The Miitti 2008: Ilmoittautuminen 12.5 alkaen.

Samooja

Varapuheenjohtaja
Suomen Tolkien-seura
The Miitti on tänä vuonna Petäjärannan leirikeskuksessa 3. -6.7.2008.
Kaiken tarpeellisen tiedon löydät wikistä eli täältä.
Paikalle voi viime vuoden tapaan saapua joko torstaina tai perjantaina.

Osallistujamäärä ja osallistumismaksu
- To-su: 20hlöä + järjestäjät, 32 euroa.
- Pe-su: 21hlöä, 25 euroa.
- Yhteensa 46hlöä

- To-pe-välin lisämaksu (7 e) kattaa vain paikan vuokran ja myös järjestäjät maksavat siitä osansa.
- Muutoin osallistumismaksulla katetaan leirikeskuksen vuokra, yhteiset ruokailut (aamupala lauantaina ja sunnuntaina, välipala lauantaina, makkaraa & lettuja lauantaina) sekä osa ohjelmasta aiheutuvista materiaalikuluista.
- Ikäraja on 14 vuotta (kaikki 1994 vuonna syntyneet pääsevät mukaan). Alle 14-vuotiaat voivat kuitenkin päästä mukaan täysi-ikäisen kontulaisen sukulaisen kanssa.

Tapahtuman järjestäjänä on Verkkoyhteisö Kontu ry ja tapahtuma noudattaa Yhdistyksen sääntöjä. Jos tulee kysyttävää, niin järjestäjät vastaavat mielellään.

Järjestäjät vuonna 2008:
Samooja (ilmoittautumiset, raha-asiat)
Nerwen (ohjelma)
Nova (tilanvaraus, autokuski yms)
Haltiamieli (keittiöorja)
Jaamar
------------------------
ILMOITTAUTUMINEN

- Miitti on siis 3. - 6.7.2008.
- Ilmoittautuminen alkaa 12.5. klo 18 osoitteessa http://verkkoyhteiso.kontu.info/tapahtumat/
- Miittimaksu on maksettava eräpäivään 30.5.2008 mennessä. Jos ilmoittautuu vasta eräpäivän jälkeen niin sitten maksetaan heti.
- Ilmoittautuminen eräpäivän jälkeen ei onnistu ilmoittautumislomakkeella, tällöin ilmoittautuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä suoraan tapahtumavastaavaan (Samooja).
- Miittimaksu on torstaina saapuville 32euroa ja perjantaina saapuville 25 euroa.
- Maksut suoritetaan Verkkoyhteisö Kontu ry:n tilille. (Osuuspankki 551136-213552. Laita maksun saajaksi Verkkoyhteisö Kontu ry ja käytä viitenumeroa, jonka sait ilmoittautumisen yhteydessä.)

- Varasijoista: Varasijoille mielivät ilmoittavat asiasta tässä topikissa. Mikäli paikka vapautuu ensimmäisenä listalla olevalle lähetetään yksäriä asiasta. Tämän jälkeen hän ilmoittautuu normaalisti ilmoittautumiskaavakkeella.
- Peruuttamisesta: Ennen eräpäivää 30.5 peruuttaville palautetaan miittimaksu. Sen jälkeen ei.
- Maksujen myöhästelystä: Tiukempi linja alkoi syksyn Vesilahtimiitistä. The Miitin kanssa oli viime vuonna (jälleen) luvattoman paljon myöhästelyä miittimaksujen kanssa. Mitään muistutusyksäreitä ei enää lähetetä, vaan eräpäivän jälkeen kaikki maksua maksamattomat henkilöt poistetaan tästä miitistä (eli myöhästelijät eivät pääse tähän miittiin) ja he siirtyvät "miittiläisten mustalle listalle". Eli myöskään mihinkään tuleviin Yhdistyksen tapahtumiin ei ole asiaa ennenkuin vanha "rästi" on suoritettu. Maksujen kanssa otamme toki huomioon sen, että eräpäivänä maksetut maksut näkyvät tilillä muutaman päivän viiveellä.

HUOM. ALLE 18-VUOTIAAT!

Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
Kun olet ilmoittautunut sähköpostitse, niin tulosta The Miitin Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake ilmoitettuun osoitteeseen tai ota se mukaasi miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.

