The Miitti 2015 -- Hämeenkoskella 30.7.-2.8.

Lista ei ole taasen päivittynyt, kun olen ollut niin pusikossa, ettei edes netti pelitä kovin hyvin (saati puhelinverkkoyhteys, hyvänen aika näitä moteerneja kaapuntilaasten villityksivä!). Nyt olen kuitenkin lisännyt myös Saladinin osallistujalistaan, odottelen Micolta vahvistusta, että olet myös maksanut ;)
 
Osallistumismaksu pitäisi olla jo maksettuna, mutta koska listassa ei näy nimeäni saattaisiko olla ehkä tarpeen tuoda tulostettuna kuittini sinne niin järjestäjät tietävät etten ole siellä mikään pummi tai jotain?

Ota vaan kuitti mukaan jos siitä ei ole kamalasti vaivaa. Ei ainakaan vielä näkynyt osallistumismaksua tilillä. Hyvää syntymäpäivää.
 
Will do Micco. Will do.

Tulostan sen tiliotteestani ennen sinne reissaamistani.

Nähdään Miitissä.
 
Pitäkää kiva miitti ja lukuisia terveisiä kaikille! Muistakaa uida ja saunoa erittäin paljon, pitää ylipäänsä hauskaa sekä tietenkin syödä hyvin:

467a96228ab65522a1eedf25ad1bacd9.jpg

T: Irkkuvamperi, jolla on ikävä kontulaisia ja miittaamista.
 
Ainakin toi hobittidieetti tuntu toteutuvan ihan yhdellä jos toisellakin, ihan itsestään. :D Kiitos hulvattoman hauskasta ja liian nopeasti suhahtaneesta miitistä!
 
Hitaasti alkanut miitti parani vanhetessaan ja jätti hyvän jälkimaun. Erityiskiitokset: Saladinille Witcher-lautapelin tuomisesta paikalle (tuota pelaisi varmasti uudemmankin kerran!), järjestäjille tiheästä ja perusteellisesta ruokahuollosta, Rhosgobellalle iltamien organisoinnista (Keskimaan napakympin osallistujille nöyrä kumarrus lisäksi), Hirmuiselle perjantain uimaseurasta ja Merrille lauantain saunaseurasta, sekä tietysti kaikille nuorille miittaajille, joissa on seuran tulevaisuus. Myös Maylle kiitos päivävierailusta, oli mukava vaihtaa muutama sananen kasvotusten pitkästä aikaa.

Kesää 2016 odottaen!
 
Oli taas mukava viikonloppu, vähemmän optimaalisesta säästä ja puolikätisyydestä huolimatta. Paljon kiitoksia! Hyvä ettei seuraavaa miittiä joudu (toivottavasti) odottamaan viittä kuukautta :p
 
Kiitos kaikille hienosta miitistä. Erityisesti haluaisin mainita, että ohjelmaa oli todella mukavasti tänä vuonna ja toivottavasti on myös ensi vuonnakin. Kiitos ohjelman järjestäjille!
Oli myös todella kiva saada seurahuppari sekä enttipaita!
 
Kiitos kaikille mukavasta miitistä, oli kivaa! Viikonloppu hujahti varsin nopeasti ohi enkä ehtinyt tehdä ihan kaikkea mitä oli tarkoitus (Kimble-turnaus jää seuraavalle kerralle...), mutta kaikenlaista kivaa puuhattavaa löytyi kuitenkin joka päivälle. Oli ihanaa päästä saunomaan ja uimaan. :)

Syksyllä nähdään taas!
 
Ensikertaa järkkäpuolella ollessa miitissä oli yhä mukavaa, vaikka ajankäyttö tietenkin vähemmän vapaata. Kiitos mustikanpoimintaseurasta Maylle ja Rhosille, jälkimmäiselle myös hienojen iltamien koostamisesta ja koordinoinnista. :) Ja esiintyjille ja muiden ohjelmien järjestäjille myös. Mielestäni ohjelmaa oli sopivassa määrin.

