The Miitti 2011: Kontubändi herää henkiin?

Noh, mihin aikaan jengiä olis tulossa? Oisko klo 13 tai 14? Tampereen ulkopuolelta tulevien kannalta olis varmaan fiksuinta kokoontua esim. rautatieasemalla. Siitä päästään bussilla näppärästi meille.
 
Minä olisin sitä mieltä, että jos kerta tavataan, niin tavataan mielellään jo klo 12 - sikäli kun immeiset eivät aio olla maailmanlopun kankkusessa tuolloin. Ja toisaalta, on kai sitä ennenkin maailmanhistoriassa käynyt niin, että muusikoilla on kaamea kapula. Näin pääsisi lähtemään jo ehkä ihmisten ajoissa pois, ilman että täytyy karsia treenien mitasta. Tulen todennäköisesti autolla, joten voidaan katsoa yhteiskyytejä asemalta. Minulla kun ei mitään alennuksia ole, niin tuo autoilu tulee halvemmaksi.
 
Minulle käy myös klo 12 mainiosti. Lähinnä nyt tarvittais vaan vahvistusta niiltä ketkä aikovat tulla paikalle.

Lähettäkää mulle myös puhelinnumeronne jne osoitteeseen kontu (at) dani (piste) fi
Muista pistä mailiin nickisi, että osaan yhdistää.

t. Dani

edit: yksityisviesti käy toki myös mainiosti.
 
Klo 12 sopii. Ajattelin olla krapulassa lauantain niin sunnuntaina on jäljellä enää itsekritiikki ja moraalinen närkästys.
 
Ääh, 12 on kyllä liian aikaisin minulle. Täytyy vaan skipata tällä kertaa.:(
 
Caele sanoi:
Ääh, 12 on kyllä liian aikaisin minulle. Täytyy vaan skipata tällä kertaa.:(

Voithan sinä toki myöhemminkin tulla, eiköhän siinä useampi tunti vierähdä.
 
No jos viitsitte odotella sen n. 5 tuntia, joka vierähtää Perniö - Hämeenlinna - Tampere- reissussa niin sitten kyllä ehdin.:grin:
 
Niin no, siitä ehkä ei ole takeita että ollaan viideltä vielä maisemissa, mutta saatamme olla. Eri asia sitten kannattaako sun tulla vain kääntymään tänne noin pitkän matkan takaa. :)
 
Ironista kyllä, illalla varmistui että olen tänäänkin käytännössä koko päivän Tampereella, mutta Tampere-talolla 10:30-hh:mm, joten jääpi tosiaan väliin. No, treenailkaa ja kokoustelkaa munkin puolestani :)
 
Ilmoittautuneita on perin vähän, joten meidän tuskin kannattaa tavata asemalla kun useimmat tulevat joko autolla tai ovat paikallisia. Jos joku vielä ilmestyy niin soita minulle 045 6336 124, tulen hakemaan.
 
Laitatteko tännekin mitä puhuitte, jookos?
(Joo, olen nyt jo kotona, mutta en jaksa lähteä minnekään, häät kesti yli puolenyön.)
 
Lievää offia, mutta jos Pändi nyt herää henkiin kuten näyttää tapahtuvan, olisiko mahdollista saada se musisoimaan myös alustavasti suunnitteilla olevaan syksyiseen fantasiatapahtumaan Tampereelle?
 
Varoitus! Tämä viesti sisältää realismia ja itsekästä ajattelua. Omasta puolestani sanoisin, että voi olla nihkeetä. Se tapahtuu kirjakaupan myynnin edistämiseksi. Jos kyseessä olisi hyväntekeväisyys tms, niin en (yksilönä) vaatisi mitään palkkiota. Mutta kun en voi uskoa heidän tavoittelevan tuolla tempauksella muuta kuin taloudellista tulosta (joko välittömästi tai välillisesti), niin en ala ilmaiseksi työvoimaksi heidän myyntipäällikölleen. Ja palkkion vaatiminen saattaisi olla vastoin tekijänoikeuslakeja, joten se ei tule kysymykseen. Kunnioitan mielelläni The Miittiä omalla äänelläni, ja mikäli Kontu/STS tekisi varainhankitamielessä tuollaisia fantasiatapahtumia, niin voisin harkita sellaisiin tempauksiin osallistumista myös laulaen, mutta nuo tekijänoikeusjutut voi tehdä asiasta mutkikkaampaa.

Muutenkin olen ollut haistelevinani ilmapiiristä, että tämä pändi on projektiluontoinen - sillä on selkeä alku ja loppu. 10-v miitti on hyvä syy pistää porukka kasaan, mutta me ollaan niin levällään ympäriinsä, että jatkuva pänditoiminta (niin kivaa kuin se saattaisi ollakin) olisi turhan raskasta suhteessa siitä saataviin riemuihin. Puhun nyt suhteessa vanhaan pändiin, joka veti aika pro-settiä, kun siinä oli niin tiivis ydinryhmä - spontaania jamittelua on varmasti helppo järjestää missä vaan miitissä, minne porukka jaksaa raahata soittopelinsä.
 