ILMOITTAUTUNEET:
(M)= Maksanut miittimaksun
46/46 maksanutta

Torstaina saapuvat:
1. Samooja (M)
2. Nerwen (M)
3. Nova (M)
4. Haltiamieli (M)
5. Jaamar (M)
--------------------
1. Miccoh (M)
2. Merri (M)
3. Incánus (M)
4. Satekai (M)
5. Jasdril~ (M)
6. Estelwen (M)
7. Gilan (M)
8. Arkint (M)
9. Aada (M)
10. Minyaleiel (M)
11. Lehtokuusama (M)
13. Hathaldir (M)
13. Aule (M)
14. eowynofmay (M)
15. Päivis (M)
16. Penegrine (M)
17. Sillanrakentaja (M)
18. Aowyn (M)
19. Freyja (M)
20. meppin (M)
-----------
Perjantaina saapuvat

21. Wû Míng (M)
22. Ringlad (M)
23. Henane (M)
24. Pagba (M)
25. Nessie (M)
26. Taffeli (M)
27. Ruby (M)
28. Steelsheen (M)
29. Titiuu (M)
30. Deepdelver (M)
31. Enriisse (M)
32. Boah (M)
33. Erestor (M)
34. Dracaena (M)
35. henurock (M)
36. Elhath (M)
37. Vinyarogwen (M)
38. Sirilwen (M)
39. mafialegs (M)
40. Hellas Platinum (M)
41. Vanamo (M)

Varasijat:
1.
2.
3.
 
Päivitin ensimmäiseen viestiin hallituksen kokouksessa tehtyjä muutoksia. Ilmoittautuminen siis 12.5 alkaen, eräpäivä 30.5.
 
KontuWikiä on päivitetty The Miitin osalta, nyt nähtävissä myös päiväohjelma. Käykääpäs lukemassa. :wink:
 
Eikö KontuWikissä lue että alle 14-vuotias pääsee samasta perheestä olevan täysi-ikäisen kontulaisen kanssa ja tässä keskustelussa sukulaisen?
 
Mikähän mahtaa olla Petäjärannan leirikeskuksen osoite? En sitä mistään löytänyt viime vuonnakaan, eikä isukki tykännyt yhtään siitä, koska navigaattori tarvitsee lähiosoitteen eikä mikään "Petäjärannan leirikeskus" käy. Kyllähän me viime vuonna paikalle eksyttiin, mutta vanhemmat eivät muutenkaan nyt meinaa laskea minua miittiin, joten taitaa olla jokaisesta tiedonjyvästä runsaasti enemmän apua kuin haittaa.
 
Luulen että osoite on
Petäjäranta 146, Luumäki

Alla linkki karttaan
http://www.matka.fi/...

Se on siis sen tien viimeinen osoite, joten jos tieltä ei poikkea, niin ei voi eksyä. :)
 
Ja taidan nyt kirjoittaa Kuutostieltä lähtien lyhyen ohjeistuksen jos joku sellaista vielä kartan ja osoitteen lisäksi tahtoo/tarvitsee. Matkan loppuvaiheet ovat kuitenkin pienempiä teitä ja itse ainakin tykkään että jos lähden ajamaan vieraammille pikkuteille niin on jotain maamerkkejä että tietää olevansa oikeassa suunnassa.

-Valtatie 6 varressa Jurvalan Salen ja entisen Luumäen motellin välissä Karting radan ja Kahvi pakarin kohdalla käänny Risulahti

- Aja noin kolmisen kilometriä tätä Saarentietä. Yhden sillan yli (sillalta vajaa puoli kilometriä) ja vasemmalle. On kyltti Petäjärantaan.
(Tulee myöskin opaste "Kontu-miitti".)

-Seuraavasta risteyksestä vasemmalle. Myöskin kyltti Petäjärantaan.
(Tähänkin risteykseen opaste "kontu-miitti")

-Aja suoraan kunnes tulet Petäjärannan leirikeskukseen.
 
