The Miitti 2009: offtopik/muistelot

Miitissä oli aivan loistavaa, siitä kiitos mahtaville uusille ja vanhoille tutuille, snaappeilulle sekä tietysti erikseen järkkäreille :) Olo on mallia asdlfajäsdlfktahdontakaisin, joten en edes yritä muotoilla mitään tämän viisaampaa. Näkemisiin, ootte ihania!
 
Ah, nyt on ensimmäinen virallinen miitti takana ja minulla oli ihan niin hauskaa kuin vuosi sitten ajattelin sen olevan, kun en päässyt. Mistäköhän johtuu, että vaikka tapasin suurimman osan porukasta ihan ensimmäistä kertaa, tuntui silti siltä, kuin olisin tavannut heidät ennenkin? Kontu on niin uskomattoman kiva paikka täynnä tosi kivoja tyyppejä. :) En ehkä jutellut niin monelle ihmiselle kuin oli alunperin tarkoitus, mutta onhan niitä miittejä tulevaisuudessakin. Missasin origamien tekemisen, joka vähän harmittaa, mutta minun oli pakko nukkua; sen verran myöhään meni edellisiltana. Mutta opinpahan sentään, että valkoiset hevoset ovat mielikuvituksen tuotetta eikä siitä asiasta voi väitellä [tai no ei ainakaan Nerwenin kanssa]. ;)

En jaksa mainita kaikkea hauskuutta erikseen, mutta kiitos ainakin Trivial Pursuit -illasta sekä grillikatoslauluista. Ja tietysti kiitos ja kumarrus Merrille, kun toi Wiin miittiin. Se MarioKart oli aivan mahtavaa. =)

Kiitos kaikille. Ah.
 
Círdan sanoi:
Mutta opinpahan sentään, että valkoiset hevoset ovat mielikuvituksen tuotetta eikä siitä asiasta voi väitellä [tai no ei ainakaan Nerwenin kanssa]. ;)
Ei voi väitellä? Mahdoin olla yöllä pahemmin väsynyt kuin luulinkaan, sillä hallusinoin todella elävästi, että Mic ja Nerwen olisivat muka väitelleet aiheesta ainakin kaksi tuntia! Hahah, no olihan se kyllä aika uskomaton juttu. Ja sitten kuvittelin, että Elemmakil ja Nerwen olisivat nauraneet sen jälkeen tuntikausia tasoltaan minunkin väsymystasoni ylittäneille kengurujutuille!

Jaa niin, mainitaan nyt kuitenkin vielä Taavetin antikvariaatti Punaparta, jonne harmi kyllä toista kyytiä ei järjestynyt, kun asiaa muistettiin ajatella lauantaina vasta putiikin mentyä jo kiinni. Olisin voinut haluta sen Kevätpörriäis-- siis Kevätkirjan. Ei sillä etteikö olisi tullut rahaa kulutettua ensimmäiselläkin visiitillä.

Mutta onhan onneksi the A verkkosivut: http://www.punaparta.fi/
 
No jaa, ehkä muotoilu "väittelyä ei voi voittaa" olisi osuvampi. Hauskaa se oli kuitenkin. :D

Minulla on ainoastaan erittäin hämärä ja heikko muistikuva tuosta kengurujutusta, taisin olla hiukan väsyneempi kuin kuvittelin.. =P
 
Vaikka suuren osan miitistä lueskelin ja angstasin omia kieroutuneita ongelmiani, oli minulla taas kivaakin. Miiteissä on aina niin kovin kotoisaa. Saunominen ja öisit pulahdukset järveen ovat parhautta, ja pelkkä kontulaisten läheisyydessä oleilu ja hälinän sivusta seuraaminen on mukavaa. Olette mukavan hassuja ja herttaisia, niin uudet kuin vanhemmatkin tuttavuudet, edelleen. Kiitos järjestäjille erityisesti letuista ja puurosta, Freyjalle kyydeistä, Isilmírëlle origamipajasta ja WuMingille jälleen kiitos hieronnasta. Muumit ovat muuten ehkä jopa nukkumista parempaa ajanvietettä automatkoilla...
 
Kröh, joo, komppaan Satekain punkkitarkastusta, itse äsken aloin vessassa käydessä ihmetellä kaulassa olevaa kahta pilkkua ja eivätkös ne vain punkkeja olleet. :p Toivottavasti ne lähtivät nyt kokonaisina irti, en oikein saanut littaantuneista punkinruumiista selvää oliko niissä päätä tahi häntää.
//muoks. Taisi nousta sellaiset patit, että imukärsät jäi sisäpuolelle. Tämä antoi vähän lohtua sillä, että tulehduksesta voisi vielä kaivella ömmiäisen päätä pois. Yäääk...
 
