The Miitti 2010: Larppi

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Onko tänä vuonna halukkuutta pelata? Ympäristö on mainio. Käytiin eilen katsastamassa paikkaa ja saunan luona on runsaasti metsää, nuotiopaikka ja suuret sisätilat joissa on potentiaalia vaikka mihin.

The Miitin larpit ovat olleet kohtalaisen suosittuja menneinä vuosina. Suunnittelu on tehty miittipaikalla muutaman tunnin aikana pienellä porukalla ja rekvisiittaa kyhätty kokoon milloin mistäkin. Eli mitään todella suurta spektaakkelia ei kannata odottaa, mutta tämä on mahtava tilaisuus kokeilla mitä larppaaminen on jos et ole sitä koskaan päässyt testaamaan. Aloittelijaystävällisempää tilaisuutta ei varmaan löydy mistään.

Minulla on kolme aika tärkeää kysymystä.

1. Onko ihmisillä ja otuksilla intoa lähteä pelaamaan jos larppi saadaan pystyyn? Ei kannata alkaa suunnitella mitään jos kukaan ei ole kiinnostunut pelaamisesta. Tietenkään vielä ei tarvitse tietää osallistumistaan varmaksi vaan päätöksen voi tehdä paikanpäällä, mutta alustavaa kiinnostusta kyselen.

2. Onko kenelläkään intoa lähteä suunnittelutiimiin?
Kokemusta larppaamisesta ei tarvita. Minäkin menin ihan kylmiltäni 2007 miitissä suunnittelutiimiin mukaan. Larppien suunnittelu on oikeasti hulvatonta puuhaa jos sattuu hyvä porukka ;) Sellainen 4-5 henkeä on varmaan toimiva porukka.

3. Onko kellään intoa ottaa päävastuuta larpin vetämisestä? Minä en sitä mielelläni ota koska tiedän silloin ottavani liikaa stressiä asiasta. Stressaan turhan helposti eikä minulla sitten ole itselläni yhtään kivaa. Henane joka on muutamana vuonna vetänyt porukkaa ei ole tänä vuonna pääsemässä paikalle. Osallistun kyllä mielelläni suunnitteluun, mutta en halua paikanpäällä olla se joka vastaa kaikesta.
Tähänkään rooliin ei tarvita mitään yli-ihmeellisiä kykyjä tai suuria valmisteluja. Vähän organisointia ja perusasioiden tuntemusta. Sekin pelkästään voi riittää jos on ollut aikaisempina vuosina pelaamassa ja on jäänyt mieleen se miten hommaa on vedetty. Ja ainahan voi ottaa ihan oman tyylinkin jos siltä tuntuu. Kunhan homma toimii.

Päätös larpin järjestämisestä pitäisi myös tehdä valitettavan nopealla aikataululla koska se syö useamman tunnin ja järjestäjät haluaisivat suunnitella miitin ohjelmaa mieluummin hyvissä ajoin ennen miittiä.
 
Kun nyt kerta lopultakin sain aikaiseksi ilmoittauduttua mukaan, niin voisin kyl ilmoittautua vapaaehtoiseksi larppia vetämään. Pelattua on tullut kuitenkin jo useampi vuosi ja jonkinverran löytyy pelinjohto kokemustakin.

Voin myös mahdollisesti ottaa mukaani aineistoa joistakin vanhoista peleistä, joita olisi mahdollista muokata/kirjoittaa joiltakin osin uudestaan. Ainakin säästäisi jonkin verran aikaa suunnittelulta itse miitissä, kun on jotain pohjaa jo valmiina. Vaihtoehtoina olisi siis yksi post-apokalypsi peli taikka 1800-luvulle sijoittuva kartanopeli.
 
Hienoa :) Siirrän siis tästä eteen päin päävastuun asiasta Aadalle. Suuri kiitos, poistit minulta yhden huolenaiheen.
Noista pelin aiheista voi varmaan vähän lähempänä laittaa myös äänestystä jos siltä tuntuu. Saa kuvaa siitä mitä ihmiset tahtovat pelata.
 
Ja tosiaan, jos tarvitaan apua, niin ottakaa yhteyttä. Autan niin paljon kuin vain mahdollista :)
 
Vaihdoin kyselynaiheeksi tuon larpin aiheen.
Olisikohan mahdollista saada hyvin lyhyt kuvaus siitä mitä molemmat vaihtoehdot voisivat pitää sisällään? Minulle ainakaan post-apokalypsi ei sano mitään. Vaikka vaan lause kummastakin.
 
Post-apokalypsi kuulostaa maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuvalta larpilta. Jokin hirvittävä katastrofi on murskannut hyvinvointiyhteiskuntamme. Sen raunioissa vaeltaa ryysyläisiä, jotka tappelevat leivänkannikoistakin. Outoja kultteja nousee tuhkasta, aseistetut joukkiot kamppailevat vallan rippeistä, kaikki yrittävät vain epätoivoisesti selvitä hengissä.

Larppiin pukeudutaan vaatteisiin, joita ei ikipäivänä käyttäisi normaalisti. Repaleisia, likaisia, koinsyömiä ryysyjä.
 
Pahoittelen että tässä on kestänyt, mut siis juu, Pagban kuvaus tuosta post-apokalyksista on aika lailla paikkaansa pitävä. Tässä nimenomaisessa pelissä on siis kyse joukosta entuudestaan tuntemattomia ihmisiä, jotka olivat pelastautuneet maanlaajuisen ydinkatastrofin tapahduttua väestösuojaan. Peli on aika voimakkaasti tunnelmapainotteinen.

Tuosta kartanopelistä löysinkin vanhan esittelytekstin, joka mielestäni kertoo aikalailla kaiken olennaisen:

Farrow'n kartanossa tapahtuu taas. Koko suku, sekä joukko läheisiä ystäviä, on kutsuttu paikalle pienimuotoisiin kesäjuhliin. On paikalle sattunut myös joukko kuokkavieraitakin. Valitettavasti vain ihmisten mielissä ei taida olla kovin paljon juhlatunnelmaa, vaan monenkin pinnan alla kiehuu. Mikä ihme on se skandaali, jonka on kuiskuteltu perhettä kohdanneen? Onko totta, ettei rahatilanne ole niin hyvä kuin paronitar antaa ymmärtää? Miksi perheen poika lähetettiin aikoinaan niin kovalla kiireellä sotakouluun? Ja mitä ihmeen asiaa paikallisella kylähullulla on paikalle? Tule paikalle, niin saat ehkä tietää.
 
Ylös