The Miitti 2012 28.6.-1.7.

Jas jo muistutteli minua Facebookin puolella tästä ilmoittautumisesta, mutta valitettavasti en pääse tällä kertaa mukaan rientoihin. Olen menossa ystävättären häihin Rantasalmelle syömään, juomaan, saunomaan ja tanssimaan hämmentävästi.
 
Minun reissaamiseni kannalta se on huono uutinen, varsinkin jos Delvorkaan ei lähde miittiin omalla autolla. Shetai ei koukkaa lännen kautta, kun suorempaakin pääsee. Kouvolaan asti pääsisin julkisilla, mutta siitä eteenpäin on heikkoa.
 
Uskoisin että Kouvolan tienoilta jo joku voisi ehkä koukata. ja järjestäjät varmasti taas hakevat jonkun lastin väkeä jostakin. Meidän kyyti on myös valitettavasti menomatkalla poissuljettu kun lähdetään jo keskiviikkona. Mutta pitänee odotella kyytitopikkia niin pääsee ruotimaan kulkemisasioita enemmän.
 
Kyseenalaistan tarpeen omasta topikista kyydeille, mielestäni ne voisi integroida tähän ihan hyvin :p
 
Hummhumm, perjantaina ainakin on vielä töitä, saa nähdä miten viikonloppuna - toivottavasti ei. Samana viikonloppuna avomussullakin on jotain ohjelmaa, eli koiralle pitäisi löytää pe-su-hoitaja (eikä se pidä pesulla käynnistä yhtään, höhö), ja siltikin saapuisin paikalle vasta yömyöhään perjantaina. Hmm. PItää kovasti miettiä, kun kovasti tekisi mieli mukaan.

Olisin Kouvolassa asemalla aikaisintaan 19:33. Se lienee lähempänä miittipaikkaa kuin Kotka?

Lisämietintää, lisäedit. Jos saisin jotenkin kaapattua auton käyttöön, veisin koiran töiden jälkeen hoitoon (tai ehkä jo torstaina tai aamulla ennen töitä?) ja ajelisin, olisin perillä iltayhdeksän maissa. Hmm. Tässä mahdollisuudessa tietenkin mielelläni ottaisin muita kyytiin dieselkuluja jakamaan, jos kukaan nyt enää perjantaina tulee ja noin myöhään?
 
Jasdril sanoi:
Kyseenalaistan tarpeen omasta topikista kyydeille, mielestäni ne voisi integroida tähän ihan hyvin :p
Siinä tapauksessa huutelen jo nyt (koneen äärestä muutamaksi päiväksi lähtiessäni) että olen vapaaehtoinen hyppäämään pk-seudulta johonkin autoon :)
 
Minä ja Ringlad voisimme myös kaivata kyytiä pääkaupunkiseudulta torstaina, ja sunnuntaina takaisin.
 
Onkohan tuossa osallistujalistassa jotain vikaa? 32. sijalla on nimetön perjantaina saapuva hobitti ja minulle on varattu sekä 34. että 35. paikka. ;) Eiköhän näin laiha mies mahdu yhdellekin sijalle (tässä tapauksessa ilmeisesti retkipatja), säätyypähän rahatkin, kun ei tarvitse tuplamaksua maksaa.
 
Minä kaipaisin kyytiä Mäntsälästä tai jostain pk-seudun tienoilta, torstaina sinne ja sunnuntaina takas. :)
 
Tyhjä ilmoittautuminen on ilmeisesti nimetön Curunir. Käyn nappaamassa aikaisemmat ilmoittautumiset pois, joten MAKSAKAA JÄLKIMMÄISELLÄ VIITENUMEROLLA, jos olette kaksi saaneet.

Niin ja! "Ensimmäiset 32 paikkaa sänkypaikkoja" on laskettu niin, että järkkäreillä on sängyt jokatapauksessa. Toisin sanoen listalla 38 ensimmäistä saavat sänkypaikat, kun kuusi järkkäriä ovat listan ekana :)
 
Jälleen nopeat syövät hitaat! Tarjolla on enintään kaksi paikkaa henkilöautossa Kouvolasta miittipaikalle (ja mahdollisesti takaisinkin sunnuntaina) torstaina joskus kello kolmen jälkeen. Lähtö varmaankin jonkin keskustan elintarvikeliikkeen pihalta. Yksityiskohdat varmistuvat myöhemmin. Bensarahan maksamista odotetaan, muttei loputtomiin.
 
Pohdiskelun jälkeen päätin, että vierailuni Miittiin tulee olemaan vain päiväreissu. Rahat eivät riitä koiran hoitopaikkaan miitin ajaksi, joten taidan sijoittaa koiran vanhempien luo Kouvolaan ja tulla lauantaina käymään päiväseltään. Ah, pääsen kokoustamaan. Kyllä se on varmasti paras osa miittiä. ^^

Edit. Jahajaha, lauantai töitä. Eli jää kokouskin väliin. Pitäkeehän lystiä!
 
Jaahas.. joudun perumaan osallistumiseni The Miittiin. Työvuorot ovat pe ja la, joten ei kannata tulla. Öiksi joutuu lähtemään joka tapauksessa töihin ja miitissä tunnetusti ei malttaisi nukkua. Sääli, sillä olisin teidän halunnut nähdä :( Pahoittelut!
 
Jeij, miittiviikonloppu varmistui vapaaksi. Eli olisin perjantaina tulossa Tampereelta. En vielä tiedä mihin aikaan,
koska minulla ei ole vielä perjantain työvuoroa tiedossa.

Mutta ainakin Miitistä pois voisin ehkä päästä
jonkun kyydissä Tampereelle? :p
 
Meikäläinen ei sittenkään ole tulossa, koska minä menin unohtamaan, että siskon vauva syntyy niihin aikoihin... Sorry, ei sittenkään Talismania :( :(
 
Kuten Jasille laittamassani viestissä jo totesin, pääsen tosiaankin saapumaan paikalle jo torstaina. Enää puuttuu siis kyyti torstaina sinne ja sunnuntaina takaisin.

Todennäköisyyksien olemattomuus ei estä minua tahtomasta kyyditystä Jyväskylästä - tai Jyväskylän ja miittipaikan väliltä, jos joku on jostain Joutsa-Heinola -seudulta lähdössä ajelemaan. Itse asiassa autokyyti Lahdestakin helpottaisi elämää huomattavasti, sinne kun kulkee busseja parikymmentä kertaa päivässä.

Muussa tapauksessa yritän junailla itseni Kouvolaan mahdollisimman hyvin poimintani mahdollistavalla aikataululla.
 
Jos Estelwen lähdet Jyväskylästä kello 10:05 Kotkaan suuntaavalla pikavuorolla, niin minä loikkaan sen kyytiin Heinolassa ja voimme poistua Kouvolan linja-autoasemalla – mihin mennessä osaat jo varmaan pelata Knightsia. Runsaan tunnin päästä siitä lähtee tuttujeni kautta junailemani autokyyti suoraan miittipaikalle. Sinun lisäksesi mukaan mahtuu vielä joku toinen, jolle aikataulu sopii.
 
Ylös