The Miitti 2011: Kontubändi herää henkiin?

Oli siis sellaisesta puhetta, että tavattaisiin Tampereella tässä heti kesäkuun alkupuolella ainakin neuvonpidon merkeissä, miksei ehkä jo hieman sointujakin tapaillen. Kitarapohjalle biisit on kuitenkin järkevintä sovittaa, sen päälle on kaikkein helpoin lisätä tarvittavat mausteet. Mutta mitä ja miten, se selvinnee vasta, kun on yhdessä saatu hieman miettiä ja kokeilla.

Telepillähän oli juhannuksen jälkeen useamman viikon ulkomaanmatka edessä, joten ennen sitä olisi pakko saada jotain aikaiseksi... Miten olisi viikonloppuna 10.-12. kesäkuuta?
 
Sunnuntai 12. päivä sopis ainakin mulle mainiosti. Pe-La olen Helsingissä. Jos tilanne vaatii, voin kyllä lauantaina lähteä vähän aiemmin.
 
Sopii tuo viikonloppu minullekin. Sunnuntai 12. on päivistä ehkä paras, kun perjantaina ois vissiin taas jotku bileet.. [22]

Lathron, äänellesi on varmasti tilausta. Eläkä huoli, sulla on nuottisilmän sijaan nuottikorva, se tärkeämpi. Ja Steelsheen tulee viemään kaikkien sydämet Elberethin solistina. ;)
 
Videokuvaus olisi varmasti aika hieno juttu. Olisikohan liikaa pyydetty jos kuvausmateriaalin voisi polttaa DVD levylle ja jonkinlaista myyntitoimintaa mittissä olleille? Vai meneekö liian monimutkaiseksi. Mutta varmasti tallentamisen arvoinen keikka :)
 
Eihän se kuvaaminen ole iso juttu, mutta se editointi voi olla aika haitarista. Jos siitä tullaan minun puolesta mitään pätkää tekemään, niin voin luvata että en tule ottamaan mitään vaatimuksia sen suhteen vastaan. Minulla on tarpeeksi kokemusta siitä, miten paljon alkaa ärsyttää kun porukka vaatii kaikki ristikkäisiä asioita joltain taiteelliselta suoritukselta. Jos teen jotain, niin teen sen omin päin, oman kelloni mukaan ja stressaamatta asiasta piiruakaan. Kontu on sellainen asia, johon en halua sotkea stressiä/kiirettä millään tavalla. Tämä tarkoittaa siis käytännössä, että suattaapi olla että teen, vuan suattaapi olla että olen tekemättä. :D
 
Toki jos kuvamateriaalia miitistä saadaan, olisi ihan helmeä että siitä myös editoitaisiin jonkinlainen kooste johonkin, mutta Lathronin asenne on hyvin terveellinen. :) Myynnin suhteen nousee kysymyksiä ainakin niiden pändin biisien suhteen, joihin ei ole tekijänoikeuksia. Missä menee yksityiskäytön raja? Jos rahaa aletaan koordinoidusti yhdistyksen kautta liikuttelemaan niin sitä ei oikein voi enää pitää yksityisenä. Joku muu varmaan tietää tekijänoikeuslaista paremmin, voi toki olla ettei tällainen toiminta aiheuta ongelmia mutta mutta. Ettei kävisi niin kuin Ryhmäteatterin levytykselle.
 
Tiivistän kaiken yllätyksen, ällistyksen ja riemastuksen aiemmista viesteistä tähän: no huhhuh.

Mihin aikaan nuo treenit olisi? Olen nimittäin häissä tuon viikonlopun ja tulemme sunnuntaina pois. Jos kauhean aikaisin pidetään niin en varmaan pääse.
 
En usko mahdollisuuksieni tulla Tampereelle treeneihin olevan kovin suuret. Ensinnäkin, Tampere on kovin kaukana, enkä mieluusti matkustaisi niin kauas montaa kertaa kesässä. Toiseksi, minulla on juuri kesäkuun alkuun alustavasti sovittu melko lailla baha'i-juttuja. Ne kun ehdin jo sopia siinä uskossa, että kesäkuussa ei mitään muuta ole ja heinäkuu on sitten enemmän sellainen ryntäys ympäri Suomea.

Mutta muutoin tunnen suurta ilahtumista siitä, että tämä projekti alkoi nyt kunnolla pyöriä!
 
En tarkoitakaan mitään hienoa ja superia vaan ihan jotain sellaista kun nyt sattuu tulemaan. Enkä tarkoita myynnillä sen kummempaa kuin että maksaa sen levyn postikuluja (ehkä ihan aavistustekijäpalkkiota). Mutta miitissä on kyllä niin paljon porukkaa mukana että jos jokainen haluaisi filmin niin työtä olisi aika paljon. Mutta jos mahdollinen kuvamateriaali olisi edes jotenkin saavutettavissa.
En tieteskään halua että kukaan muu ottaa miitistä yhtään stressiä (mistään sen osa-alueesta). Itse nyt stressaan ihan väistämättä jossain määrin :p
 
No eipä kai vielä tätä ensimmäistä tapaamista oikein treeneiksi voi kutsua. Lähinnä kai tarkoitus olisi heitellä ilmaan ideoita, jotka tulevalla kokoonpanolla olisivat toteutettavissa. Vuoden 2005 esiintymisessä oli paljon sellaisia elementtejä, joiden toteutus ilman Telepin ja Amaltholielin pianomelodioita ja Curufairin kitarasooloilua on ainakin haastavaa. Osia niistä täytyy koittaa sovittaa ainakin viululle -- sen voisi kuvitella luonnistuvan hyvinkin -- mutta esim. saksofoni on minulle täysin vieras soitin kuvitella sovitettavaksi bändikokoopanoon (ei, en kuuntele edes jazzia)... Joten kyllä tästä ainakin mielenkiintoista on tulossa! :)

Täytyy tuota 12. päivän aikataulua vielä tosiaan miettiä tarkemmin, että halukkaat pääsisivät mukaan. Itsekään en tiedä pääsenkö tosiaan lähtemään kohti Tamperetta vasta sunnuntaina aamupäivällä. Mutta kyllä siinä useamman tunnin voisi kuvitella vierähtävän, kun asiaan päästään!

