Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

The Miitti 2018 Keravanjärvellä 2.–5.8.

Keskustelu huoneessa 'Yhdistyksen tapahtumat', aloittanut Olórin, 20.03.2018.

  1. Lehtokuusama

    Lehtokuusama Lonicera xylosteum

    Kiitokset miittiläisille, järjestäjille ja kotimatkasta @Hanna Kullanväärtti. Karuista olosuhteista huolimatta ja hyvän sään ansiosta miittipaikka oli yllättävän toimiva.

    Miittipaikka
    plussaa:
    - hyvä ranta ja saunanterassi
    - grillikatoksen loistava sijainti ja istumapaikat
    - näillä helteillä miellyttävän viileät makuutilat
    miinusta:
    - kaivovesiongelma
    - huussit ja niiden valottomuus (olen kyllä kohdannut kurjempiakin huusseja, mutta myös paljon siistempiäkin ulkohuusseja kuten kevään Konkarimiitin paikassa.)
    - pieni keittiö ja vähän kylmätilaa
    - yleinen rapistuneisuus ja siivoamattomuus
    - kakkoshuoneessa ollut imuri ei toiminut kuin hetken (sain imuroitua vain kahden sängyn alta, sitten vilkutti pölypussivaloa, pölypussi ei kuitenkaan ollut täynnä, May yritti selvittää ongelmaa, muttei onnistunut korjaamaan.)

    Nakkilistat ovat hyvä uudistus. Itse aiemmin järjestäjänä olleena stressasin silloin etenkin yhteisaterioiden (grilli, letut..) jälkien siivoamisesta samalla kun miittiläiset katoavat esim. saunomaan. Listoilla välttyy tuntemasta olevansa ilonpilaaja pyytäessään ihmisiä korjaamaan jäljet kesken kaiken, vaikka monesti miittiläiset ovatkin itseohjautuvia.
     
    Hanna Kullanväärtti, Olórin, Heathertoes ja 5 muuta tykkäävät tästä.
  2. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Sattuiko kukaan viimeisistä lähtijöistä bongaamaan olkihattua ruokailurakennuksen pienen eteisen hattuhyllyltä? Krasuksen hattu on nimittäin kadoksissa, ja viimeinen näköhavainto on mainitusta paikasta.
     
  3. Incánus

    Incánus VisaWelho Vastuuhenkilö Suomen Tolkien-seura

    Näin sen mainitussa paikassa, mutta luulin sen olleen siellä jo tullessa. Ottakaa yhteyttä Setlementti Louhelaan hatun takaisin saamiseksi, sillä se jäi sinne.
     
  4. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Näin arvelinkin, halusin vain ensin varmistaa, ettei kukaan ole sattumalta korjannut päähinettä talteen.
     
  5. Hanna Kullanväärtti

    Hanna Kullanväärtti Kontulainen

    Kiitos oikein onnistuneesta ensimmäisestä miittikokemuksesta! Toivottavasti jatkossa tulen enemmän tutuksi teidän kaikkien kanssa.

    Nakkilista oli tosiaan hyvä ja toimiva systeemi. Saunominen oli mukavaa ja löylyt makoisia. Luulin, etten ole yhteissaunoja, mutta näköjään olenkin. @Satekai , oli mukava päästä kokeilemaan keskiaikatansseja, pidin kovasti myös siitä musiikista (hienoa, että äänentoisto toimi). @Isilmírë lle kiitos origamipajasta ja -papereista, niille on käyttöä :)

    Seuralaiseni nautti kun sai kerrankin pelata shakkia ym. pelejä niin paljon kuin jaksoi. Hän innostui kovasti myös boffauksesta. Lauantaiyönä ja sunnuntaiaamuna alkoi selvästi jo miittiväsymys painaa. Kivaa kuulemma oli.

    Hauska yllätys oli se, että kaikki kutsuvat toisiaan näillä Käärmeen nimillä. Onneksi tuli kerrankin valittua oikeasti mieluinen nimimerkki eikä ensimmäistä mieleen juolahtavaa typeryyttä :joy:

    Syysmiitti on jo merkattu kalenteriin.
     
    Last edited: 07.08.2018
    Shetai, Sidhiel, Fairy tale ja 13 muuta tykkäävät tästä.
  6. Dracaena

    Dracaena Raseena

    Kiitos miitistä! Erityisesti kiitos kaikille järjestäjille, kiitos Novalle ja Olórinille kyydeistä, ja kiitos kaikille, jotka auttoivat minulle ampiaisten suojelemaa hilloa lettujen päälle.