Kiitokset kaikille jälleen hienosta miitistä. Oli ilo nähdä uusia, innokkaita miittaajia, teitä tarvitaan että The Miitit pysyvät elinvoimaisina jatkossakin.
Nakit suoritettiin kiitettävällä innokkuudella, huomautettavaa löytyi ainoastaan siitä, että likaisia lautasia/laseja löytyi ohjeistuksesta huolimatta ruokasalin pöydiltä ja keittiön tiskialtaasta ja pöydiltä. Valtaosa ymmärsi kuitenkin asianmukaisesti esipestä astiansa ja laittaa ne ritilöihin tiskikonetta odottamaan.

Hyvin vähällä hammastenkiristyksellä kuitenkin selvittiin, kaikki käyttäytyivät hyvin ja mukavaa oli. Itse olin hieman univelkainen jo miitin alussa joten nukkumiseen meni tavallistakin enemmän aikaa. Ehithän tuota kuitenkin osallistua kaikenlaisiin huvituksiin.

Kiitokset Incálle ja Silttikselle sujuvista kyydeistä sekä muille järjestäjille jälleen hienosti sujuneesta miitistä.
Titiuu, ensi vuonna katsotaan kenellä turnauskestävyys riittää. ;)
 
Ringlad sanoi:
*** Miiteissä on aina niin kovin kotoisaa. Saunominen ja öisit pulahdukset järveen ovat parhautta, ja pelkkä kontulaisten läheisyydessä oleilu ja hälinän sivusta seuraaminen on mukavaa. ***

Tämä on kyllä jo sanottukin, mutta miitissä on niin helppo olla. Jos haluat olla sosiaalinen, niin juttu-, peli- yms. seuraa löytyy. Toisaalta voit välillä vetäytyä itseksesi. Ottaa päiväunet. Tai lueskella seurassa. Ihan miltä tuntuu.

Kun menin lauantaina nukkumaan (tai no... sunnuntain puolta se jo oli), oli niin hyvä olo etten meinannut malttaa nukahtaa.

En voi kuin ihaillen ihmetellä järjestäjien turnauskestävyyttä. Arvostan todella sitä, miten jaksatte aina tehdä tämän kaiken.

Pelottava teinien kyylääjätäti May 8-)
 
Haltiamieli sanoi:
Círdan sanoi:
Mutta opinpahan sentään, että valkoiset hevoset ovat mielikuvituksen tuotetta eikä siitä asiasta voi väitellä [tai no ei ainakaan Nerwenin kanssa]. ;)
Ei voi väitellä? Mahdoin olla yöllä pahemmin väsynyt kuin luulinkaan, sillä hallusinoin todella elävästi, että Mic ja Nerwen olisivat muka väitelleet aiheesta ainakin kaksi tuntia! Hahah, no olihan se kyllä aika uskomaton juttu.

Joo ja se oli kuitenkin jatkoa. Ei ollut ensimmäinen (eikä kyllä varmaan viimeinenkään kerta).

Paikka oli hieno ja tapahtumana toi minulle todella paljon mieleen menneiden vuosien smialconit, joita STS järjesti joskus menneinä vuosina.

Oli hienoa huomata, että hallitukseen oli niin paljon tunkua, että piti oikein äänestää. Mukavaa siirtyä vanhasta jäärästä (ei kun väärä seura, tässä ehdin olemaan vasta vuoden :p) neuvonantajaksi uudelle verelle. Ja saimme uuden hienon Ph:n.

Kauan eläköön Konnun Puheenhaltiatar Nerwen!
 
Jasdril~ sanoi:
Hävisin.
Vampirelady sanoi:
Hävisin.
Fuinur sanoi:
PS: Hävisin. :roll:

Voin vain kuvitella, millaista siellä on ollut. Yksi toteaa hävinneensä ja muut hänen perässään vaihtelevin tunteidenpurkauksin. Joku katselee kateellisena vierestä arvellen jäävänsä sisäpiirin ulkopuolelle, mutta kun kyselee ilmiön perään, saakin vakavia varoituksia ottamasta selvää. Muut nyökkäilevät ja toteavat, että mielenrauha on mennyttä jatkuvien häviöiden myötä. Kunpa ei olisi koskaan kuullutkaan koko jutusta!

Ai niin. Hävisin.
 
Olen ladannut miitti kuvat läppärille ja niitä sitten tuli huikeat 262 kuvaa. :)

En varmaankaan laita kuvia Tauluseinälle, koska ovat niin isot,joten laitan ne varmaankin Picasa Webiin. :)

Ilmoittelen täällä lisää, kun olen saanut laitettua ne sinne.