Eli huomenna alkaa siis ilmoittautuminen, kaikki valmiina klo 18. ;)
 
Jos johonkin olen unohtanut päivittää vielä linkin, niin tuore vastuuvapautuskaavake the Miittiin 2008 löytyy osoitteesta;
http://verkkoyhteiso.kontu.info/lomakkeet/themiitti_vastuuvapaus08.pdf
 
Näyttää siltä että ainakin torstai täyttyy nopeasti. Meidänhän on mahdollista vuokrata lisämökki torstaille jos tuntuu että tulijoita riittäisi. Seuraillaan nyt vielä kuitenkin tilannetta. ;)
 
Mitenköhän matkustaminen sujuisi? Kun täältä Kajaanista on niin pitkä matka. :(

//muoks. Varmaan junalla :| - Círdan
 
Círdanin viestistä mieleeni tulikin nämä paljon puhutut kimppakyydit..

Onko miittailijoita tulossa Satakunnasta? Ja jos on niin viitsiikö kukaan ottaa tälläistä nyypiötä kyytiin? :p Voisin matkustaa osan matkasta junalla.

Toki voin matkustaa junalla/bussilla koko matkan, mutta sain vähän vinkkiä että kannattaa kysellä myös kyydeistä.. :)
 
Círdan ja Deepdelver, ainakin aikaisempina vuosina on noille kyytiasioille järjestetty lähempänä miittiä ihan oma topik, josta niitä kannattaa sitten kysellä. Eiköhän sieltä sitten joku kyyti löydy. :) Tässä vaiheessa kuitenkaan varmaan vielä monikaan pysty aivan täysin sanomaan, millaisella kulkuvälineellä on liikenteessä tuolloin.
 
No kun. Ongelmani on se, että jos ilmoittaudun nyt ja maksan 25 euroa eräpäivään mennessä, en voi kuitenkaan tietää, pääsenkö vaiko en. Sattuu näet olemaan sellainen hauska juttu kuin kesätyöt, ja me saamme kuukauden työvuorolistat vasta kuukauden ensimmäisenä päivänä. 25 euroa tyhjästä olisi aika kallis hinta maksaa, mutta Yhdistyksen linjan tuntien se tuskin olisi valmis tekemään mitään kompromisseja tämän ongelman takia, joten kaiketi en sitten ilmoittaudu tai ole tulossa. Tänäkään vuonna. :(
 
Minulla on sama ongelma kuin Vehkalla. Saan tietää Miitin aikaiset työvuorot varmaan vasta joskus juhannuksen tienoilla. Pomo ei pidä kovin todennäköisenä, että saisin sen viikonlopun vapaaksi, mutta ennemmin maksan tyhjästä kuin vietän yllättäen vapaan viikonlopun kotona miettien, että voisin olla parhaillaan kontulaisten seurassa... Pidetään peukkuja [22]
 
Miittihän ei ainakaan aikaisempina vuosina ole tullut perjantain osalta aivan täyteen. Teillä on hyvät mahdollisuudet päästä miittiin mukaan vasta työvuorojen selvittyä, ihmiset kuitenkin peruuttelevat tulemisiaan aika paljon.

Toinen asia: mikäli joku pohtii ilmoittautuneiden listan päivityksien viivästymistä, niin se johtuu siitä että järjestäjät/hallitus pohtii parhaillaan lisämökin vuokrausta torstaille. Torstaihan on nyt täynnä, mutta se jälkeen ilmoittautuneiden joukossa olisi halukkaita torstaina tulijoita. Meidän täytyy vain vähän laskeskella millä määrällä lisämökki on kannattavaa ottaa. Mikäli päädymme siihen että lisämökkiä ei oteta olen yhteydessä niihin henkilöihin jotka ovat ilmoittautuneet torstain listan täyttymisen jälkeen.
 
Kun kimppakyyti topic ilmestyy, niin mie voin vaikka samantien ilmoittaa, että miun kyydissä pääsee Kouvolan Juna-asemalta miittipaikalle.

Larppiin osallistuvien listaa mie keräilen jo nyt, eli ilmoittautumiset larppiin(/tiedustelut) miulle yksityisviestitse. Olen taas tänävuonna ilmoittautunut PääPJ:ksi, eli jos on kiinnostusta, niin viestiä vain :)
 
Henane, aiotko suunnitella sen kokonaan itse vai haluaisitko apua? :) Mielelläni suunnittelisin larppia myös, mutten toki pakolla tuppaudu.
 
Totesin juuri edellisessä viestissäni, että kaikki Larppiin liittyvä(tiedustelut) yksityisviestitse Kiitos. Lähetän sinulle yksityisviestin asiasta, Vehka.
 
Ylös