Ja mitä tulee tuohon mahdolliseen esiintymisen taltiointiin, niin lienee selvää, että ainoastaan täysin omat sävellykset ja sanoitukset voivat päästä yleiseen jakoon, etenkin jos puhutaan edes nimellisestä korvauksesta. Toki vähemmän virallisesti esitys on pitkin nettiä varmaan jo muutama minuutti sen päättymisen jälkeen. Mutta siis niitä "omiakin" biisejä kyllä muutama löytyy. :D
 
Minä pystyn kyllä kuvittelemaan saksofonin ainakin pariin biisiin soolo-osuuksissa.

On niinkin että jos löytyy vahvaa laulutalenttia ja eritoten stemmalauluun kykenevää porukkaa, se korvaa ainakin jonkin verran säestyssoittimien puutetta. Olisi hauskaa tietää millaista laulajaporukkaa olisi tulossa mukaan. Ja olis se aika tärkeää että laulajat pääsis ainakin 1-2 reeneihin. Veikkaan ettei me varmaan 3 reenejä enempää ehditä pitämäänkään. :)

Näitä on vissiin porukalla jo, mutta siltä varalta että ei: Levyn biisit

Vuoden 2005 keikka (kiitti Erestor)

Uusien sovituksien ei tietenkään tarvi olla mitään tonne päinkään.

Edit: Sillanrakentaja - etkö vieläkään kuuntele jatsia? Kuuntelisit. :)
 
Minä en muuten pääse 12. päivä, silloin on erään kaverin häät. Mutta enköhän minä pärjää, kunhan kuulen mitä on kaavailtu sitten.

Minä muuten tykkään saksofonista, mutta en ole ihan varma kuin kontubiisit taipuvat jatsiksi. Ja videoeditoinnista; minä voin saksia kyllä, se ei ole mikään ongelma. Ja voin tuoda myös jonkinlaisen audiotallentimen ja kohtuullisen parin mikrofoneja. :)
 
No okei, kyllähän "Kun ilta peitti Konnun häämäriin" oli jo viimeksi melko jatsahtavaa ja suorastaan huutaa juustoista saksofonia tuekseen...

Olisi varmaan hyvä, jos kaikki pändiläiset kuuntelisivat läpi nuo Telepinkin linkkaamat äänitteet siten, että biisit tulisivat läpikotaisin tutuiksi (elleivät sitä jo ole). :)
 
I can haz no contrabassoa, mutta omiin tarpeisiini hyvä vokaalimikki (Shure SM58) ja 5m letku sille.

12. päivä järjestetään sopimaan. Missä kokoonnumme?

Sillanrakentaja onkin kai joskus kuullut minun laulua, mutta Telepille voin tarvittaessa tehdä jonkun Oi Boromir-äänitteen tässä garagebandilla, jotta tulee käsitystä tulkintakyvyn tasosta ja äänen laadusta. Muistan valehtelematta kaikkien ryhmiksen tsh-biisien sävelkulut, koska olen hoilannut niitä vuodesta 1996. Stemmoihin en usko kykeneväni ihan näin kylmiltään, kun tuskin saa mitään hlö. koht laulunopetusta ja ohjausta niiden kanssa. Mutta jos on joku malli, mitä matkia niin melkoristi, niin pystyn kyllä pieniin ihmeisiin.
 
Itse olen todella pahasti töissä kiinni 10.-12.6. kun vedän sellaisia 12-15h päiviä. Itse muistan myös kappaleita ulkoa kuunneltujen kappaleiden kautta, mutta samoin kuin Lathron kirjoitti, niin stemmoihin en usko suoriutuvani ihan kylmiltään, jollei minulla ole apuja siihen. Tosiaan matkimista osaan minäkin.

Itsellä tosiaan on ennen miittiä ah niin ihanaa kiirettä teatterin ja etenkin niiden laulujen kanssa, mutta teen parhaani päästäkseni mukaan edes yhteen harjoitukseen.
 
Ja mulle tulla tupsahti juuri vaimon serkun hääkutsu The Miitin lauantaille. Voehan räkä! Pitää vähän katsella että mitä tässä tekee ja minne repeää...
 
Kyseisenä viikonloppuna olisin jopa Tampereella(!), mutta sunnuntainen oloni riippuu siellä pärjätäänkö kuorokatselmuksessa niin hyvin että päästään sunnuntain loppukonserttiin, muutoin lähden luultavasti Jyväskylään serkun rippiäisiin. Että möh. No, toivottavasti ihan kaikki muut treenikerrat ei osuisi hankaliin aikoihin ja olisi myös Helsingissä, tosin tietysti juuri silloin olen jossain maalla ettei mitään iloa siitäkään :p
 
Jee jee, tämä homma lähtikin suorastaan lentoon! :) Lähetin Telepille soinnulliset wordilla olevat kappaleeni, kaikki samat ja ehkä enemmänkin käsinkirjoitettuja hältä löytyy. Pitäkäähän hauskaa! (Oon muuten 12.6. osan päivää Tampereella, katotaas tuunko kuokkimaan harjoituksiin. ;))
 
Ylös