-Arwen93-
 
Hoh, mitä tähän nyt lisäämään.. minulla oli taas aivan mahtavaa ja nautin pitkästä aikaa olostani aidosti ^^ Kiitokset nauruista, meppinille mustikankeruu seurasta ja Maylle viitan kaavoista ^^ Toki kaikille muillekin aivan yhtä iso kiitos, Rismalahdessa nähdään :>
 
Hei, ns. kehittävää palautta saa toki antaa myös, tuskin viikonloppu oli kuitenkaan kaikille sataprosenttisesti pelkkiä hunajakakkuja ja nelitoistakakskymppistä.

Järjestäjän näkökulmasta tämä taisi olla pehmeimmin sujunut miitti toistaiseksi. Valmistelut oli tehty kunnolla, aikataulu pelitti kerrankin mielestäni aikas täydellisesti, ohjelmaa ja tekemistä riitti varmasti kaikille, haavereita ei sattunut, nakki-ideologia sisäistettiin oikein eikä kukaan vaikuttanut olevan paikalla ulkopuolisena. Erityisen hienoa oli seurata miten ekakertalaiset menivät reippaasti/otettiin helposti porukkaan mukaan, heistä on aina pieni huoli järkän mielessä. Myyntitavaralaatikotkin kevenivät selvästi (tosin kannoin ne tällä kertaa säilöön portaita alas enkä ylös :p ) ja kaikki visailijat löysivät kaikki rastit. Lättyjen harjoituskappaleisiin ja järkkien muuhun säätämiseen ja väsyneisiin juttuihin tunnuttiin suhtautuvan etupäässä huumorilla. [30] Olen melko(rin) varmasti sanonut tämän ennenkin, mutta Konnussa on selkeästi keskimääräistä mukavampia ihmisiä joilla on asenne kohdallaan. Sellaisia jotka osaavat ottaa toisen huomioon ja tavoitella yhteistä hyvää ja olla nurisematta ihan vaan nurisemisen vuoksi. En tiedä valikoiko meidät se kirjallinen materiaali joka on meidät yhteen saattanut, (vai lieneekö se meitä kasvattanut tähän suuntaan), vai vaikuttaako valikoitumiseen Käärmeen natsimaiseksikin kutsuttu säännöstö- joka tapauksessa minun nöyrän mielipiteeni mukaan Konnun hengessä tiivistyvät sellaiset arvot jotka tekevät yhdessäolemisesta miellyttävää myös kaltaiselleni erakkkoluonteelle.

Lyhennelmä tl;dr-tyypeille: fiksuille tyypeille on kiva järkätä theMiittiä, siksi me jaksamme vuodesta toiseen. :)

Ainoa juttu mikä jäi harmittamaan miittaajien puolesta on ettemme muistaneet mainostaa Taavetin antikvariaattia ajoissa, vaan se oli lauantaina ehtinyt jo sulkeutua siinä vaiheessa kun sinne olisi toinen autolastillinen suuntautunut. Ensi vuonna käynnille voisi varata vaikka ohjelmaan paikan niin ei pääse toistumaan. :p
Antikvariaatista hlökoht vuodatuksena: tajusin hetki sitten, että minullahan <i>on</i> hyllyssä jo Finnemoren Robin Hood - kuinkahan monta eri painosta siitä pitää kerätä ennen kuin löydän sen oikean? Jos jollain on se vihreäkantinen jossa on valokuva (kenties jostain elokuvasta lähtöisin) jossa Robin ja Marian seisovat vierekkän puu taustallaan ja haluaisi sen myydä tai vaihtaa joko NK:n tai NTK:n versioon niin saapi ottaa yhteyttä.