Minulla on tietysti ehdotuksineni oma lehmä ojassa, kun en tuonne Miitiin ole ilmeisesti pääsemässä ;)

Mietin kyllä sitäkin, että julkisessa esityksessä (varsinkin jos siitä katsotaan olevan taloudellista hyötyä jollekin taholle) tekijänoikeuskiemurat tulevat turhan nopeasti vastaan. Käytännössä siis olisi varmaan mahdollista esittää vain jotain täysin omatekoista, jos Pändi ylipäätään olisi kiinnostunut tuossa tapahtumassa esiintymään.
 
Tosin... samana päivänä Tampereella järjestetään myös TamFan-fantasiatapahtuma, jonne ohjelmaa vielä kaivataan... Tekijänoikeusongelmia sekään ei poista, mutta kyse on siis Smial Morelin järjestämästä maksuttomasta tapahtumasta, jossa toki STS:ää/Kontua markkinoidaan.
 
Caele sanoi:
Laitatteko tännekin mitä puhuitte, jookos?

Eli siis oltiin sunnuntaina Telepillä tönimässä projektia alkuun. Vähän vajaalla miehityksellä tosin, paikalla oli vain Telep, Lathron ja minä. Myös Fanye vieraili iloksemme paikalla antamassa projektille luvan jatkaa. :D

(Minyaa yritettiin kovasti saada kiinni, mutta liekö maa nielaissut?)

Tapailtiin basson ja akustisen kitaran kanssa tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin biisejä läpi, ja todettiin mm. seuraavaa:
- tarvittaisiin mieluusti toinenkin kitara, toisi paljon lisää ulottuvuutta useampaankin biisiin
- tai sitten se (digi)piano, sopisi muutamaan biisiin paljon paremmin kuin (pelkkä) kitara
- viulu olisi myös mahtava juttu (Minya?)
- ja huilu, tyyliin 2005
- se hyvä naisääni liideihin, tai vaikka kaksi (joista toinen mieluusti stemmataitoinen)
- miesäänet hoituvat Lathronin ja Telepin toimesta erittäin mainiosti, myös allekirjoittanut osallistunee suunsoittoon ainakin yhdessä biisissä jos tarvitaan
- perkussiot tarvitaan (Erestor?) useampaankin biisiin; djembe löytyy, virvelirumpu saadaan varmasti jostain lainaksi sudeilla suhisteltavaksi
- lainattaneen jonkinmoinen (minikokoinen, ei stadionluokan) PA-laitteisto ääntä vahvistamaan ja niiden tasoja tasaamaan, tosin olisi kiva tietää minkälaiset tilat on käytössä...
- todennäköisesti kuullaan hieman jotain uutta
- seuraavat yhteisreenit vasta heinäkuun puolivälin paikkeilla

Eli nyt tarvittaisiin tietoa siitä ketkä haluavat oikeasti olla mukana. Tuossa olisi nyt tilausta tosiaan niin huilulle, kitaralle ja viululle kuin myös naisäänille. Ja Caele, se saksofoni. :)

Yhteisen soitannan onnistumisen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki osallistujat pääsevät myös näihin harvoihin reeneihin (joita siis pakko olla vielä ainakin kaksi, mielellään kolme tai enemmänkin), sillä mitä enemmän tässä on porukkaa mukana, niin paitsi sitä parempi, myös sitä enemmän hommaa pitää harjoitella. Sovittamista on kuitenkin sen verran, ettei kotona pysty harjoittelemaan oikein muuta kuin laulua, ja näissäkin biiseissä on paljon sellaista laulettavaa, joihin tarvitaan stemmoja, vuorottelua ynnä muuta mukavaa, joten yksin reenaaminen on silloinkin ainakin haastavaa.

Nyt käsiä ylös. :)
 
Yritän edelleen saada lapsille hoitopaikkaa miittiviikonlopuksi. Jos se onnistuu, voin sekä soittaa huilua että laulaa. En tiedä Pändin kriteereistä, mutta laulunopettajien aikoinaan antamien kommenttien mukaan ääneni on kiva / kaunis ja kuulas. Stemmataitoa löytyy myös, "oma" kuoro laulaa parhaimmillaan kahdeksanäänisesti a cappella, ja periodikuorona meininki on pitkälti se, että tavataan vain viisi - kuusi kertaa vuodessa ja treenataan pe - la aikana ohjelmisto kuntoon su konserttia varten. Ainoa ongelma tässä on siis se säilytyspaikan hankinta jälkikasvulle, ei vain miitin vaan myös ilmeisesti treenien ajaksi.
 
o/

Meiltä löytyy sähköpiano, mutta onko soittajaa?
Saksofonista mietin, että kumpi olisi parempi? Altossa on enemmän sellainen klassiseen sopiva suukappale, tenorissa taas jatsiin. Uskaltaisin veikata, että tenori olisi parempi, mutta varmistan vain.
 
Telep toimisi siis myös pianistina. Mutta tällöin tarvitaan toinen kitaristi komppaamaan, ainakin melko todennäköisesti. Minkälainen piano on kyseessä? Sen täytyy olla helposti roudattavissa, eikä haittaa vaikka se olisi myös laadukas. Liitännät, löytyykö vahvistin omasta takaa?

Saksofoneista en itse tiedä mitään, mutta varmasti ainakin muutamaan biisiin se sopisi sooloiluun. Telepillä lienee asiasta enemmän mielessä noin sovituksellisesti. Mutta jos olisit tosiaan osallistumassa, niin työtä sen eteen tarvitaan...

Hyvä.

Ja Isilmírë, hienoa jos pääsisit. :)
 
Ylös