The Miitti 2019 Ruokolahdella 6.-9.6.

Huomisen Tolkien elokuvan ennakkonäytöksen jälkeen mie jo ehkä joitakin kontulaisia olen tavannut, ja siten uskaltanen osallistua kesällä myös ensimmäiseen miittiini. Paikka sattuu olemaan niin lähellä kotia sekä kesämökkiä, että voin tulla päivävierailulle mahdollisesti yhtenä tai kahtenakin päivänä, riippuu vähän töistä, ja kuinka viihdyn. En siis ilmoittaudu, mutta lupaan (itselleni) osallistua tapahtumaan. Ja jos sitten oikein innostun pitkäänkin istumaan, niin maksan päivämaksun paikan päällä. Voin myös osallistua paikalla siivous tms. töihin, se loisi itselleni yhtenäisyyden tunnetta, jos voisi olla jotenkin apuna.
 
Auttaa saa aina :) Varsinkin ruokailujen yhteydessä tarvitaan usein apukäsiä, mutta ihan yleinen siisteys, lakaista eteisestä hiekkoja tai tyhjentää roskiksia on sellainen mistä on iloa kaikille. Päivävierailijoilta ei olla kuitenkaan yleensä tavattu vaatia erityisiä nakkeja. Ja kiva jos pääset paikalle meitä moikkaamaan!
 
Last edited:
Huomisen Tolkien elokuvan ennakkonäytöksen jälkeen mie jo ehkä joitakin kontulaisia olen tavannut, ja siten uskaltanen osallistua kesällä myös ensimmäiseen miittiini.
Jos haluat ennakkotutustua miittiläisiin, me asutaan tässä lähellä Imatralla. Ollaan tulossa neljän hengen porukalla, minä ja lapset, ja aina ollaan valmiina treffaamaan tänne "eksyviä". :)
 
Henane tulee miittiin, kunhan vain keksii illalla, miten ilmoittautuminen toimii :urg::grin: Nyt rusinalettutaikina kainaloon ja partioon :1420:
 
Miitin eräpäivä on jo ensi viikon maanantaina. Muistakaa maksella!
Ja eräpäivän jälkeenkin ilmoittautuminen tosiaan onnistuu ja tilaakin on vielä ihan reilusti. Petipaikkoja yhdelletoista, lisäksi varapatjoja jonkunlainen määrä lattiamajoitusta ajatellen ja telttaillakin saa.

Miitti kaipailee myös ohjelmaa. Ohjelmatopikki on pystyssä. Käykää lukemassa ja jos on ideoita ohjelmaksi joka voi olla oikeastaan mitä tahansa piirustelusta tai käsitöistä, lautapeliturnajaisiin, boffoiluun ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä ja vierestä niin ilmaiskaa kiinnostuksenne ja järjestetään ohjelmalle tilaa :)
Tällä hetkellä tulossa retki Lappeenrantaan, larppi ja kirjanvaihtopöytä.
 
Oho, olen unohtanut ilmoittautua! Teen sen tänään! Älkää pelätkö, olen yhä keittiövastaavaksi aikomassa. Sen suhteen voisin kyllä tarvita joitakin ohjeita.
 
@Sidhiel FB:n puolella on viestiketju järkkien yhteydenpitoa varten. Saat kyllä apua ja ohjeita, yksin ei tarvitse selvitä :)
 
No niin, ilmoittauduinpa nyt sitten minäkin. Saatte tuoreen ylioppilaan keskuuteenne, kun (toivottavasti) painan valkolakin päähäni edellisenä lauantaina. :grin:

p.s. olen ilmoittautumislistalla sitten Roosa, jos jotakin ihmetyttää :joy:
 
Last edited:
Seventhson toivoisi rauhallista nukkumapaikkaa. Syynä vuosikausia jatkuneet univaikeudet. Onnistuisiko varata sellainen soppi?
Minä nukun missä vain, mutta kanssanukkujani joutuvat sietämään kuorsausmelua.
Suositteletteko telttailua (meillä on 1 hlön teltta) vai löydättekö tällaisille ongelmaeläkeläisille nukkumapaikat? :)
 
Last edited:
Tuolla on aika huonosti rauhallisia nukkumapaikkoja erillään muista. Keittiön vieressä on huone jossa saa majoittua, mutta sinne kuuluvat todennäköisesti keittiön kolinat. Keittiö voidaan toki yöajaksi rauhoittaa sillä tavalla että siellä ei hengailla ja puhuta kovaäänisesti, mutta tiskaamista tai muuta normaalia keittiön käyttöä ei voida kieltää eikä keittiön ulko-ovesta kulkemista (ovi myös huoneen vieressä). Sitten on pieni kokoushuone ruokahuoneen vieressä, mutta ruokahuone on minusta paras paikka myöhäisille valvojille, koska se on erillään varsinaisesta makuusalista ja lähellä keittiötä. Loput nukkumatilat ovatkin yhteisessä makuusalissa. Melkein suosittelisin kyllä telttaa, koska lääniä riittää, mutta voitte katsoa tuon aloitusviestin videon missä esitellään paikkaa niin näette itse millaiset tilat siellä on.
 
Helsingistä pääsee autolla, mikäli saan vaihtokuskin. @Sidhiel , muita?
(Vaihtokuskin ja itseni lisäksi autoon mahtuu kaksi. Otan kyytiläistarjokkaita vastaan vasta, kun autolla lähtö varmistuu.)
Jos vaihtokuskia ei löydy, kaipaisin itse kyytiä, Helsingistä, Lahdesta...
 
Minä ajan jo keskiviikkona Luumäelle ja jatkan torstaina siitä. Eli jos Lappeenrannasta tai Imatralta on joku tulossa ja tarvitsee kyytiä niin voin noukkia matkan varrelta. Mutta todennäköisesti auto aika täynnä kun pieni auto ja omien kamojen lisäksi yhdistyksen tavarat joten otan ihan maksimissaan kaksi kyytiläistä ja silloinkin pitää katsoa vähän ettei pakkaa puolta omaisuutta mukaan. Sunnuntaista en ole vielä varma ajanko vain Luumäelle asti vai jatkanko Janakkalaan vasta maanantaina aamulla.
 
Sain viimein aikaiseksi ilmoittautua. Jyväskylästä päin todennäköisesti olen tulossa. Kimppakyytejä ei varmaan näiltä seutuvilta ole tulossa? Jonnekin lähikaupunkiin voin hakeutua julkisilla oikeastaan mihin kellon aikaan tahansa.
 
Kyytitopikki on nyt avattu. Kuskit ja kyytiä vailla olevat käykää vilkaisemassa ja kommentoimassa.

Varaudumme siihen, että miittipaikan sijainnin takia kyydin tarvitsijoita saattaa olla tänä vuonna tavallista enemmän. Emme halua että kukaan jää ilman kyytiä, joten otimme käyttöön organisoidumman lähestymistavan kuin mihin on totuttu. Älkää siis säikähtäkö :)
 
Hep, huomiona että kun lasken ilmoittautuneiden ruokavalioita niin lasken ne jotka ovat ilmoittaneet ruokavaliokseen kasvisruoka (ei tarkempaa termiä) lakto-ovoiksi. Jos tämä ei ole ok niin laita minulle yv.
 
Ylös