Vuosikokouksesta lienee syytä sanoa "pari" sanaa myös. Ensinnäkin se oli minusta nyt järkevällä paikalla, sillä kaikilla oli vielä riittävästi turnauskestävyyttä osallistua ja porukkaa oli paikalla enemmän kuin ikinä. Pidetään se nyt tässä. Toisekseen kiitokset Sillanrakentajalle - hoidit homman juuri niin kuin piti. :) Kolmannekseen SUURI kiitos kaikille jotka asettuivat ehdolle hallitukseen - juuri näin sen pitää olla, että ehdokkaita on enemmän kuin paikkoja (vaikka pudonneita ymmärrettävästi toki harmittaakin - ensi vuonna uusi yritys, eikö niin?) Veren pitää kiertää. Etenkin varajäseniksi pyrkineillä oli aivan jokaisella niin hyvät perusteet (ja eri syistä), että äänivalinnan tekeminen oli todella hankalaa.
PJ:n valintatilanne onkin sitten se ainoa asia josta oikeasti jäi jotain hampaankoloon koko theMiitistä. Syystä tai toisesta vanha hallituksemme ei pystynyt etukäteen (useista yrityksistä huolimatta) keskustelemaan kunnolla siitä mitä tehdään kun tiedossa oli, että edellinen PJ ei todennäköisesti jatka. Esimerkiksi kukaan ei etukäteen ollut kysynyt olisinko hommaan valmis, joten nopea harkinta ja päätös oli tehtävä siinä tilanteessa kun kysymys yllättäen tuli - oletusarvona oli, että joku niistä nimistä joiden oli p/huhuttu olevan ehdolla myös suostuvan tehtävään. Onneksi tässä on nyt kuitenkin muutama viikko aikaa orientoitua ennen varsinaisen työkauden alkua. Incánukselle vielä kerran iso kiitos yhdistyksen taipaleen käynnistämisestä, lupaan häiriköidä vain silloin kun on ihan pakko.
Läsnäolleille kannattaneille kiitos luottamuksesta (jos joku vastusti ei huutanut tarpeeksi kovaa kun ainakaan minä en kuullut). Velhonsaappaita en yritä täyttää, vaan kuljen jatkossakin paljain jaloin. Ideoita/palautetta/kysymyksiä/muita sydämellä olevia asioita Kontuun ja yhdistykseen liittyen saa luokseni kantaa olitpa sitten yhdistyksen jäsen tai et - Kontu ryy kun on olemassa kaikkia kontulaisia varten.

Lopuksi vielä kiitos järkkäritiimille ja erityisesti Novalle kuskina toimimisesta ja miittimusaklassikoiden soittamisesta autossa.
Miksi paluumatkalla sataa AINA kun tullaan Hämeenkoskelle?
 
Nerwen sanoi:
vai vaikuttaako valikoitumiseen Käärmeen natsimaiseksikin kutsuttu säännöstö
OT, mutta Käärmeen säännöstö ei ole natsimaista nähnytkään. Ainakaan sitten Rapidin vuosien.

Juu, oli ihan kivaa. Pitäisi joskus saapua paikalle jo miitin aloituspäivänä (vaan rohkenenko rikkoa perinnettä?) niin aikaakin riittäisi esim. lautapelailuun.
 
Tuosta väitetystä natsimaisuudesta sietäisi keskustella omassa topikissaan, mutten viitsi ottaa selville, onko sellaista jo. Joku viitseliäämpi sen tehköön.
 
No niin kuvat ovat lisätty nettiin,kaikissa kuvissa on kuvatekstit. Ja osoite on:

http://picasaweb.google.com/arwen9328/TheMiitti2307260709PetajarantaLapppeenranta#

Otin vastaan kommentteja ja kaksi kuvaa on ottanut Pilvikone. Kiitos hänelle. :)

Sieltä vaan etsimään itsesi. :)
 
Aulekin hävisi :D . Miitissä minut liitettiin the gameen, opettelin pelaamaan fluxxia, minusta tuli Darth Aulë ja nyt me Darth Snaapen (Vampirelady) kanssa käännytämme kaikki pahan puolelle. Henanelle plussat larpista mukavaa oli taas larpata. Joten kaikin puoleen hyvä miitti.
 
Juu, Kiitos kaikille viikonlopusta. Vaikka tosin, puhelimeni soi kokoajan, lähdin koko ajan pois miittialueelta, olin töissä ja jumitin musiikkia kuunnellen koneella ;) Lähdin tosiaan Kotkaan miltei heti, kun olin miitistä kotiin päässyt.. hyvä, etten shampoot hiuksissa joutunut lähtemään, kun oli niin "kiire".
Olen ollut tavallista poissaolevampi, mutta huomattavasti rennompi tässä miitissä, kun olin niin väsynyt.. Anteeksi siis niille, jotka hämmentyivät sekoilustani, kun olin niin yliväsynyt.

Mutta mutta.. kiitos järkkäreille, pelaajille, Fuinurille ja Freyjalle PJ -hommista, kiitos kuvienottajille ja laulujen laulajille..

Arkint ja Mic :heart: Olette niin.. Ihania. Tiedätte kyllä mistä teitä kiitän... Kiitos :)

En pelannut Wiitä, koska se oli koko ajan varattu, mutta ehkä ensi kerralla.

Ja kaikille Larppaajille iso kiitos :) Minulla oli hauskaa ja olenkin nauranut montaa asiaa, mitä olen tajunnut nyt jälkikäteen.. (toivoisin teiltä larppikertomuksia sitten, jos niitä saatte tehtyä. Olisi helpompaa kirjottaa raportti muutaman ihmisen näkökulmasta ;)).

Olen nyt väsynyt ja huomenna töihin.. :)
 
Ylös