalokuusi Hobitti

    Ei jää. :)
     
  16. Nerwende

    Nerwende Hobitti

    Kohta Petäjärannassa
    ovet aukeaa -
    siel' on varpaiden alla
    kaunista rantahiekkaa.

    Vellikello helkkää
    paistuu letut juu.
    Riemua on pelkkää,
    hymyyn käypi suu.

    Tui ja Juspe vielä
    ilmoittaudu pois!
    Tällä miittimielellä
    aina olla vois!

    (Ei, vesilintujen metsästyskausi ei ole vielä alkanut. Voitte laittaa ne norsukiväärit pois.)
     
  17. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    "Suomen ilmavoimat" hyökkää!

    Ja hyttysiä on sitten ihan ennätysmäärä.
    Pahimmillaan voi yhdellä läimäsyllä saada vaikka kolme hengiltä, mutta tilalle tulee aina kuusi uutta :knockout:
    Jos ei tilanne ehdi kuukaudessa muuttua niin sääskimyrkyt ja muut hyttyssuojat kannattaa varata mukaan :wink:
     
  18. Hathaldir

    Hathaldir Hobitti

    Tähän mennessä listassa on kahdeksan kontulaista, joita en ole koskaan ennen tavannut. Milloinkahan olen viimeksi ollut miitissä, jossa on näin paljon uusia naamoja? Varmaan vuosia sitten. Aivan mahtavaa, että uusia miittaajia on ilmoittautunut näin paljon! Olen ylpeä teistä. :) Välillä on kiva katsella miitissä muidenkin kuin niiden iänikuisten haltien ja nerwojen pärstävärkkejä. ;)
     
  19. Päivis

    Päivis Hobitti

    Mie voisin tulla jo torstaina, tai myöhemmin jos ei aiemmin tilaisuutta.
     
  20. Icegorn

    Icegorn Kontulainen

    Vai sellaisia lauluja se Nerwen täällä lauleskelee. :D

    On se katalaa kun kuulee toisten kautta, että itsestä puhutaan ja houkutellaan miittiin ku en minä käy tätä huonetta ikinä lukemassa. :D

    Mutta kuten sanoin jo aiemmin, en minä tule tänäkään vuonna. :)
     
Keskustelun status:
Keskustelu on suljettu.

Jaa tämä sivu