Sää oli hiukan turhan vilakka runsaampaan ulkoiluun ja uintikin jäi minulta väliin mutta hyvin aika kului sisällä ja saunassa, nuotiollakin tarkeni. Kiitos kaikille, toivottavasti syyskuun lopussa ei mene mahdollinen tulkkikeikka miitin kanssa päällekkäin.
 
Kiitoksia minunkin puolestani erityisesti kaikille, mutta myös Witcher-peliseurasta (varsin hyvä, joskin aikaa vievä peli), iltamien ja muun ohjelman jäjestämisestä (edellä mainitun pelin lisäksi en valitettavasti ehtinyt pelata paljoa, vaikka olisi ollut mistä valita, kun oli niin paljon muuta hyvää ohjelmaa) sekä hyvästä ruokahuollosta (söin omia eväitä yhden pakastepitsan ja litran jäätelöä ja vähän karkkia).

Paikka ylitti odotukseni, sillä muistelin Lapjärven vehmaita rantoja, ja epäilin Hämeenkosken soveltuvuutta kesämiitille. Piha-alue oli kivinen (joten se pisteli ikävästi kävellessä) ja vähän karumpi, mutta jälleen kerran toimivaksi todettu miittipaikka.

Sää oli onneksi enimmäkseen poutainen, vaikka viileä ja tuulinen. Itseäni viileä sää ei erityisesti haitannut, uiminen saunomisen jälkeen oli varsin virkistävää, vaikka ei tarjennut pulikoida kuten viime vuonna. Sateisella säällä olisi ainakin grillaus ja lettujenpaisto jouduttu miettimään uudelleen.
 
Last edited:
Minun musta jatkojohto jäi miittipaikalle. Mahtoihokan joku noukkia sen talteen vai jäikö sinne?

Kiitos kaikille aivan kaikesta. Jälleen kerran oli ihana viikonloppu kontulaisten kanssa. Kyllä mie vielä joku kerta sen Mr. Darcyn nappaan omakseni enkä päädy vain vanhaksipiiaksi. Harmikseni en päässyt esittelemään Iron Sky peliä, oli liian paljon muuta pelattavaa ja ohjelmaa.
 
Velho kiittää vierailumahdollisuudesta, sain itsensä Haltiamielen tarjoileman letun ja saunaseuraa riitti. Tosin pitäisi selvästi harkita miittailussa uudelleen aktivoitumista, saunamajuria tietotaitoja tunnuttiin kaipaavan, enkä vierailijana mielelläni olisi asiaan puuttunut...

Yhtä kaikki, velho saunoi ja näki keitä näki. Kiitos siitä niin torstaina nähdyille kuin lauantai-sunnuntai yönä tavatuille.
 
Shetai, sinne salin ikkunapöydälle jäi kerälle sellainen musta jatkojohto, aika paksu ja pitkä, taisi olla se jota käytettiin paljon välillä tykki-seinä. Ei siis monijakoinen vaan sellainen pidennys. Oletimme loppukierroksella sen olevan paikan oma eikä se siksi käsittääkseni lähtenyt järkkienkään mukaan.
 
Kiitokset kaikille mukavasta miitistä! Ohjelma oli mielenkiintoista ja sitä oli juuri sopivasti, erityisesti pidin amfiteatterin iltamista. Seura oli luonnollisesti mitä parhainta ja miitti sujahtikin ohi yllättävän nopeasti. :)
 
Kiitos kiitos kivasta miitistä kaikille, sekä erityiskiitos järjestäjille ja muille tekijöille jaksamisesta ja suuresta vaivannäöstä meitä muita miittiläisiä kohtaan! Ruokaa ja ohjelmaa oli riittävästi, eikä syksyisen synkeä sääkään onnistunut pilaamaan tunnelmaa :) Pääsen ite seuraavan kerran miittiin todennäkösesti vasta ensi vuoden puolella, sitä innokkaasti odottelemaan siis! Toivottavasti jo vuosijuhlapaardeihin!
 
Ylös