    Harmi, etten ehtinyt nähdä kaikkia uusia miittaajia, mutta minua ilostuttaa kuulla, että viihdyitte. :)

    Miittipaikasta ei minusta tarvitse käydä sen kummempaa keskustelua kuin todeta "ei jatkoon". Tietenkään esimerkiksi saastunut kaivovesi tai ampiaiset eivät olleet järjestäjien vika, ja minä viihdyin miitissä huolimatta siitä, että kaikki fasiliteetit olivat niin täysivaltaisesti rempallaan, mutta en keksi mitään syytä, miksi sinne olisi järkevää mennä uudestaan. Varustelutaso itsessään oli monille jo nyt kynnyskysymys, jota kiva pihapiiri ei kompensoi. Kun paikan kunto vielä oli mitä oli...

    Nakkilista oli hyvä.

    Minusta ne saunan löylyt eivät kyllä olleet kummoiset. Jos olisi ollut kylmempi vuodenaika, minua olisi jäänyt ärsyttämään. No, ainakin siellä riitti happi.

    Tuli noista pekoneista mieleen, että mites olisi hummus leivänpäälisenä aamiaisella?

    PS. Toivottavasti miitin viimeiseksi jäänyt ampiaisenpisto jalassani tokeni jo samana päivänä eikä sattunut lopulta kauaa. Kyseisen ampiaisen äärimmäisestä typeryydestä (se ryömi kenkäni sisään, kun kyseinen kenkä oli jalassani, eikä sitten viihtynytkään siellä) huolimatta siis aika lievä pistos.

    PPS. Laitoin paikalliselle sähköverkkoyhtiölle viestiä tien varrella sähkölinjoille nojaavista koivuista ja vielä en tiedä, onko siellä käyty niitä kaatamassa, mutta ainakin viesti on luettu ja he pyysivät vielä tarkempia koordinaatteja. :lol:
     
    Heathertoes, Olórin, Fairy tale ja joku muu tykkäävät tästä.
  7. Kointähti

    Kointähti Parannuksen tehnyt trolli

    Haltille junamatkan aikana jo totesinkin, että tuo miitin viimeinen pistos toi mieleen antiikin Kreikan tragediat: kun jumalat ovat jotain päättäneet, ei sitä ihmisen toimilla voi estää. Myös modernimmeille saduille ojennetaan tassua, sillä siinä missä Tuhkimolla on lasikenkänsä, on Raseenalla ampiaiskenkänsä.

    Odottamani kehitysmaaviikonloppu oli yllättävän rento, emmekä vajonneet kannibalismiin niinkuin pelkäsin. Hikisimmillään olo oli Live-Roborallyn aikaan, kun aurinko paahtoi suoraan kisailijoihin eikä edes tuuli tarjonnut helpotusta. (Voiton!) jälkeen olikin mukava pulahtaa pitemmäksi aikaa veteen. Juuri lämpimien kelien vuoksi kävin uimassa myös ilman saunaa, mitä ei ole ennen tapahtunutkaan miiteissä.

    Toivottavasti uudet tulokkaat uskaltautuvat mukaan myöhemminkin! Vaikka en ole ottanut tavoitetta tulla erikseen tekemään tuttavuutta uusiin miiteissä (en minä välttämättä se paras sisäänheittäjä olisikaan), suhtaudun heihin kyllä muuten myönteisesti. :)
     
    Súlien, Heathertoes, Fairy tale ja joku muu tykkäävät tästä.
  8. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Tuo on johtanut lieveilmiöihin, jos on vaikka omaisia tullut hakemaan osallistujaa viimeisenä miittipäivänä.
    - Onko Eveliina lähistöllä?
    - Se on varmaan tuolla sisällä.
    (Miettii salaa: kuka Melkorin Eveliina? Mikä hänen oikea nimensä on? Olisiko Arwenya?)

    Kiitos kaikille miittaajille Linden välittämistä huomioista ja etukäteen kuvista. Ne löytävät kyllä tiensä Protun sivuille ja mainitsen niistä vielä erikseen Leirijaostossa. Paikkaa ei kannata käyttää, jos vähänkään parempia on tarjolla.
     
    Haltiamieli, Lindëalda, Heathertoes ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  9. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Kuvat miittikuvatopikissa. Videota ette saa (selitys myös siellä). Tässä kuitenkin vielä tännekin linkki kuviin.

    Edit. ja sitten ryhdymme selvittämään mikä meni vikaan...

    Edit2. Nyt pitäisi toivottavasti toimia.
     
    Last edited: 20.08.2018
    Hanna Kullanväärtti, Incánus, eowynofmay ja joku muu tykkäävät tästä.

Jaa somessa